Ymmärtämisestä

Tällä kertaa hapuilimme tietoteorian viidakossa Hannu Juuso oppaanamme.

Aivan aluksi kysyttiin, mitä meidän kannattaisi ja tulisi oppia elämässämme ja miksi. Mikä olisi hyödyllistä? Ehdotettiin suvaitsevaisuutta, tavoitteellista toimintaa, oppimista, taitoja ja ymmärrystä.

Väitettiin että on hyödyllistä oppia ymmärtämään. Mitä ja miksi? Pitääkö kaikkea ymmärtää (tavoitellessamme hyvää elämää)? Pitääkö kaikesta tietää ymmärtääkseen ”maailman menoa”? Onko ymmärrys välttämätöntä vaikkapa nauttiaksemme elämästä?

Olimme yksimielisiä siitä, että on hyödyllistä hankkia tietoa eri kulttuureista elääksemme rauhanomaisesti. Muiden maailmankuvaa ei tarvitse tai voikaan välttämättä ”ymmärtää”. Ymmärtäminen on tässä ”tavoite sinänsä”.

Esteettiset kokemukset, nautinto ja kauneus, mahdollistavat sen, että voimme erottaa tärkeitä asioita ja elää nyt-hetkessä. Kokemus paranee, jos havahdumme, ihmettelemme tai ihailemme. Esteettisiä kokemuksia ovat suorat, välittömät, keholliset ja aistilliset kokemukset.

Ovatko tanssi tai taidemaalaus ”ymmärtämistä sinänsä”? Teoksen katselu ei näytä miltään, elleivät aivot tulkitse sitä. Nauttia voi silti ymmärtämättä miksi nauttii. Yksilö voi äärimmillään flow-kokemuksessa ”tietää kaiken”, välittömänä tietona. Hän hallitsee tilanteen ”itsensä unohtaen” ja kaikki aistimellinen tieto tukee tätä kokemusta.

Millaista on ymmärtämyksemme?

Se vaatii aistimuksen, havainnon ja tulkinnan. Kokemuksen ja järjen. Mato ei ymmärrä, se reagoi kivun ja seurausten kautta. Ihmisellä on erityinen symbolisen ajattelun kyky, jonka avulla on mahdollista ymmärtää. Ajattelusta lähtevää tietoa, järkeä, ja aistimuksista nousevaa tietoa, ei pidä erottaa. Ajatuksetkin aistitaan, ”mikään ei ole järjessä olematta ennen aisteja, paitsi järki”.

Kielen kautta tiedämme. Ymmärryksen kautta asiat näyttäytyvät merkityksellisinä ja mielekkäinä, myös kielen taakse.

Mainokset

Uhriutuminen

Juttelimme aluksi pareittain, mitä merkityksiä sana ”uhriutuminen” voisi sisältää. Porinoiden tuloksena se nähtiin sekä yksilön aktiivisena tekona (hän syyttää, syyllistää ja manipuloi), että yksilön passiivisena tekona (hän alistuu, ajautuu ja syrjäytyy). Yksilö voi olla sekä tekijä että teon kohde. Myös yhteisö voi uhriutua.

Tarkensimme määrittelyjä. Uhriutuminen eroaa uhrautumisesta siten, että uhriutuminen on prosessi, uhrautuminen yksittäinen myönteinen teko. Prosessi voi edetä monella tavalla, aktiivisuudesta passiivisuuteen ja toisinpäin. Ymmärtääksemme ”uhria” meidän pitää tietää kussakin tilanteessa konteksti, asioiden taustat ja syyt.

Uhriutuminen on jonkinlaista kyvyttömyyttä vastata ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Ihminen yrittää selviytyä. Hän ei puolustaudu tai hänellä ei ole voimavaroja tai halua vastustaa muutosta. Jos tilanne pitkittyy, ihmisen status muuttuu autonomisesta yksilöstä uhriksi. Käsitys itsestä muuttuu ja identiteettiä voi alkaa määrittää vaikkapa ”köyhyys”.

Myös suhde toisiin ihmisiin muuttuu. Uhri sekä käyttää valtaa että luovuttaa valtaa muille. Hän voi hakea sympatiaa tai ulospääsyä vaikeista olosuhteista tekemällä itsestään marttyyrin. Hän voi manipuloida ja uskotella muille syyllisyyttään tai syyttömyyttään. Hän voi kostaa.

Ympäristö voi ajaa yksilön uhrin rooliin traumaattisten tapahtumien kautta tai kiusaamalla. Monien on vaikea hyväksyä ”vajautta”. Pelko pitää uhria vallassa. Kerrottiin tapauksia, kuinka kiusaaminen loppui, kun uhri ei enää pelännyt. Ihmisen nähtiin kutsuvan kohdalleen sellaista kohtelua, mitä ansaitsee. Tässä kohtaa muistutettiin eläinten nokkimisjärjestyksestä ja ihmisen primitiivisyydestä epävarmassa tilanteessa. Kysyttiin, eikö meidän pitäisi silti kyetä korkeammalle ja ”antaa aivojemme työskennellä”? Autammehan lapsiakin hillitsemään impulsiivisuutta.

Kokonainen kansanryhmä voi yksilön tavoin identifioitua uhriksi. Juttelimme hetken juutalaisista ja Venäjästä. Vesa puheenjohtajana kertoi tuskastuneensa ”miksi juutalaiset ette tehneet mitään?” Esitettiin, että juutalaiset ovat oikeuttaneet asemansa ”erityisenä kansana” ja edesauttaneet vainoa. Ulkopuolisuus yhteiskunnasta vie sellaisen vallan, joka sitoo meidät vastuuseen itsestämme ja toisista. Puolustamalla itseäni puolustan myös toista – ja toiset minua. Näen yhteisen ihmisyyden kaiken takana.

Loppupuolella juttelimme valittamisesta ja keinoista muutokseen. Keinoja löytyi.Tunnustamalla tosiasiat. Hyväksymällä tosiasiat. Voin kyseenalaistaa roolini maailmassa. Alan asettaa tavoitteita ja teen niitä tukevia päätöksiä. Muutan toimintatapoja. Mietiskelen ja teen mielikuvaharjoitteita. Olen provosoitumatta. Otan vastuun onnellisuudestani. Kuuntelen toisia.

Päätteeksi Hannu inspiroi ajatuksillaan tavoitteiden ja tahdon suhteesta. Mikä on tahto, johon haluan kiinnittyä? Miten rajoitan itseäni suhteessa toiseen, luon uutta ja muutun? Miten kommunikoin toisten kanssa?  Miten vältyn sulauttamasta toista omaan perspektiiviini?