Tulevaisuus

42. Sokrates-kahvilassa teemana oli tulevaisuus.

Haluammeko ja voimmeko vaikuttaa siihen? Miten?

Osan mielestä omilla ajatuksillamme voimme vaikuttaa ennen kaikea itseemme, muihinkin ja tulevaisuuteemme.

Emme kuitenkaan rajattomasti.

”Luonto laittaa meille rajat”, kommentoi eräs.

”Mitä voimme ajatella, voimme luoda. Mielikuvituksemme on rikkaampi kuin osaamme kuvitellakaan”, sanoi muuan osallistuja.

Alustaja toi esille viisi tulevaisuuden ajattelutaitoa Howard Gardnerilta. Keskustelu keskittyi pitkälle tämän listauksen ympärille.

Kyseinen viisikko on harjoitteleva, yhdistelevä, luova, kunnioittava ja eettinen mieli. Sitä täydennettiin omasta takaa itsekkyydellä.

Yksi kiteytti tulevaisuuden olevan hämärä.

”Tulevaisuutta voi suunnitella, mutta siellä ei voi elää”, totesi toinen.

Kolmas painotti kaiken uuden rakentuvan siltä pohjalta, mitä oli.

Keskustelun ohjasi Hannu Juuso.

Lopuksi linkitän tänne tilaisuuden alussa kuullun Leonard Cohenin kappaleen:

Mainokset

Viha

41. Sokrates-kahvilassa tarkasteltiin vihaa.

Mitä se on? Mistä se kumpuaa? Onko oikeutettua vihaa?

Siinä muutamia kysymyksiä, joista vaihdettiin näkemyksiä.

Viha muun muassa kytkettiin pelkoon ja moniin muihin tunnetiloihin, myös rakkauteen, joka nähtiin sen toisena ääripäänä, huonoon itsetuntoon, tietämättömyyteen sekä pahantahtoisuuteen.

”Vihaan liittyy aggressio, se on hyökkäävä”, luonnehti eräs.

Vihaiseksi voi tulla spontaanistikin, mutta usea näki vihan pikemminkin kehittyvän ja kytevän.

”Jotkut tuntuvat aina olevan vihaisia jostakin tai jollekin.”

Vihaan myös opitaan. Sen saa hyvinkin perinnökseen Lähi-idässä. Siellä koston kierre on osoittautunut erittäin vaikeasti katkaistavaksi.

Viha saa tekemään hyviäkin asioita. Esimerkiksi pitkään jatkunut epäoikeudenmukainen tilanne voi laueta vihanpurkauksella – vain sillä.

Viha on alustajan mukaan yksi ihmisen perustunteista – oikeutettu sellainen. ”On tärkeää oppia käsittelemään sitä.”

Tilaisuuden ohjasi Riku Välitalo.