Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Mainokset

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Olla läsnä

Runo C
minä tiedän,
minä tiedän, sinä tiedät, me tiesimme,
me emme tienneet, me
olimme kyllä siinä, emmekä siinä
ja ajoittain, kun
vain Ei-mikään oli välissämme, löysimme
Kokonaan toisemme

Paul Celan

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Luontosuhteita

Alkukierroksella kerroimme omat ilmastotekomme. Se jo paljasti kiperän aiheen ja vaikeudet perustella. Kaikki eivät uskoneet ilmastonmuutokseen, ihmisen osuuteen siinä tai pitivät ilmastopuheita pelotteluina. Yksi meistä ei osannut nimetä mitään tekoa.

Puheenjohtajan oli päättänyt puolustaa optimistista näkemystä, jonka mukaan ihminen kykenee ratkaisemaan maapalloa uhkaavan katastrofin. Onhan otsonikatokin saatu kuriin. Pitäisikö olla huolissaan ja mistä, hän kysyi. Kirjoitimme lapuille ehdotuksen mihin arvelemme päätyvämme keskustelussa.

Lähdimme pohtimaan aihetta oman henkilökohtaisen luontosuhteen kautta. Kerrottiin ”hullusta tuulesta, väri-ilosta, ärtymyksestä puumerkkien jättämiseen, metsänhoidosta, metsäkävelyista, marjastuksesta, sään tarkkailusta, tulen teosta ja vyöryvistä hormoneista”.

Muisteltiin, kuinka jo 70-luvulla opinnoissa oli esitelty käyrä ilmastopakolaisista.

Huomautettiin, että ihminen on ollut olemassa vain murto-osan maapallon ajasta, jääkausia on ollut ennenkin, isoja kaasuja vapautuu maanjäristyksissä ja tulivuorenpurkauksien seurauksena.

Yksittäisen ihmisen merkitys pienenee ja suurenee. Jos. Kaikki. Tekevät. Jotakin.

Keneen luota muodostaakseni mielipiteen? Älykkäät haistoivat jo bisneksen. Kiertotalous kukoistaa. Mutta toiset äänestävät populisteja. Biafran lasten tarina toistuu kasvatuksessa.

Kiitettiin nuorisoa, joka ohjaa tiedolla vanhempiaan. Me annamme kaikille lapsille mahdollisuuden päästä kouluun. Me kerromme jokamiehen oikeuksista ja teemme yhdessä hyvää. Tunnustettiin myös, että vasta pakon edessä muutun.

Me näytämme sen, mihin uskomme. Monet meistä kertovat lapsilleen kuinka metsässä ollaan. Toiset rakentavat muovittomasti, asuvat tiiviisti, kulkevat junalla.

Katselimme lauseitamme. ”Suhde itseeni on tärkein luontosuhde.” ”Olen osa luontoa.” ”Tuhoan itseäni tuhoamalla luontoa.”

”Luonto vyöryy ylitseni”, minä olin kirjoittanut. Tänä aamuna meillä oli sähkökatkos. Onneksi olin nukkunut hyvin. Onneksi marjani eivät ehtineet sulaa.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kielipeliä

Riku esitteli keksimänsä pelin, jossa kokeillaan tuhota sanoja olemasta. Vastakkaisesti (välttämättömät) säilytettävät sanat mainittaisiin. Pöydällä lepäävistä sanoista ehdimme puhua rakastamisesta ja kunnianhimosta.

Pelin säännöt pohdituttivat heti alkuun. Puhummeko sanoista, käsitteistä vai asioista?

’Rakastaminen’ oli ilmeisen säilytettävä sana, käsite ja asia, todettiin aluksi.

Jos olisimme luolaihmisiä, rakastaisimmeko samalla tavalla? Luolamiehen teot, tuntemukset, tunteet vakuuttavat. Vaimo ja lapsi kamppailevan miehen takana ei jätä epäilyksiä. Miksi sanoja?

Mitä on kun sanon ”Rakastan sinua”? Onko se merkki, merkitys, tarkoite vai tulkintaa?

Sanathan käyvät tarpeettomiksi rakkauden kohdalla. Mikrohetket yllättävät, katse on totta, aallopituus on, luotan eleeseen.

”Mutta jos ’rakastan sinua’ tuhottaisiin, tarvin ja keksin kyllä heti uuden tilalle!”

Rakkauslaulut synnyttävät ja herättävät. Rakastaminen ilmenee ja laajenee itsensä rakastamiseen, kosmiseen tai ihmettelyksi. Myötätunnoksi. Viihtyäksemme. Ja päinvastoin: rakkauden puuttuessa pentu kuolee.

”Ihan välttämättäkö? Elämää syntyy kyllä. Muussa tapauksessa säilyttämisen on oltava arvo.”

”Rakkautta ei ole kukaan keksinyt. Se on ylläpitävä voima. Toinen on ensin, olemassaolonikin rakkaudesta. Säilytetään”.

Entä kunnianhimo?

Kunnia ja himo maistuivat pikkuisen kateelliselle. Olisiko parempi, jos sanon sisäinen motivaatio, osaamiseni, kyvykkyyteni, ponnisteluni, ahkeruus, tavoitteet tai kilpailu?

Useimpien mielestä kunnianhimo on evoluution lahja. Emme olisi tässä ilman sitä. ”Säilytetään”

Venyttelen. Sanathan liikkuvat, nekin. Kunnianhimoinen pikku performanssimme oli keskustelu!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Elävää kulttuuria

Syyskausi käynnistyi terhakkaasti. Meille kerrottiin että Ruotsissa on koulupudokkaita lähes puolet ikäluokasta.

Mitä he tekevät väärin? Otammeko kulttuurit liian annettuina? Onko kaikki kulttuuri säilyttämisen arvoista? Pitäisikö kyseenalaistaa jotakin? Saako kulttuureja kadota?

Kulttuuria (’agriculture’) on kaikki ihmisen toiminta:  tavat, kieli, normit, arvot, uskomusjärjestelmät, katsomukset, sukupuoliroolit. Ehdotettiin, että kaikkea ei ole mahdollista säilyttää. ”Jos ei ole merkintää, ei kukaan tiedä siitä mitä ei ole olemassa. Eikä muinaiset tavat ole edes tasa-arvoisia. Säilytys on raskas reki”.

Museot säilyttävät ja kertovat juuristamme. Mutta ilman merkitysjärjestelmää, kieltä, tallenteet jäävät kuolleksi.

Ratkaisisiko y k s i kieli asian? ”Kielihän on kulttuurin koti.”

Tätä sanottiin yritetetyn pakolla, opetussuunnitelmin ja maahanmuuttopolitiikalla. ”Englannin kielellä pärjää kyllä, ja kirjakieltä kaikki ymmärtävät”, kannustettiin.

Tähän ei auttanut edes nyrkki pöytään. Vaikka kuinka maalailimme hämäläistä tärkeilemättömyyttä ja savolaista lötkistelyä, ”kieli vain pilkkoo todellisuutta.”

Olisipa yhteinen kieli! Osaisin kommunikoida ja ratkoa riitoja. Ymmärtäisin mitä toinen sanoo. Olisin suuttumatta, kun toinen ei ymmärrä. Tuntisin itseni ja kysyisin kuka olen.

Kun tulisin kotiin, alan meän kieltä. Äidin kieltä. (Mutta menenkin ja huomaan, etten ole oppinut sitä vielä. En tunne sanoja. Haparoin, hukkaan ajatuksen. Menetänkö ehkä muistini joskus?)

Koulussa opin kirjoittamaan oikein. Kuulen, kuinka suomalainen tekkee. Myöhemmin ESaarinen järjestelee uusiksi kaikki kirjaimet ja ripustelee sanoja ylärekisteriin.

Olisiko s e yhteinen kieli?

Me mylvimme toistemme jutuille ja aiomme jatkaa ensi kerralla.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Vaikutusvalta

Selviytyjät-sarja oli ärsyttänyt: yhtäkkiä joku ottaa vallan, ja heikot jäävät jalkoihin. Verryttelimme vielä sanonnoilla ja sananparsilla.

Valta vaikutti ilmeiseltä ja tarttumapintaa löytyi runsaasti. Psykologisoimme, ja olimme tietoisia rakenteellisesta vallasta.

Nähtiin, että johtajuus sekä saadaan, otetaan että annetaan. Kontekstit vaihtuvat, vallanjaosta sovitaan. Nämä nähtiin ihan perustarpeina.

Se, että ”tietyt nousevat.” Keskityimme tähän. Kuka ja minkälainen hän on?

””Johtajalla täytyy olla taitoja, tietoa ja osaamista. Ratkaisuja, kekseliäisyyttä, strategiatietoisuutta. Hän osaa ilmaista tavoitteita ja perustella ne. Joku onnistuu luomaan tarpeita.

Johtajan eetos muodostuu moraalisesta uskottavuudesta, kokemuksesta ja tietämisestä. Hän on karismaattinen ja huumorintajuinen. Älykäs, sosiaalinen, itsensä tunteva, yhteistyökykyinen ja aktiivinen.

Johtajalla on oikeuksia, hän tekee päätöksiä, hänellä on oikeus määrätä. Arvostus kumpuaa luottamuksesta ja vastuullisuudesta.

Johtajan valta on sekä hetkiä että kestävyyttä: hän auttaa, heittäytyy, uhrautuu. Joku osaa kuunnella tarkasti ja napata hetkensä. Joku osaa myydä itsensä aina uudelleen.””

Mutta ominaisuudet ovat suhteessa muihin. Mitä resursseja on jaossa, missä oloissa ollaan, ketä on koolla? On aurinkoisia päiviä, on kriisejä.

Johtaja ilmaisee tahtoa ja pitää vallan itsellään. Joskus tekemällä itsestään tarpeettoman. Mekin saimme aikaan hyvän keskustelun ihan itseohjautuvasti. Jazzia.

Mitä pahaa vallasta enää keksisin. Enhän tee mitään yksin.

Tahdon sen, mikä sinulle kuuluu. Teen sen, mikä minulle kuuluu.

Samassa veneessä ja omassa veneessä

Alustaja oli pohtinut yhteiskunnallista pirstoutumista ja pyysi meitä ajattelemaan kanssaan. Hän toi Kari Turusen ajatuksen kolmesta filosofisesta perustarpeesta: jäsentyminen, kiinnittyminen ja tekeminen.

Väitettiin, että pirstoutumista on tapahtunut ja yhteisöt ovat liikkeessä. Auktoriteetit tai ammatit eivät enää yhdistä. Sen sijaan näyttää, että yhteistyö identiteettien perustalta merkitsee. Taloudellinen kilpailu, konservatismi ja populismi jakavat että yhdistävät. Yhden asian liikkeitä putkahtelee.

Turvallisuus, toimeentulo ja vapaus motivoivat silti edelleen. Ehdotettiin, että ihminen on eksyksissä, koska on biologisena olentona tottunut pieniin yksiköihin. Nyt hän sen lisäksi voi vertailla globaalisti.

Kiinnostava kysymys koski sitä, mistä tavoitteet tulevat ja kuka ne asettaa.

Onko meillä edes yhteisiä tavoitteita? Halutaanko sellaisia?

Muutamat kannustivat hengen rientoihin pirstoutumista vastaan. Ihminen on kokonaisuus. Tarvitsemme rauhaa keskittyä. Tarvitsemme vapautta ajatella. Erimielisyys on oletus kahvilassakin.

Ja hups, nyt tulee mainos! Hans, Ola & Anna Rosling: Faktojen maailma. ”Asiat ovat nimittäin peremmin kuin koskaan, vaikka simpanssi arvaa enemmän oikein kuin sinä.”

Sillä. On vaikeaa asettaa yhteistä päämäärää, jos yksi puhuu ilmastovouhotuksesta, toinen ilmastonmuutoksesta ja kolmas ilmaston lämpenemisestä. Ja on kurjaa, kun joku sairastuu narkolepsiaan rokotteesta.

Mahtuuko sinun veneeseesi enemmän kuin neljä? Onko yhteinen vene mahdoton ajatus? Kuvattiin kauniisti kuinka yleisnerous on kollektiivista, erikoistuminen taas yksilön ominaisuus.

Yhteiseen voidaan pyrkiä myös väkivallalla. Jotkut putoavat kelkasta. Muutamien on pakko menestyä.

Millainen vapaus on kivaa? 

Kommunikoiva. ”Vaikeinta on johtaa itseään”

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Mielen innovaatiot?

Loppuuko filosofia-keskustelussa puhuttiin ympäristön uhista, sen lopussa joku totesi käydystä keskustelusta ”Kaikki on turhaa. Kysymys on rakkauden puutteesta.” Tämä oli jäänyt vaivaamaan alustajaa, kun maailmassa on jo paljon rakkautta, miksei pelastusta näy? Toisaalta nykyterminä innovaatiot, esim. start up-yritysten Human Innovations tai uudet luonnontieteelliset  ja teknologiset innovaatiot, keksinnöt, ovat luoneet uusia ajattelutapoja ja yhteisön kokemista.  Toisaalta alustajan oma huomio, että aikaisemmat filosofiat tai lukuelämykset eivät kolahda enää, mikä on toisin? Ja alustaja oli pohtinut sitten ihmismieltä, onko se ikuinen – niin kuin uskontojen perusteella ajatellaan. Onko se muuttunut?  Ja jos, millä aikavälillä? Mitä on löydetty ihmismielestä? Mitä ovat ihmismielen innovaatiot vs teknologiset ja luonnontieteelliset innovaatiot? Ja erityisesti alustajaa harmitti nykykäsitys psykologiassa, että mieli on pitkälti sama kuin aivot, tai puhutaan vain aivoista eikä mielestä.

Keskustelu polveili ihmismieli -käsitteen ympärillä, sekä ihminen lajina että yksilönä. Sieluakin sivuttiin, idän pitkää empiiristä mielen tutkimista meditaation avulla ja arvojen vaikutusta mietittiin . Yhtään innovaatiota, uuden synnyttämistä, ei saatu aikaiseksi, kysymyksiä kylläkin. Ja välillä olimme ulalla , mistä nyt puhuttiin.

Alustaja heitti yhdeksi omaksi innovaatiokseen sen, että onni koostuu pienistä hetkistä.

Ja kirjoittaja ei keksi muuta kuin vanhan viisauden: Jos otat lasillisen lammen vettä, se on sameaa. Mutta kun se saa seisoa rauhassa hetken, vesi kirkastuu. Jos mielen innovaatioita (itsestään) on löytyäkseen, se vaatinee pysähtymisen, hiljentymisen, mahdollisuuden uudelle syntymälle.

Gygeen tarina

Riku kertoi Antiikin tarinan paimen Gygestä, joka löytää sormuksen. Sormusta kääntämällä pystyi muuttumaan näkymättömäksi. Gyges varastelee tämän turvin. Hän päätyy lopulta kuningattaren mieheksi murhattuaan ensin kuninkaan.

Tarina herätti mielikuvituksemme. Miten se jatkuisi? Saako paha palkkansa? Tekeekö sattuma varkaan, korruptoiko valta aina? Jos saa ansaitsematonta, miten osaa käyttää sen viisaasti? Mitä on rehellisyys?

Päädyimme pohtimaan onnellisuutta ja merkityksellisyyttä haluamisen ja saamisen kohdalla. Onko mieltä, jos saa kaiken mitä haluaa?

Aloimme perata kysymystä vastaamalla kyllä tai ei.

”Ei, jos se kaikki on aineellista”, ehdotettiin. ”Voi olla”, vastattiin. Aineellinen ei anna kaikkea, mutta ei se estäkään merkityksellistä elämää. Suuren tuoton hankkiminen voi tuntua merkitykselliseltä. Sekin vaikuttaa, mitä ajattelen saamisesta.

”Ei, koska kaikkea ei voi saada”. Ihmisen halu on loputon, kertoi jo Russell. Ikuisen elämän tavoittelu nauratti. Lukemattomat mahdollisuuden houkuttelevat. ”Mutta halunhan voi itse määritellä. Jos on kaikki, niin on kaikki”, kritisoitiin. Voin myös lakata haluamasta, teottomasti, buddhalaisittain, loputtomana pyrkimyksenä. ”Annan harmien olla”, kertoi pieni opettajani.

”Ei, jos saa kaiken ilman omaa panosta.” Lastenkasvatus tämän jo todistaa. ”Mutta olemmehan saaneet elämän”, muistutettiin. Ja onko olemassa mahdollisuus olla-mitään-missään-oppia-mitään-mistään, ilman panosta?

”Kyllä, jos oletuksena on ylemmyys ihmisenä”, kuten Kiinan keisari. Yksinäisellä saarella voin toki olla onnellinen. Mutta mihin perustan paremmuuteni?

”Kyllä, jos koen toteuttavani itseäni ilman taloudellisia huolia.” Kun minulta ei puutu mitään. Kipakoilla jatkoilla sanailimme vielä vastikkeettomuudesta ja henkisistä resursseista.

”Kyllä, jos jaan hyvää.” Elämä toisten kanssa. Ystävyys. Reilu jako. Työ.

Kysymys näyttää vastaavan itselleen. ”Mitä jos en halua sitä mitä tarvitsen?” ”Merkityksellisyyttä on aina, viimeisellä hetkelläkin. Tyytyväisyys on hetken tila.” ”Voisiko pelkkä oleminen olla merkityksellistä!”

Vaikka kukaan ei kysy eikä vahdi.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Käsite

Etsimmekö käsitteitä vai luommeko niitä pystyäksemme keskustelemaan ja ymmärtääksemme paremmin? Onko tämä pelkkää sanahelinää? Onko tekemisen kannalta oleellista se asennoituuko etsimiseen vai luomiseen? Miten voi tunnistaa sen kun ymmärrys asiasta ei etene sen takia että jokin käsite puuttuu, tai että käsite on liian epämääräinen?

Tapailimme näiden liepeillä. Käsitettä sinänsä ei määritelty. Olisikohan se auttanut, niin kuin monesti aiemmin? Kuvailimme ja olimme hiljaisia. Tunnustimme tuskaa käsitteellisyyden kanssa.

Sekä etsimme että luomme, nämä menevät päällekäin. Luominen nähtiin vaikeampana.

Lapsen ensimmäiset sanat ovat konkreettisia nimiä. Palaaminen sanojen etymologiaan tuo oivalluksia. Joskus on keksittävä uusi sana.

”Käsitteiden tarkoitus on lisätä ymmärrystä.” Niillä määritellään, tarkennetaan, pelkistetään. Onhan oleellista puhua samasta asiasta. Usein kysymme mistä nyt puhutaan? Keskustelu kehrää alkua aina uudelleen. ”Ja tulee tilanne, jossa kastepisara syntyy”

Käsite on konsepti. Konseptina se avaa uutta, laajentaa jonkin sisällön. Käsite on dynaaminen kielellisesti ja tulkinnallisesti. Ja onhan ekonomista kun sinulla on käsite. Käsitteet toimivat kuin työkalu: tieteenalojen kieli on opeteltava, sanoja on osattava käyttää, merkit on tunnettava.

Käsite voidaan kokea vaikeana, älyllistävänä tai muodollisena. Kantin ajatus kauneudesta ei lämmittänyt taiteilijaa. Eikä ihmiskäsitys tunnu kertovan olemisestani mitään. Sanahelinää riittää.

Eroavatko tieteen ja filosofian käsitteet jotenkin?

Ymmärrän suhteellisuusteorian jos ymmärrän. Voin puhua suhteellisuudesta siitä huolimatta. Epäselvästi tai selvästi. Jälkikeskusteluissa Ahti sai minut vakuuttumaan, että tieteen ristiriidattomuus on asia, joka ylipäätään selventää kaikkea ajattelua. Wittgenstein selittää, kuinka käsitteellinen sekaannus on harhailujemme syy.

”Tiedän kyllä mitä (aika) on, mutta kun pitää selittää muille.” Tai se, kun suuri kokemukseni saattaa olla yhdentekevää muille tai joillekin.

Muistin kuinka minut oli heitetty uimaan ja selviytymään outouteen. Peruskoulun koekaniinina matikantunnilla meinasin tukehtua unioniin ja alkioon. Ulkopuolisena. Mutta kun lillun, tunnen veden painon, ääriviivani ja liikkeen. Annan veden vetäytyä, toisen olla. ”Ja kyllä verenkiertokin voi olla runollista”, sanoo lääkäri.

Liittyä käsitteisiin, olla niiden sisällä. Kuin lapsi fysiikantunnilla: ”Kaikki on fysiikkaa tässä ympärilläni.” Kiitos opettaja, joka osaat avata ilmiöitä!

Jälkikeskusteluissa muistin vielä kokemuksen kun sana räjäytti tajunnan. Minulle sellainen oli dialogin mainitseminen. Kun koin, että ymmärrän hetkessä kuinka todellisuus on avoin. En ole hukkumaisillani.

Ainutkertainen käsite, ainutlaatuinen yhdistelmä!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kohtaaminen

 

Kaisu kertoi näyttelystään Kohtaamisia. Hän maalaa nopeita muotokuvia virastotalon aulassa paikalle pysähtyvistä halukkaista. Teos on pitkä arkki, joka kiertyy maalauspöydältä kohti kattoa.

Kiinnostuimme. ”Sanokaa joku aito kohtaaminen”. Kohtasimmeko kahvilassa, kysyimme välillä. Tunnistimme runsauden ja tuttuuden, mutta myös vaikeuksia sanoittaa. Kysymys kasvokkain kohtaamisen ja virtuaalisen kohtaamisen luonteesta kulki alusta loppuun.

Aito, oikea ihminen vastapäätä minua, ehdotettiin vaatimuksena. Tunteet välittyvät kasvojen ilmeistä, elekieli antaa tietoja vaikka sanoja ei vaihdeta. Rehellisyys koetaan. Tunnemme vatsassamme oliko kohdattu.

Kohdata voi myös koskettamalla, eikä siinä edellytetä silmiä. Yleisönosastokirjoitus voi kolahtaa. Se, kun kohtaan itseni. Olipa kohdattu karhukin.

Kohtaaminen on yhteyden kokemista, vuorovaikutusta, jossa välittyy viesti. Se on keinoja vieraantumista vastaan: pyydän kuulluksi tulemista, kuuntelen ja kerron. Katsekontakti äidin ja vauvan välillä nähtiin perustaksi, josta tahtominen ja haluaminen kumpuaa.

Peilatessa viipyillään. Altistan itseni tilanteelle. Keskityn toiseen. Unohdan ennakkoluulot. Tutustun. Niillä tavoilla kun voin, jyräämättä ja vetäytymättä. Sulauttamatta toista itseen.

Ja aika pysähtyy. Läsnäolo vallitsee. Itse unohtuu.

Kohtaaminen vaikuttaa spontaanilta ja jotenkin tahattomalta. Sekä monenlaiselta.

Kokeilimme metaforia.

Vierailu. Kyläillessä on itsestäänselvää olla kommentoimatta sisustusta. Saamme kutsuja, kutsun meille tai kutsun itseni sinulle. Kysyn kuulumisia. Katselen hetken toisen silmillä. Sallin ja hyväksyn.

Lahja. Yllätys, jonka annan.

Tori. Aukeama. Pöytä tässä välissämme. Tunnistin vieraanvaraisuutta. Kuka minä olen? Kuka sinä olet?

Teos. Malli oli kertonut kylmien väreiden kulkeneen Kaisun maalatessa hänen kasvojaan.

Katsoo sinua ja kiittää.
Eikä pöytää enää ole.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton