Mahdollinen yhteiskunta

Mielenkiintoinen ilta!

Puntaroimme hyvää yhteiskuntaa kahdentoista väitteen avulla. Väitteet oli koottu manifesteista, filosofeilta, talousaatteista ja Raamatusta. Tehtävänä oli sijoittaa väite nelikentälle, jonka suureet olivat Mahdollinen vs Ei-mahdollinen sekä Ei-toivottava vs Toivottava.

Koska tavoittelimme yhteiskunnallista tilaa, jouduimme pohtimaan jokaisen väitteen kohdalla ihmisen ja yhteiskunnan mahdollista ristiriitaa. Ristiriitoja löytyi, mutta oli oivaltavaa tavoittaa Yhteiskuntaa.

Väitteiden konteksti tuntui myös tärkeältä taustatiedolta, vaikka saatoimme päätyä soveltamaan väitettä nykyaikaan. Osa väitteistä oli utooppisia, osa jopa inhorealistisia.

Näimme ihmisen pysyneen samankaltaisena ”iät ja ajat”. Itsekkäänä ja laumasieluna. Olemmeko aidosti yksilöllisiä nykyisin, vai kuvittelemmeko vain? Mitä järjellisyyden lisääntyminen on merkinnyt ja merkitsisi? Tarvitsemmeko auktoriteettejä, johtajaa vai vapautta? Kuinka pitkälle myötätunto kantaa?

Vertailimme amerikkalaista unelmaa ja suomalaista hyvinvointivaltiota. Mitä on realismi, mitä realistisuus. Onko idealismilla sijaa?

Mutta. Tässä väitteet. Sijoittele ne halutessasi itse. Kommenttiosioon on suotavaa kirjoittaa myös pitempiä pohdintoja.

1. Kaiken, minkä tahdotte teille tehtävän, tehkää se samoin heille! (Raamattu)

2. Kohtele ihmistä päämääränä, älä välineenä! (Kant)

3. Hallitsija on normaalin moraalin yläpuolella, kaikki on sallittua kansan parhaaksi. (Machiavelli)

4. Huomisesta huolehtiminen turmelee ihmisen. (Rousseau)

5. Hengen kehityskulku johtaa korkeimmalle tasolle, jossa ihmisen järkiperäisyys kasvaa. (Hegel)

6. Ihminen on aina yhteiskunnallinen olento. (Marx)

7. Ihmisten on osallistuttava yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. (Aristoteles)

8. Yhtäläisten perusoikeuksien pohjalta ihmiset rakentavat oman tulevaisuutensa. (Liberalismi)

9. Suomalaisuus on monikulttuurisuutta parempi. ( Muutos 2011)

10. Pienen kansan voima on sivistys. (Snellman)

11. Valistunut diktatuuri mahdollistaa järkiperäisen edistyksen. (Hobbes)

12. Ihmiskunnan kehittäminen vaatii rodunjalostusta. (Eugeniikka)

Tässä illan tuotos, jossa kolme kantaa on merkitty eri värein

 

Tässä yhteinen näkemyksemme

 

Kirjoittakaa!

Pikachu kävi täällä

Istahda kahvilaan, ja sinulle esitellään illan puheenjohtaja, Pikachu. Tervehdi Pikachua.

Kirjoitan itseni ulos ensitapaamisesta 😽

Poistan tekstistä aistimukset, ärsykkeet, elämykset, mielipahan ja mielihyvän.

Jää vain ulospääsy. Se ei ole enää psykologinen tila. Tunnustelimme hienovaraista eroa psykologisen ja filosofisen tilan välillä. Mikä muuttui? Muutuinko itsekin?

Avauduin hetkeen. Odotan. Annan jotain pois. Uskaltaudun johonkin. Tunnen moninaisuuden. Tunnen ykseyden. Olen sisällä tapahtumassa. Virittäydyn.

Päivi kertoi valistusfilosofi Rousseaun ajattelusta, ja erityisesti täydellistymiskyvystä. Rousseaun mukaan täydellistymiskyky ”viittaa ihmisluonnon muutosherkkyyteen, eikä vain kykynä oppia ja kehittää kaikkia luonnollisia henkisiä kykyjä, vaan syvemmin niin, että ei ole ihmisluonteen mukaista pysyä alkuperäisessä tilassaan. Sen sijaan on pyrkimys syventää oloa uudenlaiseen, omaan olemassaolon muotoon.”

Hän kertoi myös että Rousseau kritisoi sekä kristinuskon perisyntiajattelua, että porvarin alistavaa, kyltymätöntä suhdetta toisiin ja maailmaan. Rousseau kehotti nöyryyteen ja rationaalisuuteen, ”myyttien hämärästä järjen valaisemaan maailmaan”. Päivi kysyi myös, onko valaistuminen täydellistymiskyky.

Yritimme ymmärtää ihmisen halua hallita. Voiko olla liian rationaalinen? Voiko itseyden uhraaminen olla hallintaa? Mitä teen vajavaisuuteni kanssa? Mitä on olla hyvä ihminen? Olivatpa Rousseaun sanat ja teot ainakin syvässä ristiriidassa keskenään.

Muuttuuko ihminen ja miten ihminen muuttuu?

Mitä merkitsee se, etten pyri, en tavoittele?
Onko ”alkuperäinen tila” myytti vai Tila?

Vai onko se Hetki, paikka ”Pohjois-Norjassa avaran meren äärellä, jossa hengitän usvan sisälleni, liudennun ja olen yhtä aikaa”? Onko paikka tallella minulle, siellä, jos menen takaisin?

Mistä tunnistan kokonaisuuden, ”kun ymmärrämme vain niinkuin ymmärrämme”?
Vaikka tunnustan, että mikään näkökulma ei sisällä kaikkea oikeutusta, ei absoluuttista eikä lopullista.

Tragedioista. Kriiseissä. Toisesta. Joskus osaan tyhjentyä ja nöyrtyä. Kysyä. Kuunnella. Ottaa riskejä. Havahtua, että joka päivä on kuolemista.

Joskus on vain tehtävä jotain kraavisti. Antaa minuuden hajota, identiteetin kadota. Mutta mistä tiedän, että tämä on läksyni nyt?

Mitä jos ryhdyn epäilemään omia viisauksiani? Voi olla tuskallista jos ei roiku missään. Elämän tarkoitus ei löydy niin vaan.

Palasimme tunnustelemaan, miten psykologinen ahdistus eroaa eksistentialistisesta ahdistuksesta. Kun oleminen kutsuu olemaan, ei pakenemaan. Kun olen irrallaan, mutta en esine. Kun olen lähempänä itseäni kuin oma iho.

Kerrottiin, kuinka taideteoksella on kyky muuttaa ihmistä. Pikachu lastenhuonneessa vai Pickachu kokoushuoneessa? Lapsuus tempaa minut vastustamattomasti tässä nyt. Leikkiäkö tämä vain oli?

Lämpimät jalat, lämmin keho. Me tässä piirissä ja niin lähellä.