Tietämisestä

Anita innosti meidät tarttumaan ”tuttuun” Sokrateen lausahdukseen ”Minä tiedän, etten tiedä mitään”.

Hän väitti Sokratesta vastaan: ”Meillä on mahdollisuus tietää. Tiedän, että tiedän. Tieto on subjektiivista, koska voimme puhua omasta tietämisestämme.” Anita kysyi lisäksi mikä tietämisessä pelottaa, millaisia ovat henkilökohtaisen tietämisemme rajat ja loiko ihminen Jumalan tietämättömyyden, tuntemattoman, merkiksi? Ja suhtaudunko uuteen tietoon pelolla vai uteliaisuudella?

Anitan perusteli tietämistään fysiikan analogioiden kautta laajenevalla sisäisellä tunteella, tietoisuudella, joka on syy-seuraus -logiikkaa, eikä sellaisenaan rajaudu tai törmää mysteeriin, absoluuttiin tai auktoriteettiin.

Väitteet herättivät paljon kysymyksiä. Miten tieto ja tietää eroavat? Liittyykö tietämiseen totuus? Millä perusteella oma totuus olisi ensisijainen? Onko puhe Jumalasta synnyttänyt erillisen ”tietämisen luokan”? Miten pitäisi suhtautua estetiikan perintöön totuudesta hyvyytenä ja kauneutena? Mistä tiedän, että tiedän?

Selvittelimme rationalismin ja empirismin perintöä. Matematiikka on olemassa kun se löydetään ja sitä käytetään. Kaikkea ei kuitenkaan voi päätellä, vaan se pitää tietää; tieto on generoituvaa. Empirismi voi myös osoittaa aiempia rationaalisia päättelyjä tosiksi. Muistutettiin, että akateeminen tosi tieto on tosi uskomusta ja itseään korjaavaa.

Onko kokemuksellinen tieto täydentävää vai ensisijaista tietoa? Kokemusten kerrottiin vievän meidät suoraan tietämisen piiriin: on eri asia kertoa palovammasta kemiallisesti kuin tuntea se omalla iholla. Samalla tavoin voimme myötätuntoisesti todeta välillä: ”tiedän miltä sinusta tuntuu”. Tai eri asia tuntea Pariisi, kuin tietää Pariisi. Muisteltiin myös lapsuutta, jolloin tieto ei estänyt meitä nuolaisemasta vesipisaraa jäisestä rautatikkaasta —

Onko ymmärrys sitä, että tietää kaikki osaset? Mitä yksityiskohdat merkitsevät kokonaisuudessa? ”Mitä on kukka atomisesti?”

Nähtiin kauniisti, että tieto on luonnon omaa: ”Se hulmuilee verhon takana, ihminen on rajapinta, joka välittää toiselle konsepteja.” Löydämme ja käytämme luonnon potentiaa tekniikassa. Voimme mallintaa luonnon koodeja, mutta tietomme on paradoksaalista: valtava tietomäärä on pakattavissa, mitattavissa tai rikottavissa vain pistemäisesti. Ihmiselle jää kysymys: mikä on keon ja kasan ero, milloin mäki muuttuu vuoreksi?

Onko ihminen alkeellinen, kun hän on pelkkä luonnon mallintaja, kysyttiin. Olemme alkeellisia aina kun emme elä ihmisiksi. Olemme edistyksellisiä aina kun välitämme toisistamme. Luonnon tuntemus on nautittavaa ja mahtavaa! Miksi vaivata päätä kysymällä tiedänkö kaiken?

Innostava keskustelu huipentui, kun kerrottiin Go-peleistä ja intuition osuudesta onnistumisessa. Pelaaja tarvitsee vain tarkoituksenmukaista tietoa. Tekoäly tullee seulomaan mielekkään tiedon intuition mallinnoksin.

Ilta oli varsinainen Tapahtuma! Sokrateen pajatso ei tyhjentynyt, huomaan. Sokrateeni on ollut autoritatiivinen opastaja. Mutta tunsin, että hän kutsuu toimintaan. Erottamaan merkitykselliset asiat roskan seasta, soveltamaan tietoa: olemaan hyveellinen.

Sokrates myönsi voimattomuutensa ensin itse – millainen kanssakulkija hän meille onkaan!:)