Kahvilamme keskusteluaiheena oli tänä iltana argumentointi ja argumentointivirheet. Pirkko ja Anita esittelivät aiheen mainiosti ja Pirkko oli tehnyt suurtyön etsiessään keskustelun pohjaksi 45 argumentointivirhettä. Näistä jokainen läsnäolija sai valita yhden, jota porukkamme pyrki avaamaan ja analysoimaan tarkemmin. Pirkon pöydän koristeeksi taiteilemat kolme kukkaa esittivät logosta (järkeä), eetosta (uskottavuutta) ja paatosta (tunnetta). Tehtäväämme kuului argumenttivirheitä analysoidessamme päätellä, missä tapauksissa ja tilanteissa, mitkäkin kukat pääsivät kukkimaan ja mitkä olivat jo lakastuneet. Lisäksi paikalla oli kairos, kultapallo, joka symbolisoi toiminnan tai mielipiteen ilmaisemisen oikeaa hetkeä.
Argumentti voidaan määritellä perustelluksi väitteeksi tai mielipiteeksi jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Argumenttia on myös sanottu filosofisen ajattelun perusyksiköksi. Argumentaatio koostuu väitteistä ja perusteista. Tyypillisesti argumentti lähtee liikkeelle joistakin jo hyväksytyistä perusteista. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen todennäköisistä seurauksista voidaan johtaa perusteita vastuulliselle ympäristöpolitiikalle.
Ensimmäinen analysoitava asia oli ad hominem, joka voidaan suomentaa termillä ”ihmistä vastaan”. Pelkistettynä tätä argumenttia voidaan käyttää toisen mielipiteen torjumisessa toteamalla, että et voi olla oikeassa, koska olet sellainen kuin olet. Vastaväite ei siis kohdistu toisen esittämään asiaan, vaan esittäjään. Tämän kanssa hieman päinvastaiseen menettelyyn syyllistytään silloin, kun päätelmiä tehdään vai omista subjektiivisista lähtökohdista eli kysymyksessä on subjektiivinen validiointi. Tästä esimerkkinä mainittiin puoluelehtien lukijat. Tiettyyn aatteeseen sitoutunut ihminen uskoo helposti oman aatteensa äänenkannattajaan kritiikittä. Keskustelussa esitettiin kysymys, eikö tällaisen lehden toimittaja petä omaan ryhmäänsä kuuluvia ihmisiä, jos hän heidän silmissään uskottavana toimijana antaakin tietoisesti väärää tai vähintäänkin tarkoitushakuisesti tulkittua tietoa.
Virheellisiin päätelmiin voidaan joutua myös liian poliittisen korrektiuden tai ns. keskikenttämenetelmän vuoksi. Poliittinen korrektius tarkoitta sitä, että ilmaisusta haihdutetaan kaikki sellainen, jota voidaan pitää loukkauksena jotakin tiettyä ryhmää kohtaan. Keskikenttäläiset taas karsivat ilmaisuistaan kaikki äärimmäisyyksiin viittaavat asiat, koska olettavat, että mielipidekentän keskellä toimittaessa vedotaan mahdollisimman suureen joukkoon. Nämä päätelmätavat synnyttivät keskustelua siitä, onko olemassa vaara, että liian suureen konsensukseen pyrkiminen vesittää erilaisten mielipiteiden käsittelyn ja vähentää vaihtoehtoisten ratkaisujen löytämismahdollisuuksia.
Psykologisoinnissa on kysymys siitä, että keskusteluun osallistuva henkilö olettaa toisen suhtautuvan keskusteltavaan kysymykseen samalla tavalla kuin hän itse. Tällöin häneltä voidaan odottaa myös samanlaista käyttäytymistä. Tämän vastakohtana taas voidaan pitää olkinukke-menettelyä. Tämä tarkoittaa sitä, että jo lähtökohtaisesti keskustelukumppanin oletetaan olevan väärässä tai hänen esittämänsä mielipiteet käsitetään tahallisesti väärin, jotta niitä vastaan olisi helpompi hyökätä. Tämän menettelyn todettiin olevan hyvin tavallista poliittisessa keskustelussa.
Tässä vaiheessa esitettiin kysymys: ”Jos joku sanoo jotakin, sanooko hän jotakin?” Aidosti filosofiseen kysymykseen esitettiin varsin suuren hyväksynnän saanut vastaus, jonka mukaan yleensä sanojan puhe kertoo enemmän hänestä itsestään kuin sanomisen kohteesta.
Keskustelussa voidaan syyllistyä myös mustavalkoajatteluun. Sen mukaan käsiteltävässä asiassa nähdään vain kaksi vaihtoehtoa. Tällöin kompromissin löytäminen saattaa olla vaikeaa. Kehäpäätelmään syyllistytään sillin, kun johtopäätökset tehdään suoraan tai välillisesti oletuksista. Esimerkiksi: ”Sinun on pakko olla väärässä, kun en tajua puheistasi yhtään mitään.”
Nirvanavirhepäätelmässä todellista väitettä verrataan idealisoituun tai kokonaan eri tilanteeseen. Esimerkiksi: ”Tiedätkö, mikä on elämän tarkoitus?” ”Mitä väliä sillä on, me kuolemme kuitenkin!” Erioikeutta käytetään hyväksi silloin, kun henkilö vaatii itselleen tai läheisilleen eri sääntöjä kuin muille. Irrelevantti johtopäätös taas tehdään silloin, kun asiaa perustellaan epäolennaisella tai asiaankuulumattomalla väitteellä.
Aika loppui kesken, joten keskustelussa ei enää ehditty vetää kokonaisjohtopäätöksiä esimerkiksi logoksen, eetoksen ja paatoksen välisesti suhteesta. Yhtenä mielipiteenä näin jälkikäteen voisi esittää, että onnistuneessa keskustelussa eetoksen merkitys saattaa olla suurin. Mitä asiantuntevamman ja luotettavamman kuvan keskustelija itsestään antaa puhumisellaan ja kehonkielellään, sitä todennäköisemmin häntä kuunnellaan ja sitä todennäköisemmin häntä uskotaan. Eihän tietysti tunne eikä varsinkaan järki ole pahasta. Olisihan se hyvä, jos luotettavasti esitetty asia olisi vielä totta. Mutta eikös siinä Viulunsoittajassakin rikkaudesta haaveksiva mies laulanut, että ”silloin aivan yksi on lysti, väärin jos mä vastaankin, rikkaan miehen sanaa uskotaan.”
Alla Pirkon lähettämä linkki. Sieltä voi opiskella virheargumentointia.
https://peda.net/tohmajarvi/tohmajarvenlukio/oppiaineet/filosofia/filosofia-1/filosofia1/luku-1/faykja/a
Tapani Hautamäki
Sokrates kahvila 