Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Mielenrauha

Millaista tietoa mielenrauha edellyttää?

Keskustelu virisi Epikurokselta: ”Tyhjiä ovat sen filosofin sanat, jotka eivät paranna ihmisten vaivoja. Aivan kuten sellaisesta lääketieteestä ei ole mitään hyötyä, joka ei paranna, ei liioin sellaisesta filosofiasta, joka ei häädä ulos sielun vaivoja.”

Tarkoittaako hän, että kaikesta filosofiasta ei ole hyötyä, tai kaikki ei ole merkityksellistä, tai kaikki ei herätä jotain?

”Filosofian tarkoitus on opettaa pohtimaan, ei ajatella valmiita ajatuksia. Kun ajattelemme kokemuksiamme prosessoimme tulevaa. Poimimme niitä, mikä antaa uutta uskallusta, mikä koskettaa henkilökohtaisesti.”

”Haluammeko vain vahvistaa entistä, sitä minkä kestämme, ymmärrämmekö sitä minkä haluamme? Seuraammepa muita huomaamattamme.”

”Parhaiten haastan ymmärrystä dialogissa, jossa törmään ristiriitaan, riittämättömään perusteluun, huomaan sattumanvaraisuuksia tai en tunnista taustalla olevia seikkoja. On sietämätöntä, jos ajattelu ei muutu mielikuvia pitemmälle.”

”Kyllä filosofitkin ovat esittäneet aivokummajaisia: systeeminrakentaja Hegel, pessimisti Scopenhauer, nihilisti Nietzsche tai varman tiedon tavoittelija Descartes. Nämä eivät kestä aikaa, vaan teoretisoivat ihmistä.”

Olisiko tieteellisempi filosofia lääke turhaan ajatteluun? Ainakin voisimme vastustaa populismia. Filosofeihin kannattaa tutustua ja nähdä, miten monella tavalla heidän ajatteluaan voidaan ymmärtää.

Eikä kukaan heistä ole absoluuttinen nero, vaan kuin pilkkuja lattiassa keskellämme, moneus. Katsotaan kokonaisuutta, olemme siellä. Eikä kaikkea tarvitse itse selvittää.

Jos ei varsinaisesti turhina, mutta huonoina ajatuksina nähtiin esimerkiksi, että ihminen olisi kaiken mitta tai olisimme objektiivisia tarkkailijoita. Muistimme katkeilee ja älymme on rajallinen. Politikoidessa saattaa unohtua yhteinen hyvä ja jopa demokratia. Halu omistaa ajatuksetkin eristää meitä toisistamme ja luo epäluottamusta.

Mutta hyvä kestää! Havainnot vastaavat todellisuutta. Ajattelu pelkistyy ja on avointa. Koemme vapautta tavoitella hyvää.

Onko sellaista, joka sopii kaikille? Ihmisoikeuksien julistus sanoo paljon. Filosofiahan on työkalu, jota yhdessä terotellaan. Nauttiaksemme elämästä.

Eikä lopputulema tullut helposti,

vaan nauraen: ”Sillä aika aikaa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.” (Leena)

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Onnellisesta ja elämästä

Minkälaisesta kokemuksesta onnellisuudessa on kyse?

Saimme sysäyksen Leenan Bhutan-terveisistä. Maa pyrkii onnelliseksi määritteltyään ensin kriteerit: tasa-arvo kaikkien kesken, ympäristön hyvinvointi, kulttuurin ja perinteen huomioiminen arkielämässä sekä hyvä hallinto. Nämä siis maassa, jota johtaa yläluokkainen kuningas.

Me liitimme onnellisuuteen paljon. Näiden kertomiseen käytettiin suurin osa ajasta:

”Onnellisuus on perustarve! Teen toiset onnelliseksi, kun autan, rohkaisen, tuen, palvelen ja huolehdin lapsista. Toteutan itseäni. Saan olla oma itseni, huolehdin itsestäni, löydän elämäntehtäväni. Jos aloitan tyhjästä ja pääsen jaloilleni. Selviän ja kykenen, kaikesta huolimatta. Olen onnellinen ilman ulkoisia syitä tai addiktioita. Kun tavoitan vilpittömän lapsen tilan ja rakastavan katseen edessä leikin, tai teen taidetyötä. Pysyvä rauha. Se syntyy sisältä, ja näkyy mielen hallintana. Se on suhdetta itseen, tasapainoa, läsnäoloa, tyytyväisyyttä. Onnen hetkiä, helpotusta, pilkahduksia ja ilon kyyneliä. Elämä, jota jaetaan kumppanin kanssa ja suhteissa, joissa on turvallisuutta ja hyväksyntää, sama aallonpituus ja yksi olut. Myönteisiä tunteita, iloa, rakkautta ja yllätyksellisyyttä. Ja mahdollisuutta jakaa huolta, ikävää tai turhautumista. Onni tuntuu kehossa.”

”Mutta jos onnellisuus on tunteita, onnellisuutta ei ole. Elämä on tuskaa ja selviytymistaistelua”, kritisoitiin.

”Toiset ovat sitäpaitsi luonnostaan onnellisempia kuin toiset. Eikä onnellisuus ei voi perustua luonnollisiin asenteisiin, oululaisuuteen tai hämäläisyyteen. Isojako pilasi meidät. Olisi tunnettava itsensä ja jurotuksensa. Onnellisuus on perimmältään henkilökohtaista ja arvoihin sidottua”, jatkettiin.

”Onnellisuuteen liittyy tietty tunnelma: yhteyttä, ystävällisyyttä, huumoria, aistimista. Onni on siellä sisällä.”

Lopussa hymyilimme uutiselle, jossa meidät on mainittu jo kolme kertaa peräkkäin maailman onnellisimpana kansana.

Koska olimme välittäneet toisistamme, luottaneet toisiimme, emmekä olleet kokeneet radikaalia puutetta.

Koska.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Jotain toivoa

En malttanut tänä aamuna, vaan kerroin Pandoran lippaasta lapselle. ”Toivo on oltava!” hän huudahti.

Me aikuiset sen sijaan kysyimme tarinalta:

”Miksi toivolla on niin suuri voima? Korvaako toivo ikävät asiat? Millainen maailma oli ennen tarinaa? Onko toivo vallassamme? Mikä on ongelma, mitä pandoran lipas symboloi ja mikä sen tarkoitus on? Miksi Zeus antoi uteliaalle naiselle lippaan? Mitä tarina kertoo minusta? Aiheutanko itse seuraukset?”

”Elämähän on väistämätön.”

Tarinassa toivo saa merkityksiä toivottomuuden perustalta:

”Huolimatta siitä, että on vaikeaa, toivo. Kärsimys luo epäjärjestystä, toivo harmoniaa ja valoa. Toivon kipinä avaa ulos ongelmasta. Toivo on visio tai mielikuva. Toivossa on motivaatiota, siinä tavoitellaan muutosta. Toivo saa sinut ylös ja ryhdin suoraksi.”

”Tarraan toivoon, koska se tekee toiminnastani merkityksellistä.”

(Edelleen toivo oli muutamille epämääräistä, jopa heikkoutta ja säälipisteitä, usko sen sijaan tähtäisi varmuuteen)

Onko toivo mekanismi, halu ”saada saalis ehkä tänään”, kuvitelma paremmasta, unelmia?

”Usko liittyy toivoon jotenkin.” Tätä pähkiltiin merkittävä osa keskustelusta. Uskon ensin jotakin: ”Tiedän, että hirvet liikkuvat, uskon myös niiden liikkuvan näillä main, ja saalis on mahdollinen.” Näin ollen emme voi myöskään toivoa uskomatonta tai epätotta.

”Toivo on ajatus mahdollisuuksista, jotka perustuvat todellisuuteen ja faktoihin.”

Useimmille toivo oli ensisijaista, vaikka tällainen pähkäily koettiin teoreettisena. ”Toivo on toiveikkaita uskomuksia, myönteisyyttä, odotuksia, asenteita.”

Ehdotettiin että toivo on puhtaimmillaan ”uskoa maailmaan: vauva elää toivosta, tavoittelee käsillään, suullaan ja koko kehollaan saadakseen kosketusta, katsetta, ruokaa, turvaa.”

Pandorahan oli utelias. Motivoiko häntä epätoivo – mikä lapsen kasvua? Koiran uteliaisuus ei kai ole toiveikkuutta..

”Älkäämme viekö toivoa potilaalta”, on lääkärien työ.

Älkäämme viekö toivoa lapsilta. Sillä toivo on oltava.

(älkää itseltämme, siitä toiste)

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

”Jo isäni ihmetteli ja pohti – oliko hän filosofi?”

Onko filosofinen-keskustelu käsite?

Vaikutti, että voisimme luonnehtia sitä vertaamalla tavalliseen-keskusteluun.

”Se on ennakkoluulotonta. Se käsittelee kiistanalaisia asioita, joihin kenelläkään ei ole yksinoikeutta. Se on kysymysten etsimistä. Siinä vaihdetaan näkemyksiä suurista kysymyksistä kuten hyvä, paha tai hyvyys.”

Väitettiin, että filosofinen keskustelu etsii vastausta miksi-kysymyksiin. Puhummehan silloin merkityksistä ja arvoista. Kyselemme mistä tulemme, minne tähdet kulkevat, kuka minä olen. Pohdimme sellaista, mihin tiede ei yllä.

Ehdotettiin, että siinä johdonmukaisen pohdinnan avulla ratkaistaan ongelma. Siinä määrittelen, kuvaan ja perustelen. Puolustan uskomuksiani, päästän irti mielipiteistä, seuraan ajatustani, kuuntelen puhettani, ajattelen ajatustani, muutan ajatteluani.

Maailmankatsomusten ja filosofioiden raja toisinaan liukuu, toisinaan eriytyy.  Havainnot ja metodi kietoutuvat ja saattavat muuttua systeemeiksi. Maailmasta voi väittää vastaansanomattomasti sekä järjen, havainnon, toimivuuden että kokemusten perusteella. Kasvamme syyn ja seurauksen lakeihin, mutta harva tätä ihmettelee. Moni unohtaa lapsen uteliaan asenteen.

Filosofisella pohdinnalla on muoto: se kasvaa, avautuu ja kehkeytyy. ”Se vaatii kokemusten yhdistämistä, kehollisen ja sielullisen tiedon yhdistämistä.”

”Tieteenfilosofiaa kouluihin”, ehdotettiin. Onhan hämmästyttävän vaikeaa sanoittaa nolla. Yhtä outoa sekin, ellemme kykenisi yhteistyöhön ilmastotavoitteissa.

 

Oliko tämä paljo puhe ollut filosofista keskustelua?

Jonkun mielestä ei, koska ”keskustelu ei kosketellut kokemuksia, eikä rauha tule ennen kuin löytää vastauksen”. Monille meistä ilta oli energinen olotila, hauska, virtaava, suopea ja lämmin. Keskustelu tuntui hyvältä, oli kuunneltu, oli kysytty uudestaan ja uudestaan, mistä filosofisessa keskustelussa on kysymys.

Mitä se sitten on, kun sallit neljäntoista kysyä sinulta mitä todella ajattelit. Ja muutut.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Laulu

 

Tuntea elävänsä kun ymmärtää itseänsä, vai ymmärtää itseänsä kun elää elämäänsä, vai laulaa laulu

 

(Tässä vaihtoehtoinen tulkinta Irwinille. Keskustelussa mainittiin myös pelkästä laulamisen ilosta syntyvä linnun reviirilaulu)

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Syntymä ja kuolema

 

Jos pystyt kuvittelemaan jotain, onko se todiste jostain?

 

Halusimme ymmärtää ihmistä ja itseämme syntymän ja kuoleman edessä, välissä ja vieressä. Keskustelu vaati useita kysymyksiä, tapailuja ja tunnustuksia.

Mitä sanoja käyttäisin filosofisessa pohdinnassa: sielu, henki, ikuisuusolento, itseys, illuusio, vietti, pyhä?

Mihin sanani liittyvät, ja tunnistanko yhteyden ajatteluun, tunteisiin, uskomusjärjestelmiin ja eettisyyteen?

Millä tavalla voin kokea olevani ikuisuusolento?

Ehdotettiin, että aavistelulle olisi sijaa: ”Ajateltu minuus on korvike, tarvitsemme kokemusta turvasta.” ”Ihminen tarvitsee arvokkuuden kokemuksen.” ”Minkälainen jälki minusta jää?” ”Miksi haluan kokea jatkuvuutta?”

”Mutta eikö meidän pitäisi elää tämä elämä, ja yrittää tehdä se itselle järkeväksi!” ”Minua ei kiinnosta tuonpuoleisuus!”

”Onko ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä vain uskonnollinen kysymys?” ”Lopullisuus on niin lopullista.” ”Merkityksellisyys on tarve.”

”Miksi hautaat lajitoverisi?”

 

Lopuksi meiltä kysyttiin haluatko parisi kanssa lapsen maailmaan ja miksi.

Hauska ja vakava kysymys synnytti sen vastauksen, minkä jokainen kuvitteli.  Mikä on tapana. Mitä ajattelen. Mitä olin kokenut. Mihin uskon. Mikä on mahdollista. Mikä on mahdotonta.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Sukellus

Kuka minä olen?

[Haluatko, että katson sinua nyt kun seisot edessäni. Mustikansininen mekkosi ulottuu lattiaan. Nojaan eteenpäin. Mietitkö mitä sanoisit, kysyn kasvoiltasi. Kerrot, että hän makaa kuolinvuoteellaan. Olen kuullut, että elämää voi katsella silloin kuin filmiltä. Haluanko nyt että olet huoneessani. Tippa naksuttaa seinällä. Siitäkö keksit haluta jotain piristystä itsellesi, ehkä.

Pyydät, että keittäisimme ruismarjapuuroa. Poimit minulle puolukan. Se on makea suussani, ei yhtään hapan kuten tavallisesti. Muistan kun isäni oli tullut sodasta ja rakentanut leikkimökin. Mustikanvarpu keinuttaa, minulle tulee lämmin ja käärin villaisen pontson selkääni vasten. Sinä olet nukahtanut.]

Pitiko minun analysoida tämä? Liityin toisen maailmaan. Miten se ymmärretään?

Mitä tämä olisi ollut ilman aisteja. Kehoni puheli ilman sanoja. Kuuntelin tarinaa. Muistoni heräsivät. Keskityin. Taputin koska jokin liikutti minua.

Onko-olemassa-mieltä-ilman-kehoa.

Halvaantuneen mieli voi olla kirkas. Kuollut rakas tulee uniin, kannustaa vaikeissa hetkissä. Olen varma ja tiedän sen.

Kun keskustelen itseni kanssa, tunnustelen sitä mikä ilmenee kehossani.

Onko kyse muistamisesta, mysteeristä, projektioistamme vai pimeän aineen mahdollisuuksista? ”Toisesta maailmasta”, siitä, mitä tiede ei kysy?

Vai siitä, mitä en itse enää kysy.

 

(Helena Ratinen, tanssi)

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Puhetta rehellisyydestä

 

”Kun joku ehtimiseen vakuuttaa kunniallisuuttaan, on isännän aika laskea lusikkansa.”

Punnitsimme lähtökohtaa. Puhummeko itsepetoksesta, määrittelemmekö, vedämmekö rajoja vai paheksummeko?

Onko rehellisyys arvo?

”Rehellisyys liittyy totuuteen: mielten kuvat näyttävät yhtenäisiltä, ja puhun totta.  Rehellisyys on kokemus: on oltava rehellinen ensin itselle, jotta voisi olla sitä ihmisten välillä.  Rehellisyys on totuudellisuutta, vilpitön asenne, etsimistä ja korjaamista.  Rehellisyys on totuudessa pysymistä.”

Mutta. Emmepä ole näin rationaalisia. Puhunko siis mitä ajattelen, ajattelenko mitä puhun, ajattelenko eri tavalla ja puhun eri tavalla? Onko kyse ajatusten ja tekojen yhteneväisyydestä?

Vai johdonmukaisuudesta ja ristiriidattomuudesta? (Sehän voi johtaa sinut paheksumaan muita tai vaatimaan samanmielisyyttä)

Erotettiin rehellisyys ja pyrkimys hyvään. Hyveellisyyttä ei ole kertoa Kaikkea. Vallassa tiedät enemmän kuin toinen, voit valikoida ja voitat. Joudut pohtimaan yhteistä etua. Jos olet läpinäkyvä, saat luottamuksen. Toisinaan kertomisesta koituu itselleni vahinkoa, tai rehelllisyys on vastoin etujani. Sisäinen rauha on silti parasta, kerrottiin.

Pohdittiin, miten omaatuntoa sitovat arvot tai yhteisöjen arvot muodostuvat. Joku ehdotti, että harkittu pohdinta on tietoisempaa, ja omaatuntoa ohjaavat arvot enemmän tunteisiin sidottua. Huomattiin, että tunteet ovat mukana kokonaisuudessa, ja vain sisäistetyt arvot tunnetaan oikeiksi.

Sietämättöminä hetkinä joudun pohtimaan olenko elänyt arvojeni mukaan ollenkaan. Ne voivat perustua kansanperinteeseen, tottelemiseen tai kasvojen säilyttämiseen. Arvoni voivat olla pahoja.

Määrittelyt eivät tälläkään kertaa ratkaisseet ongelmaa.

”Kaikki on liikkeessä. Ajatuksia nousee.”

Olisiko harkinta arvoja varmempaa? (Voisinko elää ihan ilman arvoja?)

Miksi ajatella epärationaalisesti? Miksi ymmärtää tahallaan väärin?

Miksi en olisi henkilökohtainen alusta asti?

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Johtaminen

Kirjoittanut: Tapani Hautamäki

Keskustelun aiheena tämänkertaisessa Sokrates-illassa oli johtaminen. Aluksi haluttiin osoittaa, että johtamisella ja sokraattisella ajattelulla on paljon yhteistä. Yhden tämänhetkisen johtamisopin, valmentavan johtamisen, tunnuslause on: ”Johtaja ei anna vastauksia, vaan pyrkii älykkäiden kysymysten avulla auttamaan ihmistä itse oivaltamaan.” Sokrates taas opasti: ”Jokainen löytää viisauden itse.” Selvä yhteys näyttää olevan.

 

Ennen varsinaista keskustelua osanottajia pyydettiin kertomaan sellaisia sanoja, jotka jollakin tavalla kuvaavat johtamista. Sanoista saatiin luettelo, jossa oli mm. vaikutusvalta, suunta, esimerkki, guru, diktaattori, arvostus, vastuu. Tämän ajatuksia aukovan harjoituksen jälkeen pohdinnan lähtökohdaksi otettiin amerikkalaisen tutkijan Mary Parker Folletin määritelmä johtajuudesta. Hänen mukaansa johtaminen on ”the art of getting things done through people”. Vapaasti suomennettuna johtaminen on taitoa saada ihmiset tekemään asioita.

 

Määritelmää lähdettiin purkamaan pohtimalla, miten ihmiset saadaan tekemään asioita. Tärkeäksi tekijäksi koettiin yhteiset arvot. Johtajan ja johdettavien täytyy hyväksyä ja sisäistää samanlaiset arvot. Tällöin kaikilla on samanlainen motivaatio asettaa toiminnalle yhteiset tavoitteet ja pyrkiä niihin. Näin voidaan saavuttaa ihannetila, jossa kaikki ovat voittajia. Tällaisessa tilanteessa johtajalla on kaksi roolia. Hänen on oltava tasa-arvoinen keskustelija alaistensa kanssa. Samalla hänen on kuitenkin pidettävä asemansa johtajana ja koordinoitava toimintoja ja suunnattava ne kokonaisuuden kannalta mahdollisimman tehokkaasti. Tällaisen aseman saavuttaminen vaatii johtajalta erittäin paljon monipuolista osaamista ja annoksen karismaa.

Jonkin verran väittelyä syntyi, kun ryhdyttiin keskustelemaan siitä, onko johtaminen aina samanlaista. Esimerkiksi otettiin sotilasyksikkö ja palokunta. Sotilasyksikön johtajan tehtävä on johtaa miehensä tuhoamaan vihollispesäke ja siellä olevat vihollissotilaat. Palokunnan tehtävä on pelastaa palavasta kerrostalosta sinne loukkuunjääneet lapset. Joidenkin mielestä johtaminen näissä tilanteissa on erilaista, koska toiminnan päämäärät ovat niin erilaisia. Toisten mielestä johtaminen sinänsä on kuitenkin samanlaista, koska molemmissa tapauksissa johtajan tehtävänä on saada johtamansa yksikkö toteuttamaan sille asetetun tavoitteen. Asiaa pyrittiin selventämään erottamalla johtajan tavoitteet kahteen eri vaiheeseen. Tämän mukaan ensimmäisessä vaiheessa johtajan tehtävänä on saada ryhmänsä määrittelemään ja hyväksymään yhteinen tavoite ja toimimaan sen toteuttamiseksi. Toisessa vaiheessa tehtävänä on toteuttaa tuo tavoite.

 

Keskustelussa todettiin, että johtamisen onnistuminen edellyttää johtajalta hyvää ihmistuntemusta ja ennen kaikkea itsensä tuntemusta. Johtajan on analysoitava omia ominaisuuksiaan ja niihin pohjautuvia toimintoja ja suhteutettava ne johdettaviensa ominaisuuksiin ja olosuhteisiin. Vaikka johtaminen periaatteessa onkin aina hyvin samanlaista, se on myös kontekstisidonnaista. Lopputulema oli, että johtaminen on aika vaikea taito.

Ajattelenko itse, vai toinenko ajattelee?

Koska kahvilamme on sokraattinen keskustelu, tutkimme yhdessä. Dialogin perusidea on se, että pyrin muuttamaan omaa mieltäni ja ymmärtämään asiat uudella tavalla. En ensisijassa vakuuta muita, pikemminkin rajaan itseäni.Tutkin kriittisesti yleisinhimillisiä ajatuksia, perusteluita ja opin kysymään.

Keskustelemme kahvilassa yleisinhimillisestä, kaikkia koskettavasta. Puhumme ja kuuntelemme toisia avarasti.

Halusimme puhua vapaudesta ja vastuusta jälleen. Kysymyksen esittäjä oli huomannut, että eläimet saattavat ratkoa riitoja siten, että pieni menee väliin ja lauma alkaa suojella pientä. Toinen oli huomannut, kuinka sisaruuteen on kirjoitettu sisään vastuu huolehtia toisesta. Kolmas ajatellut olla isänä isän näköinen.

Olisiko vapaus määriteltävissä?

Kokeiltiin: ”Se on yleisesti hyväksytty toiminta- ja käyttäytymisoikeus”. ”Vapaus olisi toimintaa lakien, normien, kulttuuristen arvojen sisällä ja välillä. Elämän ja kuoleman välissä. Yhteydessä luontoon. Kaikessa missä voin reflektoida. Vapaus on sidottu kontekstiin.”

Sidonnaisuus askarrutti. Ympäristöhän saattaa estää toimintani. Samoissa oloissa jotkut kokevat vapautta, toiset eivät. Naapurimaa näyttäytyy vankilana.

Ehdotettiin, että vapaus on subjektiivinen kokemus. Ajatuksissani voin olla visionääri, uskollinen itselleni. Haluanpa toimia luontaisesti.

Huomasimme että on luontevaa puhua tässä jollakin tavalla. Toisessa paikassa eri tavalla.

Silti jokin tuntuu rajoittavan meitä. Ajatuksiamme ohjaillaan. Päättääkö toinen jostakin?

Kyllä, ellei ole mahdollisuutta valita, ellen löydä mitä valita.

Mahdollisuuksia löytyy merkityksistä: punnitsen syitä ja seurauksia, seuraan arvojani. Liikun mielessäni. Saan haluta mitä haluan ajatella.

”Mitä jos vapaus olisi pakon myöntämistä?”

Toinen yllättäen siinä edessäni. Katson häntä silmiin, näen hänen kasvonsa. En varmasti tapa häntä huomennakaan.

Välitön ja ääretön Toinen.

Onko tämä ajatus? Se on pyrkimystä.