Ajattelenko itse, vai toinenko ajattelee?

Koska kahvilamme on sokraattinen keskustelu, tutkimme yhdessä. Dialogin perusidea on se, että pyrin muuttamaan omaa mieltäni ja ymmärtämään asiat uudella tavalla. En ensisijassa vakuuta muita, pikemminkin rajaan itseäni.Tutkin kriittisesti yleisinhimillisiä ajatuksia, perusteluita ja opin kysymään.

Keskustelemme kahvilassa yleisinhimillisestä, kaikkia koskettavasta. Puhumme ja kuuntelemme toisia avarasti.

Halusimme puhua vapaudesta ja vastuusta jälleen. Kysymyksen esittäjä oli huomannut, että eläimet saattavat ratkoa riitoja siten, että pieni menee väliin ja lauma alkaa suojella pientä. Toinen oli huomannut, kuinka sisaruuteen on kirjoitettu sisään vastuu huolehtia toisesta. Kolmas ajatellut olla isänä isän näköinen.

Olisiko vapaus määriteltävissä?

Kokeiltiin: ”Se on yleisesti hyväksytty toiminta- ja käyttäytymisoikeus”. ”Vapaus olisi toimintaa lakien, normien, kulttuuristen arvojen sisällä ja välillä. Elämän ja kuoleman välissä. Yhteydessä luontoon. Kaikessa missä voin reflektoida. Vapaus on sidottu kontekstiin.”

Sidonnaisuus askarrutti. Ympäristöhän saattaa estää toimintani. Samoissa oloissa jotkut kokevat vapautta, toiset eivät. Naapurimaa näyttäytyy vankilana.

Ehdotettiin, että vapaus on subjektiivinen kokemus. Ajatuksissani voin olla visionääri, uskollinen itselleni. Haluanpa toimia luontaisesti.

Huomasimme että on luontevaa puhua tässä jollakin tavalla. Toisessa paikassa eri tavalla.

Silti jokin tuntuu rajoittavan meitä. Ajatuksiamme ohjaillaan. Päättääkö toinen jostakin?

Kyllä, ellei ole mahdollisuutta valita, ellen löydä mitä valita.

Mahdollisuuksia löytyy merkityksistä: punnitsen syitä ja seurauksia, seuraan arvojani. Liikun mielessäni. Saan haluta mitä haluan ajatella.

”Mitä jos vapaus olisi pakon myöntämistä?”

Toinen yllättäen siinä edessäni. Katson häntä silmiin, näen hänen kasvonsa. En varmasti tapa häntä huomennakaan.

Välitön ja ääretön Toinen.

Onko tämä ajatus? Se on pyrkimystä.

Onko Greta populisti?

Koska populismistaan ylpeän Timo Soinin mielestä vaalit voitetaan kolmella sanalla, me kokeilimme määritellä populistia kolmella sanalla. Tässä joitakin: kosiskeleva, kansantajuinen, suoran puhuja, yleistäjä, yksinkertaistaja, valheellinen, anti-intellektuaalinen, kansaa myötäilevä, tiedettä aliarvioiva, kansan suosion kalastaja.

Onko tarkoituksena tulkita, arvottaa, puolustaa vai kritisoida? Yritimme tarkastella olematta liian tulkitsevia, värikkäitä tai jyrkkiä. Hoksautettiin, että Trump edustaa ääripäätä 33t ”vaihtoehtoisilla totuuksillaan”.

Valehteleeko populisti?

Mitä on hämärtäminen, osa-totuudet, valikoiminen, illuusiot, mielikuvat, oman yhteisön etu tai korruptio? Tiedehän esittää tilapäisiä totuuksia. Tietämättömyyttä voi teeskennellä johonkin rajaan. Olemme vietävissä ja turrumme.

Asia näytti koskevan jokaista. Ymmärtäminen ja suostuttelu ovat taitoja. Asiathan koetaan. Maailma on monimutkainen. Negatiiviset tunteet, uhka, turvattomuus ja turhautuminen yhdistävät. Haluamme että asiat toimivat ja paranevat.

Populistinen puhe on perinteisesti ollut kansan tietämiseen vetoamista: ”Kansalla on alkuperä, tahto ja patoutunut tunne vallanpitäjää vastaan.”

Suomalainen yhteiskunta on tasa-arvoinen yleisen äänioikeuden perustalta. Heikommassa olevien asiat paranivat, mutta ei ilman lahjakkaita puhujia eikä senaattia.

Mikä on massaa, kansa ja sen vastakohta globaalissa Suomessa: koululaiset, rikkaat aikuiset, vaalivoittajat, maahanmuuttajat? ”Voit olla patriootti olematta nationalisti”, mainittiin ja varoitettiin.

Mutta vedota yhteistyöhön ja maailmanlaajuiseen riippuvuuteen!

Valehteleeko Greta?