Kuka minua johtaa?

Inspiraationa kuultiin tarina Mitä enemmistö haluaa?

Lapset jo osaavat tämän: miten kysyn, mikä kannattaa, keneltä kannattaa kysyä. He hivuuttavat ja palaavat uudestaan. Me muutkin haluamme valita, ainakin kahdesta. Tykkäämme säilyttää tunteen omasta päätäntävallasta. Silloinkin kun meille myydään.

Kerrottiin myyjien julkiset salaisuudet, kuten ”valta on kysyjällä”. Nauratettiin, kuinka helppoa on ostaa, mutta myös torjua puhelinmyyjien ehdotukset. Hyvä myyjä saa meidät joka tapauksessa pitämään tuotteesta ja ostamaan jatkossakin.

Mitä näissä tilanteissa tarkemmin ajatellen tapahtuu? Olemmeko jatkuvan hivuutuksen kohteita, millaisten ja miksi? Huijataanko, vedätetäänkö ja johdatellaanko meitä huomaamatta?

Millaista on taitava johdattelu? Mitä on viisaus?

Yleensä haluamme olla enemmistön puolella. Se on luontaista ja helppoa. Kuuntelemme ihmistä tai poliitikkoa, joka on onnistunut myymään itsensä. Hän on tuttu, luotan häneen, enkä joudu miettimään miksi jotain kysytään, tai mitä kysytään.

Muisteltiin antiikin retoriikan vaikuttamiskeinoja, hyvellisyyttä, tunnetta ja järkeä. Mikä erottaa retoriikan manipuloinnista? Puhujan eetos, arvot ja hyveellisyys. Luottamus. Epäitsekkyys. Avoimuus.

Millä keinoilla pyrimme tarkoitukseen? Erotanko yhteisen edun ja oman edun itsessä ja toisessa? Mitä tarkoittaa se, kun kuuntelen sydäntäni, omaatuntoani? Miten olla rehellinen päämäärän suhteen?

Miten nämä toteutuvat tai jäävät vajaiksi demokratiassa? Otamme rooleja, meille annetaan rooleja, mutta käytämmekö vastuun? Osaamme kritisoida, ja esiintyä asiantuntijoina. Meitä myös laiskottaa ja väsyttää. Maailma on liian monimutkainen ja epämääräinen.

Juteltiin kokonaiskuvasta. Mikä se on, onko mahdollista saada kokonaiskuvaa? Kerrottiin Suomen itsenäisyyteen johdattaneista senaattoreista. He olivat päättäväisiä.  Heillä oli riittävästi tietoa visioidakseen mahdollisuuden todeksi. Outo ja uusi muuttui  johtopäätökseksi siinä tilanteessa. Tällä hetkellä joku muu on totta suhteessa johonkin muuhun. Kekkonen oli aikansa tekijä. (Tunnustautuipa meistäkin yksi kekkos-faniksi)

Juteltiin ajankohtaisesta onnelliset suomalaiset -tutkimuksesta. Skeptisimmät ihmettelivät uutisointia, mutta mielenkiintoista tutkimuksessa on se tieto, että maahanmuuttajat sopeutuvat nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Onko mahdollista, että meillä on hyvä piilorakenne, jota emme itse osaa arvostaa?

Näemmekö maailman sellaisena kuin se on, vai sellaisena kuin itse olemme?

Mihin luottamus rakentuu? Lisääntyisikö se, jos ottaisin enemmän vastuuta uskomuksistani ja teoistani? Kannustettiin laajenevaan, syvenevään vastuuseen elämästä.

Palasimme alkuun. Jos uskomuksemme liittyvät puutteeseen, alamme kilpailla ja estämme hyvän. On helppoa olla tyytymätön (tai laumasielu tai piiloutua) Ja on vaikeaa ajatella.

Lainaan loppuun Markus Neuvosta (kirjassa Päätä viisaasti):

”—ajattelemattomuus ei ole aina pahasta. Mitä asiantuntevampia aiheen suhteen olemme, sen parempi meidän on vain luottaa sormituntumaamme ja vetää päätöksemme hatusta: meillä yksinkertaisesti on, mistä vetää.”

 

Mainokset
Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton