Yksin – eikä yksin

Kenen kanssa olet silloin, kun olet yksin?

Tätä kysymystä pidettiin mielenkiintoisimpana alkuvirittelyn jälkeen pieryhmäkeskusteluista syntyneistä ajatuksista, muita olivat : Kun on yksin on aina kotona, on aina ihmisen seurassa joka ei petä tai jätä; yksinolon tarve  tulee aika ajoin  mm haluna yksimatkustamiseen; kun on sinut itsensä kanssa, on yksin ollessa aikaa ajatella ja syventyä tuumauksiinsa.

Mutta kysymykseen kenen kanssa olet silloin, kun olet yksin. Minkälainen olet kun olet yksin? Onko silloin yksin , jos lukee kirjaa, kuuntelee musiikkia,  hoitaa lemmikkiään? Todettiin, että voi olla monia minuuksia?  Pohdittiin, kun ajattelee, niin voiko myös olla ajattelematta. Tärkeimpänä kysymyksenä lopulta pidettiin: Kuka minä olen? – kysymystä. Näissä pyörittiin pitkään. Ja ajatus lensi hurjasti äärilaidoilta toiselle, välillä hypättiin kvanttimekaniikan puolelle ja väitettiin, että kaikki on ennalta määrättyä, vapaata tahtoa ei ole ja itseasiassa olemme robotteja – onko silloin minuuksiakaan? Onneksi kirjoittaja on niin yksinkertainen, ettei ymmärtänyt tuota.

Vetäjä johdatti hienosti keskustelua ja sai sekavasta vyyhdestä  vedettyä synteesin: Minän ja ei-minän välillä on osittainen, ehkäpä huokoinen, raja. Minään kuuluu reflektiivinen= intellektuaalinen minä, mutta sitten on toinen kerros, jossa on kehollisuus ja intuitio, läsnäoleminen. Ei-minään kuuluu muut ihmiset, maailma, luonto. Ja tuo “minä” on suhteessa rakentunut yhteydessä olemisesta. Tähän tuli vastapiirros: kolme sisäkkäistä ympyrää, joista sisin on henki, sitten sielu ja uloin on egomme.  Keskustelussa todettiin, että ei näiden tarvi olla vastakkaisia, ne voivat olla totta yhtäaikaa, riippuen omasta ihmiskäsityksestä.

Ja sitten siihen alkuperäiseen viritelmään. Kirjoittajaa inspiroi kirjailija Astrid Lindgrenin ajatukset elämänkerrasta: ”Tämä päivä, yksi elämä” (2015). (Kirjan nimi on lainaus filosofi Thomas Thorildilta: Denna dagen, ett lif!). Ohessa on suorat lainaukset yksinäisyydestä eri vuosikymmeniltä. Näiden perusteella alkukysymys kuului: Miksi ihmisen on tärkeää osata olla yksin?

1. Alkuteksti kirjan etulehdellä:
1983: “Minä kyllä tiedän, mikä ei ole elämän tarkoitus. Haalia rahaa ja esineitä ja asioita, elää julkkiselämää ja esiintyä viikkolehtien julkkispalstoilla, pelätä yksinäisyyttä niin paljon, ettei koskaan ehdi ajatella rauhassa: Miten käytän tämän lyhyen hetkeni maan päällä.”

2, 1952 lehtihaastattelussa miehen kuoleman jälkeen:
“Ennen kaikkea haluan olla yhdessä lasteni kanssa. Sitten haluan olla ystävieni kanssa. Ja lisäksi haluan olla yhdessä itseni kanssa. Vain ja ainoastaan minun itseni. Ihmiselle jää vain hyvin heikko ja mitätön suoja kaikkea sitä vastaan, millä elämä ikinä saattaakaan lyödä, ellei ole oppinut olemaan yksin. Se on melkeinpä kaikkein tärkeintä.”

3. 1973 kirjeessä nuorelle Sara-tytölle:
“Niin, siinä olet kyllä aivan oikeassa! Kukaan ihminen ei avaudu täysin ja kokonaan, vaikka kuinka haluaisitkin kyetä siihen. Jokainen on kuitenkin vangittuna yksinäisyyteensä. Kaikki ihmiset ovat yksin, vaikka monilla onkin niin paljon ihmisiä ympärillään, etteivät he ymmärrä tai huomaa sitä. Kunnes jonain kauniina päivänä…”

Jokunen vastaus löytyi tuohonkin kysymykseen: Yksin kävellessä omat ajatukset selkiytyvät, voi pulpahtaa aivan uusia ideoita. Yksin ollessa kuulen oman ääneni ja ajatukseni.

Itse ehdotan yksinoloa tarpeelliseksi taidoksi, jopa osaksi resilienssiä (so. kykyä joustavuuteen, takaisinponnahduskykyä, kun joutuu “iskun” kohteeksi) – taitaapa sitaatti no 2 Astrid Lindgreniltä viitata siihen.

Mainokset