Suhteellisuudentajusta

Halusimme kuulla tarinan turhamaisuudesta.

Naparetkeilijä ja kuvaaja kulkivat vaarallisilla seuduilla. Jääkarhut, railot ja kova pakkanen olivat tehneet matkasta hengenvaarallisen. Kotiin palattuaan mies ajoi autonsa parkkiruutuun ja meni nukkumaan. Aamulla joku huomautti hänen vinoon parkkeeratusta autosta.

Onko turhamaista uhmata olosuhteita, olla pyytämättä apua, haastaa itseään vai huomauttaa parkkeerauksesta?

Muutama tuohtui. Kun käyn muualla, en lakkaa ihmettelemästä valittajia. Vain kuoleman läheisyys opettaa elämään. Silloin erottaa arvokkaat ja arvottomat asiat, ja pystyy kiittämään pelkästä hengityksestä. Tällaisella mahdollisimman korkealla tietoisuuden tasolla voimme olla eläviä.

Kysyttiin, mihin tällainen ehdottomuus perustuu. Tarvimmeko äärimmäisyyskokemuksia? Mistä tuohtumus kumpuaa?

Kerrottiin, kuinka voimme olla jollain tuulella eri syistä, joskus ilman syytä. Joskus raja ylittyy, toisena hetkenä suurpiirteisyys ja maltti säilyy. Kuka tietää, mitä naparetkeilijä vastasi parkkipaikalla tai miten hän oli käyttäytynyt retkellä!

Joku ehdotti, että ihmiskuntaa pitäisi opettaa reaktioiden tasolla. Erottamaan hyödylliset reaktiot ja olla pelkäämättä niitä. Sitäkin kannattaisi pohtia, mitä toiminnastani seuraa.

Markku pyysi, että pohtisimme oikeita kokemuksiamme parkkipaikoilla. Yksi oli hölmistynyt, toinen ei hallinnut tilannetta. Kolmas vain katsoi sanojaa, eikä ollut maksanut vaivaa reagoida mitenkään. Neljäs ihmetteli, etkö huomannut tehneesi virhettä ja siirtänyt autoa. Viides oli opetellut suurpiirteisyyttä ja siirtänyt autoa. Kuudes jäi pähkäilemään mitä olisi kannattanut tehdä.

Juoruilimme vielä ensivaikutelmista, mahtailusta ja rahan läsnäolosta.

Kysyttiin eikö toisen virheitä voi kommentoida empaattisesti, hyvähenkisesti? Joskus ohittaen, joskus auttaen.

Onpa meillä jokaisella tarve ajatella itse. Tarve vertailla ja punnita asioita rauhassa. Tunnistaa, milloin puute sumentaa ajattelua. Mitä hyvää näkökulman vaihto tuokaan!

On arkikiusoja ja oikeasti isoja asioita. Kontekstit vaihtelevat. Voimme olla onnellisia, kunnes elämä taas muistuttaa, Markku uskoi.

Emme saaneet vastausta. Mutta viihdyimme kyllä. Se kun on niin pienestä kii!

Mainokset
Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Totuus

Kirjoittanut: Tapani Hautamäki

Totuus – ystävä vai vihollinen, siinä kysymys, jota lähdimme kahvilassa pohtimaan. Pienissä ryhmissä pohdittiin ensin myös väitteitä: ”Ihminen etsii totuutta” ja ”Ihminen pakenee totuutta”.

Kuten tavallista, hyvin nopeasti ajauduimme miettimää, mitä totuus itse asiassa on. Onko monenlaisia totuuksia ja onko totuus vain välinearvo, jota käytetään silloin, kun se on edullista vai onko se itseisarvo, jota on puolustettava ja kunnioitettava sen itsensä vuoksi. Erilaisiksi totuuksiksi mainittiin mm. tapahtumatotuus, omat totuudet ja tieteen totuudet.

Mielenkiintoiseen ajatustenvaihtoon jouduttiin, kun pohdittiin totuuden ja tosiasioiden suhdetta. Keskustelussa esitettiin painava väite, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Tosiasiat ovat arkisempia elämässämme ilmeneviä tapahtumia, jotka voidaan osoittaa todeksi. Totuus sen sijaan nousee jostakin meidän sisimmästämme. Se on syvä arvo, joka vapauttaa meidät ja luo ympärilleen rauhaa ja hyvää oloa. Kriittisiäkin kommentteja kuultiin. Mitä tapahtuu, kun ihmisten sisimmästä nousee esiin erilaisia, toistensa kanssa hyvinkin ristiriitaisia totuuksia? Eikä tämä aja ennemminkin konflikteihin kuin rauhaan?

Välillä pohdittiin myös totuuden erilaista merkitystä ihmisten ja eläinten maailmassa. Eläinten ei tarvitse välittää totuuksista, ne elävät reaktiivisesti tilanne kerrallaan. Ihminen sen sijaan ajattelee pitemmällä tähtäyksellä elämäänsä ja joutuu suunnitelmiensa pohjaksi etsimään mahdollisimman todellisia asioita. Tästä päästiinkin pohtimaan, onko metafyysinen totuus mielenrakenteissa. Olemassaolonsa turvatakseen ihminen joutuu tekemään sosiaalisessa ympäristössä monenlaisia sopimuksia. Sopimusjärjestelmän rungoksi tarvitaan jonkinlainen yhteinen käsitys totuudesta.

Mietimme myös, onko olemassa universaaleja ja pysyviä totuuksia. Aika moni oli sitä mieltä, että totuus seuraa aikaa ja voi muuttua sen mukana. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan on totuuksia. Ihmiset käyttäytyvät totuuden suhteen eri tavoin, joillekin tuntemus totuudesta antaa mielenrauhan. Näin esimerkiksi silloin, kun vahva uskonnollinen näkemys mielletään ehdottomaksi totuudeksi. Toiset taas lähtevät kyseenalaistamaan totuuksia. Levollisuuden sijasta totuuden etsiminen merkitsee jatkuvaa epävarmuuden tilaa.

Entä, pakeneeko ihminen totuutta vai etsiikö hän sitä? Kyllä me kovasti etsimme ikuista yksiselitteistä totuutta. Ehkä emme sitä vielä aivan tavoittaneet. Mutta lähelle päästiin!