Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Päivi Räsäsen tapaus

Pitäisikö lakiin kirjata että kaikkia tulee puhutella niinkuin he haluavat?

Kanadassa keskustellaan prominien he ja she osoittelevasta merkityksestä. Suomessa virallisiin papereihin voi merkitä sukupuoleksi mies, nainen tai muunsukupuolinen.

Meillä syyttäjä on aloittanut esitutkinnan kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsäsen kirjoituksesta, joka on julkaistu Suomen Luther -säätiön vihkosena. Syyttäjän mukaan rikoksen tekoaika on voimassa niin kauan kuin julkaisu on julkisesti luettavissa täällä (http://www.luthersaatio.fi/question/aamutahti-29-mieheksi-ja-naiseksi-han-heidat-loi/) Päivi Räsästä epäillään kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Se on rikos (https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110511). Syyttäjä arvioi sananvapautta, uskonnonvapautta ja syrjimättömyyttä koskevia ihmis- ja perusoikeuksia.

Mikä on ongelma, meiltä kysyttiin.

”Arvojen ristiriita, jota koitetaan ratkaista ennakkotapauksena. Epäselvä konteksti ja yleisö. Motiivit. Ylitulkinta. Loukkaantuminen. Lääkärin vanhentuneet käsitykset.”

Käytämme kieltä nimeämään ilman ajatuksellista tarkoitetta. ”Kaikki joutuisivat syytteeseen kohta.”

Päiviräsänen karkaa käsistä hakkaraisten sekaan. Eikö hyvillä tavoilla pitäisi pärjätä?

”Kutsuisinko Päivin kahvilaan, hän sentään perustelee, vaikka sitten Raamatulla.” ”Mutta hänhän on lääkäri, ja kieltäytyy abortoimasta, kuten moni vakaumuksellinen.”

Milloin toinen syrjii minua, loukkaa kunniaani tai tasaveroisuuteni ihmisoikeudellisesti? Kuka saa puhua ”kehityshäiriöstä ja niiden hoitamisesta”?

”Kuka vaan, mutta kokeile ensin. Olemme täällä jutellaksemme toistemme kanssa.” Yhteiskunta eristäköön rikoksen sovittamiseksi.

Harvoin heitän identiteetin pois ja kysyn, olenko Sinulle Toinen-vai-se.

Vielä harvemmin olen hiljaa vain.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Totuus III

Tiedän tosiasioita. Tunnen totuuden. Mutta mitä ne ovatkaan. Keskenään, erillään, suhteessa, sisäkkäin, peräkkäin, näkökulmina?

Tosiasioita osattiin pyydettäessä luetella sitten vain muutamia. Mihin varmuutemme oikein perustuu?

”Valvontakameran tallenteeseen, todistajalausuntoon, kokemukseen, tieteeseen, toimivuuteen, toistettavuuteen, epäilyyn. Uuteen totuuteen..”

Jotta voimme puhua yhtään mistään, on sovittava sana, pyydettiin. Toisen tottumus käyttää sanaa ei ole aina oma tapa, tai edes tuttu. Totesimme, että on monenlaista totuutta. Tosiasiat eivät vaadi tiedettä.

Tiedettä ei nähty vain aineellista maailmaa koskevina väitteinä. Tiede tutkii myös totuuden ymmärtämisen tapoja. Tieteessä luodaan malleja ja kuvioita. Tiede korjaa itseään, mutta selittääkö se varsinaisesti? Tieteenfilosofia kysyy pätevyysalueet ja sen, mihin ei vastata.

Todellisuus alkoi huimata. Tieto ei löydä täyttä vastaavuutta sen kanssa.

Kokeilimme josko ’subjektiivinen totuus’ olisi toimivaa.

”Se voisi olla kyseenalaistamaton uskomus. Vailla todistustaakkaa oleva maailmankatsomus. Arvoni. Merkitykset.”

Sitä kuvattiin myös perspektiivinä, positiona, asentona ja ymmärtämisen tapana. Yksilöllisyyteni. Intentioni. Vapauteni. Törmäten. Ilman jumalia tai Jumalassa. ”Rohkeus ajatella ääneen on vastuullisuutta omalle itselle.”

Juteltiin Totuuskomissiosta Etelä-Afrikassa. Se onnistui purkamaan traumoja. Ihmiset tunnustivat, kokivat armahdusta ja jakoivat armahdusta.

Olisiko Toiseus ihan perustava totuus, totalisointi ihan perustava valhe, ehdotettiin.

Siinä merkitysmaailmassa meillä on paljon kollektiivisesti jaettavaa: ”Sinä ja minä”.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Olla läsnä

Runo C
minä tiedän,
minä tiedän, sinä tiedät, me tiesimme,
me emme tienneet, me
olimme kyllä siinä, emmekä siinä
ja ajoittain, kun
vain Ei-mikään oli välissämme, löysimme
Kokonaan toisemme

Paul Celan

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Luontosuhteita

Alkukierroksella kerroimme omat ilmastotekomme. Se jo paljasti kiperän aiheen ja vaikeudet perustella. Kaikki eivät uskoneet ilmastonmuutokseen, ihmisen osuuteen siinä tai pitivät ilmastopuheita pelotteluina. Yksi meistä ei osannut nimetä mitään tekoa.

Puheenjohtajan oli päättänyt puolustaa optimistista näkemystä, jonka mukaan ihminen kykenee ratkaisemaan maapalloa uhkaavan katastrofin. Onhan otsonikatokin saatu kuriin. Pitäisikö olla huolissaan ja mistä, hän kysyi. Kirjoitimme lapuille ehdotuksen mihin arvelemme päätyvämme keskustelussa.

Lähdimme pohtimaan aihetta oman henkilökohtaisen luontosuhteen kautta. Kerrottiin ”hullusta tuulesta, väri-ilosta, ärtymyksestä puumerkkien jättämiseen, metsänhoidosta, metsäkävelyista, marjastuksesta, sään tarkkailusta, tulen teosta ja vyöryvistä hormoneista”.

Muisteltiin, kuinka jo 70-luvulla opinnoissa oli esitelty käyrä ilmastopakolaisista.

Huomautettiin, että ihminen on ollut olemassa vain murto-osan maapallon ajasta, jääkausia on ollut ennenkin, isoja kaasuja vapautuu maanjäristyksissä ja tulivuorenpurkauksien seurauksena.

Yksittäisen ihmisen merkitys pienenee ja suurenee. Jos. Kaikki. Tekevät. Jotakin.

Keneen luota muodostaakseni mielipiteen? Älykkäät haistoivat jo bisneksen. Kiertotalous kukoistaa. Mutta toiset äänestävät populisteja. Biafran lasten tarina toistuu kasvatuksessa.

Kiitettiin nuorisoa, joka ohjaa tiedolla vanhempiaan. Me annamme kaikille lapsille mahdollisuuden päästä kouluun. Me kerromme jokamiehen oikeuksista ja teemme yhdessä hyvää. Tunnustettiin myös, että vasta pakon edessä muutun.

Me näytämme sen, mihin uskomme. Monet meistä kertovat lapsilleen kuinka metsässä ollaan. Toiset rakentavat muovittomasti, asuvat tiiviisti, kulkevat junalla.

Katselimme lauseitamme. ”Suhde itseeni on tärkein luontosuhde.” ”Olen osa luontoa.” ”Tuhoan itseäni tuhoamalla luontoa.”

”Luonto vyöryy ylitseni”, minä olin kirjoittanut. Tänä aamuna meillä oli sähkökatkos. Onneksi olin nukkunut hyvin. Onneksi marjani eivät ehtineet sulaa.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kielipeliä

Riku esitteli keksimänsä pelin, jossa kokeillaan tuhota sanoja olemasta. Vastakkaisesti (välttämättömät) säilytettävät sanat mainittaisiin. Pöydällä lepäävistä sanoista ehdimme puhua rakastamisesta ja kunnianhimosta.

Pelin säännöt pohdituttivat heti alkuun. Puhummeko sanoista, käsitteistä vai asioista?

’Rakastaminen’ oli ilmeisen säilytettävä sana, käsite ja asia, todettiin aluksi.

Jos olisimme luolaihmisiä, rakastaisimmeko samalla tavalla? Luolamiehen teot, tuntemukset, tunteet vakuuttavat. Vaimo ja lapsi kamppailevan miehen takana ei jätä epäilyksiä. Miksi sanoja?

Mitä on kun sanon ”Rakastan sinua”? Onko se merkki, merkitys, tarkoite vai tulkintaa?

Sanathan käyvät tarpeettomiksi rakkauden kohdalla. Mikrohetket yllättävät, katse on totta, aallopituus on, luotan eleeseen.

”Mutta jos ’rakastan sinua’ tuhottaisiin, tarvin ja keksin kyllä heti uuden tilalle!”

Rakkauslaulut synnyttävät ja herättävät. Rakastaminen ilmenee ja laajenee itsensä rakastamiseen, kosmiseen tai ihmettelyksi. Myötätunnoksi. Viihtyäksemme. Ja päinvastoin: rakkauden puuttuessa pentu kuolee.

”Ihan välttämättäkö? Elämää syntyy kyllä. Muussa tapauksessa säilyttämisen on oltava arvo.”

”Rakkautta ei ole kukaan keksinyt. Se on ylläpitävä voima. Toinen on ensin, olemassaolonikin rakkaudesta. Säilytetään”.

Entä kunnianhimo?

Kunnia ja himo maistuivat pikkuisen kateelliselle. Olisiko parempi, jos sanon sisäinen motivaatio, osaamiseni, kyvykkyyteni, ponnisteluni, ahkeruus, tavoitteet tai kilpailu?

Useimpien mielestä kunnianhimo on evoluution lahja. Emme olisi tässä ilman sitä. ”Säilytetään”

Venyttelen. Sanathan liikkuvat, nekin. Kunnianhimoinen pikku performanssimme oli keskustelu!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Elävää kulttuuria

Syyskausi käynnistyi terhakkaasti. Meille kerrottiin että Ruotsissa on koulupudokkaita lähes puolet ikäluokasta.

Mitä he tekevät väärin? Otammeko kulttuurit liian annettuina? Onko kaikki kulttuuri säilyttämisen arvoista? Pitäisikö kyseenalaistaa jotakin? Saako kulttuureja kadota?

Kulttuuria (’agriculture’) on kaikki ihmisen toiminta:  tavat, kieli, normit, arvot, uskomusjärjestelmät, katsomukset, sukupuoliroolit. Ehdotettiin, että kaikkea ei ole mahdollista säilyttää. ”Jos ei ole merkintää, ei kukaan tiedä siitä mitä ei ole olemassa. Eikä muinaiset tavat ole edes tasa-arvoisia. Säilytys on raskas reki”.

Museot säilyttävät ja kertovat juuristamme. Mutta ilman merkitysjärjestelmää, kieltä, tallenteet jäävät kuolleksi.

Ratkaisisiko y k s i kieli asian? ”Kielihän on kulttuurin koti.”

Tätä sanottiin yritetetyn pakolla, opetussuunnitelmin ja maahanmuuttopolitiikalla. ”Englannin kielellä pärjää kyllä, ja kirjakieltä kaikki ymmärtävät”, kannustettiin.

Tähän ei auttanut edes nyrkki pöytään. Vaikka kuinka maalailimme hämäläistä tärkeilemättömyyttä ja savolaista lötkistelyä, ”kieli vain pilkkoo todellisuutta.”

Olisipa yhteinen kieli! Osaisin kommunikoida ja ratkoa riitoja. Ymmärtäisin mitä toinen sanoo. Olisin suuttumatta, kun toinen ei ymmärrä. Tuntisin itseni ja kysyisin kuka olen.

Kun tulisin kotiin, alan meän kieltä. Äidin kieltä. (Mutta menenkin ja huomaan, etten ole oppinut sitä vielä. En tunne sanoja. Haparoin, hukkaan ajatuksen. Menetänkö ehkä muistini joskus?)

Koulussa opin kirjoittamaan oikein. Kuulen, kuinka suomalainen tekkee. Myöhemmin ESaarinen järjestelee uusiksi kaikki kirjaimet ja ripustelee sanoja ylärekisteriin.

Olisiko s e yhteinen kieli?

Me mylvimme toistemme jutuille ja aiomme jatkaa ensi kerralla.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Vaikutusvalta

Selviytyjät-sarja oli ärsyttänyt: yhtäkkiä joku ottaa vallan, ja heikot jäävät jalkoihin. Verryttelimme vielä sanonnoilla ja sananparsilla.

Valta vaikutti ilmeiseltä ja tarttumapintaa löytyi runsaasti. Psykologisoimme, ja olimme tietoisia rakenteellisesta vallasta.

Nähtiin, että johtajuus sekä saadaan, otetaan että annetaan. Kontekstit vaihtuvat, vallanjaosta sovitaan. Nämä nähtiin ihan perustarpeina.

Se, että ”tietyt nousevat.” Keskityimme tähän. Kuka ja minkälainen hän on?

””Johtajalla täytyy olla taitoja, tietoa ja osaamista. Ratkaisuja, kekseliäisyyttä, strategiatietoisuutta. Hän osaa ilmaista tavoitteita ja perustella ne. Joku onnistuu luomaan tarpeita.

Johtajan eetos muodostuu moraalisesta uskottavuudesta, kokemuksesta ja tietämisestä. Hän on karismaattinen ja huumorintajuinen. Älykäs, sosiaalinen, itsensä tunteva, yhteistyökykyinen ja aktiivinen.

Johtajalla on oikeuksia, hän tekee päätöksiä, hänellä on oikeus määrätä. Arvostus kumpuaa luottamuksesta ja vastuullisuudesta.

Johtajan valta on sekä hetkiä että kestävyyttä: hän auttaa, heittäytyy, uhrautuu. Joku osaa kuunnella tarkasti ja napata hetkensä. Joku osaa myydä itsensä aina uudelleen.””

Mutta ominaisuudet ovat suhteessa muihin. Mitä resursseja on jaossa, missä oloissa ollaan, ketä on koolla? On aurinkoisia päiviä, on kriisejä.

Johtaja ilmaisee tahtoa ja pitää vallan itsellään. Joskus tekemällä itsestään tarpeettoman. Mekin saimme aikaan hyvän keskustelun ihan itseohjautuvasti. Jazzia.

Mitä pahaa vallasta enää keksisin. Enhän tee mitään yksin.

Tahdon sen, mikä sinulle kuuluu. Teen sen, mikä minulle kuuluu.

Samassa veneessä ja omassa veneessä

Alustaja oli pohtinut yhteiskunnallista pirstoutumista ja pyysi meitä ajattelemaan kanssaan. Hän toi Kari Turusen ajatuksen kolmesta filosofisesta perustarpeesta: jäsentyminen, kiinnittyminen ja tekeminen.

Väitettiin, että pirstoutumista on tapahtunut ja yhteisöt ovat liikkeessä. Auktoriteetit tai ammatit eivät enää yhdistä. Sen sijaan näyttää, että yhteistyö identiteettien perustalta merkitsee. Taloudellinen kilpailu, konservatismi ja populismi jakavat että yhdistävät. Yhden asian liikkeitä putkahtelee.

Turvallisuus, toimeentulo ja vapaus motivoivat silti edelleen. Ehdotettiin, että ihminen on eksyksissä, koska on biologisena olentona tottunut pieniin yksiköihin. Nyt hän sen lisäksi voi vertailla globaalisti.

Kiinnostava kysymys koski sitä, mistä tavoitteet tulevat ja kuka ne asettaa.

Onko meillä edes yhteisiä tavoitteita? Halutaanko sellaisia?

Muutamat kannustivat hengen rientoihin pirstoutumista vastaan. Ihminen on kokonaisuus. Tarvitsemme rauhaa keskittyä. Tarvitsemme vapautta ajatella. Erimielisyys on oletus kahvilassakin.

Ja hups, nyt tulee mainos! Hans, Ola & Anna Rosling: Faktojen maailma. ”Asiat ovat nimittäin peremmin kuin koskaan, vaikka simpanssi arvaa enemmän oikein kuin sinä.”

Sillä. On vaikeaa asettaa yhteistä päämäärää, jos yksi puhuu ilmastovouhotuksesta, toinen ilmastonmuutoksesta ja kolmas ilmaston lämpenemisestä. Ja on kurjaa, kun joku sairastuu narkolepsiaan rokotteesta.

Mahtuuko sinun veneeseesi enemmän kuin neljä? Onko yhteinen vene mahdoton ajatus? Kuvattiin kauniisti kuinka yleisnerous on kollektiivista, erikoistuminen taas yksilön ominaisuus.

Yhteiseen voidaan pyrkiä myös väkivallalla. Jotkut putoavat kelkasta. Muutamien on pakko menestyä.

Millainen vapaus on kivaa? 

Kommunikoiva. ”Vaikeinta on johtaa itseään”

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Mielen innovaatiot?

Loppuuko filosofia-keskustelussa puhuttiin ympäristön uhista, sen lopussa joku totesi käydystä keskustelusta ”Kaikki on turhaa. Kysymys on rakkauden puutteesta.” Tämä oli jäänyt vaivaamaan alustajaa, kun maailmassa on jo paljon rakkautta, miksei pelastusta näy? Toisaalta nykyterminä innovaatiot, esim. start up-yritysten Human Innovations tai uudet luonnontieteelliset  ja teknologiset innovaatiot, keksinnöt, ovat luoneet uusia ajattelutapoja ja yhteisön kokemista.  Toisaalta alustajan oma huomio, että aikaisemmat filosofiat tai lukuelämykset eivät kolahda enää, mikä on toisin? Ja alustaja oli pohtinut sitten ihmismieltä, onko se ikuinen – niin kuin uskontojen perusteella ajatellaan. Onko se muuttunut?  Ja jos, millä aikavälillä? Mitä on löydetty ihmismielestä? Mitä ovat ihmismielen innovaatiot vs teknologiset ja luonnontieteelliset innovaatiot? Ja erityisesti alustajaa harmitti nykykäsitys psykologiassa, että mieli on pitkälti sama kuin aivot, tai puhutaan vain aivoista eikä mielestä.

Keskustelu polveili ihmismieli -käsitteen ympärillä, sekä ihminen lajina että yksilönä. Sieluakin sivuttiin, idän pitkää empiiristä mielen tutkimista meditaation avulla ja arvojen vaikutusta mietittiin . Yhtään innovaatiota, uuden synnyttämistä, ei saatu aikaiseksi, kysymyksiä kylläkin. Ja välillä olimme ulalla , mistä nyt puhuttiin.

Alustaja heitti yhdeksi omaksi innovaatiokseen sen, että onni koostuu pienistä hetkistä.

Ja kirjoittaja ei keksi muuta kuin vanhan viisauden: Jos otat lasillisen lammen vettä, se on sameaa. Mutta kun se saa seisoa rauhassa hetken, vesi kirkastuu. Jos mielen innovaatioita (itsestään) on löytyäkseen, se vaatinee pysähtymisen, hiljentymisen, mahdollisuuden uudelle syntymälle.

Gygeen tarina

Riku kertoi Antiikin tarinan paimen Gygestä, joka löytää sormuksen. Sormusta kääntämällä pystyi muuttumaan näkymättömäksi. Gyges varastelee tämän turvin. Hän päätyy lopulta kuningattaren mieheksi murhattuaan ensin kuninkaan.

Tarina herätti mielikuvituksemme. Miten se jatkuisi? Saako paha palkkansa? Tekeekö sattuma varkaan, korruptoiko valta aina? Jos saa ansaitsematonta, miten osaa käyttää sen viisaasti? Mitä on rehellisyys?

Päädyimme pohtimaan onnellisuutta ja merkityksellisyyttä haluamisen ja saamisen kohdalla. Onko mieltä, jos saa kaiken mitä haluaa?

Aloimme perata kysymystä vastaamalla kyllä tai ei.

”Ei, jos se kaikki on aineellista”, ehdotettiin. ”Voi olla”, vastattiin. Aineellinen ei anna kaikkea, mutta ei se estäkään merkityksellistä elämää. Suuren tuoton hankkiminen voi tuntua merkitykselliseltä. Sekin vaikuttaa, mitä ajattelen saamisesta.

”Ei, koska kaikkea ei voi saada”. Ihmisen halu on loputon, kertoi jo Russell. Ikuisen elämän tavoittelu nauratti. Lukemattomat mahdollisuuden houkuttelevat. ”Mutta halunhan voi itse määritellä. Jos on kaikki, niin on kaikki”, kritisoitiin. Voin myös lakata haluamasta, teottomasti, buddhalaisittain, loputtomana pyrkimyksenä. ”Annan harmien olla”, kertoi pieni opettajani.

”Ei, jos saa kaiken ilman omaa panosta.” Lastenkasvatus tämän jo todistaa. ”Mutta olemmehan saaneet elämän”, muistutettiin. Ja onko olemassa mahdollisuus olla-mitään-missään-oppia-mitään-mistään, ilman panosta?

”Kyllä, jos oletuksena on ylemmyys ihmisenä”, kuten Kiinan keisari. Yksinäisellä saarella voin toki olla onnellinen. Mutta mihin perustan paremmuuteni?

”Kyllä, jos koen toteuttavani itseäni ilman taloudellisia huolia.” Kun minulta ei puutu mitään. Kipakoilla jatkoilla sanailimme vielä vastikkeettomuudesta ja henkisistä resursseista.

”Kyllä, jos jaan hyvää.” Elämä toisten kanssa. Ystävyys. Reilu jako. Työ.

Kysymys näyttää vastaavan itselleen. ”Mitä jos en halua sitä mitä tarvitsen?” ”Merkityksellisyyttä on aina, viimeisellä hetkelläkin. Tyytyväisyys on hetken tila.” ”Voisiko pelkkä oleminen olla merkityksellistä!”

Vaikka kukaan ei kysy eikä vahdi.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton