Vihtori Koivusaari, hyvä immeinen

Tapani ja Sisko olivat valmistelleet kinkkisen asetelman. He kysyivät ”Millainen on hyvä ihminen?” ja ”Mikä on ihmiselle hyvää?” Välittömistä mielikuvista, aavistuksista ja ideoista huolimatta ratkaisu jäi ilmaan. Hämäriksikin ne mainittiin. Filosofiset kysymykset siis!

Mistä hyvyydessä on kysymys? Onko olemassa hyvän ihmisen ideaa, tuntomerkkiä? Voimmeko mainita jonkun henkilön nimeltä?

Tapani kertoi lapsuusmuistonsa Vihtori Koivusaaresta. Vihtorista kukaan ei sanonut pahaa sanaa. Hänen käyttäytymisensä kiinnitti huomiota. Vihtori oli alkoholisti, mutta hän sai aikaan muissa hyviä tunteita. Häntä arvostettiin. Hän viestitti Jotain, ohi yksittäisten tekojen. Hänen aikeensa olivat hyvää tarkoittavia. (Huomautettiin myös, että  alkoholistina hän ei ehkä ollut uhkaava kyläyhteisölle)

Löysimme nopeasti hyvän ihmisen atribuutteja: armollinen, pyyteetön, myötätuntoinen,    hyväntahtoinen, rehellinen, vilpitön, tasapuolinen, oikeudenmukainen, realistinen, rakastava, onnellinen, rakastettava, kohtuullinen, antelias, viisas.

Noista onnellisuus puhutti: tarviiko olla onnellinen ollakseen hyvä? Onko onnellisuus syy vai seuraus? Mitä teemme ollaksemme onnellisia? Tasapainon sanottiin näkyvän käytöksessä.

Mitä se Jotain on, mitä täytyy ensin olla? Väitettiin, että se ei ole mitään Tekemistä: hyvä ihminen ei rakennu hyvistä teoista. Hyvien tekojen ehtona on hyvyys. Hyvyys vaikuttaa muihin, se kohottaa ja säteilee. Hyvä ihminen saa lähellä olevat ihmiset tekemään hyvää. Mietiskelijäkin heijastaa hyvyyttä. On kysymys tietoisuustaidosta, jota opitaan ja voidaan opettaa. Jotkut ovat myös luonnostaan onnellisempia kuin toiset.

Tässä vaiheessa suurin osa ihmetteli, miten hyvyys voi realisoitua ilman suhdetta toisiin. Mistä hyvyyden tunnistaa ellei teoista? Mistä vääryys huomataan, ellei kukaan yritä estää sitä? Millaista on vuorovaikutus ilman hyveellisyyttä?

Miten teko ja motivaatio erotetaan: joku yrittää olla hyvä onnistumatta siinä. Tai ihminen, joka ei osaa olla paha. Pohtiiko hyvä ihminen tekemistään? Onko tärkeämpää olla tietämätön vai tietoinen?

Mitä on äidin varmuus?

Todettiin, että tekoa ei voi erottaa kontekstista. Sekin vaikuttaa, keneltä kysyy:  ”Millainen on hyvä ihminen, minulle, hädän hetkellä?” Ei ainakaan hän, joka etsii välineellistä hyvää.

Loppupuolella juttelimme Äiti Teresasta. Hänen päiväkirjansa paljastavat onnettoman ihmisen. Muuttaako tieto käsitystä hänen hyvyydestään?

Loppuhuipennuksena Tapani paljasti, että kaksi kysymystämme olivat Aristoteleeltä. Aristoteleelle nuo kysymykset olivat erottamattomia.

Tekikö Äiti Teresa siis liikaa? Minkä hän löi laimin?

Matkalukemiseksi suositeltiin Antti Kylliäisen Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen ja Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka.

 

 

Mainokset
Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton