Olimme katsoneet Elina Hirvosen elokuvan Kiehumispiste. Monet meistä kokivat sen epämiellyttävänä ja ahdistavana. Olimme sulatelleet näkemäämme kaksi viikkoa ja nyt tuli aika ehdottaa Aihe.
Poristiin, ja nousi viisi kysymystä: Hämmennys ja pelko, kun jotain ennenkokematonta tulee esiin. Miten puolustaa hyvää? Mistä viha syntyy? Miksi keskustelu oli niin mustavalkoista? Voimmeko ymmärtää toista koskaan?
Päädyimme keskustelemaan siitä, voimmeko ymmärtää toista koskaan.
Emmekö ymmärrä mitä toinen yrittää sanoa, vai emmekö ymmärrä omaa tilaamme? Kun yritämme ymmärtää, voimmeko ymmärtää lopulta vain omasta näkökulmastamme. Riittääkö se?
Elokuvassa esiintyi paljon vilpittömältä vaikuttavia ihmisiä. Heillä oli myös henkilökohtaista sanottavaa ja he esiintyivät vakuuttavasti.
Haluavatko kaikki ymmärtää, mistä on kysymys? Onko edes mahdollista ymmärtää mistä on kysymys?
Joku oli sitä mieltä, että emme ikinä voi ymmärtää toista, koska kukin on kiinni omissa saappaissaan. Mutta jos olemme kokeneet saman, ymmärrämme.
Onko meidän siis käytävä ”keskitysleirillä”, ymmärtääksemme?
Jos ymmärrämme täysin, meidän pitäisi olla sama henkilö, eikä se ole mahdollista. Tähän lisättiin, että voimme ymmärtää toista vain siinä määrin, kuin ymmärrämme itseämme ja olemme kyvykkäitä tässä. Pitäisikö meidän puhua tällöin vain siitä, mitä olemme kokeneet?
Toinen ehdotti, että mitä enemmän meillä on tietoa, voimme ymmärtää. Voimme kysyä mitä on tapahtunut. Pitääkö tällöin olla älykäs vai pikemminkin viisas?
Kolmas kysyi: jos joskus tunnen tulleeni ymmärretyksi, onko näin? Miten voin saada selville ymmärsikö toinen?
Jos ymmärrän, se vaikuttaa keskustelun kulkuun. Ymmärrystä pitää olla siis riittävästi, jotta pääsee eteenpäin, jotta voi tehdä yhteistyötä. Tällöin on kuunneltava toista tarkasti. Ja kunnioitettava toisen mielipidettä. Voin tahtoa ymmärrystä, vaikka olen eri mieltä.
Olemmeko itse asiassa oppineet pois ymmärryksen ja joudumme opettelemaan sitä jatkuvasti. Peilisolut näyttävät sen, että lähtökohtaisesti meissä olisi valmius ymmärtää.
Todettiin, että ymmärrämme asteittain. Ymmärrys syvenee tiedon, tunteiden ja kokemusten kautta.
Miksi vaadimme ymmärrystä toisilta? Sehän voi olla kohtuuton vaatimus, jolla suojelemme itseämme. Olemme ja jäämme kuplaamme. Voisimmeko vain tyynesti todeta: ”Ymmärrän sinua omalla tavallani”.
Tähän todettiin että ihminen odottaa ymmärrystä, lohdutusta.
Ilta toi yhteistä ymmärrystä, ja se tuntuu hyvältä, käsitinkin lisää. Ainakin sen, että kaikkea ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. Kotimatkalla mietin ystävääni, joka joskus toteaa minulle: ”Tajuun!” Se on ihmettä se!
Sokrates kahvila 