”Jo isäni ihmetteli ja pohti – oliko hän filosofi?”

Onko filosofinen-keskustelu käsite?

Vaikutti, että voisimme luonnehtia sitä vertaamalla tavalliseen-keskusteluun.

”Se on ennakkoluulotonta. Se käsittelee kiistanalaisia asioita, joihin kenelläkään ei ole yksinoikeutta. Se on kysymysten etsimistä. Siinä vaihdetaan näkemyksiä suurista kysymyksistä kuten hyvä, paha tai hyvyys.”

Väitettiin, että filosofinen keskustelu etsii vastausta miksi-kysymyksiin. Puhummehan silloin merkityksistä ja arvoista. Kyselemme mistä tulemme, minne tähdet kulkevat, kuka minä olen. Pohdimme sellaista, mihin tiede ei yllä.

Ehdotettiin, että siinä johdonmukaisen pohdinnan avulla ratkaistaan ongelma. Siinä määrittelen, kuvaan ja perustelen. Puolustan uskomuksiani, päästän irti mielipiteistä, seuraan ajatustani, kuuntelen puhettani, ajattelen ajatustani, muutan ajatteluani.

Maailmankatsomusten ja filosofioiden raja toisinaan liukuu, toisinaan eriytyy.  Havainnot ja metodi kietoutuvat ja saattavat muuttua systeemeiksi. Maailmasta voi väittää vastaansanomattomasti sekä järjen, havainnon, toimivuuden että kokemusten perusteella. Kasvamme syyn ja seurauksen lakeihin, mutta harva tätä ihmettelee. Moni unohtaa lapsen uteliaan asenteen.

Filosofisella pohdinnalla on muoto: se kasvaa, avautuu ja kehkeytyy. ”Se vaatii kokemusten yhdistämistä, kehollisen ja sielullisen tiedon yhdistämistä.”

”Tieteenfilosofiaa kouluihin”, ehdotettiin. Onhan hämmästyttävän vaikeaa sanoittaa nolla. Yhtä outoa sekin, ellemme kykenisi yhteistyöhön ilmastotavoitteissa.

 

Oliko tämä paljo puhe ollut filosofista keskustelua?

Jonkun mielestä ei, koska ”keskustelu ei kosketellut kokemuksia, eikä rauha tule ennen kuin löytää vastauksen”. Monille meistä ilta oli energinen olotila, hauska, virtaava, suopea ja lämmin. Keskustelu tuntui hyvältä, oli kuunneltu, oli kysytty uudestaan ja uudestaan, mistä filosofisessa keskustelussa on kysymys.

Mitä se sitten on, kun sallit neljäntoista kysyä sinulta mitä todella ajattelit. Ja muutut.

Laulu

 

Tuntea elävänsä kun ymmärtää itseänsä, vai ymmärtää itseänsä kun elää elämäänsä, vai laulaa laulu

 

(Tässä vaihtoehtoinen tulkinta Irwinille. Keskustelussa mainittiin myös pelkästä laulamisen ilosta syntyvä linnun reviirilaulu)

Syntymä ja kuolema

 

Jos pystyt kuvittelemaan jotain, onko se todiste jostain?

 

Halusimme ymmärtää ihmistä ja itseämme syntymän ja kuoleman edessä, välissä ja vieressä. Keskustelu vaati useita kysymyksiä, tapailuja ja tunnustuksia.

Mitä sanoja käyttäisin filosofisessa pohdinnassa: sielu, henki, ikuisuusolento, itseys, illuusio, vietti, pyhä?

Mihin sanani liittyvät, ja tunnistanko yhteyden ajatteluun, tunteisiin, uskomusjärjestelmiin ja eettisyyteen?

Millä tavalla voin kokea olevani ikuisuusolento?

Ehdotettiin, että aavistelulle olisi sijaa: ”Ajateltu minuus on korvike, tarvitsemme kokemusta turvasta.” ”Ihminen tarvitsee arvokkuuden kokemuksen.” ”Minkälainen jälki minusta jää?” ”Miksi haluan kokea jatkuvuutta?”

”Mutta eikö meidän pitäisi elää tämä elämä, ja yrittää tehdä se itselle järkeväksi!” ”Minua ei kiinnosta tuonpuoleisuus!”

”Onko ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä vain uskonnollinen kysymys?” ”Lopullisuus on niin lopullista.” ”Merkityksellisyys on tarve.”

”Miksi hautaat lajitoverisi?”

 

Lopuksi meiltä kysyttiin haluatko parisi kanssa lapsen maailmaan ja miksi.

Hauska ja vakava kysymys synnytti sen vastauksen, minkä jokainen kuvitteli.  Mikä on tapana. Mitä ajattelen. Mitä olin kokenut. Mihin uskon. Mikä on mahdollista. Mikä on mahdotonta.