Muurit

Illan aiheeksi heitettiin toteamus: Toisinaan rakennat muureja, et pitääksesi ihmisiä ulkopuolella vaan nähdäksesi, kuka välittää tarpeeksi rikkoakseen ne!  (“Sometimes you put walls up not to keep people out, but to see who cares enough to break them down.”) Epäilyttävästi Sokrateen jalan jälkiä seurattiin, vaikkei sitä varmalla paljastettukaan.

Pienryhmistä nousi kahdestakin testaus- tai haasteajatus: Muuri on tavallaan esikarsintaa jonkun arvokkaan jakamiseksi, testaus kelvollisuudesta. Ja esimerkkinä pidettiin munasolun ja siittiön kohtaamista! Toinen ryhmä esitti, että kyseessä on tietoinen haaste tai koettelu ja testaus. Muut kaksi ryhmää päätyivät enemmän puolustuskannalle: kriisin kohdatessa voi työntää toisia pois, so. rakentaa muurin, nähdäkseen kuka välittää tarpeeksi.  Ehdotettiin myös tietoa muuriksi: jollakin voi olla yksinkertainen käsitys maailmasta, kunnes tulee  vastaan joku jolla on enemmän tietoa ja siten rikkoo muurin. Ehdotettiinpa vielä liiketaloudellisia asioitakin: jonkun brändin nostaminen ”laatutuotteeksi” moninkertaistamalla hintaa, so rakentamalla muuri tavallisiin kuluttajiin.

Itse keskusteluun valikoitui tuo yksilön näkökulma. Pitkään ja monipuolisesti kaivettiin, mikä saa rakentamaan/ tai rakentumaan muurit – ja miksi. Ja pelkoa, ahdistusta, hiljaisuutta, kriittistä työyhteisöä, häpeää, eristämistä jne. ehdoteltiin lähteeksi.  Loppupuolella oli pari yritystä kääntää keskustelua noihin haasteisiin ja testauksiin yleisemmillä tasoilla esim. työyhteisöissä tai muissa yhteisöissä. Uskalsipa joku ehdottaa positiivista näkökulmaakin muurista. Mutta näihin ei innostuttu. Tuli myös mielenkiintoinen ehdotus: muuri onkin tarpeellinen kahden erilaisen maailmankuvan kohdatessa, se vaatii riskinottoa ja pelon sietämistä, mutta on mahdollisuus uuden syntymiselle, ainutlaatuinen tilaisuus.

Aivan lopussa pohdittiin, mikä sitten rikkoo muurin; siihen nousi kuunteleminen, välittäminen, ajan antaminen, halu ymmärtää. Toisin kuin yllä, missä hiljaisuutta pidettiin muurin rakentamisena, uskallan väittää, että juuri tuo hiljaisuus, oman mielen hiljentäminen, tuo tilaa toiselle ja mahdollistaa syvällisen kuuntelemisen ja toisen ihmisen näkemisen, kohtaamisen. Silloin muuria ei ole.

Mainokset

Tunne itsesi

Joskus runot, metaforat ja aforismit puhuttelevat syvemmin kuin suora teksti. Niin tänäkin iltana. Samuli, illan keskustelun vetäjä, toi meille pohdittavaksi aiheen: ”Ihminen on oman itsensä varjossa ja valittelee pimeyttä.” Mitä se tarkoittaa?

Huumoria, iloa, syvempiäkin tunteita kuten rakkautta  liikuttanut keskustelu poiki monia kysymyksiä: Onko varjo mielikuviemme, kuvittelujemme, uskomustemme luomaa harhakuvaa, unta? Voiko elää koko elämänsä kuvitelmissa? Missä on todellinen minä? Kuka minä olen?  Jos olemme varjossa, voiko päästä pois, vaiko onko aina joku suodatin välissä? Tarviiko edes päästä pois varjosta? Mitä on varjossa eläminen? Mikä on valo, joka aiheuttaa varjon? Osa väitti, että kaikki elävät varjossansa – jokunen väitti muuta.

Mikä poistaa varjon? Osin vastauksena tuli Sokrateen toteamus: Tunne itsesi! Tähän tuli litania perusteita, mutta kaksi valtakäsitystä kilpailivat keskenään. Toinen oli: elämä tai ihminen itse, hänen minuutensa, on kuin sipuli, jota kerros kerrokselta kuorimalla päästään kohti ydinminää. Vasta-ajatuksena tälle oli dialogi! Dialogisen, tasavertaisen toisemme kohtaamisen avulla ” lillumme” yhteydessä, totuudessa – ja väliainekin tarvitaan dialogiin osallistujien välille ( jotta lillunta onnistuu!). Myös ajatus siitä, että siirrymme pois itsekeskeisyydestämme, egokeskeisyydestämme, ja ajattelemme toisia ihmisiä enemmän, hälventää varjoa ja tuo valoa. Mietittiin myös myötätuntoa tässä.

Mutta teknologiakaupungissa kun olemme, niin hyvä nörttikiteytys pudotti arkeemme. Voidaan ajatella, että minä (ego, itse)  on käyttöjärjestelmä tai käyttöliittymä todellisuuteen, se tarvitsee softapäivityksiä aika ajoin. Voisiko Internet kuvata meidän dialogiamme! (Vitsinä)

Yksilö ja yhteiskunta

Tapani oli valmistellut asetelman, jossa pohdimme yksilön liikkumatilaa ja ristiriitoja globaalissa maailmassa. Millaisia ovat yhteiskunnan vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhkat yksilön näkökulmasta? Ja kohta näkökulman vaihto.

Vahvuuksina nähtiin turvallisuus, tuki, hoiva, järjestys, kauppa ja tasa-arvo. Teemme parhaamme toisten tuella. Tämän kääntöpuoli on pysähtyneisyys ja vaikkapa oman terveyden jättäminen ”hoitajien hoidettavaksi”.

Yhteiskunnan heikkouksia ovat esimerkiksi rajoitukset, kompromissit, polarisointi ja vastuun keskittyminen liikaa joillekin, joiltakin pois. Näiden vastavoimina nähtiin yhteistyö, opposition tuoma rikas keskustelukulttuuri, punnitseminen ja tehokas päätösten teko.

Yhteiskunta mahdollistaa yksilölle sen, että voimme sitoutua globaalisti ja päästä ”suuriin päämääriin”. Demokratia nähtiin sekä hyvänä että heikkona yhteiskunnan muotona. Olemme osallisia, voimme vaikuttaa, mutta ”keskinkertainen enemmistö” hidastaa kehitystä, unohtaa yksilön. ”Isoveli valvoo ja kahlitsee”. Ihminen voi jättää äänestämättä.

Uhkia ovat institutionaaliset rakenteet, järjestelmän itsetarkoitus, etäisyys ja byrokratia. Muutoksiin pitää osata sopeutua. Tunnemme itsemme pelinappuloiksi. Se taas saa aikaan kierteen, jossa ulkoistamme vastuun muille tai viranomaisille.

Uhkia ovat myös inhimilliset esteet, joiden takia yhteisöllisyys ei pääse esiin: yltiöyksilöllisyys, kateus, suvaitsemattomuus, ennakkoluulot, kansallisuusaate, tyhmyys, pelko, ahneus, itsearvostuksen puute, vallanhalu, itsekkyys. Meitä pelottaa ”vetääkö joku välistä”. Mietimme ”uskaltaisinko sanoa” (jotain poliittisesti tulenarkaa).  Miten puuttua hyvällä tavalla toisten asioihin?

Haluamme tulla kuulluksi, nähdyksi, arvostetuksi ja kuulua yhteisöön. Monet haluavat  omavaraisuutta.  Vastuuta jakava ja kannustinloukkuja purkava yhteiskunta nähtiin ihmistä oikealla tavalla huomioivana. Vastuullinen ja kekseliäs ihminen näkee kaoottisessakin ympäristössä  mahdollisuuksia, toimii ja poistaa esteitä ihmisten väliltä. Muistutettiin myös suhteellisuudesta: ”Se mikä on toiselle hyväksi, ei ole välttämättä toiselle. Toisia ahdistavat säännöt, toiset tykkäävät”.

Filosofisesti kiinnostavaa illassa olivat alkukeskustelun ”kääntöpuolet” sekä omakohtaisuudesta muistuttaminen. Määrittelemme asiat helposti vain hyviksi tai huonoiksi. Mitä olen kokenut? Mitä tekisin ääritilanteessa? Ymmärrämmekö olevamme osallisia kaikkeen mitä tapahtuu?

”Mikä estää minua muodostamasta taivasten valtakuntaa nyt?”