Epiktetoksen matkassa

 

Ensilukemisella hämmennyimme Epiktetoksen (vv 50-120) Käsikirjasta:

”” Jotkut asiat ovat vallassamme, toiset eivät – Kaikki se, mikä on meidän vallassamme, on luonnostaan vapaata – Mutta se, mikä ei ole vallassamme, on muiden vallassa – Jos pidät muiden vallassa olevia asioita ominasi, joudut vaikeuksiin – Ihmisiä eivät järkytä niinkään itse asiat, vaan heidän käsityksensä asioista – Älä edellytä, että asiat tapahtuisivat siten kuin tahdot, vaan toivo niiden tapahtuvan juuri niin kuin niiden on tarkoitus tapahtua, niin saavutat rauhan – Sairaudesta on haittaa ruumiille, mutta ei tahdolle – Älä milloinkaan sano mistään asiasta: ”Olen menettänyt sen, vaan sano: ”Olen palauttanut sen takaisin” – Muista että olet näyttelijä sellaisessa näytelmässä kuin näytelmäkirjailija päättää sen olevan – Mutta kun kuka tahansa saa mielesi hämmentyneeksi ja sekaisin, etkö tunne häpeää? – Jos joku puhuu sinusta pahaa, vastaa: ” Hän ei nähtävästi tunne minun muita huonoja puoliani” – Olkoon silmiesi edessä joka päivä kuolema – Silloin et milloinkaan viljele alhaisia ajatuksia etkä halua mitään kohtuuttomasti.

””

Missä tilanteessa teksti on syntynyt? Ulkoistammeko liikaa nyky-yhteiskunnalle? Missä menee hyväksymisen rajat? Mikä määrittelee asioiden tarkoitukset? (Epiktetos tuntui menevän liian pitkälle. Oliko hän luovuttanut vai suojautuva? Eikö pitäisi taistella eriarvoisuutta vastaan, hänhän oli orja)

Epiktetos kirjoittaa, että vallassamme ovat mielipiteemme, harrastuksemme, mitä haluamme, mitä inhoamme. Kaikki oma toimintamme. Suomentaja on lisännyt alaviitteisiin ”käsitykset, pyrkimykset, tavoittelut ja karttamiset”.

Ne mitkä eivät ole vallassamme ovat ruumiimme, varallisuutemme, maineemme ja yhteiskunnalliset olosuhteemme (virat).

On osaksi kyse siitä mistä päätän, mihin pystyn, mihin rajoitun ja mihin laitan tekemistä. Tahdosta, vastuusta ja mielentiloista.

Sekin hämmensi, olisiko elämällä käsikirjoittajaa, ja näyttelenkö roolin? Epiktetoksen todellisuuskäsitys sisälsi jumalat. Mielenkiintoinen kysymys ohjaajan – kosmoksen, Jumalan tai kohtalon – antamasta tahdosta jäi vähälle. Epiktetos vihjaa siihen, että aktiivisella toiminnalla tulisi toteuttaa oma-jokin.

Suhteellisuudentajusta on myös kyse. Tulkitsemme aikaa. Olosuhteet muuttuvat. Vallankumouksia aavistetaan ja käynnistetään. ”Joskus annan olla, joskus satsaan vähän, joskus paljon”, oli vanha merimies ilmaissut.

Sisäisen vapauden myötä en anna liikaa valtaa toisille. Säilytän mielentyyneyden, itsearvostuksen ja luottamuksen. Kutsun toisia mukaan vaikka talkoisiin innostavasti. Olen kohtuullinen ja tuomitsematon, en masennu tai hermostu. Toimin myötätuntoisesti, autan, silti ottamatta toisten surua itselle.

Mikä on vallassani nyt?

”Mieleni, joka on täydellisen vapaa. Iloni. Tulin tänne vapaasta tahdosta, kuuntelen tai mietin, ja saan muuttaa ajatuksiani. Etsin syitä passiivisuudelle. Häpeä saa minussa kasvua aikaan. Vallassani on saada elämääni näyttäytymään kahteen suuntaan, vaihtaa näkökulmaa.”

Annan Epiktetoksen lohduttaa itseäni.

”Kaikki on lainassa. Mitään ei ole menetetty. Vaan palautettu”

Mainokset
Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Ikä

Onko Ikä kysymys vai vastaus? Kahvilamme ainakin täyttää kymmenen vuotta.

Kysyttäessä biologista ikää kiemurtelimme. Jotkut eivät meinaa muistaa ikäänsä. Vastatessa selittelimme: ikä on numeroita tai kokemuksia. Se minkä koen henkiseksi iäkseni on eri. Jotkut kertoivat muodostavansa ensivaikutelmia arvioimalla ikää. Toiset kiinnittävät huomiota ikätovereihin.

Psykologia ja lääketiede luokittelevat elämää ikäkausina ja kypsyyksinä. Vauvoista jo voi nähdä eroja temperamentissa ja perityissä valmiuksissa. Pohdimme näitä, sekä lineaarisen aikakäsityksen rajallisuutta.

Ikä vaikuttaa siihen miten kuvittelemme elämän: olenko myöhään kypsynyt, liian jotakin vai ikärasisti? ”Kasikymppisen ei ole sopivaa hillua baarissa” ”Setämiehen kyytiin ei kannata lähteä”

Muutuinko tunnistettavasti jonkin ikäisenä, kysyin ja muistin. Haluaisinko ehkä elää uusiksi jonkun iän? Toimisiko se, ja miten? Yksi meistä halusi olla fiksumpi kaksikymppinen.

Joku Lapsi pysäyttää. Olemus on rauhallinen, pohtiva, eikä hän säntäile. Hän kysyy eri tavalla kuin impulsiivinen toverinsa. Ovatko nämä lapset ihmelapsia, vanhoja sieluja, iättömiä, rakastavien vanhempien lapsia, taiteilijoita, hyvät geenit perineitä vai kypsiä? Koulu vertailee, lapset vertailevat, tammikuun ja joulukuun lapsissakin on eroa.

Mutta eivät kaikki vanhatkaan ole kypsiä tai fiksuja. Ja lapset ovat jossain ylivertaisen taitavia.

Maahanmuuttajalasta voi hävettää kun vanhempi herra avaa hänelle oven.

Lakkaako menettämisen arvoinen joskus, vai onko aina jotain menetettävää?

Jonkin-ikäisenä jotkut antavat itselleen luvan olla kokonainen ja oma itsensä. Jos osaat olla tilannetajuinen, rohkea, kunnioittava ja hyvätapainen, huomautettiin. ”Todellisuus on käytöskeskeistä, ei suorasukaista”

Lapsuus mietitytti. Lineaarisesti se on alku, odottamista, kunnes olet täysi-ikäinen ja saavutat. Aikuisia sitten vaivaa lapsenmielisyyden katoaminen, kuolemanpelko tai esitys. Monille tulee pakko etsiä ”sisäistä lasta”, ominaislaatua ja oppimisen iloa.

Syklinen aika sen sijaan tempaa aikakaudet sisäkkäin. Kun muistan, kosketan iätöntä itsessäni ja toisessa. Kauanko-olen-elänyt on pitkä: ”Elän parasta aikaa” ”Olen kaiken ikäinen”

Viimeinen yöni -kuvitelmassa kerrottiin kuinka oma elämä hulvahti sekä huimana, numeroin, että väriaaltoina.

”Haluan olla kiva vanhus, jos minua hoidetaan”, oivallettiin.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton