Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Mainokset

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Suvaitsevaisuus II

Suvaitsevaisuus avautui teoreettisena, käytännöllisenä ja kohtaamisina.

Tuhlasimme aikaa. Tunnustelin mihin minulla olisi varaa, ja vaaditanko minulta jotakin.

Lähtökohtana keskustelulle oli väitteitä pamfletista, jossa eliitin sanotaan käyttävän valtaa köyhään vaatimalla suvaitsevaisuutta. Toinen lähtökohta tuli keskustelun myötä: suvaitsemattomuus on naamari, jonka taakse kätkeytyvät salassa elätetyt epäilykset oman vakaumuksen totuudellisuudesta.

Hyveellisyys pulpahteli puheissa pitkin iltaa. Nöyryys. Sydämen laajuus. Ymmärryksen laajuus. Hyväksyminen. Tilan antaminen. Kiinnostus. Ennakkoluulottomuus. Uteliaisuus. Turistina. ”Kunhan ei takapihalleni”, nauratettiin.

Riittävän lähelle tulleessaan suhde asioihin muuttuu. Jäänkö välinpitämättömäksi vai puutunko? Siedänkö riittävästi? Milloin muutun osalliseksi? Milloin asetun yläpuolelle? Jotain en suvaitse enkä siedä lopulta.

Ehdotettiin, että jos on varma, muiden mielipiteet eivät häiritse. Ja tekemällä oikein, teko on toisellekin hyvää. Se mikä on hyväksi minulle, on hyväksi toisellekin.

Tähän vastattiin, että voi olla varma monista syistä. Voin antaa ajan työlleni, pois lapsiltani. Kannustettiin myös tunnistamaan, kuka olen naamarini takana. Sekä tekojen seurauksia. Terve itsekkyyskin on tarpeellista.

Haluatko olla oikeassa vai onnellinen, kysyttiin.

Ehdotettiin vapautta: anna toisen olla. Pysy omalla tontillasi. Eivät meitä häiritse asiat sinänsä, vaan tulkintani niistä.

Mutta minne laitan kiukun kuulemastani ja kokemastani väkivallasta? Mihin kaikki kokemukset, joita en pysty käsittelemään itseni tai toisen kohdalla? Mihin ne kokemukset, jotka ovat itselle tosia, mutta toisille käsittämättömiä?

Minkä suhteen on koettava vapautta, jotta sallin sen toisellekin? Mihin minulla on varaa?

Osin teoreereettinen keskustelumme kilpistyi kysymykseen Onko meilllä todellisesti vapautta valita kantamme. Minkä tämä vapaus ratkaisee? Pääsemmekö suvaitsemattomuudesta?

Eipä meidän tarvitse tavoitella aina yhteistä ymmärrystä. Se on vapautta.

Entä vapautua johonkin? Siihen, jossa voi olla hiljaa ja vaiti. Ja pyytää, ettei halua kuulla mitään-jostakin-mistä-ei-halua.

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Pohjantähden ja Auringon alla

Tunnustelimme näkökulmaa, jossa pohtia järkyttäviä 1918 tapahtumia. Mikä saa ihmisen kääntymään toista vastaan, tappamaan? Oli kyse vapaudesta, nälästä ja aatteesta, riippuen siitä keneltä kysyi.

Tätä kysyimme itseltämme hiljaa, ja moni jakoi henkilökohtaista historiaa. Todettiin, että monet suomalaiset ovat hävenneet ja vaienneet vuosikymmeniksi. Ja toiset vihanneet voittajien historiantulkintaa.

On mahdollista unohtaa, on mahdollista muistaa. Kuten me ihmiset, myös kansakunnat unohtavat ja muistavat. Jotkut puhuvat ja tunnustavat virheitään, toiset unohtavat selviytyäkseen.

Halusimme ymmärtää lisää. Talvisodassa Suomi oli yksi kansa. Muistamassa vai unohtamassa? Ei riitä, että ajattelee rauhaa teoreettisesti.

”Sivistyksen kuoremme on ohut”, sanottiin. ”Voit olla koulutettu upseeri, joka hoidat tehtäväsi Hitlerille.”

Entä jos opettelen hallitsemaan tunteeni tai ajattelemaan taitavasti? Olisinko pessimisti, realisti vai optimisti? Kasvatus on, ja kokemuksia riittää. Sietokyky vaihtelee. Käsitämme ympäristömme aidosti eri tavoin.

Muuttuuko ihminen?

Kun kasvan, yhteiskunta muuttuu. Hyvä, läheisyys ja tietoisuus lisääntyvät.

Kun minulla on mahdollisuus tietää tapahtumista, tavoista ja ihmisten samankaltaisuudesta, annan mahdollisuuden myötätunnolle.

Kun ympärilläni on luottamusta ja turvallinen yhteiskunta, voin näyttää parastani.

Yrjö Kallisen elämä oli koskettanut useita. On mahdollista olla katkeroitumatta, tuntea veljeyttä ja myötätuntoa kaikkia kohtaan. Miksi ihmiset eivät uskalla olla vapaita? Makustelimme ”unessa oloa ja heräämistä”, mitä se voisi olla.

Minäkin muistelin Ympäristö ajatteli minussa En se ollut minä Muistan

Pohjantähden ja Auringon alla.

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kun kaikki menee pieleen, mutta asiat sujuvat silti

 

Tämän illan Sokru peruttiin tilavarauksineen lennossa tänään Valveen Sisällissota-keskustelun, jossa olivat mukana Teemu Keskisarja, Paleface ja Tiina Kinnunen, takia. Sitä pidettiin virityksenä seuraavalle kerralle. Mutta. Sitten emme päässeetkään keskusteluun, kun se oli täyteen buukattu valmiiksi. No hetken kuuntelimme aulasta, häiriötekijät kiusasivat. Uusi päätös lennosta: pidetään meidän muutaman kesken Sokru, mutta mistä tila? No kaikki järjestyi, tuli paras keskustelu aikoihin, ei oikein maltettu lopettaakaan.

Pari puheenaihetta tässä, lopussa puhuimme myös alakerran Sisällissota-keskustelusta ja muista sodista, mutta alun oivallukset:

Mietittiin, mikä auttaa kun asiat eivät mene niin kuin pitää. Tässä hetkessä elämistä, ottaen asiat niin kuin ne ovat, joustaen ja ollen avoinna uusille näkökulmille asiat järjestyvät sittenkin. Luottamus siihen, että elämä maistuu. ( Tähän joku kysyi asteikkoa suhteessa mihin referenssipisteeseen? Ilman vertailupistettä on kuin puhuisi nopeudesta ilman koordinaatistoa). Se, ettei arvota asioita hyviksi ja huonoiksi, ne vain ovat, asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Tai vaikeuksiin varautumista sopivasti, Senecaa mukaellen, sitä pidettiin myös näkökulman laajentamisena. Viivästetystä tarpeen tyydytyksestä puhuttiin, silloin osaa antaa arvoa saavutukselle ( nytkin melkein menetimme keskustelun ja sitten pääsimmekin sen kimppuun odottelun jälkeen).

Rahasta

Keskustelun virike lähti Matin pohdinnoista. Saako ihminen nauttia vauraudesta? Millainen suhde rahaan on paras? Mitä on köyhyys?

Kysymykset nostivat tunteita ja muistoja. Jaoimme niukkuustarinoita lapsuudesta ja nuoruudesta. Oli iloittu appelsiinista, huolehdittu puuautosta, ja odotettu ensimmäistä omaa autoa. Oli syyllistetty ja kielletty nautinto väheksymällä rahan arvoa. Tulkittiin, että trauma voi vaikuttaa edelleen. Oli kokemuksia siitä, kuinka rahakas sai vallan, saneli nokkimajärjestyksen, pankin tai puolueen. Raha vaikutti luonteeseen ja kävelytyyliin.

Raha on myös poliittinen ase. Vertailuretoriikka nostattaa tunteet, mutta on myös syy korjata rakenteellisia epäkohtia.

Meillä kesti pitkä ilta irrottautua adjektiiveista. Rahalla tuntui olevan kiusallinen olemus.

Heitimme toisillemme ideologisia palloja. Raha alkoi vaikuttaa loppumattomalta toisaalta-toisaalta -saippuapalalta.

”Asioilla ja esineillä on arvo, mutta  miten ne opetetaan? Kun eriarvoisuus ei näy, rahaa ei ajattele. Kun ajattelee mahdollisuuksia, millainen suhde odottamiseen olisi hyvä? Anna köyhälle mieluummin rahaa kuin leipää. Luopuisinko rahasta kokonaan ja siirtyisin omavaraisuuteen? Sekin vaatii rahaa, työvoimaa, pelisäännöt ja aikaa. Vapaus ja vaikutusvalta näyttää olevan sillä, jolla on rahaa. Onnellisuudesta ei ole silti takeita.”

Miten tulla toimeen sen ajatuksen kanssa, että kaikille ei riitä? Huonosti, kateus ei iloitse toisen onnesta. Raha näyttää myös kasautuvan joillekin. Riittävästi rahaa tuo onnea sekä köyhälle että rikkaalle, todettiin.

Jotkut näyttävät ottavan kaiken ilman vastiketta.

Ajattelenko, että menestys olisi vain omaa ansiotani, köyhyys epäonnistuneen omaa ansiota? Mihin sijoittelen sattuman, onnen ja epäonnen?

(Entä he, jotka kerjäävät, tulen kirjoittaessa ajatelleeksi)

Menestynyttä yrittäjää sekä puolustettiin, että kyseenalaistettiin menestyksen tavoittelu. Menestyjän sanottiin silti inspiroivan parhaiten ei-menestyjiä. On kyvykästä uskaltaa ottaa riskejä ja pyrkiä eteenpäin. Raha tulee palkintona, kerrottiin.

Jos alkaisimme kerryttää vaurautta mielekkyyden kautta, ei rahan, ehdotettiin.

Mitä ovat ne tärkeät asiat, tuottavuutemme ja suhteemme, joista voisimme ottaa enemmän vastuuta? Mitä silloin ostan rahoillani? Kymmenen euroa on sekä pikkuraha että energiaa.

Utopia vauraudesta, joka ei perustu kilpailuun, ihastutti ja epäilytti. Patruunahyveet toimivat aiemmin, hyvinvointiyhteiskunta viime aikoihin saakka.

Ehdotettiin intohimoa. Oman runsauden, osaamisen, palon tunnistamista. Vaihda alaa, kannustettiin. Ja uskalla määritellä kyvyillesi arvo.

Hyvinvoiva ihminen tuottaa, todettiin lopuksi.

 

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kuka minua johtaa?

Inspiraationa kuultiin tarina Mitä enemmistö haluaa?

Lapset jo osaavat tämän: miten kysyn, mikä kannattaa, keneltä kannattaa kysyä. He hivuuttavat ja palaavat uudestaan. Me muutkin haluamme valita, ainakin kahdesta. Tykkäämme säilyttää tunteen omasta päätäntävallasta. Silloinkin kun meille myydään.

Kerrottiin myyjien julkiset salaisuudet, kuten ”valta on kysyjällä”. Nauratettiin, kuinka helppoa on ostaa, mutta myös torjua puhelinmyyjien ehdotukset. Hyvä myyjä saa meidät joka tapauksessa pitämään tuotteesta ja ostamaan jatkossakin.

Mitä näissä tilanteissa tarkemmin ajatellen tapahtuu? Olemmeko jatkuvan hivuutuksen kohteita, millaisten ja miksi? Huijataanko, vedätetäänkö ja johdatellaanko meitä huomaamatta?

Millaista on taitava johdattelu? Mitä on viisaus?

Yleensä haluamme olla enemmistön puolella. Se on luontaista ja helppoa. Kuuntelemme ihmistä tai poliitikkoa, joka on onnistunut myymään itsensä. Hän on tuttu, luotan häneen, enkä joudu miettimään miksi jotain kysytään, tai mitä kysytään.

Muisteltiin antiikin retoriikan vaikuttamiskeinoja, hyvellisyyttä, tunnetta ja järkeä. Mikä erottaa retoriikan manipuloinnista? Puhujan eetos, arvot ja hyveellisyys. Luottamus. Epäitsekkyys. Avoimuus.

Millä keinoilla pyrimme tarkoitukseen? Erotanko yhteisen edun ja oman edun itsessä ja toisessa? Mitä tarkoittaa se, kun kuuntelen sydäntäni, omaatuntoani? Miten olla rehellinen päämäärän suhteen?

Miten nämä toteutuvat tai jäävät vajaiksi demokratiassa? Otamme rooleja, meille annetaan rooleja, mutta käytämmekö vastuun? Osaamme kritisoida, ja esiintyä asiantuntijoina. Meitä myös laiskottaa ja väsyttää. Maailma on liian monimutkainen ja epämääräinen.

Juteltiin kokonaiskuvasta. Mikä se on, onko mahdollista saada kokonaiskuvaa? Kerrottiin Suomen itsenäisyyteen johdattaneista senaattoreista. He olivat päättäväisiä.  Heillä oli riittävästi tietoa visioidakseen mahdollisuuden todeksi. Outo ja uusi muuttui  johtopäätökseksi siinä tilanteessa. Tällä hetkellä joku muu on totta suhteessa johonkin muuhun. Kekkonen oli aikansa tekijä. (Tunnustautuipa meistäkin yksi kekkos-faniksi)

Juteltiin ajankohtaisesta onnelliset suomalaiset -tutkimuksesta. Skeptisimmät ihmettelivät uutisointia, mutta mielenkiintoista tutkimuksessa on se tieto, että maahanmuuttajat sopeutuvat nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Onko mahdollista, että meillä on hyvä piilorakenne, jota emme itse osaa arvostaa?

Näemmekö maailman sellaisena kuin se on, vai sellaisena kuin itse olemme?

Mihin luottamus rakentuu? Lisääntyisikö se, jos ottaisin enemmän vastuuta uskomuksistani ja teoistani? Kannustettiin laajenevaan, syvenevään vastuuseen elämästä.

Palasimme alkuun. Jos uskomuksemme liittyvät puutteeseen, alamme kilpailla ja estämme hyvän. On helppoa olla tyytymätön (tai laumasielu tai piiloutua) Ja on vaikeaa ajatella.

Lainaan loppuun Markus Neuvosta (kirjassa Päätä viisaasti):

”—ajattelemattomuus ei ole aina pahasta. Mitä asiantuntevampia aiheen suhteen olemme, sen parempi meidän on vain luottaa sormituntumaamme ja vetää päätöksemme hatusta: meillä yksinkertaisesti on, mistä vetää.”

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Suhteellisuudentajusta

Halusimme kuulla tarinan turhamaisuudesta.

Naparetkeilijä ja kuvaaja kulkivat vaarallisilla seuduilla. Jääkarhut, railot ja kova pakkanen olivat tehneet matkasta hengenvaarallisen. Kotiin palattuaan mies ajoi autonsa parkkiruutuun ja meni nukkumaan. Aamulla joku huomautti hänen vinoon parkkeeratusta autosta.

Onko turhamaista uhmata olosuhteita, olla pyytämättä apua, haastaa itseään vai huomauttaa parkkeerauksesta?

Muutama tuohtui. Kun käyn muualla, en lakkaa ihmettelemästä valittajia. Vain kuoleman läheisyys opettaa elämään. Silloin erottaa arvokkaat ja arvottomat asiat, ja pystyy kiittämään pelkästä hengityksestä. Tällaisella mahdollisimman korkealla tietoisuuden tasolla voimme olla eläviä.

Kysyttiin, mihin tällainen ehdottomuus perustuu. Tarvimmeko äärimmäisyyskokemuksia? Mistä tuohtumus kumpuaa?

Kerrottiin, kuinka voimme olla jollain tuulella eri syistä, joskus ilman syytä. Joskus raja ylittyy, toisena hetkenä suurpiirteisyys ja maltti säilyy. Kuka tietää, mitä naparetkeilijä vastasi parkkipaikalla tai miten hän oli käyttäytynyt retkellä!

Joku ehdotti, että ihmiskuntaa pitäisi opettaa reaktioiden tasolla. Erottamaan hyödylliset reaktiot ja olla pelkäämättä niitä. Sitäkin kannattaisi pohtia, mitä toiminnastani seuraa.

Markku pyysi, että pohtisimme oikeita kokemuksiamme parkkipaikoilla. Yksi oli hölmistynyt, toinen ei hallinnut tilannetta. Kolmas vain katsoi sanojaa, eikä ollut maksanut vaivaa reagoida mitenkään. Neljäs ihmetteli, etkö huomannut tehneesi virhettä ja siirtänyt autoa. Viides oli opetellut suurpiirteisyyttä ja siirtänyt autoa. Kuudes jäi pähkäilemään mitä olisi kannattanut tehdä.

Juoruilimme vielä ensivaikutelmista, mahtailusta ja rahan läsnäolosta.

Kysyttiin eikö toisen virheitä voi kommentoida empaattisesti, hyvähenkisesti? Joskus ohittaen, joskus auttaen.

Onpa meillä jokaisella tarve ajatella itse. Tarve vertailla ja punnita asioita rauhassa. Tunnistaa, milloin puute sumentaa ajattelua. Mitä hyvää näkökulman vaihto tuokaan!

On arkikiusoja ja oikeasti isoja asioita. Kontekstit vaihtelevat. Voimme olla onnellisia, kunnes elämä taas muistuttaa, Markku uskoi.

Emme saaneet vastausta. Mutta viihdyimme kyllä. Se kun on niin pienestä kii!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Totuus

Kirjoittanut: Tapani Hautamäki

Totuus – ystävä vai vihollinen, siinä kysymys, jota lähdimme kahvilassa pohtimaan. Pienissä ryhmissä pohdittiin ensin myös väitteitä: ”Ihminen etsii totuutta” ja ”Ihminen pakenee totuutta”.

Kuten tavallista, hyvin nopeasti ajauduimme miettimää, mitä totuus itse asiassa on. Onko monenlaisia totuuksia ja onko totuus vain välinearvo, jota käytetään silloin, kun se on edullista vai onko se itseisarvo, jota on puolustettava ja kunnioitettava sen itsensä vuoksi. Erilaisiksi totuuksiksi mainittiin mm. tapahtumatotuus, omat totuudet ja tieteen totuudet.

Mielenkiintoiseen ajatustenvaihtoon jouduttiin, kun pohdittiin totuuden ja tosiasioiden suhdetta. Keskustelussa esitettiin painava väite, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Tosiasiat ovat arkisempia elämässämme ilmeneviä tapahtumia, jotka voidaan osoittaa todeksi. Totuus sen sijaan nousee jostakin meidän sisimmästämme. Se on syvä arvo, joka vapauttaa meidät ja luo ympärilleen rauhaa ja hyvää oloa. Kriittisiäkin kommentteja kuultiin. Mitä tapahtuu, kun ihmisten sisimmästä nousee esiin erilaisia, toistensa kanssa hyvinkin ristiriitaisia totuuksia? Eikä tämä aja ennemminkin konflikteihin kuin rauhaan?

Välillä pohdittiin myös totuuden erilaista merkitystä ihmisten ja eläinten maailmassa. Eläinten ei tarvitse välittää totuuksista, ne elävät reaktiivisesti tilanne kerrallaan. Ihminen sen sijaan ajattelee pitemmällä tähtäyksellä elämäänsä ja joutuu suunnitelmiensa pohjaksi etsimään mahdollisimman todellisia asioita. Tästä päästiinkin pohtimaan, onko metafyysinen totuus mielenrakenteissa. Olemassaolonsa turvatakseen ihminen joutuu tekemään sosiaalisessa ympäristössä monenlaisia sopimuksia. Sopimusjärjestelmän rungoksi tarvitaan jonkinlainen yhteinen käsitys totuudesta.

Mietimme myös, onko olemassa universaaleja ja pysyviä totuuksia. Aika moni oli sitä mieltä, että totuus seuraa aikaa ja voi muuttua sen mukana. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan on totuuksia. Ihmiset käyttäytyvät totuuden suhteen eri tavoin, joillekin tuntemus totuudesta antaa mielenrauhan. Näin esimerkiksi silloin, kun vahva uskonnollinen näkemys mielletään ehdottomaksi totuudeksi. Toiset taas lähtevät kyseenalaistamaan totuuksia. Levollisuuden sijasta totuuden etsiminen merkitsee jatkuvaa epävarmuuden tilaa.

Entä, pakeneeko ihminen totuutta vai etsiikö hän sitä? Kyllä me kovasti etsimme ikuista yksiselitteistä totuutta. Ehkä emme sitä vielä aivan tavoittaneet. Mutta lähelle päästiin!

Onko filosofialla tavoitetta?

Tällä kertaa ei valmisteltua aihetta ollut, vaan kysymys nousi keskustelijoiden joukosta, viimekertaisen keskustelun loppumetreiltä jääneenä: Onko filosofialla tavoitetta?

Pienryhmissä käydyn keskustelun pohjalta nousi: Ei tarvetta; filosofia rikkoo vallitsevan systeemin. Voiko olla olemassa tavoitteetonta toimintaa; voiko olla olematta tavoitetta? Filosofia on väline, onko välineellä tavoitetta? Onko oleellista filosofi ja hänen tavoitteensa? Tavoitteena on ymmärryksen synnyttäminen. Filosofian tehtävänä on löytää erilaisia totuuksia; ihmetellä, käydä dialogia; kun nousee asia joka järkyttää tasapainoa, tavoitteena on löytää vastaus kysymykseen ja saavuttaa tasapaino.

Hannu Juuso veti keskustelua taitavasti. Silti pohdinta välillä takkusi, kysymys oli vaikea.  Esimerkiksi otettiin Sokrates-kahvilamme: Mitä filosofia nyt on? Mitä se on meille? Mikä tavoite on nyt? Keskustelu pyöri aikaisemmissa, yo. kysymyksistä ei irronnut ihmeempää. Etsittiin analogiaa, onko matematiikalla tavoitetta? Entä onko ajattelijalla tavoitetta? Onko filosofia metakieltä? Onko filosofin tavoite filosofian tavoite?

Sitten käytiin pienryhmissä keskustelu jo käydystä keskustelusta. Jokin liikahti. Tuli vastauksia: Täytyy olla joku ristiriita, josta nousee kysymys – ja siihen haetaan vastauksia, tasapainoa. Filosofia pyrkii ymmärtämään. Ja jotta ymmärtää mitä toinen sanoo, olennaista on toisen kohtaaminen. Jonkun mielestä filosofian tavoite on filosofia itse. Kun joku kysyi filosofian merkitystä, se liikautti vielä enemmän: Filosofian tavoite on hyvinvoinnin lisääminen, so. oman ajattelun laajentaminen ja auttaa näkemään toisen ihmisen näkökulmaa. Myös: filosofian tehtävä on yhteiskuntakritiikki, kyseenalaistaa totuttuja ”vahvoja varmuuksia”. Pitkäaikainen pohdiskelija ( jo 9. vuotta mukana) totesi: Sokrates-kahvilassa riittää, että on mukavaa yhdessä ajatella. Ja tästä nousi, oliko tämä lyhyt yhteinen hetki filosofista  elämää  paitsi mukavaa myös melkein onnellista? (Olisiko se yksi filosofian tavoite?? Ainakin tuli vastaus yllä oleviin kysymyksiin Sokrates-kahvilastamme.)

 

Päättyykö ihmiskunnan historia? Loppuuko filosofointi?

Sokrates-kahvilamme 9. vuosi kännistyi reippailla kysymyksillä! Hannu Karvonen oli tehnyt perusteellisen alustuksen, jonka toivottavasti saamme liitteksi blogiin. ( lis. 26.1. Kommentteihin) Lähtökohtana oli luonnonsuojelijan ja filosofin näkökulma maailmamme nykyiseen tilaan ja tulevaan. Haasteena alussa annettiin mietittäväksi 19 uhkakuvaa ympäristön vinkkelistä (mm. liikakansoitus, ilmaston muutos). Tulevat ongelmat nähtiin niin isoina, että ihmisaivot eivät kykene niitä käsittelemään ja löytämään ratkaisuja. Perusteltuna lopputulemana oli, että ihmiskunta on tullut tiensä päähän, ja samoin filosofointi on tullut tiensä päähän. Ja vaihtoehdoiksi jää: joko tuhoudutaan tai siirretään ihmismieli pois järjestelmiin, jotka eivät ole riippuvaisia biosfääristä (ja tätä myötä tulisi filosofian loppu, kun aistimellinen ihminen siirretään pois). Loppuuko ihmiskunnan historia? Mikä on minun osuuteni?

Ihmismielen siirtämistä tekoälyyn pohdittiin, miten se voisikaan olla mahdollista? Miksi pitää tehdä tekninen ratkaisu? Kysyttiin, mikä tuhoutuu? Onko ihmisyys olennaista mielessä? Tarvitseeko filosofointi ihmistä?

Yksi keskustelija kritisoi lähtökohtaa. Hänen mielestään pahin uhka ihmiskunnalle on rakkaudettomuus, ihmisten irtautuminen totuudesta ja hyvyydestä, ihmisten välinen epätasa-arvo ja ennen kaikkea ahneus. Ajatuksena oli, että jos tulisikin talousromahdus, rakkaus ja toisista välittäminen lisääntyisivät?

Alun kahtiajaolle haettiin kolmatta vaihtoehtoa. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin avautumista suurelle kehitykselle, ihmisen tietoisuuden laajentumista ja sitä kautta ymmärtämystä. Toisena mallina ehdotettiin avautumista suurelle kokonaisuudelle ja sen kokonaisuuden näkemistä. Nykyongelmana on se, että tavoitellaan hyvää niin paljon, että ei nähdä mitä pahaa se tuo tullessaan. Uhkalistan asioita pidettiin seurauksina mm lyhytnäköisyydestä ja itsekkyydestä. Tämä kehitys mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen mukana ja tulee kahtiajakautuminen, alttius populismille , huomio kohdistuu vain pieneen kokonaisuuteen.

Keinoälyn mahdollisuuksia mietittiin, kannatettiin ajatusta keinoälystä, jonka valjastettaisiin ihmisten käyttöön niin, että ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan – se taas edistäisi rakkautta ja välittämistä.

Geenimanipulaatiostakin keksittiin utopistinen apu: jospa se voisi edistää rakkausgeenejä.

Varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman/äidin välillä ja sen tukemista kaikin tavoin ehdotettiin tärkeimmäksi aluksi.

Välillä tuli selkeä rajaus: kysymystä päättyykö ihmiskunnan historia voi ajatella, tarkoittaako se päättymistä täällä maapallolla vai muilla taivaankappaleilla? Ja keinoälyn kehitystä pidettiin välttämättömänä tuon jälkimmäisen vaihtoehdon kannalta.

Lopussa äänestettiin. Päättyykö ihmiskunnan historia-kysymys rajattiin maapallolle.  Vaihtoehdot olivat 1. Ihmismielen siirtäminen keinoälyjärjestelmiin, 2. Tuho, 3. Ihmismielen vapauttaminen ongelmista ( tässä aikaisempi avautuminen!) , 4. Geenimanipulaatio ja 5. Kasvatus (varhainen vuorovaikutus). Numero 3 sai 4 ääntä ja numero 5 sai 3 ääntä – osa äänesti molempia ja iso osa ei mitään.

Tässä on vain pääkohdat keskustelusta ja toivon täydentäviä kommentteja muilta.