Kielipeliä

Riku esitteli keksimänsä pelin, jossa kokeillaan tuhota sanoja olemasta. Vastakkaisesti (välttämättömät) säilytettävät sanat mainittaisiin. Pöydällä lepäävistä sanoista ehdimme puhua rakastamisesta ja kunnianhimosta.

Pelin säännöt pohdituttivat heti alkuun. Puhummeko sanoista, käsitteistä vai asioista?

’Rakastaminen’ oli ilmeisen säilytettävä sana, käsite ja asia, todettiin aluksi.

Jos olisimme luolaihmisiä, rakastaisimmeko samalla tavalla? Luolamiehen teot, tuntemukset, tunteet vakuuttavat. Vaimo ja lapsi kamppailevan miehen takana ei jätä epäilyksiä. Miksi sanoja?

Mitä on kun sanon ”Rakastan sinua”? Onko se merkki, merkitys, tarkoite vai tulkintaa?

Sanathan käyvät tarpeettomiksi rakkauden kohdalla. Mikrohetket yllättävät, katse on totta, aallopituus on, luotan eleeseen.

”Mutta jos ’rakastan sinua’ tuhottaisiin, tarvin ja keksin kyllä heti uuden tilalle!”

Rakkauslaulut synnyttävät ja herättävät. Rakastaminen ilmenee ja laajenee itsensä rakastamiseen, kosmiseen tai ihmettelyksi. Myötätunnoksi. Viihtyäksemme. Ja päinvastoin: rakkauden puuttuessa pentu kuolee.

”Ihan välttämättäkö? Elämää syntyy kyllä. Muussa tapauksessa säilyttämisen on oltava arvo.”

”Rakkautta ei ole kukaan keksinyt. Se on ylläpitävä voima. Toinen on ensin, olemassaolonikin rakkaudesta. Säilytetään”.

Entä kunnianhimo?

Kunnia ja himo maistuivat pikkuisen kateelliselle. Olisiko parempi, jos sanon sisäinen motivaatio, osaamiseni, kyvykkyyteni, ponnisteluni, ahkeruus, tavoitteet tai kilpailu?

Useimpien mielestä kunnianhimo on evoluution lahja. Emme olisi tässä ilman sitä. ”Säilytetään”

Venyttelen. Sanathan liikkuvat, nekin. Kunnianhimoinen pikku performanssimme oli keskustelu!

Elävää kulttuuria

Syyskausi käynnistyi terhakkaasti. Meille kerrottiin että Ruotsissa on koulupudokkaita lähes puolet ikäluokasta.

Mitä he tekevät väärin? Otammeko kulttuurit liian annettuina? Onko kaikki kulttuuri säilyttämisen arvoista? Pitäisikö kyseenalaistaa jotakin? Saako kulttuureja kadota?

Kulttuuria (’agriculture’) on kaikki ihmisen toiminta:  tavat, kieli, normit, arvot, uskomusjärjestelmät, katsomukset, sukupuoliroolit. Ehdotettiin, että kaikkea ei ole mahdollista säilyttää. ”Jos ei ole merkintää, ei kukaan tiedä siitä mitä ei ole olemassa. Eikä muinaiset tavat ole edes tasa-arvoisia. Säilytys on raskas reki”.

Museot säilyttävät ja kertovat juuristamme. Mutta ilman merkitysjärjestelmää, kieltä, tallenteet jäävät kuolleksi.

Ratkaisisiko y k s i kieli asian? ”Kielihän on kulttuurin koti.”

Tätä sanottiin yritetetyn pakolla, opetussuunnitelmin ja maahanmuuttopolitiikalla. ”Englannin kielellä pärjää kyllä, ja kirjakieltä kaikki ymmärtävät”, kannustettiin.

Tähän ei auttanut edes nyrkki pöytään. Vaikka kuinka maalailimme hämäläistä tärkeilemättömyyttä ja savolaista lötkistelyä, ”kieli vain pilkkoo todellisuutta.”

Olisipa yhteinen kieli! Osaisin kommunikoida ja ratkoa riitoja. Ymmärtäisin mitä toinen sanoo. Olisin suuttumatta, kun toinen ei ymmärrä. Tuntisin itseni ja kysyisin kuka olen.

Kun tulisin kotiin, alan meän kieltä. Äidin kieltä. (Mutta menenkin ja huomaan, etten ole oppinut sitä vielä. En tunne sanoja. Haparoin, hukkaan ajatuksen. Menetänkö ehkä muistini joskus?)

Koulussa opin kirjoittamaan oikein. Kuulen, kuinka suomalainen tekkee. Myöhemmin ESaarinen järjestelee uusiksi kaikki kirjaimet ja ripustelee sanoja ylärekisteriin.

Olisiko s e yhteinen kieli?

Me mylvimme toistemme jutuille ja aiomme jatkaa ensi kerralla.