Johtajuus

Kymmenennen Sokrates-kahvilan aiheena oli alustuksen pohjalta johtajuus.

Ensinnäkin todettiin, että jokainen johtaa itseään. Tähän liittyy itsekuri.

Sen jälkeen johtaminen laajenee kahdenvälisistä suhteista pienempiin ja suurempiin  yhteisöihin sekä edelleen jättikokoisiin organisaatioihin.  Viimeisistä mainittiin esimerkkeinä jonkin maan tai ison, kansainvälisesti toimivan pörssiyrityksen johtaminen.

Pienemmissä yhteisöissä johtaminen poikkeaa suuremmista siinä, että pomo tuntee yleensä kaikki työntekijät. Sen sijaan esimerkiksi Nokian pääjohtaja tuskin tuntee kovinkaan hyvin useimpia alaisiaan. Toisaalta Nokia jakautuu pienempiin esimiesportaisiin, joissa johtajien ja alaisten välillä on tiiviimpi suhde.

Johtajuutta otetaan ja annetaan eri tilanteiden mukaan. Eläinkunnassa vahvin pääsäntöisesti voittaa, ihmisten ilmoilla kuvio ei ole näin yksiselitteinen. Kyvykkyys, sosiaaliset taidot ynnä muut ominaisuudet yhteisön sisällä voivat vaikuttaa ja vaikuttavatkin osin siihen, nouseeko joku pomon paikalle vai ei.

Pomoja tulee yhtiöihin myös niiden ulkopuolelta, eikä niiden väkeä välttämättä kuunnella lainkaan tai liiemmälti johtajanimityksiä tehtäessä.

Yhteisöjen todettiin tarvitsevan johtajia ja johtajuutta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.  Ne voi asettaa johtaja – tai osassa tapauksia toinen, hierarkiassa hänen yläpuolellaan oleva pomo tai sikariporras. Yhteisö tarvitsee jonkun tekemään päätöksiä, kantamaan niistä myös vastuun, toisinaan vaikka ”ihmiskilpenä”, ja katsomaan kokonaisuutta.

Johtaminen on kuin paatilla sovittuun määränpäähän menemistä. Hyvän johdon alaisuudessa kaikki soutavat samaan suuntaan – työnjako ja tehtävät ovat selkeät, kaikki haluavat päästä sovittuun satamaan. Johtajalla on tärkeä osansa päämäärään pyrkimisen motivoinnissa.

Päinvastainen esimerkki on luonnollisesti tilanne, jossa paatissa on sekä soutajia että huopaajia. Pahin mahdollinen tilanne on se, että ainoa soutaja tai soutamissuunnan osoittaja on pomo ja alaiset huopaavat. Jokainen tietää sanomattakin, miten tällaisessa tapauksessa käy.

Yksi ydinkysymyksistä kuului johtamiseen liittyen seuraavasti: raha vai ihminen?

Yksiselitteistä vastausta ei löytynyt, kenties sitä ei ole olemassakaan. Esimerkiksi pörssiyhtiöissä todettiin pelin olevan selvän: raha ratkaisee ja johtaa. Jos tulosta ei tule, pomon peffaan ilmestyy kalossin kuva herkästi.

Sen sijaan vaikkapa taidelaitoksissa asetelma voi olla aidosti toisenlainen: ”Henkilöstö on tärkein. Sen jälkeen onnistuu myös talous”, painotti taiteellista väkeä johtava alustaja.

Hänen tärkeinä pitämiään asioita johtamisessa ovat muun ohella oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, avoimuus ja rehellisyys.

Luottamus lujittaa johtajan ja alaisten välisiä suhteita – puolin ja toisin.

Yksi hyvä merkki luottamuksen pelaamisesta työpaikalla on hänen mukaansa se, että johtajan ei tarvitse tietää kaikkea (ei johtaja eikä kukaan muukaan tiedä kaikkea) vaan voi tarvittaessa kysyä ja saada neuvoja myös alaisiltaan joissain asioissa.

Johtajuuteen kuuluu myös se, että ennemmin tai myöhemmin sen menettää – tavalla tai toisella.

Mainokset

Koti

Yhdeksännessä Sokrates-kahvilassa keskusteltiin siitä, mikä on koti, mikä tekee kodin ja mitä juuret merkitsevät. Kotia tarkasteltiin monesta näkökulmasta.

Ihmiset tekevät kodin. Koti on kokemus itsestä. Se on tunteen asia, tunteen kehto. Usein – ei kuitenkaan aina – siihen liittyy myös konkreettisia asioita: rakkaita esineitä, asunto, talo…  Koti on enemmän kuin asunto tai talo.

Koti on turvallinen (”koti on perusturvallisuutta, jota kannamme mukanamme”) ja intiimi paikka itselle ja lähimmille. Koti ilmentää heitä itseään; heidän sielunsa voi nähdä siellä.  Kotona voi olla juuri sellainen kuin on. Kotona ihmisellä on määräysvalta kodin asioihin ja pelisääntöihin. Kun sinne tulee vieraita, pelisäännöt voivat muuttua enemmän tai vähemmän – eivät kuitenkaan välttämättä. Mainittiin esimerkki tilanteesta, jossa oli koolla isompikin lähipiiriläisten (sukulaisia) joukko, jossa kaikki tunsivat aidosti olonsa kotoisiksi.

Kodikkaassa kodissa näkyy elo. Kiiltokuvamaisesta edustuskodista todettiin, että kuka sellaisessa oikeasti haluaa asua.

Lapsuuskoti ja sen muistot, kylä, kotipaikkakunta – juuret – kulkevat ihmisen mukana  hänen itsenäistyessään ja muuttaessaan muualle. Juuriaan ei oikeastaan voi katkaista. Uusilla paikkakunnilla, uusissa maissa ihminen kasvattaa lisää juuria.

Esimerkiksi paimentolaiselle koti voi olla aavikko, joskin se voi konkretisoitua siellä esimerkiksi jurtan muodossa. Koti voi käsittää läheisimpien lisäksi kyläläläiset, kotipaikkakuntalaiset, kotiseutulaiset, suomalaiset – ja maailmankansalaiset. Avarasti ajateltuna ihminen voi pitää maapalloa ja maailmankaikkeutta kotinaan.