Kuinka rakkaudesta päädytään lopulta siihen, kuinka hyvä puhe esitetään? Näin voi käydä, kun ajatellaan yhdessä Sokrates-kahvilassa. Tuota yhteistä ideointia johdatti taitavasti Hannu Juuso.
Illan alustuksen pohjalla oli positiivisen psykologian uranuurtajan, arvostetun tutkijan, Barbara L. Fredricksonin uusin kirja, Love 2.0 (2013). Kirja päivittää ja pöllyyttää ajatuksiamme rakkaudesta. Siinä kehon perspektiivistä tarkastellaan tuota vahvinta positiivista tunnettamme: rakkaus ei ole kestävää (vain muutamia sekunteja – minuutteja, tulee ja menee niin kuin muutkin tunteet), mutta se on alati uudistuvaa ja toistuvaa. Sillä on myös ehtonsa: se tarvitsee turvallisen ympäristön ja aidon ja toden yhteyden toiseen ihmiseen syntyäkseen. Ja todellinen yhteys vaatii fyysisen ja ajallisen läsnäolon, tärkeintä on katsekontakti; muita tätä tukevia asioita ovat kosketus, ääni, peilautuvat kehon liikkeet ja asennot. Vain aito hymy, vilpitön ja täydestä sydämestä tuleva, silmiin asti ulottuva hymy vahvistaa tuota yhteyttä lujasti. BF:n mukaan rakkaus syntyy, kun kaksi ihmistä kokevat yhteyden ja jakavat positiivisen tunteen, hän käyttää käsitettä ”micromoments of love” ja ”positivity resonance” (positiivisuuden/myönteisyyden värähtely samalla taajuudella), mukana on jaettu myönteinen tunne, kehojen biokemiallinen ja käyttäytymisen synkronia ja yhteinen toinen toisensa hyvinvoinnista huolehtiminen.
Hänen (BF) tutkimustensa mukaan kehon perspektiivi rakkaudessa voidaan todeta kolmella tasolla: Aivojen toisiaan kohtaan ilmenevänä synkroniana ja peilautuvuutena ja jopa uudelleenmuovautuvuutena. Hormonaalista muutoksista tärkein on oksitosiini, joka edesauttaa kiintymistä ja sitoutumista ja toisaalta vähentää uhan ja pelon tunteita (aivoissa mantelitumakkeen alueella). Autonomisen hermoston tasolla parasympaattinen hermosto, ja erityisesti 10. aivohermo, nervus vagus, edistää aivojen ja sydämen yhteyttä, valmistaa katsekontaktiin ja kasvojen pikkulihasten synkroniaan, rauhoittaa pulssia.
Näitä lyhyitä positiivisia hetkiä (micromoments of love) voimme kokea arjessamme läheisten ihmisten esim. puolison ja lasten kesken, mutta myös aina kun yhteys – ”synkkaus” – syntyy myös aivan vieraiden ihmisten kanssa, vaikka lentokoneessa tai kaupan jonossa kohdatessamme toisen ihmisen. BF mukaana nämä kokemukset edistävät terveyttämme, sosiaalisia suhteitamme, viisauttamme ja kykyämme kestää vastoinkäymisiä.
Itse keskustelussamme alussa nousi kysymys: voiko syvää läsnäolemista, joka vain on, jäljitellä? Ja tälle vastineena: ihminen voi kehittää itseään. Päädyttiin olemisemme kahteen osa-alueeseen: reflektiivinen, käsitteellinen olemisemme – ja toinen , jossa on intuitio, spontaanisuus, joka on latentti ja ei-intellektuaalinen. Ja tuohon jälkimmäiseen olemisemme osaan liitettiin kehomme, rakkaus ja kohtaaminenkin. Myös useista muista näkökulmista mm. maailma – luonto, normit ja sivistys, pelko – uskallus – haavoittuvuus – avoimuus , primääri maailma – sekundääri maailma pohdittiin.
Ja yhtäkkiä näistä sfääreistä nousi konkretiaa, miten hyvä puhekin voidaan jakaa kolmeen toimintatasoon ja miten tuolta syvimmästä tasosta tuleva välittyminen, omasta itsestä antaminen, on hyvän puheen merkki. Ja tälle jatkoa yhdessä ajattelussa: puhe ilman kuulijoiden ja puhujan välissä olevaa paperia sallii kehollisuuden, yhteyden yleisöön ja puheen tahti ja ääni luovat synkroniaa puhujan ja kuulijoiden välille!
Sokrates kahvila 