Sattuma

Illan avauksena Hannu heitti noppaa. Anne pyysi meitä miettimään hetken oman elämämme sattumia. Hän ehdotti, että olisi kolmenlaisia sattumia: nopan heiton kaltaisia ”puhtaita sattumia”, toiseksi ”onnekkaita sattumia”, joihin osataan tarttua virittäytymisen tai unelman seurauksena. Ja kolmantena ”väistämättömiä sattumia”, joihin ei voi varautua, ja jotka ohjaavat elämämme suuntaa tai muutosta.

Kaikki sattumamme eivät osuneet kolmityypittelyyn. Ihmissuhteet tuntuivat monimutkaisemmilta ja elämän sattumanvaraisuuskin kyseenalaistettiin. Jatkettiin vertailemalla luonnon sattumia ja ihmisen sattumia.

Esitettiin kvanttimekaniikan valossa, kuinka ihminen on osa maailmaa, jossa kaikki mahdolliset mahdollisuudet tapahtuvat. Luonnonlakien ulkopuolella toimivaa sielua ei tällöin ole olemassa. Todellisuus on satunnainen, mutta syy-seuraus -periaatteella toimiva.

Toisaalta painotettiin, että luonnon lainalaisuudet ja värähtelyt kertovat maailman toimivuudesta ja pakottavat ihmistä kehittämään itseään. Maailma näyttäytyy tarkoituksenmukaisena ja Suuren Suunnitelman mukaisena. Ihmisen ajatusten nähtiin olevan energiaa, ”sitä saa mitä tilaa” -tyyliin.

Keskustelussa nousi väitteitä, kuten ”Ihmisellä on vapaa tahto” ja  ”Sattumaa ei ole”. Esitettiin, että jos sattumaa ei ole, ei ole vapaata tahtoakaan. Tai jos sattumaa ei ole, on vapaa tahto. Tai sattumanvaraisuuden takia vapaa tahto on illuusio. Tai sattumanvaraisuuden takia ei ole mielekästä edes puhua tahdosta.

Lähdimme selvittämään väitteen ”Ihmisellä on vapaa tahto” totuuden ehtoja siten, että yritimme kumota sen. Jatkoväitteeksi muotoutui:  ”Ihmisellä on vapaa tahto mahdollisuuksiensa puitteissa”. ”Mahdollisuuksiensa puitteissa” nähtiin tarkoittavan ihmisen rajoitteita ja toisaalta ajattelun vapautta, sopeutumista ja ympäristön antamaa tilaa/rajoitteita.

Joku ajatteli, että ihmisen mahdollisuudet ja tietoisuus tulevat ympäristöstä, jolloin ne ovat jotain muuta kuin vapaata tahtoa. Käytännön valinnat tehdään tiedon pohjalta. Tietoa siivilöidään, mutta nekin perusteet tulevat ympäristöstä. Tämä toiminta saattaa näyttää vapaalta tahdolta. Ihmiselle kuvattiin olevan luonteenomaista kohtalonusko, selitysten hakeminen ja näiden ympärille muodostuneet instituutiot.

Toisenlaisiakin ihmiskuvia nousi esiin. Voimme vapaasti päättää vaikkapa miten suhtaudumme tietoon. Ei ole toista tahtoa, joka tahtoo minun puolestani. Tahtominen nähtiin henkisenä tilana, jossa realiteetit, toiminta ja ihmisen energia, rohkeus ja sisu yhdistyvät. Vapaan tahdon käsite ehdotettiin myös muutettavaksi ”vapaaksi haluamiseksi”, joka olisi ihmisen synnynnäinen ominaisuus.

Esitettiin että vapaa tahto ja vastuullisuus liittyvät yhteen: ”Jos ei ole vapaata tahtoa, vastuullisuus vähenee”. Seuraako tästä, että en ole myöskään vastuullinen, kysyttiin. Radikaalein väite oli, että ”aivokemia on tehnyt minusta tällaisen, en voi olla erilainen kuin olen. Tahtominen on tieteelle tuntematonta ja geenit toimivat lainalaisuuksien ohjaamina. Luonnonlait auttavat meitä ymmärtämään, että kaikella on seurauksensa ja alamme toimia vastuullisesti”. Siihen ei osattu vastata, mistä tällöin saisin voimaa haluta jotain toisin—

Loppukeskustelussa huomautettiin, että tieteen tehtävä ei ole selittää mikä ihminen on. Siihen tarvitaan filosofiaa, etiikkaa ja uskontoja. Minkä uskomuksen muodostat, se ohjaa elämääsi. Kokemukset lisäävät mahdollisuuksia; se on ihmisyyden ydintä. Moraaliin voimme vaikuttaa, luonnonlakiin emme. Annammeko mielessämme tilaa ihmeelle ja arvoituksellisuudelle?