Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Mainokset

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Viisautta kehittämässä

Viisaudesta puhumme usein. Tällä kertaa halusimme ymmärtää myös kahvilakeskustelua ja sen kohottavaa vaikutusta.

Kahvilassa ei kannata viisastella, sillä sanomisensa joutuu perustelemaan.

Täällä on vaikea riidellä. Näkökulmia on enemmän kuin omassa mielessä keksii. Viisauttakin on monenlaista: ”Pohjanmaan vanhat naiset. Insinöörit. Taiteilijat. Tieteilijät. Loogikot. Intuitio.”

Kirjaviisaista emme välittäneet. Kansanviisaudet taas perustuvat elämänkokemukseen, yrityksen ja erehdyksen kautta opittuun. Suomalainen kansanviisaus on ajoittain latistavaa. Nauru ja ilo sen sijaan, kannustettiin. Ja jatkuva haastaminen.

Keskustellessa punnitsemme näkemyksiä. ”Olenko sittenkin väärässä?” -kokemukset voivat tuntua epämukavilta.

Onko jotain tietoa-sinänsä, josta viisaus koostuu?

Illan aikana lainattiin Sokratesta ja Aristotelesta. Liitymme heihin kysymällä uudestaan samoja. Edistämme itsessä ja toisissa totuutta, hyvyyttä ja kauneutta. Oivallamme ja voimme aidosti kokea tietävämme. Opimme kestäviä tottumuksia, toimintatapoja, hyveellisyyttä.

Onko viisaus pysyvää tai objektiivista? Tosiasioihin kyllä pyritään. Vetoamme johtopäätöksiin. Perustelumme sen sijaan voivat olla loogisia tai epäloogisia. Mistä paras muodostuu, jos parhaan on voitettava?

Luettiin pätkä Kolmesta sisaresta. Tsehovin taiteessa näytetään poissaolon kautta.  Miten oppia toteamaan nykyaikaa oikein, selittelemättä jälkikäteen?

Tiedon sanottiin olevan systeemistä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, tieto on vain jaettuna. Asiat liittyvät toisiinsa. Tietoa arvioidaan yhteisössä (tätäkin sietää arvostella, huomautettiin)

Joustaa, käsitellä ja luopua mainittiin kykyinä, jotka vapauttavat karsinoista. Viisas ei  arvostelele tai anna neuvoja pyytämättä. Toisinaan tekee, toisinaan jättää tekemättä. Ajoitus on keskeistä: mitä sanon, milloin sanon, missä sanon. Armolliset yhteisöt auttavat pysyviin muutoksiin.

Toisinaan osaamme antaa palautetta, joka on konkreettista ja auttavaa. Kerrottiin kokemuksia sekä innostavasta että tyhjästä kritiikistä, opettajienkin. Sekin auttaa, jos irrottautuu tunteellisuudesta eikä ota itseensä.

”Kuka mitenkin. Toinen kirjoittaa, toinen maalaa.” Avoin subjektiivisuus koettiin ehjyytenä.

Herkkyys kuulla ja kuunnella keskustelua, jota on kaikkialla. Osallistua kehkeytyvään ihmeeseen kahvilassa. Viisaus on hetkiä!

”Anna elämälle tilaa tulla”, oli vanha nainen vastannut.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Akanvirrassa

Iltaamme viritti Sokrates-sitaatti: ”Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen”

Alustaja ehdotti, että pohtisimme aluksi henkilökohtaisia tottumuksiamme, päätöksiämme ja onnistumisiamme. Illasta muodostui sekä elämänfilosofinen aarrearkku että kulutuskriittinen tapailu.

Monen mielestä muutos edellyttää tietoisia päätöksiä. Tunnistaa tavoitteita. Alkaa elää tässä ja nyt. Monet kertoivat tehneensä isoista ja pienistä unelmista totta.

Ikä, temperamentti, terveys, täydellisyydentavoittelu, roolit, rutiinit, tarpeet ja menneisyys rajoittavat, kuultiin monesta suusta. ”Uskomuksia”, Matti väitti. ”Muutos parempaan on luontainen asia”

”Muutos, joka vaikuttaa olemiseen, vaatii henkistä kanttia”, Marjatta pohti.

”Mutta vain pakon edessä”

Tiedänkö vai uskallanko, mistä on kyse?

Joku tanssii pöydällä, toinen oppii armahtamaan itsensä, lopulta. Epämukavuusalueemme eroavat. Esteet ovat sisäisiä, kannustettiin. ”On ajateltava sitä mikä olisi mahdollista. Voi vähentää ja lisätä, luopua ja saada. Valita uudelleen”

Mutta. ”Sun tarttee tietää tarkalleen mitä sä haluut, koska sä saat ne” (Andy Mc)

Hyväksyä itsensä. Hyväksyä kohtuullisuus. Suostua opetettavaksi, autettavaksi ja hyvän arvoiseksi.

Sallia se, mikä on tullakseen. Luottaa.

Olimme kovin yksilökeskeisiä vaikka globaalit ongelmat ovat tiedossa. Autoton elämä olisi iso muutos. Kuka päättää, ja mitä tehdä? Myönnetäänkö ongelmat? Saako muutos maksaa? Sallinko pakottamisen?

Sirpa kertoi pelottavasta uimaretkestään akanvirrassa. Kauhominen oli osoittautunut turhaksi. Hän keksi olla tekemättä mitään, ja pyörre oli heittänyt hänet rantaan.

Upea mielikuva! Uimataito toisinaan, soututaito toisinaan.

Joki kestää, se on olleena. Mennyt on mennyttä, autonikin joku päivä.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Filosofinen luokka ja kultainen keskitie

Illan vetäjä, Riku Välitalo, oli väitellyt pari viikkoa sitten aiheenaan: Filosofinen luokka – tasapainoilua kasvatuspäämäärien välillä. Riku kertoi lyhyesti kirjastaan. Ideana oli ollut löytää ”Kultainen keskitie” eri ääripäiden välillä.

Tuon innoittamina pohdimme hetken ja illan aiheeksi valikoitui: Syntyykö muutos ääripäästä toiseen siirtyessä?

Käytiin hyvä keskustelu sivuten työelämää, vanhemmuutta ja opetusta. Kyseenalaistettiin onko ääripäitä ollutkaan, onko se vain illuusiota? Toisaalta radikaaleja muutoksia, kuten vallankumouksia on tullut/tulee, kun riittävä kriittinen massa on takana. Ääripäänmuutoksia osa piti tavallisina mekanismeina, ”ruoho on vihreämpää” aidan toisella puolella. Toisaalta, kun vanha käyttäyminen tai muu systeemi ei enää toimi, syntyy tarve uuteen, laajentumiseen, ja tähän liittyy kasvu ja kehitys. Ja muutos voi olla kevyttä, helppoa ja vaivatonta! Ja vielä joku ehdotti tulevaisuuskuvaa, sitä mitä tavoittelee, muutoksen vetonaulaksi. Työyhteisöjen kanssa työskennellyt huomautti, että parhaiten muutos lähtee käyntiin, kun ihmiset itse saavat osallistua sen suunnitteluun.

Onko sitten muutos, kultainen keskitie, löytämistä ja kehittymistä kohti hyvä tilaa – joka on se muutos.

Syyntakeettomista ja syyntakeisista, ja siltä väliltä

 

Voisinko tehdä – tietyissä olosuhteissa – jotain – (kaikille) äärimmäisen pahaa (tietoisena)?

 

””

On riski että kuolet, jos henkeäsi uhataan. On vaikeaa tietää miten käyttäytyy.

Kaikilla on haavoja, jotka estävät ymmärrystä. Jälkiviisaasti käsitän.

Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Mitä keskimäärin muut, sitä minäkin.

Suuremman hyvän nimissä kyllä.

Tarvitaan mielentila. Riippuu motiivista tai hyötymisestä.

On pahoja ja on psykopaatteja. Enkä ehtinyt ajatella asiaa.

Mitä on paha? Kenen arvoista puhutaan? Voiko paras vaihtoehto olla paha?

Voin tehdä pahaa vaikka ymmärrän pahaa.

On absurdia tehdä pahaa jos on ymmärtänyt tekevänsä pahaa.

Jos on tietoinen, voi ottaa vastuun.

Aina ei ole mahdollisuutta tehdä omaa harkintaa.

Jos tietää mikä satuttaa, ymmärtää seurauksen.

Syyllisen ja uhrin näkökulma on eri. Tavikset ja sankarit on erikseen.

Minkälainen on ihminen, joka ei koskaan tietoisesti tekisi pahaa?    ””

 

Hän kysyy voiko olla ketään ihmistä, joka ei missään olosuhteissa tekisi pahaa.

Levinas pyytää toisen kasvoista lankeavaan välittömään, äärettömään vastuuseen.

Isä oli kertonut hänelle miten hyvittää ja alkaa alusta.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Ajattele mitä sanot ettet sano mitä ajattelet

Otsikko on illan viimeinen lause. Alustaja kertoi olleensa epävarma, koska hänellä ei ollut aihetta iltaan: ”Meikämanne on kesäterässä”. Assosioimme tätä ja päädyimme monenlaisiin tulkintoihin oluttuopin ääressä istuvasta meän perän miehestä.

Oli puhe kielenkäytöstä ja kielen käytänteistä. Käytimme myös monenlaista kieltä illan mittaan. Elekieli auttoi onneksi asiaa.

Pitääkö sanat siis vain ymmärtää, vai koittaa ymmärtää jonakin? Mannen lisäksi illan mittaan mainittiin neekeri, ihmisroska, hörhö, hullu ja rehtori.

Onko oleellista kuka sanoo tai missä sanoo? Onko tarkoitus jättää tulkinta ja  loukkaantumisen oikeus kuulijalle? Tarkoitetaanko sanoilla jotakin rivien välissä vai suoraan? Ovatko sanat itsenäisiä vai aina kontekstissaan? Kertovatko sanat todellisuudesta?

Jos ottaa kokonaisuuden huomioon, ei tule tahallaan ymmärrettyä väärin, sanottiin. Muutamat meistä huomauttivat, ettäPihlajalinnahoksasijotakinbisneksilletulihaittaajaanteeksipyynnönjälkeenkommelluksetjatkuivat.

Pitäisikö kielen olla korrekti(mpa)a? Ei tarvitsisi pyydellä anteeksi, ehdotettiin.

Toisaalta väitettiin että juoppo on juoppo, se on oikea kuvaus todellisuudesta.

Pohdimme tätä monimutkaisuutta. Kieli on kommunikaatioväline. Silti sekoilemme. Jotkut haluavat kohuja. Toiset muuten vain äänensä kuuluviin tai identiteettiä näkyväksi. Enemmistö jyrää, vähemmistö nakertaa. Tai toisinpäin, hyvässä ja pahassa. Paheksumme kaukaa, lähellä olemme hiljaa. Luomme kulttuurista kieltä.

Jos kieli on sidoksissa puhujaan ja kulttuuriin, mitä se tarkoittaa? Jos irrotamme sanan käyttöyhteydestään päädymmekö fundamentalismiin? Toisaalta jotkut ovat taitavia hämmentämään, eikä Trumpista saa selvää. Sääntönsä hänelläkin. Penättiin tässä laillista vallankäyttöä, avoimuutta ja sopivaa puhetapaa.

Toisaalta oltiin myös sillä kannalla, että kieli muuttuu. Onpa lukutaitoa mitattavissa 30 eri tavalla. Runo, hymiöt tai tekstiviestit ovat eri pelejä. Somekieleen voi olla vaikea tottua. Fb sai sekä tyrmäyksen että ylistyksen: joko liian lyhyttä, tylyä, sulkevaa tai sitten globaalia demokratiaa.

Mikä on se keskustelemisen ihme, jossa jotain uutta nousee keskellemme?

Autamme toisiamme sanomaan sen mitä ajattelemme. Uskomusten pohdiskelu on sekä hämmentävää että hämmästyttävää. Maskit karisevat. Opimme käyttämään sanoja. Arvostelukyky paranee.

Wittgensteinin mukaan emme voi mennä kielen ulkopuolelle. Jos yritämme, sekoilemme. ”Se mistä voidaan puhua, on puhuttava selkeästi. Ja siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava.”

Runo ja aika tulevat avuksemme sanomattomassa.

Vapaa pudotus sanomisessa?

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Tunteet II

Kaunis valo, lämmin kesä ja odottava alkusyksy. Aasinsilta oli valmis. Tunteet.

Kuultiin tunnemyllerryksistä, joitten seurauksena pelko sai aikaan päätöksen laittaa rajat.

Hytinä ja sen jälkeinen järkeily näyttivät kuuluvan yhteen. Myös se, että järkeily ilman tunnetta kuulostaa oudolta. Ensivaikutelma ja intuitio tuntuivat selkeiltä.

Miten puhuisimme tunteista ilman että näytämme tunteita? (Ei tunteiden nimeäminenkään ole helppoa)

Todettiin, että tunteissa on eroja. On alkukantaisia ja kehittyneempiä. Lamaantuminen, pakeneminen, kontrollointi ja rakkaus ilmenevät ja koetaan eri aivoalueilla, eri tietoisuuden asteina ja toimintoina. Joku tulee selkärangasta, toinen tarkkaavaisuuden ansiosta.

Aivotutkijoiden mukaan aivoalueet toimivat jo ennen tietoista havaintoa. Toisaalta huono tuuli tarttuu ja leviää huomaamatta. Mieli etsii ensimmäistä ajatusta tukevia havaintoja.

Rakastuminen kirvoitti. Sen yllätyksellisyys hämmästyttää. Järjetön rakkaus. Kiistelimme onko sarjamurhaajaan kohdistuvat tunteet rakkautta vai rakkaudenkaltaista, kaikkivoipaisuusvietti. Saatamme myös kertoa rakastavamme, mutta liitämme siihen jotain. Miksi emme ulota myötätuntoa eläimiin?

Jos tuntisin itseni kuten Sokrates kehottaa, muuttuvatko tunnekokemukseni?

Itsetuntemuksen todettiin tuovan tyyneyttä. Lapsi, joka saa hoivaa ja ihailua, luottaa ja tahtoo. Vauva kokee kehossaan. Hän tajuaa nyrkin omakseen, itkee nälkäänsä ja etsii katseen. Innostus, ilo, uteliaisuus ja tahto ovat herkkyyskausina perimässämme. Ilman vastakaikua lapsi kuolee. Hän ei opi kutomaan tuntemuksiaan tahdoksi.

Juttelimme tavoitteista. Onko aikuisen innovatiivisuus rationaalista ratkaisujen hakemista vai vapauteen, intuitioon pohjaavaa luovuutta?

Entä kokemus mielekkyydestä. Hyvä, kaunis ja tosi tuntuu harmoniselta, tyyneltä, ristiriidattomalta. Järki ja tunne ovat kimpassa, ainakin hetken päästä.

Haimme apua arvoista. Kun kaduilla räjähtelee, mistä on kyse? Tai kun ylitän itseni älyllisin ponnisteluin. Ihmettelemme tunnereaktioita. Viha kadulla kertoo ehkä arvottomuuden kokemuksesta. Onnistuminen kyvykkyydestä. Näitä pohdimme lisää perusteellisilla jatkoilla. Laitamme peliin enemmän, jos asialla on merkitystä. Arvomme paljastuvat jos näemme. Voimme tuntea kiitollisuutta vain tietoisina siitä.

Mutta se rakkaus? Se ei tunnu viittaavan mihinkään.

Rakkaus on toimintaa. Jos se kantaa. Jos itse kannan rakkautta.

 

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Missä onni on?

 

Arvioimme väitettä, jonka mukaan ”onni tulee sivutuotteena (kun elät arvojesi ja itsesi mukaista elämää).”

Alustaja kertoi, että onnellisuudesta 40 prosenttia on perittyä.

”Onni ei tule ostaen, se tulee eläen”. Tästä mietelmästä vakuuttuivat AkuAnkka ja me kolme keski-ikäistä naista. Onnen jahtaaminen ja valmiit mielikuvat minulle kuuluvista täydellisistä onni-tuotteista voivat olla ansa. ”Tyytyväisyys on elämän onni”, muisteltiin pirtin seinästä.

Onko onni tie, ja rakkaus avain?

Rakastaessani kaipaan ja näytän sen läheisilleni. Kiitän heistä.

Pohtiessani elämän mielekkyyttä koen oivalluksia. On tyydyttävää saada avattua asioita kahteen suuntaan.

Aikuisen hyveellisyys on luoda puitteita. Antaa mahdollisuuksia sattumille. Olla avoin, rohkea, aito, seikkailunhaluinen ja rohkea. Pitää huolta itsestä ja toisista. Lievittää onnettomia oloja. Luoda toiveikkuutta. Tehdä töitä sen eteen että kaikki onnistuvat. Antaa sanojen muuttua teoiksi. Valita oikea seura.

Mutta jos suoritan, en ole läsnä enkä huomaa.

Onni älytään.

Lapsuuden muistoissa pelkistyi yhdessäolo ja keskittymisen ilo. Yksinkertaisuus. Meille tällaisia haltioitumisen kykyjä olivat olemassaolon ihmettely, taidetyö ja kiitollisuus. Oli myös onnea olla pohtimassa.

Sillä, onni ei ole sivutuote.

Se on päätuote.

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Suvaitsevaisuus II

Suvaitsevaisuus avautui teoreettisena, käytännöllisenä ja kohtaamisina.

Tuhlasimme aikaa. Tunnustelin mihin minulla olisi varaa, ja vaaditanko minulta jotakin.

Lähtökohtana keskustelulle oli väitteitä pamfletista, jossa eliitin sanotaan käyttävän valtaa köyhään vaatimalla suvaitsevaisuutta. Toinen lähtökohta tuli keskustelun myötä: suvaitsemattomuus on naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätetyt epäilykset oman vakaumuksen totuudellisuudesta.

Hyveellisyys pulpahteli puheissa pitkin iltaa. Nöyryys. Sydämen laajuus. Ymmärryksen laajuus. Hyväksyminen. Tilan antaminen. Kiinnostus. Ennakkoluulottomuus. Uteliaisuus. Turistina. ”Kunhan ei takapihalleni”, nauratettiin.

Riittävän lähelle tulleessaan suhde asioihin muuttuu. Jäänkö välinpitämättömäksi vai puutunko? Siedänkö riittävästi? Milloin muutun osalliseksi? Milloin asetun yläpuolelle? Jotain en suvaitse enkä siedä lopulta.

Ehdotettiin, että jos on varma, muiden mielipiteet eivät häiritse. Ja tekemällä oikein, teko on toisellekin hyvää. Se mikä on hyväksi minulle, on hyväksi toisellekin.

Tähän vastattiin, että voi olla varma monista syistä. Voin antaa ajan työlleni, pois lapsiltani. Kannustettiin myös tunnistamaan, kuka olen naamarini takana. Sekä tekojen seurauksia. Terve itsekkyyskin on tarpeellista.

Haluatko olla oikeassa vai onnellinen, kysyttiin.

Ehdotettiin vapautta: anna toisen olla. Pysy omalla tontillasi. Eivät meitä häiritse asiat sinänsä, vaan tulkintani niistä.

Mutta minne laitan kiukun kuulemastani ja kokemastani väkivallasta? Mihin kaikki kokemukset, joita en pysty käsittelemään itseni tai toisen kohdalla? Mihin ne kokemukset, jotka ovat itselle tosia, mutta toisille käsittämättömiä?

Minkä suhteen on koettava vapautta, jotta sallin sen toisellekin? Mihin minulla on varaa?

Osin teoreereettinen keskustelumme kilpistyi kysymykseen Onko meilllä todellisesti vapautta valita kantamme. Minkä tämä vapaus ratkaisee? Pääsemmekö suvaitsemattomuudesta?

Eipä meidän tarvitse tavoitella aina yhteistä ymmärrystä. Se on vapautta.

Entä vapautua johonkin? Siihen, jossa voi olla hiljaa ja vaiti. Ja pyytää, ettei halua kuulla mitään-jostakin-mistä-ei-halua.

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Pohjantähden ja Auringon alla

Tunnustelimme näkökulmaa, jossa pohtia järkyttäviä 1918 tapahtumia. Mikä saa ihmisen kääntymään toista vastaan, tappamaan? Oli kyse vapaudesta, nälästä ja aatteesta, riippuen siitä keneltä kysyi.

Tätä kysyimme itseltämme hiljaa, ja moni jakoi henkilökohtaista historiaa. Todettiin, että monet suomalaiset ovat hävenneet ja vaienneet vuosikymmeniksi. Ja toiset vihanneet voittajien historiantulkintaa.

On mahdollista unohtaa, on mahdollista muistaa. Kuten me ihmiset, myös kansakunnat unohtavat ja muistavat. Jotkut puhuvat ja tunnustavat virheitään, toiset unohtavat selviytyäkseen.

Halusimme ymmärtää lisää. Talvisodassa Suomi oli yksi kansa. Muistamassa vai unohtamassa? Ei riitä, että ajattelee rauhaa teoreettisesti.

”Sivistyksen kuoremme on ohut”, sanottiin. ”Voit olla koulutettu upseeri, joka hoidat tehtäväsi Hitlerille.”

Entä jos opettelen hallitsemaan tunteeni tai ajattelemaan taitavasti? Olisinko pessimisti, realisti vai optimisti? Kasvatus on, ja kokemuksia riittää. Sietokyky vaihtelee. Käsitämme ympäristömme aidosti eri tavoin.

Muuttuuko ihminen?

Kun kasvan, yhteiskunta muuttuu. Hyvä, läheisyys ja tietoisuus lisääntyvät.

Kun minulla on mahdollisuus tietää tapahtumista, tavoista ja ihmisten samankaltaisuudesta, annan mahdollisuuden myötätunnolle.

Kun ympärilläni on luottamusta ja turvallinen yhteiskunta, voin näyttää parastani.

Yrjö Kallisen elämä oli koskettanut useita. On mahdollista olla katkeroitumatta, tuntea veljeyttä ja myötätuntoa kaikkia kohtaan. Miksi ihmiset eivät uskalla olla vapaita? Makustelimme ”unessa oloa ja heräämistä”, mitä se voisi olla.

Minäkin muistelin Ympäristö ajatteli minussa En se ollut minä Muistan

Pohjantähden ja Auringon alla.

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kun kaikki menee pieleen, mutta asiat sujuvat silti

 

Tämän illan Sokru peruttiin tilavarauksineen lennossa tänään Valveen Sisällissota-keskustelun, jossa olivat mukana Teemu Keskisarja, Paleface ja Tiina Kinnunen, takia. Sitä pidettiin virityksenä seuraavalle kerralle. Mutta. Sitten emme päässeetkään keskusteluun, kun se oli täyteen buukattu valmiiksi. No hetken kuuntelimme aulasta, häiriötekijät kiusasivat. Uusi päätös lennosta: pidetään meidän muutaman kesken Sokru, mutta mistä tila? No kaikki järjestyi, tuli paras keskustelu aikoihin, ei oikein maltettu lopettaakaan.

Pari puheenaihetta tässä, lopussa puhuimme myös alakerran Sisällissota-keskustelusta ja muista sodista, mutta alun oivallukset:

Mietittiin, mikä auttaa kun asiat eivät mene niin kuin pitää. Tässä hetkessä elämistä, ottaen asiat niin kuin ne ovat, joustaen ja ollen avoinna uusille näkökulmille asiat järjestyvät sittenkin. Luottamus siihen, että elämä maistuu. ( Tähän joku kysyi asteikkoa suhteessa mihin referenssipisteeseen? Ilman vertailupistettä on kuin puhuisi nopeudesta ilman koordinaatistoa). Se, ettei arvota asioita hyviksi ja huonoiksi, ne vain ovat, asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Tai vaikeuksiin varautumista sopivasti, Senecaa mukaellen, sitä pidettiin myös näkökulman laajentamisena. Viivästetystä tarpeen tyydytyksestä puhuttiin, silloin osaa antaa arvoa saavutukselle ( nytkin melkein menetimme keskustelun ja sitten pääsimmekin sen kimppuun odottelun jälkeen).