Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Mainokset

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Kun kaikki menee pieleen, mutta asiat sujuvat silti

 

Tämän illan Sokru peruttiin tilavarauksineen lennossa tänään Valveen Sisällissota-keskustelun, jossa olivat mukana Teemu Keskisarja, Paleface ja Tiina Kinnunen, takia. Sitä pidettiin virityksenä seuraavalle kerralle. Mutta. Sitten emme päässeetkään keskusteluun, kun se oli täyteen buukattu valmiiksi. No hetken kuuntelimme aulasta, häiriötekijät kiusasivat. Uusi päätös lennosta: pidetään meidän muutaman kesken Sokru, mutta mistä tila? No kaikki järjestyi, tuli paras keskustelu aikoihin, ei oikein maltettu lopettaakaan.

Pari puheenaihetta tässä, lopussa puhuimme myös alakerran Sisällissota-keskustelusta ja muista sodista, mutta alun oivallukset:

Mietittiin, mikä auttaa kun asiat eivät mene niin kuin pitää. Tässä hetkessä elämistä, ottaen asiat niin kuin ne ovat, joustaen ja ollen avoinna uusille näkökulmille asiat järjestyvät sittenkin. Luottamus siihen, että elämä maistuu. ( Tähän joku kysyi asteikkoa suhteessa mihin referenssipisteeseen? Ilman vertailupistettä on kuin puhuisi nopeudesta ilman koordinaatistoa). Se, ettei arvota asioita hyviksi ja huonoiksi, ne vain ovat, asiat tapahtuvat niin kuin tapahtuvat. Tai vaikeuksiin varautumista sopivasti, Senecaa mukaellen, sitä pidettiin myös näkökulman laajentamisena. Viivästetystä tarpeen tyydytyksestä puhuttiin, silloin osaa antaa arvoa saavutukselle ( nytkin melkein menetimme keskustelun ja sitten pääsimmekin sen kimppuun odottelun jälkeen).

Rahasta

Keskustelun virike lähti Matin pohdinnoista. Saako ihminen nauttia vauraudesta? Millainen suhde rahaan on paras? Mitä on köyhyys?

Kysymykset nostivat tunteita ja muistoja. Jaoimme niukkuustarinoita lapsuudesta ja nuoruudesta. Oli iloittu appelsiinista, huolehdittu puuautosta, ja odotettu ensimmäistä omaa autoa. Oli syyllistetty ja kielletty nautinto väheksymällä rahan arvoa. Tulkittiin, että trauma voi vaikuttaa edelleen. Oli kokemuksia siitä, kuinka rahakas sai vallan, saneli nokkimajärjestyksen, pankin tai puolueen. Raha vaikutti luonteeseen ja kävelytyyliin.

Raha on myös poliittinen ase. Vertailuretoriikka nostattaa tunteet, mutta on myös syy korjata rakenteellisia epäkohtia.

Meillä kesti pitkä ilta irrottautua adjektiiveista. Rahalla tuntui olevan kiusallinen olemus.

Heitimme toisillemme ideologisia palloja. Raha alkoi vaikuttaa loppumattomalta toisaalta-toisaalta -saippuapalalta.

”Asioilla ja esineillä on arvo, mutta  miten ne opetetaan? Kun eriarvoisuus ei näy, rahaa ei ajattele. Kun ajattelee mahdollisuuksia, millainen suhde odottamiseen olisi hyvä? Anna köyhälle mieluummin rahaa kuin leipää. Luopuisinko rahasta kokonaan ja siirtyisin omavaraisuuteen? Sekin vaatii rahaa, työvoimaa, pelisäännöt ja aikaa. Vapaus ja vaikutusvalta näyttää olevan sillä, jolla on rahaa. Onnellisuudesta ei ole silti takeita.”

Miten tulla toimeen sen ajatuksen kanssa, että kaikille ei riitä? Huonosti, kateus ei iloitse toisen onnesta. Raha näyttää myös kasautuvan joillekin. Riittävästi rahaa tuo onnea sekä köyhälle että rikkaalle, todettiin.

Jotkut näyttävät ottavan kaiken ilman vastiketta.

Ajattelenko, että menestys olisi vain omaa ansiotani, köyhyys epäonnistuneen omaa ansiota? Mihin sijoittelen sattuman, onnen ja epäonnen?

(Entä he, jotka kerjäävät, tulen kirjoittaessa ajatelleeksi)

Menestynyttä yrittäjää sekä puolustettiin, että kyseenalaistettiin menestyksen tavoittelu. Menestyjän sanottiin silti inspiroivan parhaiten ei-menestyjiä. On kyvykästä uskaltaa ottaa riskejä ja pyrkiä eteenpäin. Raha tulee palkintona, kerrottiin.

Jos alkaisimme kerryttää vaurautta mielekkyyden kautta, ei rahan, ehdotettiin.

Mitä ovat ne tärkeät asiat, tuottavuutemme ja suhteemme, joista voisimme ottaa enemmän vastuuta? Mitä silloin ostan rahoillani? Kymmenen euroa on sekä pikkuraha että energiaa.

Utopia vauraudesta, joka ei perustu kilpailuun, ihastutti ja epäilytti. Patruunahyveet toimivat aiemmin, hyvinvointiyhteiskunta viime aikoihin saakka.

Ehdotettiin intohimoa. Oman runsauden, osaamisen, palon tunnistamista. Vaihda alaa, kannustettiin. Ja uskalla määritellä kyvyillesi arvo.

Hyvinvoiva ihminen tuottaa, todettiin lopuksi.

 

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kuka minua johtaa?

Inspiraationa kuultiin tarina Mitä enemmistö haluaa?

Lapset jo osaavat tämän: miten kysyn, mikä kannattaa, keneltä kannattaa kysyä. He hivuuttavat ja palaavat uudestaan. Me muutkin haluamme valita, ainakin kahdesta. Tykkäämme säilyttää tunteen omasta päätäntävallasta. Silloinkin kun meille myydään.

Kerrottiin myyjien julkiset salaisuudet, kuten ”valta on kysyjällä”. Nauratettiin, kuinka helppoa on ostaa, mutta myös torjua puhelinmyyjien ehdotukset. Hyvä myyjä saa meidät joka tapauksessa pitämään tuotteesta ja ostamaan jatkossakin.

Mitä näissä tilanteissa tarkemmin ajatellen tapahtuu? Olemmeko jatkuvan hivuutuksen kohteita, millaisten ja miksi? Huijataanko, vedätetäänkö ja johdatellaanko meitä huomaamatta?

Millaista on taitava johdattelu? Mitä on viisaus?

Yleensä haluamme olla enemmistön puolella. Se on luontaista ja helppoa. Kuuntelemme ihmistä tai poliitikkoa, joka on onnistunut myymään itsensä. Hän on tuttu, luotan häneen, enkä joudu miettimään miksi jotain kysytään, tai mitä kysytään.

Muisteltiin antiikin retoriikan vaikuttamiskeinoja, hyvellisyyttä, tunnetta ja järkeä. Mikä erottaa retoriikan manipuloinnista? Puhujan eetos, arvot ja hyveellisyys. Luottamus. Epäitsekkyys. Avoimuus.

Millä keinoilla pyrimme tarkoitukseen? Erotanko yhteisen edun ja oman edun itsessä ja toisessa? Mitä tarkoittaa se, kun kuuntelen sydäntäni, omaatuntoani? Miten olla rehellinen päämäärän suhteen?

Miten nämä toteutuvat tai jäävät vajaiksi demokratiassa? Otamme rooleja, meille annetaan rooleja, mutta käytämmekö vastuun? Osaamme kritisoida, ja esiintyä asiantuntijoina. Meitä myös laiskottaa ja väsyttää. Maailma on liian monimutkainen ja epämääräinen.

Juteltiin kokonaiskuvasta. Mikä se on, onko mahdollista saada kokonaiskuvaa? Kerrottiin Suomen itsenäisyyteen johdattaneista senaattoreista. He olivat päättäväisiä.  Heillä oli riittävästi tietoa visioidakseen mahdollisuuden todeksi. Outo ja uusi muuttui  johtopäätökseksi siinä tilanteessa. Tällä hetkellä joku muu on totta suhteessa johonkin muuhun. Kekkonen oli aikansa tekijä. (Tunnustautuipa meistäkin yksi kekkos-faniksi)

Juteltiin ajankohtaisesta onnelliset suomalaiset -tutkimuksesta. Skeptisimmät ihmettelivät uutisointia, mutta mielenkiintoista tutkimuksessa on se tieto, että maahanmuuttajat sopeutuvat nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Onko mahdollista, että meillä on hyvä piilorakenne, jota emme itse osaa arvostaa?

Näemmekö maailman sellaisena kuin se on, vai sellaisena kuin itse olemme?

Mihin luottamus rakentuu? Lisääntyisikö se, jos ottaisin enemmän vastuuta uskomuksistani ja teoistani? Kannustettiin laajenevaan, syvenevään vastuuseen elämästä.

Palasimme alkuun. Jos uskomuksemme liittyvät puutteeseen, alamme kilpailla ja estämme hyvän. On helppoa olla tyytymätön (tai laumasielu tai piiloutua) Ja on vaikeaa ajatella.

Lainaan loppuun Markus Neuvosta (kirjassa Päätä viisaasti):

”—ajattelemattomuus ei ole aina pahasta. Mitä asiantuntevampia aiheen suhteen olemme, sen parempi meidän on vain luottaa sormituntumaamme ja vetää päätöksemme hatusta: meillä yksinkertaisesti on, mistä vetää.”

 

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Suhteellisuudentajusta

Halusimme kuulla tarinan turhamaisuudesta.

Naparetkeilijä ja kuvaaja kulkivat vaarallisilla seuduilla. Jääkarhut, railot ja kova pakkanen olivat tehneet matkasta hengenvaarallisen. Kotiin palattuaan mies ajoi autonsa parkkiruutuun ja meni nukkumaan. Aamulla joku huomautti hänen vinoon parkkeeratusta autosta.

Onko turhamaista uhmata olosuhteita, olla pyytämättä apua, haastaa itseään vai huomauttaa parkkeerauksesta?

Muutama tuohtui. Kun käyn muualla, en lakkaa ihmettelemästä valittajia. Vain kuoleman läheisyys opettaa elämään. Silloin erottaa arvokkaat ja arvottomat asiat, ja pystyy kiittämään pelkästä hengityksestä. Tällaisella mahdollisimman korkealla tietoisuuden tasolla voimme olla eläviä.

Kysyttiin, mihin tällainen ehdottomuus perustuu. Tarvimmeko äärimmäisyyskokemuksia? Mistä tuohtumus kumpuaa?

Kerrottiin, kuinka voimme olla jollain tuulella eri syistä, joskus ilman syytä. Joskus raja ylittyy, toisena hetkenä suurpiirteisyys ja maltti säilyy. Kuka tietää, mitä naparetkeilijä vastasi parkkipaikalla tai miten hän oli käyttäytynyt retkellä!

Joku ehdotti, että ihmiskuntaa pitäisi opettaa reaktioiden tasolla. Erottamaan hyödylliset reaktiot ja olla pelkäämättä niitä. Sitäkin kannattaisi pohtia, mitä toiminnastani seuraa.

Markku pyysi, että pohtisimme oikeita kokemuksiamme parkkipaikoilla. Yksi oli hölmistynyt, toinen ei hallinnut tilannetta. Kolmas vain katsoi sanojaa, eikä ollut maksanut vaivaa reagoida mitenkään. Neljäs ihmetteli, etkö huomannut tehneesi virhettä ja siirtänyt autoa. Viides oli opetellut suurpiirteisyyttä ja siirtänyt autoa. Kuudes jäi pähkäilemään mitä olisi kannattanut tehdä.

Juoruilimme vielä ensivaikutelmista, mahtailusta ja rahan läsnäolosta.

Kysyttiin eikö toisen virheitä voi kommentoida empaattisesti, hyvähenkisesti? Joskus ohittaen, joskus auttaen.

Onpa meillä jokaisella tarve ajatella itse. Tarve vertailla ja punnita asioita rauhassa. Tunnistaa, milloin puute sumentaa ajattelua. Mitä hyvää näkökulman vaihto tuokaan!

On arkikiusoja ja oikeasti isoja asioita. Kontekstit vaihtelevat. Voimme olla onnellisia, kunnes elämä taas muistuttaa, Markku uskoi.

Emme saaneet vastausta. Mutta viihdyimme kyllä. Se kun on niin pienestä kii!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Totuus

Kirjoittanut: Tapani Hautamäki

Totuus – ystävä vai vihollinen, siinä kysymys, jota lähdimme kahvilassa pohtimaan. Pienissä ryhmissä pohdittiin ensin myös väitteitä: ”Ihminen etsii totuutta” ja ”Ihminen pakenee totuutta”.

Kuten tavallista, hyvin nopeasti ajauduimme miettimää, mitä totuus itse asiassa on. Onko monenlaisia totuuksia ja onko totuus vain välinearvo, jota käytetään silloin, kun se on edullista vai onko se itseisarvo, jota on puolustettava ja kunnioitettava sen itsensä vuoksi. Erilaisiksi totuuksiksi mainittiin mm. tapahtumatotuus, omat totuudet ja tieteen totuudet.

Mielenkiintoiseen ajatustenvaihtoon jouduttiin, kun pohdittiin totuuden ja tosiasioiden suhdetta. Keskustelussa esitettiin painava väite, että nämä ovat kaksi eri asiaa. Tosiasiat ovat arkisempia elämässämme ilmeneviä tapahtumia, jotka voidaan osoittaa todeksi. Totuus sen sijaan nousee jostakin meidän sisimmästämme. Se on syvä arvo, joka vapauttaa meidät ja luo ympärilleen rauhaa ja hyvää oloa. Kriittisiäkin kommentteja kuultiin. Mitä tapahtuu, kun ihmisten sisimmästä nousee esiin erilaisia, toistensa kanssa hyvinkin ristiriitaisia totuuksia? Eikä tämä aja ennemminkin konflikteihin kuin rauhaan?

Välillä pohdittiin myös totuuden erilaista merkitystä ihmisten ja eläinten maailmassa. Eläinten ei tarvitse välittää totuuksista, ne elävät reaktiivisesti tilanne kerrallaan. Ihminen sen sijaan ajattelee pitemmällä tähtäyksellä elämäänsä ja joutuu suunnitelmiensa pohjaksi etsimään mahdollisimman todellisia asioita. Tästä päästiinkin pohtimaan, onko metafyysinen totuus mielenrakenteissa. Olemassaolonsa turvatakseen ihminen joutuu tekemään sosiaalisessa ympäristössä monenlaisia sopimuksia. Sopimusjärjestelmän rungoksi tarvitaan jonkinlainen yhteinen käsitys totuudesta.

Mietimme myös, onko olemassa universaaleja ja pysyviä totuuksia. Aika moni oli sitä mieltä, että totuus seuraa aikaa ja voi muuttua sen mukana. Ei ole yhtä ainoaa totuutta, vaan on totuuksia. Ihmiset käyttäytyvät totuuden suhteen eri tavoin, joillekin tuntemus totuudesta antaa mielenrauhan. Näin esimerkiksi silloin, kun vahva uskonnollinen näkemys mielletään ehdottomaksi totuudeksi. Toiset taas lähtevät kyseenalaistamaan totuuksia. Levollisuuden sijasta totuuden etsiminen merkitsee jatkuvaa epävarmuuden tilaa.

Entä, pakeneeko ihminen totuutta vai etsiikö hän sitä? Kyllä me kovasti etsimme ikuista yksiselitteistä totuutta. Ehkä emme sitä vielä aivan tavoittaneet. Mutta lähelle päästiin!

Onko filosofialla tavoitetta?

Tällä kertaa ei valmisteltua aihetta ollut, vaan kysymys nousi keskustelijoiden joukosta, viimekertaisen keskustelun loppumetreiltä jääneenä: Onko filosofialla tavoitetta?

Pienryhmissä käydyn keskustelun pohjalta nousi: Ei tarvetta; filosofia rikkoo vallitsevan systeemin. Voiko olla olemassa tavoitteetonta toimintaa; voiko olla olematta tavoitetta? Filosofia on väline, onko välineellä tavoitetta? Onko oleellista filosofi ja hänen tavoitteensa? Tavoitteena on ymmärryksen synnyttäminen. Filosofian tehtävänä on löytää erilaisia totuuksia; ihmetellä, käydä dialogia; kun nousee asia joka järkyttää tasapainoa, tavoitteena on löytää vastaus kysymykseen ja saavuttaa tasapaino.

Hannu Juuso veti keskustelua taitavasti. Silti pohdinta välillä takkusi, kysymys oli vaikea.  Esimerkiksi otettiin Sokrates-kahvilamme: Mitä filosofia nyt on? Mitä se on meille? Mikä tavoite on nyt? Keskustelu pyöri aikaisemmissa, yo. kysymyksistä ei irronnut ihmeempää. Etsittiin analogiaa, onko matematiikalla tavoitetta? Entä onko ajattelijalla tavoitetta? Onko filosofia metakieltä? Onko filosofin tavoite filosofian tavoite?

Sitten käytiin pienryhmissä keskustelu jo käydystä keskustelusta. Jokin liikahti. Tuli vastauksia: Täytyy olla joku ristiriita, josta nousee kysymys – ja siihen haetaan vastauksia, tasapainoa. Filosofia pyrkii ymmärtämään. Ja jotta ymmärtää mitä toinen sanoo, olennaista on toisen kohtaaminen. Jonkun mielestä filosofian tavoite on filosofia itse. Kun joku kysyi filosofian merkitystä, se liikautti vielä enemmän: Filosofian tavoite on hyvinvoinnin lisääminen, so. oman ajattelun laajentaminen ja auttaa näkemään toisen ihmisen näkökulmaa. Myös: filosofian tehtävä on yhteiskuntakritiikki, kyseenalaistaa totuttuja ”vahvoja varmuuksia”. Pitkäaikainen pohdiskelija ( jo 9. vuotta mukana) totesi: Sokrates-kahvilassa riittää, että on mukavaa yhdessä ajatella. Ja tästä nousi, oliko tämä lyhyt yhteinen hetki filosofista  elämää  paitsi mukavaa myös melkein onnellista? (Olisiko se yksi filosofian tavoite?? Ainakin tuli vastaus yllä oleviin kysymyksiin Sokrates-kahvilastamme.)

 

Päättyykö ihmiskunnan historia? Loppuuko filosofointi?

Sokrates-kahvilamme 9. vuosi kännistyi reippailla kysymyksillä! Hannu Karvonen oli tehnyt perusteellisen alustuksen, jonka toivottavasti saamme liitteksi blogiin. ( lis. 26.1. Kommentteihin) Lähtökohtana oli luonnonsuojelijan ja filosofin näkökulma maailmamme nykyiseen tilaan ja tulevaan. Haasteena alussa annettiin mietittäväksi 19 uhkakuvaa ympäristön vinkkelistä (mm. liikakansoitus, ilmaston muutos). Tulevat ongelmat nähtiin niin isoina, että ihmisaivot eivät kykene niitä käsittelemään ja löytämään ratkaisuja. Perusteltuna lopputulemana oli, että ihmiskunta on tullut tiensä päähän, ja samoin filosofointi on tullut tiensä päähän. Ja vaihtoehdoiksi jää: joko tuhoudutaan tai siirretään ihmismieli pois järjestelmiin, jotka eivät ole riippuvaisia biosfääristä (ja tätä myötä tulisi filosofian loppu, kun aistimellinen ihminen siirretään pois). Loppuuko ihmiskunnan historia? Mikä on minun osuuteni?

Ihmismielen siirtämistä tekoälyyn pohdittiin, miten se voisikaan olla mahdollista? Miksi pitää tehdä tekninen ratkaisu? Kysyttiin, mikä tuhoutuu? Onko ihmisyys olennaista mielessä? Tarvitseeko filosofointi ihmistä?

Yksi keskustelija kritisoi lähtökohtaa. Hänen mielestään pahin uhka ihmiskunnalle on rakkaudettomuus, ihmisten irtautuminen totuudesta ja hyvyydestä, ihmisten välinen epätasa-arvo ja ennen kaikkea ahneus. Ajatuksena oli, että jos tulisikin talousromahdus, rakkaus ja toisista välittäminen lisääntyisivät?

Alun kahtiajaolle haettiin kolmatta vaihtoehtoa. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin avautumista suurelle kehitykselle, ihmisen tietoisuuden laajentumista ja sitä kautta ymmärtämystä. Toisena mallina ehdotettiin avautumista suurelle kokonaisuudelle ja sen kokonaisuuden näkemistä. Nykyongelmana on se, että tavoitellaan hyvää niin paljon, että ei nähdä mitä pahaa se tuo tullessaan. Uhkalistan asioita pidettiin seurauksina mm lyhytnäköisyydestä ja itsekkyydestä. Tämä kehitys mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen mukana ja tulee kahtiajakautuminen, alttius populismille , huomio kohdistuu vain pieneen kokonaisuuteen.

Keinoälyn mahdollisuuksia mietittiin, kannatettiin ajatusta keinoälystä, jonka valjastettaisiin ihmisten käyttöön niin, että ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan – se taas edistäisi rakkautta ja välittämistä.

Geenimanipulaatiostakin keksittiin utopistinen apu: jospa se voisi edistää rakkausgeenejä.

Varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman/äidin välillä ja sen tukemista kaikin tavoin ehdotettiin tärkeimmäksi aluksi.

Välillä tuli selkeä rajaus: kysymystä päättyykö ihmiskunnan historia voi ajatella, tarkoittaako se päättymistä täällä maapallolla vai muilla taivaankappaleilla? Ja keinoälyn kehitystä pidettiin välttämättömänä tuon jälkimmäisen vaihtoehdon kannalta.

Lopussa äänestettiin. Päättyykö ihmiskunnan historia-kysymys rajattiin maapallolle.  Vaihtoehdot olivat 1. Ihmismielen siirtäminen keinoälyjärjestelmiin, 2. Tuho, 3. Ihmismielen vapauttaminen ongelmista ( tässä aikaisempi avautuminen!) , 4. Geenimanipulaatio ja 5. Kasvatus (varhainen vuorovaikutus). Numero 3 sai 4 ääntä ja numero 5 sai 3 ääntä – osa äänesti molempia ja iso osa ei mitään.

Tässä on vain pääkohdat keskustelusta ja toivon täydentäviä kommentteja muilta.

 

Kiitollisuus

Joulun alla ja Suomi100-juhlien jälkeen hiljennyttiin Kiitollisuuden äärelle.

Alussa jokainen mietti hiljaisuudessa tykönään, mistä asioista voi olla juuri nyt kiitollinen. Jatkotehtävänä oli vielä hetken muistella ihmistä, jolle voi olla kiitollinen.

Sokrateskahvilan väki löysi monia kiitollisuudenaiheita: terveys oli monella ykkönen, heti perässä tärkeät ihmiset, ympäristö laajasti kotimaana tai yhteiskuntana tai lähempänä kotina, kirjastona, konservatoriona oli mukana. Joko elämän merkityksen tai tarkoituksen löytyminen, omat harrastukset tai oman itsensä parempi tunteminen olivat usealla listalla. Myöhemmin vilahti pienempiä aiheita kuten ystävällinen ele tai hymy.

Kiitollisuutta aiheena pidettiin tärkeänä. Usea totesi, että siitä puhutaan meillä liian vähän. Kiitollisuutta sanottiin vahvaksi tunteeksi, pari henkilöä näytti käsillään myös kehollista kokemusta. Lähitunteiksi nimettiin ilo,tyytyväisyys, rakkaus ja onnellisuus.

Mietittiin, voiko kiitollisuutta tuntea vasta kun on ryvettynyt so. kokenut vaikeuksia? Onko niin, että jostakin osaa olla kiitollinen vasta, kun on menettänyt sen? Totummeko siihen, etä asiat ovat hyvin? Todettiin myös, että jatkuva tyytymättömyyden puhe politiikassa ja etujärjestöjen kinoissa latistaa ilmapiiriä, ”levy jää päälle”, eikä huomata olla kiitollisia niistä asioista jotka ovat hyvin. Kysyttiin myös, passivoiko ihmistä tai lopettaako se kehittymisen, jos onkin kiitollinen elämästään? Tähän vastattiin jyrkästi: ei. Päinvastoin. Kiitollisuuden tunteen koettiin energisoivan ja nostavan vireyttä. Eräs vakuutti, että aamulla  2minuutin keskittyminen kiitollisuuteen nostaa toimintatasoa ( hän taisi käyttää sanaa värähtelytasoa) koko päiväksi. Joku sanoi että kiitollisuus on mielen huoltoa, toinen koki sen hengelliseksi tehtäväksi.

Monta kertaa mainittiin, että se lisääntyy, mihin huomiomme kääntyy. Niin myös kiitollisuus. Ja sitä kautta tyytyväisyytemme elämäämme.

 

Tuntematon sotilas – elekielestä

Kirjoittanut: Eero Lepistö

Sokrates kahvila (muistiinpanot)

Tällä kertaa aiheena oli uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta johdettu aihe: elekieleen vaikuttavat tekijät sekä rooli kommunikaatiotilanteessa. Totutusta poiketen yhteenveto tiivistää keskustelun puheenvuoro kerrallaan sihteerin tulkinnan läpi suodatettuna. Paikalla oli T (pj), E (siht.), A1, V, S, H, A2 ja M.

– V: Kun tutustuu uuteen ihmisryhmään näkemättä toisia, on vaikea haasteellista päättää miten reagoida tiettyihin sanoihin. Elekielen puute vaikeuttaa tulkintaa.
– T: Erään entisen kollegan elekieli vaikutti merkittävästi tilanteen kommunikointityyliin. Kädet puuskassa vs. rento muistiinpanojen kirjailu loi täysin erilaisen tunnelman.
– E: Ihmiset seuraavat herkästi toistensa elekieltä, on kyse pelaamisesta/peesaamisesta. Sitä voi myös käyttää hyväkseen.
– M: Sanojen merkitys kommunikaatiossa vain 7%.
– V: Äänen sävyllä on merkitystä.
– T: Elekieli on hyvin kulttuurisidonnaista. Suomalaisten sanotaan välittävän paljon informaation pelkän kielen avulla. Monissa muissa kulttuureissa elekieli on värikkäämpää.
– V: Japanin kielestä puuttuu ei Ei-sana.
– T: Kuvaus Intian matkalta, jossa opas jätti etukäteen kertomatta hotellin olevan täynnä, koska ei halunnut loukata.
– A1: Japanissa on riskialtista kysyä tietä, koska ihmiset haluavat kohteliaisuuttaan neuvoa vaikka eivät tiedäkään reittiä.
– T: Miten keskustelukulttuuri kehittyy suhteessa muuhun kulttuuriin. Ruotsalaiset ovat tunnetusti parempi myymään kuin suomalaiset, anglosaksiset kulttuurit eläväisempiä elekieleltään. Suomessa asutus oli pitkään harvaa. Eräs Juhani Ahon tarina kertoo jokea pitkin lipuneesta lastusta, jonka huomattuaan isäntä tiesi mennä yläjuoksulle tappamaan lastun paljastaman tunkeilijan/uhan. Monissa muissa kulttuureissa harvaan asuminen on harvinaisempaa. Löytyykö tästä selitys suomalaisten hillitylle käytökselle?
– S: Haastaa. Nykyään lähipiiri vaikuttaa kulttuuriperimään enemmän. (Muuttumaton) temperamentti vaikuttaa merkittävästi kommunikointityyliin.
– A1: Oma kokemus lapsuuden tiiviistä lähiympäristö puoltaa ympäristön merkitystä kommunikaatiotyylin muotoutumisessa.
– V: Komppaa sekä T:tä että S:ää. Ennen arvostettiin hiljaista lasta, mutta nykynuorison vilkaampi käytös on täysin hyväksyttyä. Esimerkkinä toimi koululuokan eläväinen saapuminen uimahalliin.
– H: Mitä ovat suomalaisten juuret? Ruotsiin ja Venäjään verrattuna olemme huomattavasti vaisumpia. Historiamme on silti samanlainen. Jääkauden jälkeen metsän reunat asustettu kaikissa maissa samalla tavalla, sieltä ei löydy selitystä eroille. Yhteisön johtohahmon vaikutus on kuitenkin merkittävä.
– S: Lapsuuden Tornionjokilaaksosta oli ketju kyliä, elämä yhteisöllistä, silti kaikki sisaruksen erilaisia vuorovaikutustavoiltaan – selvittääkö erilainen temperametti.
– A2: Arvot vaikuttavat merkittävästi kommunikaatiotyyliin.
– H: Miksi suomalaiset kommunikoivat niin vähän. Mikä on taloushistorian vaikutus siihen? Kaupungistuminen täällä tapahtui ruotsia myöhemmin.
– A1: Omassa lapsuudessa sai kylällä olla vapaasti omanlaisensa, tunteita näytettiin.
– M: Ruotsalaiset ovat järjestään ”keveämpiä”, eivät silti pinnallisempia, mikä sen selittää? Ruotsilla ei ole sodittu aikoihin, ja ovat siksi voineet kehittyä koska ei ole ollut uhkatekijöitä. Suomikin kehittynyt sosiaalisuudessa, mutta tyhmentyminen ja pinnallistuminen lisääntynyt. Epätietoisuus omasta olemuksesta jopa sukupuolesta hämärtynyt, ja ruotsissa muunsukupuolisellekin on oma termi. Ruotsalaisten ”keveys” on erilaista kuin amerikkalaisten retorinen ”How are you” -pinnallisuus.
– T: Myös suomenruotsalaiset kepeitä.
– V: Suomessa sosiaalisia taitoja ei opeteta samalla tavalla kuin amerikassa. Oaklandissa bussipysäkillä juteltiin heti, ja siihen tottui äkkiä. Paluu kuukauden reissun jälkeen suomalaisen marketin tylyyteen hätkähdytti – miksi pitää olla niin tyly.
– S: Ihmisten käyttäytyminen tarttuu, sen huomaa vaikka siinä miten paljon enemmän kädet elehtivät vaikka Italiasta palatessa.
– H: Maantiede ei selitä suomalaisten hillittyä elekieltä. Talous voisi selittää. Keskieuroopassakin on sodittu, mutta silti siellä elehditään enemmän. Genetiikkakaan ei selitä. H huomasi jo pienenä olevansa iloinen lapsi, vanhempana myös persoonallisuustestien kautta.
– A1: Kulttuurilliset tekijät vaikuttavat. Kaikki olemme persoonia. Koulut ja kokemukset muovaavat meitä.
– T: Kansallisesti erottaviakin piirteitä kuitenkin on.
– E: M:n kommenttiin viitaten: kaikenlainen kategorisointi sukupuolen tai temperamentin voi olla rajoittavaa.
– A1: Kielenkäytön kannalta sukupuolineutraali ilmaus (kuten suomessa) on helpompa. Myös uskonto vaikuttaa kommunikaatiotapaan.
– M: On yhä yleisempää ettei tiedä onko ihminen vai nainen. Silti ihmiset kaikkialla ovat samanlaisia. Oleellinen kysymys on: kuka ihminen on.
– V: Ihmiset kaikkialla eivät ole samanlaisia, vertaa vaikkapa afrikkalaisen ja eurooppalaisen suhdetta työhön..
– A1: Jopa aikakäsite on erilainen eri kulttuureissa. Pian jossain Aasian maassa voi tarkoittaa seuraavaa päivää.
– E: Alkuperäinen aiheemme oli eleet kommunikaatiossa. Kysymys ”Kuka ihminen on?” ja kulttuurisidonnainen käytös vie meitä kaus varsinaisesta aiheesta.
– T: Yhteenvetona voidaan todeta, että elekieleen vaikuttavia esille tulleita tekijöitä ovat talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto ja kieli. Miten ne vaikuttavat kommunikaatiotyyleihin?
– H: Millainen merkitys on tuotantolaitosten historialla siihen miten toimimme?
– S: Kysymys siitä Kuka ihminen on kiinnostaa. Millaisen kuvan yksilö luo itsestään eri tilanteessa? Oleellista kommunikaatiotyylin ymmärtämisen kannalta on yksilötason ymmärrys, ei niinkään suomalaisuus tai ympäristö.
– T: Alkuperäisessä aiheessa halusimme kuitenkin pohtia tekijöitä jotka voivat vaikuttaa ilmaisutapaamme.
– M: Mutta onko se filosofinen kysymys. ”Miksi” on filosofinen kysymys.
– T: Miksi viestimme kuten viestitämme on filosofinen kysymys.
– H: Filosofiaa ovat kaikki kysymykset jotka yhdessä koemme tärkeiksi.
– A2: Miten se vaikuttaa kehon kielen tarpeeseen? Joku toinen kieli on vaikea sovittaa omaan suuhun luontevasti.
– M: Puhe kielistä ja eleistä on sosiologiaa, ei filosofiaa.
– V: Silti meidän on lähestyttävä kysymystä kuin söisimme elefanttia – pala kerrallaan kokemustemme kautta pohtie.
– V: Bruce H. Liptonin kirjan mukaan geenit ei määrää sitä millaisia olemme, solukalvoilla on suurempi merkitys.
– T: Miksi ilmaisemme asioita kuten ilmaisemme? Mitä kautta M lähestyisi kysymystä ”Kuka minä olen?”
– M: Oleellista on tiedostaminen, avautuminen, sitä kautta lähetyminen eteenpäin. Tiedollinen taso on pinnallista. Filosofia on tiedon ja kokemuksen yhdistämistä. Sen pitäisi kiinnostaa meitä.
– E: Kokemuksistahan me tässä puhummekin, jostain on aloitettava. Ellei meillä ei tunnu olevan edes yhteistä käsitystä siitä mitä on fiosofinen keskustelu, miten voimme pohtia filosofisesti asioita?
– T: Jostain kulmasta meidän on asiaa lähestyttävä. Nyt on mainittu talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto, kieli.
– A2: M:n kysymys on haastava. Miten siihen voisi edes vastata?
– M: Oleellisinta on itsetuntemus. Tunne itsesi, se vastaa kysymykseen kuka minä olen.
– E: Itsetuntemus vaatii itsenäistä tutkiskelua, jota voimme harjoittaa ilman ryhmässä keskusteluakin. Täällä ollessamme meidän täytyy löytää keino keskustella filosofisesti kokemamme kautta.
– M: Keskustelu nimenomaan testaa testataan itsetuntemusta. Ihmissuhteet ovat paras tapa tutustua itseensä ja omaan käyttäytymiseen.
– V: Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista. Entä mitä on viisaus? (Siitä puhuttiin viimeksi).
– A2: Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen, se on jopa paradoksaalista. Joitain asioita ei voi tutkia muuttamatta niitä. Kun itseään tutkii, oppi lisää, ja ”itse” muuttuu. Itseään ei voi välttämättä edes tunnistaa, koska muutos on jatkuvaa.
– H: Kiinteää persoonaa on vaikea tunnistaa jatkuva muutoksen takia. Kaikki mitä itsestä on oppinut itsestään, on tullut muilta.
– S: Peilinä oleminen on oleellista, se miten välitämme tunteita. Kommunikaatiossa kohde on merkityksellinen. Olemme koko ajan matkalla, kaikki heijastukset muuttavat meitä. Vastaus kysymykseen kuka minä olen muuttuu koko ajan.
– T: Lähdimme kehon kielestä, totesimme, että liike on tärkeämpää kuin päämäärä. Olen keskustelun aikana seuraillut osallistujien kehon kieltä, joka on kaikkien kohdalla hyvin erilaista.S ja ja Ah edustavat ääripäitä.
– E: Jäi mainitsematta että kehon kieli, mikroilmeet ovat primitiivistä, aitoa viestintää, ihmiset ovat hyviä lukemaan sitä.
– M: Silti taitava myyntimies voi käyttää sitä hyväkseen ja johdatella.
– H: Sosiopaatti ei kytkeydy toisten tunteisin, siksi hänestä ei voida lukea mikroilmeitä.

Loppukaneetti. Illan keskustelu ei johtanut mihinkään varsinaiseen selkeään lopputulokseen. Sekin jäi selvittämättä, oliko keskustelu filosofista. Vaikka jokainen keskustelu on erilainen, kyseessä oli silti varsi tyypillinen Sokrates-kahvilan keskustelu. Ulkopuolista tällä tavoin litteroidun keskustelun mielekkyys voi kummastuttaa, mutta kohta kahdeksan vuotta tätä on jo jatkunut. Jotain kiehtovaa tässä kai on, vai onko? Ainoa tapa ottaa siitä selvä, on tulla itse mukaan kokeilemaan.