Reviirit

21. Sokrates-kahvilassa käsiteltiin reviirejä. Niitä tarkasteltiin pääosin ihmisen näkökulmasta.

Jokaisella on oma, henkilökohtainen reviirinsä. Ihmiset muodostavat reviirejä myös yhdessä: muun muassa avioparit, työ-, uskonnolliset ja poliittiset yhteisöt sekä kansakunnat muodostavat sellaisia.  Maailmankaikkeuskin voidaan nähdä reviirinä.

Reviirit joustavat eri tilanteissa. Toiset päästää lähemmäs kuin toiset. Sokrates-kahvilan jälkikeskustelussa eräs osallistuja luonnehti ihmistä kuvaannollisesti linnakkeeksi valleineen ja muureineen. Niiden läpi voidaan vielä tulla, mutta syvällä ytimessä on salainen kammio, perimmäisin reviiri, jonne ei kannata eikä tule päästää ketään muuta.

Oma koti pihapiireineen voidaan rajata naapureihin vaikkapa aidalla.

Työpaikka on oma reviirinsä, jonka työntekijöillä voi olla omia soppiaan. Työkaverit muodostavat yhteisön sisäisiä reviirejä. Esimerkiksi sijainen voi aistia hyvinkin nopeasti sen, ketkä ovat samaa ja ketkä eri pataa.

Reviirien lukeminen on taitolaji. Toiset ovat siinä parempia kuin toiset.

Kulttuurierojakin on.

Suomalaisilla oman reviirin sanottiin olevan laveamman kuin tiheästi asuttujen maiden ja metropolien. Siinä missä amerikkalainen päästää tuntemattomankin helpommin aivan lähietäisyydelle kommunikoimaan kanssaan, suomalainen voi tuntea olonsa hyvinkin vaivautuneeksi.

Reviireihin liitettiin muun ohella turvallisuus, itsetuntemus ja -luottamus sekä selviytyminen. ”Reviireillä mitataan suhteiden laatua toisiin ihmisiin”, totesi muuan keskustelija.

Tilaisuuden ohjasi Riku Välitalo.

Arjen etiikkaa

20. Sokrates-kahvilassa käsiteltiin arjen etiikkaa. Miten elää ihmisiksi? Miksi ihminen ei toimi eettisesti oikein? Keskustelussa todettiin muun ohella, että jokaisella on oma käsityksensä siitä, mikä on oikein ja väärin.  Omatunto on kulttuurin ja kasvatuksen tulosta.

”Lapsia pitää totuttaa hyveisiin, ne ovat oppimisen asioita. Hyveitä pitää harjoitella”, totesi muuan osallistuja.

”Lapset kasvattavat myös aikuisia”, sanoi toinen.

”Ilman ristiriitoja ei tapahdu tältä osin kasvua eikä kehitystä”, kiteytti kolmas.

Saako nälkää teevadin kokoisin silmin näkevä lapsi varastaa kauppiaalta leivän? Konsensusmielipiteeksi muodostui se, että saa.  Eloonjääminen ennen kaikkea. Esitettiin myös ajatus, että kauppias voisi myös osaltaan toimia eettisesti oikein ja antaa ilmaiseksi leivän lapselle tyyliin:  ”Sinulla on nälkä, tässä on sinulle leipä.” Armeliaisuuden raja voi tulla nopeasti vastaan, onhan kauppiaan omakin elanto kysymyksessä. Kumpi on enemmän väärässä: se joka varastaa leivän äärimmäisessä hädässä hengissä pysyäkseen vai se joka voisi antaa leivän sitä kipeästi tarvitsevalle muttei anna? Esimerkiksi tällainen kysymys kuultiin edellisen pohdinnan perään.

Erään mukanaolijan mukaan ihmisille muodostuu vuosien myötä mielikuva siitä, mikä on oikein ja väärin.  Eettiset rakenteet suojaavat meitä eri arkisissa tilanteissa.

Kannattaa löytää oma totuus ja olla sille uskollinen. Sen todettiin rakentuvan myös toisten kautta. Eettisesti oikeat tai sellaisiksi koetut valinnat arjessa voivat olla kovankin kamppailun takana ja vaatia toistoja ennen kuin ne omaksuu.

Osa lyö päätään seinään niin ikään toistuvasti, vaikka tietääkin tekevänsä väärin joko itseään tai muita kohtaan.

Keskustelu perustui Vesa Tepon alustukseen. Markku Veteläisen kannustamana hän toimi myös tilaisuuden ohjaajana. Tulikaste meni niin hienosti, että Vesa kuuluu tästä lähtien Sokrates-kahvilan ohjaajakaartiin.

Onnittelut koko filosofisen kahvilan väeltä uudelle vetäjälle!