Mikä on Sokrates-kahvila?

Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Kulttuuritalo Valveen tiloissa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 18 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Vesa Teppo ja v. 2015 lähtien myös Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.

Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.

Mainokset

Oulun Sokrates-kahvilan blogi

Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen.  Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Anne Hulkko, Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.

Päättyykö ihmiskunnan historia? Loppuuko filosofointi?

Sokrates-kahvilamme 9. vuosi kännistyi reippailla kysymyksillä! Hannu Karvonen oli tehnyt perusteellisen alustuksen, jonka toivottavasti saamme liitteksi blogiin. Lähtökohtana oli luonnonsuojelijan ja filosofin näkökulma maailmamme nykyiseen tilaan ja tulevaan. Haasteena alussa annettiin mietittäväksi 19 uhkakuvaa ympäristön vinkkelistä (mm. liikakansoitus, ilmaston muutos). Tulevat ongelmat nähtiin niin isoina, että ihmisaivot eivät kykene niitä käsittelemään ja löytämään ratkaisuja. Perusteltuna lopputulemana oli, että ihmiskunta on tullut tiensä päähän, ja samoin filosofointi on tullut tiensä päähän. Ja vaihtoehdoiksi jää: joko tuhoudutaan tai siirretään ihmismieli pois järjestelmiin, jotka eivät ole riippuvaisia biosfääristä (ja tätä myötä tulisi filosofian loppu, kun aistimellinen ihminen siirretään pois). Loppuuko ihmiskunnan historia? Mikä on minun osuuteni?

Ihmismielen siirtämistä tekoälyyn pohdittiin, miten se voisikaan olla mahdollista? Miksi pitää tehdä tekninen ratkaisu? Kysyttiin, mikä tuhoutuu? Onko ihmisyys olennaista mielessä? Tarvitseeko filosofointi ihmistä?

Yksi keskustelija kritisoi lähtökohtaa. Hänen mielestään pahin uhka ihmiskunnalle on rakkaudettomuus, ihmisten irtautuminen totuudesta ja hyvyydestä, ihmisten välinen epätasa-arvo ja ennen kaikkea ahneus. Ajatuksena oli, että jos tulisikin talousromahdus, rakkaus ja toisista välittäminen lisääntyisivät?

Alun kahtiajaolle haettiin kolmatta vaihtoehtoa. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin avautumista suurelle kehitykselle, ihmisen tietoisuuden laajentumista ja sitä kautta ymmärtämystä. Toisena mallina ehdotettiin avautumista suurelle kokonaisuudelle ja sen kokonaisuuden näkemistä. Nykyongelmana on se, että tavoitellaan hyvää niin paljon, että ei nähdä mitä pahaa se tuo tullessaan. Uhkalistan asioita pidettiin seurauksina mm lyhytnäköisyydestä ja itsekkyydestä. Tämä kehitys mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen mukana ja tulee kahtiajakautuminen, alttius populismille , huomio kohdistuu vain pieneen kokonaisuuteen.

Keinoälyn mahdollisuuksia mietittiin, kannatettiin ajatusta keinoälystä, jonka valjastettaisiin ihmisten käyttöön niin, että ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan – se taas edistäisi rakkautta ja välittämistä.

Geenimanipulaatiostakin keksittiin utopistinen apu: jospa se voisi edistää rakkausgeenejä.

Varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman/äidin välillä ja sen tukemista kaikin tavoin ehdotettiin tärkeimmäksi aluksi.

Välillä tuli selkeä rajaus: kysymystä päättyykö ihmiskunnan historia voi ajatella, tarkoittaako se päättymistä täällä maapallolla vai muilla taivaankappaleilla? Ja keinoälyn kehitystä pidettiin välttämättömänä tuon jälkimmäisen vaihtoehdon kannalta.

Lopussa äänestettiin. Päättyykö ihmiskunnan historia-kysymys rajattiin maapallolle.  Vaihtoehdot olivat 1. Ihmismielen siirtäminen keinoälyjärjestelmiin, 2. Tuho, 3. Ihmismielen vapauttaminen ongelmista ( tässä aikaisempi avautuminen!) , 4. Geenimanipulaatio ja 5. Kasvatus (varhainen vuorovaikutus). Numero 3 sai 4 ääntä ja numero 5 sai 3 ääntä – osa äänesti molempia ja iso osa ei mitään.

Tässä on vain pääkohdat keskustelusta ja toivon täydentäviä kommentteja muilta.

 

Kiitollisuus

Joulun alla ja Suomi100-juhlien jälkeen hiljennyttiin Kiitollisuuden äärelle.

Alussa jokainen mietti hiljaisuudessa tykönään, mistä asioista voi olla juuri nyt kiitollinen. Jatkotehtävänä oli vielä hetken muistella ihmistä, jolle voi olla kiitollinen.

Sokrateskahvilan väki löysi monia kiitollisuudenaiheita: terveys oli monella ykkönen, heti perässä tärkeät ihmiset, ympäristö laajasti kotimaana tai yhteiskuntana tai lähempänä kotina, kirjastona, konservatoriona oli mukana. Joko elämän merkityksen tai tarkoituksen löytyminen, omat harrastukset tai oman itsensä parempi tunteminen olivat usealla listalla. Myöhemmin vilahti pienempiä aiheita kuten ystävällinen ele tai hymy.

Kiitollisuutta aiheena pidettiin tärkeänä. Usea totesi, että siitä puhutaan meillä liian vähän. Kiitollisuutta sanottiin vahvaksi tunteeksi, pari henkilöä näytti käsillään myös kehollista kokemusta. Lähitunteiksi nimettiin ilo,tyytyväisyys, rakkaus ja onnellisuus.

Mietittiin, voiko kiitollisuutta tuntea vasta kun on ryvettynyt so. kokenut vaikeuksia? Onko niin, että jostakin osaa olla kiitollinen vasta, kun on menettänyt sen? Totummeko siihen, etä asiat ovat hyvin? Todettiin myös, että jatkuva tyytymättömyyden puhe politiikassa ja etujärjestöjen kinoissa latistaa ilmapiiriä, ”levy jää päälle”, eikä huomata olla kiitollisia niistä asioista jotka ovat hyvin. Kysyttiin myös, passivoiko ihmistä tai lopettaako se kehittymisen, jos onkin kiitollinen elämästään? Tähän vastattiin jyrkästi: ei. Päinvastoin. Kiitollisuuden tunteen koettiin energisoivan ja nostavan vireyttä. Eräs vakuutti, että aamulla  2minuutin keskittyminen kiitollisuuteen nostaa toimintatasoa ( hän taisi käyttää sanaa värähtelytasoa) koko päiväksi. Joku sanoi että kiitollisuus on mielen huoltoa, toinen koki sen hengelliseksi tehtäväksi.

Monta kertaa mainittiin, että se lisääntyy, mihin huomiomme kääntyy. Niin myös kiitollisuus. Ja sitä kautta tyytyväisyytemme elämäämme.

 

Tuntematon sotilas – elekielestä

Kirjoittanut: Eero Lepistö

Sokrates kahvila (muistiinpanot)

Tällä kertaa aiheena oli uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta johdettu aihe: elekieleen vaikuttavat tekijät sekä rooli kommunikaatiotilanteessa. Totutusta poiketen yhteenveto tiivistää keskustelun puheenvuoro kerrallaan sihteerin tulkinnan läpi suodatettuna. Paikalla oli T (pj), E (siht.), A1, V, S, H, A2 ja M.

– V: Kun tutustuu uuteen ihmisryhmään näkemättä toisia, on vaikea haasteellista päättää miten reagoida tiettyihin sanoihin. Elekielen puute vaikeuttaa tulkintaa.
– T: Erään entisen kollegan elekieli vaikutti merkittävästi tilanteen kommunikointityyliin. Kädet puuskassa vs. rento muistiinpanojen kirjailu loi täysin erilaisen tunnelman.
– E: Ihmiset seuraavat herkästi toistensa elekieltä, on kyse pelaamisesta/peesaamisesta. Sitä voi myös käyttää hyväkseen.
– M: Sanojen merkitys kommunikaatiossa vain 7%.
– V: Äänen sävyllä on merkitystä.
– T: Elekieli on hyvin kulttuurisidonnaista. Suomalaisten sanotaan välittävän paljon informaation pelkän kielen avulla. Monissa muissa kulttuureissa elekieli on värikkäämpää.
– V: Japanin kielestä puuttuu ei Ei-sana.
– T: Kuvaus Intian matkalta, jossa opas jätti etukäteen kertomatta hotellin olevan täynnä, koska ei halunnut loukata.
– A1: Japanissa on riskialtista kysyä tietä, koska ihmiset haluavat kohteliaisuuttaan neuvoa vaikka eivät tiedäkään reittiä.
– T: Miten keskustelukulttuuri kehittyy suhteessa muuhun kulttuuriin. Ruotsalaiset ovat tunnetusti parempi myymään kuin suomalaiset, anglosaksiset kulttuurit eläväisempiä elekieleltään. Suomessa asutus oli pitkään harvaa. Eräs Juhani Ahon tarina kertoo jokea pitkin lipuneesta lastusta, jonka huomattuaan isäntä tiesi mennä yläjuoksulle tappamaan lastun paljastaman tunkeilijan/uhan. Monissa muissa kulttuureissa harvaan asuminen on harvinaisempaa. Löytyykö tästä selitys suomalaisten hillitylle käytökselle?
– S: Haastaa. Nykyään lähipiiri vaikuttaa kulttuuriperimään enemmän. (Muuttumaton) temperamentti vaikuttaa merkittävästi kommunikointityyliin.
– A1: Oma kokemus lapsuuden tiiviistä lähiympäristö puoltaa ympäristön merkitystä kommunikaatiotyylin muotoutumisessa.
– V: Komppaa sekä T:tä että S:ää. Ennen arvostettiin hiljaista lasta, mutta nykynuorison vilkaampi käytös on täysin hyväksyttyä. Esimerkkinä toimi koululuokan eläväinen saapuminen uimahalliin.
– H: Mitä ovat suomalaisten juuret? Ruotsiin ja Venäjään verrattuna olemme huomattavasti vaisumpia. Historiamme on silti samanlainen. Jääkauden jälkeen metsän reunat asustettu kaikissa maissa samalla tavalla, sieltä ei löydy selitystä eroille. Yhteisön johtohahmon vaikutus on kuitenkin merkittävä.
– S: Lapsuuden Tornionjokilaaksosta oli ketju kyliä, elämä yhteisöllistä, silti kaikki sisaruksen erilaisia vuorovaikutustavoiltaan – selvittääkö erilainen temperametti.
– A2: Arvot vaikuttavat merkittävästi kommunikaatiotyyliin.
– H: Miksi suomalaiset kommunikoivat niin vähän. Mikä on taloushistorian vaikutus siihen? Kaupungistuminen täällä tapahtui ruotsia myöhemmin.
– A1: Omassa lapsuudessa sai kylällä olla vapaasti omanlaisensa, tunteita näytettiin.
– M: Ruotsalaiset ovat järjestään ”keveämpiä”, eivät silti pinnallisempia, mikä sen selittää? Ruotsilla ei ole sodittu aikoihin, ja ovat siksi voineet kehittyä koska ei ole ollut uhkatekijöitä. Suomikin kehittynyt sosiaalisuudessa, mutta tyhmentyminen ja pinnallistuminen lisääntynyt. Epätietoisuus omasta olemuksesta jopa sukupuolesta hämärtynyt, ja ruotsissa muunsukupuolisellekin on oma termi. Ruotsalaisten ”keveys” on erilaista kuin amerikkalaisten retorinen ”How are you” -pinnallisuus.
– T: Myös suomenruotsalaiset kepeitä.
– V: Suomessa sosiaalisia taitoja ei opeteta samalla tavalla kuin amerikassa. Oaklandissa bussipysäkillä juteltiin heti, ja siihen tottui äkkiä. Paluu kuukauden reissun jälkeen suomalaisen marketin tylyyteen hätkähdytti – miksi pitää olla niin tyly.
– S: Ihmisten käyttäytyminen tarttuu, sen huomaa vaikka siinä miten paljon enemmän kädet elehtivät vaikka Italiasta palatessa.
– H: Maantiede ei selitä suomalaisten hillittyä elekieltä. Talous voisi selittää. Keskieuroopassakin on sodittu, mutta silti siellä elehditään enemmän. Genetiikkakaan ei selitä. H huomasi jo pienenä olevansa iloinen lapsi, vanhempana myös persoonallisuustestien kautta.
– A1: Kulttuurilliset tekijät vaikuttavat. Kaikki olemme persoonia. Koulut ja kokemukset muovaavat meitä.
– T: Kansallisesti erottaviakin piirteitä kuitenkin on.
– E: M:n kommenttiin viitaten: kaikenlainen kategorisointi sukupuolen tai temperamentin voi olla rajoittavaa.
– A1: Kielenkäytön kannalta sukupuolineutraali ilmaus (kuten suomessa) on helpompa. Myös uskonto vaikuttaa kommunikaatiotapaan.
– M: On yhä yleisempää ettei tiedä onko ihminen vai nainen. Silti ihmiset kaikkialla ovat samanlaisia. Oleellinen kysymys on: kuka ihminen on.
– V: Ihmiset kaikkialla eivät ole samanlaisia, vertaa vaikkapa afrikkalaisen ja eurooppalaisen suhdetta työhön..
– A1: Jopa aikakäsite on erilainen eri kulttuureissa. Pian jossain Aasian maassa voi tarkoittaa seuraavaa päivää.
– E: Alkuperäinen aiheemme oli eleet kommunikaatiossa. Kysymys ”Kuka ihminen on?” ja kulttuurisidonnainen käytös vie meitä kaus varsinaisesta aiheesta.
– T: Yhteenvetona voidaan todeta, että elekieleen vaikuttavia esille tulleita tekijöitä ovat talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto ja kieli. Miten ne vaikuttavat kommunikaatiotyyleihin?
– H: Millainen merkitys on tuotantolaitosten historialla siihen miten toimimme?
– S: Kysymys siitä Kuka ihminen on kiinnostaa. Millaisen kuvan yksilö luo itsestään eri tilanteessa? Oleellista kommunikaatiotyylin ymmärtämisen kannalta on yksilötason ymmärrys, ei niinkään suomalaisuus tai ympäristö.
– T: Alkuperäisessä aiheessa halusimme kuitenkin pohtia tekijöitä jotka voivat vaikuttaa ilmaisutapaamme.
– M: Mutta onko se filosofinen kysymys. ”Miksi” on filosofinen kysymys.
– T: Miksi viestimme kuten viestitämme on filosofinen kysymys.
– H: Filosofiaa ovat kaikki kysymykset jotka yhdessä koemme tärkeiksi.
– A2: Miten se vaikuttaa kehon kielen tarpeeseen? Joku toinen kieli on vaikea sovittaa omaan suuhun luontevasti.
– M: Puhe kielistä ja eleistä on sosiologiaa, ei filosofiaa.
– V: Silti meidän on lähestyttävä kysymystä kuin söisimme elefanttia – pala kerrallaan kokemustemme kautta pohtie.
– V: Bruce H. Liptonin kirjan mukaan geenit ei määrää sitä millaisia olemme, solukalvoilla on suurempi merkitys.
– T: Miksi ilmaisemme asioita kuten ilmaisemme? Mitä kautta M lähestyisi kysymystä ”Kuka minä olen?”
– M: Oleellista on tiedostaminen, avautuminen, sitä kautta lähetyminen eteenpäin. Tiedollinen taso on pinnallista. Filosofia on tiedon ja kokemuksen yhdistämistä. Sen pitäisi kiinnostaa meitä.
– E: Kokemuksistahan me tässä puhummekin, jostain on aloitettava. Ellei meillä ei tunnu olevan edes yhteistä käsitystä siitä mitä on fiosofinen keskustelu, miten voimme pohtia filosofisesti asioita?
– T: Jostain kulmasta meidän on asiaa lähestyttävä. Nyt on mainittu talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto, kieli.
– A2: M:n kysymys on haastava. Miten siihen voisi edes vastata?
– M: Oleellisinta on itsetuntemus. Tunne itsesi, se vastaa kysymykseen kuka minä olen.
– E: Itsetuntemus vaatii itsenäistä tutkiskelua, jota voimme harjoittaa ilman ryhmässä keskusteluakin. Täällä ollessamme meidän täytyy löytää keino keskustella filosofisesti kokemamme kautta.
– M: Keskustelu nimenomaan testaa testataan itsetuntemusta. Ihmissuhteet ovat paras tapa tutustua itseensä ja omaan käyttäytymiseen.
– V: Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista. Entä mitä on viisaus? (Siitä puhuttiin viimeksi).
– A2: Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen, se on jopa paradoksaalista. Joitain asioita ei voi tutkia muuttamatta niitä. Kun itseään tutkii, oppi lisää, ja ”itse” muuttuu. Itseään ei voi välttämättä edes tunnistaa, koska muutos on jatkuvaa.
– H: Kiinteää persoonaa on vaikea tunnistaa jatkuva muutoksen takia. Kaikki mitä itsestä on oppinut itsestään, on tullut muilta.
– S: Peilinä oleminen on oleellista, se miten välitämme tunteita. Kommunikaatiossa kohde on merkityksellinen. Olemme koko ajan matkalla, kaikki heijastukset muuttavat meitä. Vastaus kysymykseen kuka minä olen muuttuu koko ajan.
– T: Lähdimme kehon kielestä, totesimme, että liike on tärkeämpää kuin päämäärä. Olen keskustelun aikana seuraillut osallistujien kehon kieltä, joka on kaikkien kohdalla hyvin erilaista.S ja ja Ah edustavat ääripäitä.
– E: Jäi mainitsematta että kehon kieli, mikroilmeet ovat primitiivistä, aitoa viestintää, ihmiset ovat hyviä lukemaan sitä.
– M: Silti taitava myyntimies voi käyttää sitä hyväkseen ja johdatella.
– H: Sosiopaatti ei kytkeydy toisten tunteisin, siksi hänestä ei voida lukea mikroilmeitä.

Loppukaneetti. Illan keskustelu ei johtanut mihinkään varsinaiseen selkeään lopputulokseen. Sekin jäi selvittämättä, oliko keskustelu filosofista. Vaikka jokainen keskustelu on erilainen, kyseessä oli silti varsi tyypillinen Sokrates-kahvilan keskustelu. Ulkopuolista tällä tavoin litteroidun keskustelun mielekkyys voi kummastuttaa, mutta kohta kahdeksan vuotta tätä on jo jatkunut. Jotain kiehtovaa tässä kai on, vai onko? Ainoa tapa ottaa siitä selvä, on tulla itse mukaan kokeilemaan.

Viisaudesta

Tapani Hautamaäki teki kaksoisroolin  alustamalla keskustelun ja johdattelemalla sitä. Mielenkiintoinen alkuasetelma lähti uuden Tuntemattoman sotilaan Koskelan toimista, jotka Tapani oli huomannut monessa kohtaa elokuvaa; näissä toteamus rauhallisesti ”No niin, mennään!” osoitti hiljaista viisautta monessa vaikeassa paikassa. Tapani vertasi tätä Herakleitoksen ajatukseen filosofoksesta, ihmisestä joka rakastaa viisautta, hänellä viisaus viittaa harmoniaan josta voidaan sanoa ”yksi on kaikki”, so. ihminen ymmärtää yhteytensä kokonaisuuteen. Tätä Koskela toteutti. Toisaalta näissä Koskelan toimissa oli myös stoalaisen perinteen mukaista viisautta, eli viisas hallitsee tunteensa . Tästä lähdettiin miettimään mikä on viisaaan valinta ja ehkä enemmän päädyttiin siihen, miten viisaus kehittyy.

Alussa sivuttiin monia lähtökohtia: Mitä on vanhus ja viisaus? Voiko nuori olla viisas? Mikä on intution vaikutus? Pohdittiin kasvuympäristön ja toisaalta riippumattomuuden ja pelkäämättömyyden osuutta.

Viisauden kehittymiselle pidettiin tärkeinä rakennuspalikoina jonkinlaista älyä, halua ja kykyä oppia, uteliaisuutta ja kiinnostusta ilmiöihin ja arvoja/eettisyyttä kasvatuksen ja ympäristön kautta, matkan edistyessä ajan kanssa tulee sitten rohkeus, myötätunto, kokemukset ja tieto mahdollisesti tilannesidonnaisuus, todellisuus missä elää.

Muita sivupolkuja mentiin, mutta naurut kirvoitti vetäjän heitto nimeltä mainitsemattomasta poliitikosta, josta yksimielisesti todettiin, että ”älyä ja toimintatarmoa riittää mutta viisautta uupuu”. Sen sijaan toisinpäin, kuka kaikkien tuntemista henkilöistä olisi viisas, ei kukaan ehdotetuista ( Sauli Niinistö, Esa Saarinen tai metropoliitta Ambrosius) saanut yksimielistä kannatusta.

Joitakin määritelmäyrityksiä viisaudesta tuli: Viisautta on sisäisen ristiriidattomuuden kokemus riippumatta ulkoisista häiriöistä. Viisaus on kykyä käyttää älyä optimaalisesti hyväksi. Viisas ymmärtää oman toiminnan vaikutukset ryhmälle. Viisaalle itselleen ei ole merkitystä tiedolla, että on viisas. Viisautta mietittiin myös tienä, joka lähestyy mutta ei saavuta tavoitettaan.

Lopuksi lainaan opettajani Timo Klemolan kirjasta Taidon filosofia – filosofin taito jatkoa alun Herakleitokselle. ”Buddhalaisuudessa prajna, viisaus, tarkoittaa sellaista ymmärrystä, joka syntyy oman paikkansa kokemisesta kaikkeudessa. Prajnaan liittyy aina karuna, joka voidaan kääntää rakkaudeksi tai myötätunnoksi. Jos ymmärrämme olevamme osa kaikkea muuta, mitä on, se synnyttää meissä myötätuntoa kaikkea olevaa kohtaan. Kreikan kielen sana filosofia pitää sisällään samat elementit. Viisaus ei ole pelkkää käsitteellistä ymmärtämistä, vaan se viittaa kokemukseemme todellisuuden luonteesta.”

 

Näkökulman vaihtamisen taito

Kirjoittaja: Tapani Hautamäki

 

Tällä kertaa kenelläkään ei ollut valmista aihetta, mutta sellainen löytyi aika äkkiä: Näkökulman vaihtamisen taito.

Aivan ensiksi jouduttiin pohtimaan näkökulman ja mielipiteen eroa. Esitettiin, että mielipide on jonkun käsitys jostakin asiasta. Näkökulma taas kertoo asetelmasta, josta käsiteltävää asiaa tarkastellaan. Esimerkiksi työehtoneuvotteluissa palkansaajien näkökulma tehtävään sopimukseen on erilainen kuin työnantajien näkökulma. Kun käsiteltävää asiaa tarkastellaan eri näkökulmista, se saattaa näyttää ja usein näyttääkin erilaiselta. Aivan, kuten talo näyttää erilaiselta etupihan puolelta katsottuna verrattuna siihen, miltä se näyttää takapihan puolelta.

Näkökulman vaihtaminen voi johtaa siihen, että myös mielipide muuttuu, mutta haluammeko me vaihtaa näkökulmaa? Keskustelijoiden mukaan kysymys on usein hyvin tunneperäisestä asiasta. Ihminen on kasvanut tiettyyn arvomaailmaan ja omaksunut sen mukaan asenteensa esimerkiksi pakolaisiin. Näkökulman vaihtaminen vaatii rohkeutta ja toisaalta valistuneisuutta ymmärtää, että asiaa voi tarkastella myös muista kuin omasta näkökulmasta. Näkökulman vaihtaminen tai avartaminen voi oikean tiedon ja ymmärryksen varassa myös muuttaa omaa alkuperäistä käsitystä. Täydellinen pitäytyminen omassa näkökulmassa viestii joidenkin keskustelijoiden mielestä tyhmyydestä tai mielikuvituksen puutteesta.

Jos kaksi, eri näkökulmista ratkaistavaa ongelmaa tarkastelevaa toimijaa haluaa löytää ongelmaan yhteisen ratkaisun, se voi löytyä siten, että ongelma kuvaannollisesti siirretään toimijoiden välistä hieman etäämmälle. Tällöin molemmat toimijat pysyvät omissa asemissaan, mutta kun ongelma on siirretty hieman etäämmälle, heidän näkökulmansa lähenevät toisiaan. Tämä antaa mahdollisuuden löytää ongelmaan yhteisen ratkaisun.

Keskustelussa herätti väittelyä se, miten riippumattomuus vaikuttaa siihen, miten eri näkökulmista asioita tarkastelevat tahot pääsevät yhteisymmärrykseen. Toisen mielipiteen mukaan riippuvuus pakottaa tahot hakemaan ongelmaan yhteisen ratkaisun. Vastakkaisen mielipiteen mukaan juuri täydellinen riippumattomuus auttaa muuttamaan näkökulmaa ja johtaa eri osapuolet yhteisen näkemykseen. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että terveellisellä tavalla itseään arvostava ihminen pystyy arvostamaan myös muita ja näin hänellä on edellytykset toimia ongelmien ratkaisijana.

Lopussa pohdittiin vielä sitä, onko nykyään vaikeampaa löytää yhteisiä näkökulmia, kuin aikaisemmin. Keskustelussa esitettiin käsitys, että maailma on mm. nopean digitalisaation ja globalisaation myötä muuttunut paljon entistä kompleksisemmaksi. Jotkut pysyvät muutoksessa paremmin mukana kun taas toisen asema heikkenee ainakin suhteellisesti. Mitä enemmän tällaista erilaistumista tapahtuu, sitä vaikeampaa on löytää yhteisymmärrys ratkaistavina oleviin kysymyksiin. Kuitenkaan kehitystä sinänsä ei pidetty ongelmana. Ongelma sen sijaan on, kuinka kaikki ihmiset voidaan pitää mukana kehityksessä.

Hyvän tekemisestä ja siitä miten tulisi elää

Tällä kertaa aihe nousi keskustelijoiden joukosta. Eräs oli pohtinut ihmisen taipumusta hyvään, pyrkimystä hyvillä teoilla tulemaan hyveelliseksi. Mitä voi tehdä, jos ei tiedä mitä hyötyä siitä on? Onko hyvän tekeminen aina hyvää?

Riku Välitalon johdolla lähdettiin liikkeelle niin, että jokainen kirjoitti yo. aiheesta itseään kiinnostavan kysymyksen paperille, joka siirrettin seuraavalle kommentointia varten; tästä kysymysjoukosta  aiheen esittäjä valikoi tarkemman kysymyksen: Voiko hyväntekijä koskaan oppia pois tavastaan? Ja sen vastine: Miksi pitäisi voida?

Alkuperäinen pohdinta oli lähtenyt taloustieteilijä Milton Friedmanin väitteestä: Yritysten ei tarvitse tehdä yleistä hyvää. Tähän vastineena pohtijalta:  Mitä yksilön sitten pitäisi tehdä? Mitä yksilön kuuluisi haluta? Pitäisikö palvella primaaristi omaa etuaan tai muuta suuntausta? Läheneekö tämä kysymystä Miten tulisi elää? Keskustelussa käväistiin mutka yritysetiikan ja hyvän johtamisen poluilla, kallistuttiin sille puolelle , että yritysten tehtävänä on tehdä tulosta osakkeenomistajille, jos yritys toimisi vain hyvien arvojensa pohjalta tuottamatta, se kaatuisi pian ainakin länsimaissa.

Jos hyväksytään, että pitää tehdä hyvää, millä mitataan?Jos hyvää ei voida mitata, mitä väliä on millään? Joku asia voi näyttäytyä lyhyellä tähtäimellä hyvältä, mutta pidemmällä välillä joskus tulevaisuudessa, se voikin osoittautua huonoksi. Jos ei voi mitata, eikö tekeminen ole harmaata massaa, randomia?

No vastineeksi alkoi löytyä positiivisempia kannanottoja. Hyvä teko on, jos ajattelee ensin toisen kannalta; jos sen tarkoitus on hyvä ja se tulee sydämestä. Toisen ihmisen tasavertaista kohtaamista ja vapaaehtoisuutta ja pyyteettömyyttä korostettiin, myös palautetta kannattaa kuunnella. Hyvä teko voi olla osittain itsekäskin: itselle tulee hyvä mieli, jopa onnellisuus voi lisääntyä hyviä tekoja tehdessä. Ja ajateltiin, että ei haittaa, vaikka alkuaan olisi osittain itsekkäätkin tarkoitukset hyvissä teoissa. Muisteltiin Dalai Lamaa: Jos päätämme olla itsekkäitä, meidän täytyy olla itsekkäitä älykkäällä tavalla auttamalla toisia! Esitettiin myös, että se mikä saa meidät tuntemaan itsemme arvokkaiksi, iloisiksi ja luottavaisiksi, saa myös lähimmäisen tuntemaan niin. (Useimmiten)

Kuten näissä keskusteluissa usein käy, kysymyksiä tuli enemmän kuin vastauksia, mutta myös yhteistä ajttelua syntyi. Alkuperäisen kysymyksen esittäjältä tuli hienoa loppuyhteenvetoa: Arjen logiikka ja filosofian logiikka eivät täsmää. Kokonaiskysymys on laaja. Ihmisellä on mieltymys mielekkyyteen ja hän kokee usein hyväksi sen, minkä kokee mielekkääksi. Palattiin kysymykseen: Miten tulisi elää? Ja vastauksena: itsensä mukaisesti.

 

 

 

Intuitio

Einstein kuulemani mukaan halusi ajatella kuin Jumala. Lukemani mukaan hän kertoo, että on myöhään kypsynyt ihminen. Hän alkoi leikkiä vasta aikuisena. Mutta koska hänellä oli aikuisen aivot, leikit pulpauttivat maailmaan vallankumouksellisia ajatuksia ja tietoa.

 

 

Eero kertoi, että oli ajatellut iltaa ei-kovin-valmistellen. Hän kehotti meitä tunnustelemaan kokemuksiamme siitä, kun sanat, ajatukset, joskus vain tulevat. On oikea ja kirkas hetki.

Sisko jatkoi kertomalla, miten on oppinut luottamaan ja antamaan tilaa oivalluksille. Intuitiolle, joka tuntuu varmuudelta.

Innokkaina jatkoimme. Onko kyse vaistoista, mielikuvituksesta, mielikuvaharjoittelusta,  kokemuksista, tunteista, toiveista, alitajunnasta, tilannetajusta, ensivaikutelmasta?

Tuntui, että on kyse kylmän järjen vastakohdasta.

Aivoja arvostetaan liikaa, väitettiin. Ne kuvattiin intuition viholliseksi. Aivot ovat epäluotettavat, koska ne todistavat aina, että olet oikeassa. Kognitiivinen kapasiteetti on hyvin rajallinen verrattuna keholliseen aistimiseen, kyllä, tämä oli meistä totta.

Joskus tartun tilaisuuteen ja minulla on varma hytinä. Tiedän ilman sanoja. Uskon. Luotan. Varmuudessa, joka on oikeassa. Perustelematta.

Kaikki eivät vakuuttuneet aluksi siitä, että intuitio on aina oikeassa. Tuntemus nousee samasta maaperästä, minkä ihminen tuntee oikeaksi. Millainen maailmani on. Onko mysteeri mahdollinen, millaiset säännöt maailmassani vallitsevat.

Alustajat jatkoivat kertomalla älykkäästä intuitiosta. Kyvystä, jota voimme harjoitella tunnistaaksemme oikeita ja vääriä signaaleja, järjestääksemme sikinsokin-listaa.

Minkä suhteen asioiden on oltava oikein?

Nähdä metsä puilta.

Intuitio antaa uusia kysymyksiä. Se antaa ratkaisun aihion. Se tuottaa täysin uutta tietoa yhdistelemällä asioita uudella tavalla.

Intuition sanottiin olevan varhaisempaa, alkukantaisempaa kuin tietoinen mielemme. Se on evoluution myötä tehnyt meihin kyvyn herkkyyteen, virittyneisyyteen ja läsnäoloon. Moniaistisesti. Yön-yli-nukkuminen oli tuttu keino. Ja juoksu.

Huomasimme, että pelkoihin liittyvä pakeneminen ei ole intuitiota. Se on vaistoa. Toivemaailmakaan ei ole intuitiota. Se on tunnetta.

Silti, intuitio ilmaisee itseään vahvasti keho-tuntemuksin. Sydän-aivoilla, vatsa-aivoilla, suolistotuntemuksin.

Intuitioon liittyy jännittävä pysähtyminen. Ulkoinen hiljenee, sisäinen kuplii. Liityn merkityksiin. Jokin avautuu kahdella tavalla, ja tiedän kumpi on oikein. Järjelläkin jälkeenpäin analysoiden.

Intuition etymologia kertoo, että se on ymmärrystä. Harkintaa sydämen viisauden perustalta.

Intuitio käyttää meitä. Siksi se toimii vain luottamuksessa. Ja siksi se on aina oikeassa.  Näemme tämän joskus heti, joskus myöhemmin.

Maailma on suuri, hyvä ja kaunis, ihasteltiin. Tähti otsassasi. Tähtikuvio taivaalla.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Mahdollinen yhteiskunta

Mielenkiintoinen ilta!

Puntaroimme hyvää yhteiskuntaa kahdentoista väitteen avulla. Väitteet oli koottu manifesteista, filosofeilta, talousaatteista ja Raamatusta. Tehtävänä oli sijoittaa väite nelikentälle, jonka suureet olivat Mahdollinen vs Ei-mahdollinen sekä Ei-toivottava vs Toivottava.

Koska tavoittelimme yhteiskunnallista tilaa, jouduimme pohtimaan jokaisen väitteen kohdalla ihmisen ja yhteiskunnan mahdollista ristiriitaa. Ristiriitoja löytyi, mutta oli oivaltavaa tavoittaa Yhteiskuntaa.

Väitteiden konteksti tuntui myös tärkeältä taustatiedolta, vaikka saatoimme päätyä soveltamaan väitettä nykyaikaan. Osa väitteistä oli utooppisia, osa jopa inhorealistisia.

Näimme ihmisen pysyneen samankaltaisena ”iät ja ajat”. Itsekkäänä ja laumasieluna. Olemmeko aidosti yksilöllisiä nykyisin, vai kuvittelemmeko vain? Mitä järjellisyyden lisääntyminen on merkinnyt ja merkitsisi? Tarvitsemmeko auktoriteettejä, johtajaa vai vapautta? Kuinka pitkälle myötätunto kantaa?

Vertailimme amerikkalaista unelmaa ja suomalaista hyvinvointivaltiota. Mitä on realismi, mitä realistisuus. Onko idealismilla sijaa?

Mutta. Tässä väitteet. Sijoittele ne halutessasi itse. Kommenttiosioon on suotavaa kirjoittaa myös pitempiä pohdintoja.

1. Kaiken, minkä tahdotte teille tehtävän, tehkää se samoin heille! (Raamattu)

2. Kohtele ihmistä päämääränä, älä välineenä! (Kant)

3. Hallitsija on normaalin moraalin yläpuolella, kaikki on sallittua kansan parhaaksi. (Machiavelli)

4. Huomisesta huolehtiminen turmelee ihmisen. (Rousseau)

5. Hengen kehityskulku johtaa korkeimmalle tasolle, jossa ihmisen järkiperäisyys kasvaa. (Hegel)

6. Ihminen on aina yhteiskunnallinen olento. (Marx)

7. Ihmisten on osallistuttava yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen. (Aristoteles)

8. Yhtäläisten perusoikeuksien pohjalta ihmiset rakentavat oman tulevaisuutensa. (Liberalismi)

9. Suomalaisuus on monikulttuurisuutta parempi. ( Muutos 2011)

10. Pienen kansan voima on sivistys. (Snellman)

11. Valistunut diktatuuri mahdollistaa järkiperäisen edistyksen. (Hobbes)

12. Ihmiskunnan kehittäminen vaatii rodunjalostusta. (Eugeniikka)

Tässä illan tuotos, jossa kolme kantaa on merkitty eri värein

 

Tässä yhteinen näkemyksemme

 

Kirjoittakaa!

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Pikachu kävi täällä

Istahda kahvilaan, ja sinulle esitellään illan puheenjohtaja, Pikachu. Tervehdi Pikachua.

Kirjoitan itseni ulos ensitapaamisesta 😽

Poistan tekstistä aistimukset, ärsykkeet, elämykset, mielipahan ja mielihyvän.

Jää vain ulospääsy. Se ei ole enää psykologinen tila. Tunnustelimme hienovaraista eroa psykologisen ja filosofisen tilan välillä. Mikä muuttui? Muutuinko itsekin?

Avauduin hetkeen. Odotan. Annan jotain pois. Uskaltaudun johonkin. Tunnen moninaisuuden. Tunnen ykseyden. Olen sisällä tapahtumassa. Virittäydyn.

Päivi kertoi valistusfilosofi Rousseaun ajattelusta, ja erityisesti täydellistymiskyvystä. Rousseaun mukaan täydellistymiskyky ”viittaa ihmisluonnon muutosherkkyyteen, eikä vain kykynä oppia ja kehittää kaikkia luonnollisia henkisiä kykyjä, vaan syvemmin niin, että ei ole ihmisluonteen mukaista pysyä alkuperäisessä tilassaan. Sen sijaan on pyrkimys syventää oloa uudenlaiseen, omaan olemassaolon muotoon.”

Hän kertoi myös että Rousseau kritisoi sekä kristinuskon perisyntiajattelua, että porvarin alistavaa, kyltymätöntä suhdetta toisiin ja maailmaan. Rousseau kehotti nöyryyteen ja rationaalisuuteen, ”myyttien hämärästä järjen valaisemaan maailmaan”. Päivi kysyi myös, onko valaistuminen täydellistymiskyky.

Yritimme ymmärtää ihmisen halua hallita. Voiko olla liian rationaalinen? Voiko itseyden uhraaminen olla hallintaa? Mitä teen vajavaisuuteni kanssa? Mitä on olla hyvä ihminen? Olivatpa Rousseaun sanat ja teot ainakin syvässä ristiriidassa keskenään.

Muuttuuko ihminen ja miten ihminen muuttuu?

Mitä merkitsee se, etten pyri, en tavoittele?
Onko ”alkuperäinen tila” myytti vai Tila?

Vai onko se Hetki, paikka ”Pohjois-Norjassa avaran meren äärellä, jossa hengitän usvan sisälleni, liudennun ja olen yhtä aikaa”? Onko paikka tallella minulle, siellä, jos menen takaisin?

Mistä tunnistan kokonaisuuden, ”kun ymmärrämme vain niinkuin ymmärrämme”?
Vaikka tunnustan, että mikään näkökulma ei sisällä kaikkea oikeutusta, ei absoluuttista eikä lopullista.

Tragedioista. Kriiseissä. Toisesta. Joskus osaan tyhjentyä ja nöyrtyä. Kysyä. Kuunnella. Ottaa riskejä. Havahtua, että joka päivä on kuolemista.

Joskus on vain tehtävä jotain kraavisti. Antaa minuuden hajota, identiteetin kadota. Mutta mistä tiedän, että tämä on läksyni nyt?

Mitä jos ryhdyn epäilemään omia viisauksiani? Voi olla tuskallista jos ei roiku missään. Elämän tarkoitus ei löydy niin vaan.

Palasimme tunnustelemaan, miten psykologinen ahdistus eroaa eksistentialistisesta ahdistuksesta. Kun oleminen kutsuu olemaan, ei pakenemaan. Kun olen irrallaan, mutta en esine. Kun olen lähempänä itseäni kuin oma iho.

Kerrottiin, kuinka taideteoksella on kyky muuttaa ihmistä. Pikachu lastenhuonneessa vai Pickachu kokoushuoneessa? Lapsuus tempaa minut vastustamattomasti tässä nyt. Leikkiäkö tämä vain oli?

Lämpimät jalat, lämmin keho. Me tässä piirissä ja niin lähellä.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Kamppailu

Puolihuolimaton kysymys viritti meidät vauhdikkaaseen keskusteluun: Onko jokin asia, johon haluaisit niskalenkin?

Makustelimme niskalenkkiä. Kilpailen. Kasvan. Ahkeroin. Menestyn. Rikastun. Tuhoan. Uhoan. Talouden kieli ei tuntunut ollenkaan kiinnostavalta nyt.

Mutta kamppailu, joka ei ole elämää vastaan? Joka on realistinen, tosi ja luova.

Juteltiin itsensä kanssa kamppailusta ja omien vahvuuksien löytämisestä. Kun näen mahdollisuuteni tässä, kaikki saavat siitä. Mainittiin miljonäärien, Sorosin ja Kampradin, elämäntyöt demokratian ja työllisyyden hyväksi.

”Yhdynkö runsauden virtaan?” Näenkö itseni kokonaisuudessa? Miten näen uutta?

Kerrottiin erityisestä sietokyvystä, resilienssistä, jonka määrä vaihtelee ihmisillä. Terapeutit kutsuvat tällaisia lapsia voikukkalapsiksi: ne kasvavat vaikka betonin läpi. Ilman ympäristön tukea. Kamppailua, varmasti.

Valtava kuilu alkoi avautua Matin lauseesta: ”Emme näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin itse olemme”.

Onko Asenteemme Kamppailu? Onko OmaJuttumme Kamppailu?

Mitä meidän pitäisi ymmärtää?

Varmasti ainakin että asenteellamme, silmälaseillamme on väliä. Että tosiaan näen toisen sellaisena kuin itse olen. Mitä se sitten merkitsee?

Varmasti myös sen, että maailma ei ollenkaan aina ole sellainen, kuin se On. Minkä asioiden puolesta olen valmis taisteluun?

Mutta, mitä tarkoittaa että näen maailman sellaisena kuin se On? As it is. Hyväksyen. Leväten, kun voin kokea eläväni itseni näköistä elämää.

”Harh hoissa on hyvä olla”, nauratettiin aluksi.

Jos todellisuus ja kamppailu yhdistyisivät? Kohta, jossa tahdon rauhaa enemmän kuin mitään muuta.

Välittömät tulkinnat, joksi intuitiota arkiajattelussa kutsumme, voivat viedä harhapoluille. Mutta aika ja luottamus auttavat mieltä etsimään ratkaisuja. Oivallukset saattavat tulla odottamatta ja yhtäkkisesti. Tästä lisää kiinnostuneille Asta Raamin kirjassa Älykäs intuitio.

Voiko ajatella, että todellisuuskin kamppailee paljastuakseen? Ollakseen sellainen kuin On? Kerrottiin solujen kielestä ja kasvien tietoisuudesta.

Kun puu murtautuu esiin ja saa minut sanailemaan? Kamppailua 😊

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton