Katastrofi vai mahdollisuus

Tästä lähdettiin USA:n vaalienjälkeisessä tilanteessa pohdiskelemaan demokratian tilaa ja tulevaisuutta. Pienryhmissä todettiin jokseenkin yksimielisesti, että maailma on kehittynyt niin monimutkaiseksi, että suuri osa tavallisista kansalaisista ei pysty hahmottamaan päätöksien ja valintojen syy-seuraussuhteita. Kun kuitenkin kaikilla kansalaisilla on käytettävissään yksi ääni, joudutaan tilanteeseen, jossa ymmärrystä vailla olevat ihmiset päättävät siitä, miten demokraattisia maita ja koko maailmaa hallitaan.

Demokratian tilaa kuvattiin keskustelussa sitaatilla: ”Minun viisauteni on yhtä arvokas kuin sinun tyhmyytesi.” Mutta mikä olisi vaihtoehto tyhmien haltuunsa ottamalle demokratialle? Diktatuuri? Näyttää siltä, että kun monia Afrikan ja Lähi-idän valtioita on yritetty kovin keinoin johdattaa diktatuurista demokratiaan on ajauduttu ojasta allikkoon. Jo kauan sitten demokratian omaksuneita länsimaita taas lienee mahdoton palauttaa diktatuurin tielle.

Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvääkin. Trumpin voitto, populismin eteneminen ja arvotyhjiön syntyminen pakottavat analysoimaan, miksi tälle tielle on ajauduttu. Analyysi voi johtaa parannuksiin ja yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen. Ihmiskunta etenee kohti onneaan kuoppaista tietä pitkin. Täytyy vain toivoa, ettei eteen tule niin syviä kuoppia, etteikö niistä päästä ylös.

Lyhyt lista toimista demokratian valuvikojen korjaamiseksi saatiin aikaan keskustelun pohjaksi. Luonnollisesti ehdotukset saivat osakseen myös kritiikkiä.

1. Valistuneiden ihmisten äänille annetaan suurempi painoarvo kuin valistumattomien äänille
– miten määritellään valistunut kansalainen
2. Ylähuone/alahuone-järjestelmä, jossa valistunut ylähuone kontrolloi vaaleilla valitun alahuoneen päätöksiä
– joissakin maissa käytössä, mutta perinteisen demokratian ja tasa-arvon          vastaisena tuskin yleistettävissä
3. Erilaisia hömppä-äänestyksiä, esimerkiksi television pudotusohjelmissa, vähennetään, jotta vaalien arvostus nousisi
– tv-kanavat päättävät itse ohjelmistaan
4. Arvojohtajia enemmän
– arvojohtajia ei voi tekemällä tehdä, johtajuuteen tarvitaan oikeita     ominaisuuksia
5. Yhteisvastuullisuuden ja yhteisöllisyyden korostaminen
– voidaanko nämä termit määritellä niin yksiselitteisesti, että voitaisiin sanoa,     kuka niitä noudattaa ja kuka ei
6. Tekoälyn käyttäminen
– sekä mahdollisuus että uhka
7. Elämisentaitojen opettaminen ja perheiden tukeminen
– erittäin hyvä, mutta vaatisi asenne-, arvo- ja käyttäytymismuutosta koko     yhteiskunnassa

Kirjoittanut: Tapani Hautamäki

Mainokset

Aika II

Aika oli tehnyt tehtävänsä – vai me kotitehtävämme?

Jatkokeskustelu onnistui tällä kertaa mainiosti. Iltamme virittyi jännittävien väitteiden varaan.

Alkukeskustelussa väitettiin: ”Aikaa ei voi omistaa!” ja ”Aika on niitä harvoja asioita mitä meillä on!” Aikaa käytetään tällöin mittaamaan etäisyyksiä, työkaluna, tai aikaa pitää tarkoin vaalia.

Onko meille annettu Elämä. Vai onko meille annettu Aika? Liikkuuko ihminen ajan läpi vai aika ihmisen läpi?

Voiko aikaa säästää vai onko se kuin vesivoima, jota on käytettävä siinä hetkessä? Totesimme että voimme ajatella aikaa kokemuksellisena ajan kulumisena tai objektiivisena ajan kulumisena

Onko aika riippumatta siitä, mitä ihmiset tekevät? Voinhan viedä sitä toiselta puhumalla liikaa: aika on rahaa. Voinko viedä itseltäni aikaa? Vaikka valitsisin hyvää (kuten tulen Sokrates-kahvilaan kahdeksi tunniksi), menetänkö ajan joltain muulta tekemiseltä? Senhän voi tehdä myöhemmin 🙂

Pohdimme tässä kohtaa Hetkeä. Meitä kehotettiin olemaan läsnä, nyt, ei märehtiä mennyttä tai huokailla huomista. Mutta millaista on olemisemme, jos emme tiedä asioiden taustoja, vuosilukuja, syntymäaikaamme? Jos dokumentit katoaisivat? Jos unohtaisimme kuolevamme? Jos meiltä riistettäisiin aistikokemukset?

Ajan sanottiin olevan sisäänrakennettua. Alamme, osallistumme, muutumme, poistumme, jätämme tuleville, kaiumme. Onko muistisairas ajan ulkopuolella?

Jos voisimme pysäyttää ajan, miten, ja mitä siinä tapahtuu? Aikahan tuntuu välillä pysähtyvän, hidastuvan, tihenevän. Järkytyksestä, odottaessa, flow`ssa, ainutkertaisuutta mietiskellessä. Annoimme ajalle yhtä paljon tilaa kuin maailmankaikkeudellekin. Kuvattiin kauniisti hyvää yhteiskuntaa: vanhat ihmiset istuttavat puita, joiden varjossa he eivät koskaan tule istumaan.

Loppuilta tiivistyi, kun yksi meistä kyseenalaisti kauniit kertomukset, arvokkaankin. Meidät on ehdollistettu haluamaan kaikkea edellä puhuttua: olemme ajan vankeja. ”Mitään uutta ei synny, koska kaikki on jo tapahtunut. Aika on ollut aina!” sykleittäin.

Tätä ei nielty. Jos universumissa on vaihtoehtoja äärettömästi, miten joku seikka voi toistua? Jos kaikki on ainutkertaista, miten joku seikka voi jäädä toistumatta? Onko alkuräjähdyksiä ääretön määrä? Voiko merkityksettömyys olla merkityksellistä vai determinismin muoto?

Lopussa muutamat innostuivat kovasti sovelluksesta, että Aikaa ei olisikaan. Mainittiin, että Jumalan oleminen on tällaista.

Ilta päättyi siitä huolimatta kiehtovaan ajatukseen: aikaa tulee koko ajan lisää, koska se on lahjaa. Kenestä sitä paitsi puhumme, kun valmistaudumme omaan tulevaisuuteemme? Kuolemmehan koko ajan.

Olisiko spiraali janaa täsmällisempi muoto aikaa kuvaamaan?

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton