pelkosi, suorituspaineet, luottamattomuus, luulot, selitykset, stereotypiat, virtaukset, tunnetilat ja sallimattomuus ovat toteutuneita mahdollisuuksiasi,
tai jos sinua käsketään leikkimään, et tartukaan tilaisuuteen, vaan pidät mahdollisuuksia ainutkertaisina, ikiomina.
(Tässä kohtaa kuultiin Haanpään novelli Matista, joka sisarussarjan ainoana poikana leikki nukella ja näytteli kerjäläistä, saaden ihmiset suuttumaan, meidät nopeasti tulkitsemaan.)
Mitä jos vaihtaisit järkevyyden hyvään fiilikseen ja merkityksellisiin hetkiin,
olisit kuin ontto bamburunko, värähtelisit, tekisit tilaa, antaisit asioiden olla niin kuin ne ovat, hyväksyisit. Olisit kynttilä, joka lämmittää huoneen, valauttaa steariinin pöydälle. Krysanteemi, joka itkee, nauraa.
Olisi vaikeaa uskoa, että havahtuminen syntyy tyhjästä. Vaan miljardeista ihmisistä,
Suru saapuu aina äkkiä. Odottamatta – vaikka olisi tiennytkin odottaa sitä. Ystävän poismeno jättää mieleen tyhjän paikan, se tuntuu pahalta. Tuolla tyhjällä paikalla on kuitenkin merkityksensä. Se kertoo sen jälkeensä jättäneen arvosta meille, jotka vielä jatkamme omaa tietämme. Se muistuttaa monista yhteisistä hetkistä, antoisista keskusteluista, jotka ovat olleet, Annea mukaellen, kuin mielenkiintoinen matka arjen ulkopuolelle. Matka, joka on avartanut näkemyksiämme ja antanut uudenlaisia oivalluksia tarkastella olevaisuuttamme.
Enää emme näe Annea keskuudessamme, emme hänen empaattista olemustaan istunnoissamme. Mutta varmaan meidän monen ajatukset saattavat häntä matkalla iltaruskon tuolle puolen.
mutta onko ”hyvin perusteltu tosi uskomus” aina tietoa?
”Tieto on aina totta”, todettiin aluksi. ”En voi tietää sellaista, missä erehdyn tai satun arvaamaan.”
Tieto on siis uskomus, johon liittyy selitys.
Uskomus on mielessämme oleva näkemys, käsitys tai vakaumus. Se ei viittaa siihen, onko uskomus todellinen, vaan määriteltävyyteen. Kirjat ympärillämme mustine viivoineen eivät ole tietoa, vaan tekstiä, sanoja ja lauseita. Saadakseni tietoa minun on osattava lukea, arvioida, erotella, sanoa ja ymmärtää. Tietää.
[Ja minä väitin. Lämpenin, puhuin, osasin, muistin, ja hiljaisen tiedon avulla tiesin hyvät käytänteet sekä pieleen menon.]
Nuo ovat tietoa vain, jos en ollut erehtynyt ja uskomukseni ovat tosia.
[Puuduin, hikoilin, huomasin ja tulkitsin, aina uudelleen, yhdistelin kokemuksiani ja vedin huutomerkin, järjen kyvyillä käsitin kaareutuvuutta, intuitioni antoi luottamusta. Mieleni valikoi tarkoituksenmukaista, mielekästä ja turhaa, akvaarioelämäämme kirjastossa ja kaikkien teidän anteliaisuutta. Uskalsin vielä vastustaa spekulaatiota.
Tieto ei ole minua vastapäätä, vaan välissä, älä ole herkkäuskoinen vaan itseohjautuva ja utelias, päätin alkaa uskomaan mittalaitteisiin, vaikka ne eivät ole kiinnostavia. Ja Kopernikus, Darwin ja Freud – he ovat nolanneet jo minut.]
Minulla ei ole edelleenkään tietoa, ellen kykenen perustelemaan miksi uskon asiaan.
[Yritän hillitä arvailua, mutuilua ja ulkoa opeteltuja faktoja. Takeltelin, mutta olin varma, että oikea ja varma on mahdollista yhdessä pohtimalla, uskoin että todellisuus on ennallaan, rakastin ja sinäkin tahdoit tulla nähdyksi. Maslow antoi ajateltavaa, vaikka ei selittänyt minua. Minä uskon laadulliseen tutkimukseen, olen hypännyt muiden outoihin tapoihin ymmärtää maailmaa. Kuuntelen ja mieti mitä tutkitaan ja mihin tarkoitukseen, vastaus tosiaan on joskus sosiaalinen konstruktio, toisinaan painovoima.]
Sillä me tutkimme ilmiöitä, emme todellisuutta. Oikea ymmärtämisen tapa riippuu tarkoituksesta, ei totuudesta. Et skeptikkokaan pidä luultavana, että viimeksi löytämäsi tapa ymmärtää todellisuus olisi se oikea?
Emme löydä puhdasta tietoa todellisuudesta, ymmärryksemme on rajallinen. Emme arvitse myöskään todistusta ulkomaailman olemassaolosta tai mielen illuusiomaisuudesta. Todellisuus ilmenee.
Sokrates kahvila 