Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Karjasillan kirjaston musiikkitilassa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 19 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.
Kesällä 2015 Sokrates-kahvila laajensi toimintaansa myös sosiaaliseen mediaan. Facebook ryhmän nimi on Sokrates-kahvila, sen ylläpitäjinä toimivat Eero Lepistö ja Vesa Teppo.
Sokrates-kahvilassa käydyt keskustelut ovat herättäneet monissa osallistujissa tarpeen jatkaa keskustelua ja pohdintaa myös tilaisuuksien jälkeen. Tämän blogin tarkoitus on palvella tätä tarvetta. Blogi on julkinen. Sitä ylläpitävät seuraavat henkilöt: Vesa Teppo, Riku Välitalo, Markku Veteläinen, Hannu Juuso ja Pirkko Tervo.
tuli selväksi illan keskustelussamme. Pääsimme alkuun, kun Markku luki otteen kirjeestä, jonka puolestaan Martti Ahtisaari oli lukenut vaalikampanjansa aikana vuonna 1993. Ahtisaaren saamassa kirjeessä kritisoitiin voimakkaasti puoluejärjestelmää ja syytettiin järjestelmän suojassa toimivan eliitin vieneen vallan demokraattiselta järjestelmältä. Kirjeen mukaan puolueet pitäisi vaaleissa korvata valitsijamiesyhdistyksillä.
Me päädyimme pohtimaan, onko demokratia todella vaarantunut, onko tilanne sama kuin se oli 30 vuotta sitten, ketkä todellisuudessa käyttävät valtaa, onko kansa tyhmää tai tietämätöntä ja toimivatko vallankäyttäjät omien sidosryhmiensä vai koko kansan hyväksi.
Mietittiin sitäkin, olisiko olemassa demokratiaa parempaa järjestelmää. Valistunut yksinvaltius voisi sellainen olla, mutta kun se vääjäämättä muuttuu hyvin nopeasti valistumattomaksi yksinvaltiudeksi, ei apua taida siltäkään suunnalta löytyä. Se tuli kuitenkin selväksi, että pohjoiskorealaista mallia emme halua, vaikka jonkun mielestä naisilta voisi poistaa äänioikeuden. Eihän sellaista ollut antiikin Ateenassakaan.
Sitä samaa toistellen. Ennalta opitun ja koetun, algoritmien, navigaattoreiden, kattilanpaiskomispäivien ja kiehumispisteitten lipuminen minuutteihisi, päiviisi, viikkoihisi.
Kykynäsi muistaa, unohtaa ja varastoida, laajentaa voimaasi, tiedostaa, älytä, toimia, luottaa ja tulkita tapahtumia myös ihmeinä, sattumina, lohdutuksena.
pelkosi, suorituspaineet, luottamattomuus, luulot, selitykset, stereotypiat, virtaukset, tunnetilat ja sallimattomuus ovat toteutuneita mahdollisuuksiasi,
tai jos sinua käsketään leikkimään, et tartukaan tilaisuuteen, vaan pidät mahdollisuuksia ainutkertaisina, ikiomina.
(Tässä kohtaa kuultiin Haanpään novelli Matista, joka sisarussarjan ainoana poikana leikki nukella ja näytteli kerjäläistä, saaden ihmiset suuttumaan, meidät nopeasti tulkitsemaan.)
Mitä jos vaihtaisit järkevyyden hyvään fiilikseen ja merkityksellisiin hetkiin,
olisit kuin ontto bamburunko, värähtelisit, tekisit tilaa, antaisit asioiden olla niin kuin ne ovat, hyväksyisit. Olisit kynttilä, joka lämmittää huoneen, valauttaa steariinin pöydälle. Krysanteemi, joka itkee, nauraa.
Olisi vaikeaa uskoa, että havahtuminen syntyy tyhjästä. Vaan miljardeista ihmisistä,
Suru saapuu aina äkkiä. Odottamatta – vaikka olisi tiennytkin odottaa sitä. Ystävän poismeno jättää mieleen tyhjän paikan, se tuntuu pahalta. Tuolla tyhjällä paikalla on kuitenkin merkityksensä. Se kertoo sen jälkeensä jättäneen arvosta meille, jotka vielä jatkamme omaa tietämme. Se muistuttaa monista yhteisistä hetkistä, antoisista keskusteluista, jotka ovat olleet, Annea mukaellen, kuin mielenkiintoinen matka arjen ulkopuolelle. Matka, joka on avartanut näkemyksiämme ja antanut uudenlaisia oivalluksia tarkastella olevaisuuttamme.
Enää emme näe Annea keskuudessamme, emme hänen empaattista olemustaan istunnoissamme. Mutta varmaan meidän monen ajatukset saattavat häntä matkalla iltaruskon tuolle puolen.
mutta onko ”hyvin perusteltu tosi uskomus” aina tietoa?
”Tieto on aina totta”, todettiin aluksi. ”En voi tietää sellaista, missä erehdyn tai satun arvaamaan.”
Tieto on siis uskomus, johon liittyy selitys.
Uskomus on mielessämme oleva näkemys, käsitys tai vakaumus. Se ei viittaa siihen, onko uskomus todellinen, vaan määriteltävyyteen. Kirjat ympärillämme mustine viivoineen eivät ole tietoa, vaan tekstiä, sanoja ja lauseita. Saadakseni tietoa minun on osattava lukea, arvioida, erotella, sanoa ja ymmärtää. Tietää.
[Ja minä väitin. Lämpenin, puhuin, osasin, muistin, ja hiljaisen tiedon avulla tiesin hyvät käytänteet sekä pieleen menon.]
Nuo ovat tietoa vain, jos en ollut erehtynyt ja uskomukseni ovat tosia.
[Puuduin, hikoilin, huomasin ja tulkitsin, aina uudelleen, yhdistelin kokemuksiani ja vedin huutomerkin, järjen kyvyillä käsitin kaareutuvuutta, intuitioni antoi luottamusta. Mieleni valikoi tarkoituksenmukaista, mielekästä ja turhaa, akvaarioelämäämme kirjastossa ja kaikkien teidän anteliaisuutta. Uskalsin vielä vastustaa spekulaatiota.
Tieto ei ole minua vastapäätä, vaan välissä, älä ole herkkäuskoinen vaan itseohjautuva ja utelias, päätin alkaa uskomaan mittalaitteisiin, vaikka ne eivät ole kiinnostavia. Ja Kopernikus, Darwin ja Freud – he ovat nolanneet jo minut.]
Minulla ei ole edelleenkään tietoa, ellen kykenen perustelemaan miksi uskon asiaan.
[Yritän hillitä arvailua, mutuilua ja ulkoa opeteltuja faktoja. Takeltelin, mutta olin varma, että oikea ja varma on mahdollista yhdessä pohtimalla, uskoin että todellisuus on ennallaan, rakastin ja sinäkin tahdoit tulla nähdyksi. Maslow antoi ajateltavaa, vaikka ei selittänyt minua. Minä uskon laadulliseen tutkimukseen, olen hypännyt muiden outoihin tapoihin ymmärtää maailmaa. Kuuntelen ja mieti mitä tutkitaan ja mihin tarkoitukseen, vastaus tosiaan on joskus sosiaalinen konstruktio, toisinaan painovoima.]
Sillä me tutkimme ilmiöitä, emme todellisuutta. Oikea ymmärtämisen tapa riippuu tarkoituksesta, ei totuudesta. Et skeptikkokaan pidä luultavana, että viimeksi löytämäsi tapa ymmärtää todellisuus olisi se oikea?
Emme löydä puhdasta tietoa todellisuudesta, ymmärryksemme on rajallinen. Emme arvitse myöskään todistusta ulkomaailman olemassaolosta tai mielen illuusiomaisuudesta. Todellisuus ilmenee.
Turhan tutulta vaikuttanut aihe kirvoitti sekä tömäköitä mielipiteitä, historiallisia katsauksia ja pikkunyrkin heilautuksen.
Yritimme ymmärtää sitä sekä näkyvinä että piilossa olevina rakenteina, suhteina, toimintana, väkivaltana, vaikutusvaltana ja merkityksinä.
Kuvasimme sitä manipulaationa, komenteluna, pakottamisena, vaatimisena, vaikuttamisena, sallimisena, vastustamisena, ohjaamisena, mainostamisena, rajojen ylittämisenä, pyrkimyksinä, emansipaationa, hierarkioina, fyysisenä valtana, vahvemman valtana, muodollisuuksina, karismana ja johtamisena. Valta sekä annetaan että otetaan.
Valta nähtiin olevan mukana kaikessa julkisessa tai kahdenvälisessä kohtaamisessa peilisolujen ansiosta. Joku ajatteli, että yksin ollessa olisi vapaa siitä, monien mielestä valta on läsnä myös yksin ollessa jo kasvatuksen vaikutuksesta, mikä ilmenee miellyttämisenä tai eristäytymisenä.
Valtaan näytti liittyvän paljon erilaisia ilmiöitä, sanoja ja käsiteperheitä, omia kokonaisuuksiaan. Jotkut rakenteet ovat toimineet jossain historiallisissa tilanteissa, tai erilaiset luonteet sietävät erilaista kohtelua.
Keskustelu hypähti syvemmälle, kun esiin nostettiin itsekasvatuksellinen pidättyvyys, itsehillintä, itsen unohtaminen, itsen rajaaminen. Vaikutusvalta ja vastustaminen nousevat itsekunnioituksen ja oman horisontin tuntemisen perustalta.
Pihalla sitten ihmettelin Anitalle vauvan voimaa, kun se itkee ja nauraa, syö ja juo, kurkottaa ja etsii äidin silmät, kaarrattelee nyrkkiään, tajuaa sen omakseen, haluaa kääntyä, nousta, ottaa askeleen, kadottaa ja etsii äitiä, potkii, sätkii ja kiipeää syliin.
Oulun Sokrates-kahvila on ohjattuun filosofiseen keskusteluun omistautunut tapahtuma, joka järjestetään Karjasillan kirjaston musiikkitilassa pääsääntöisesti joka toinen tiistai klo 19 alkaen. Kahvila aloitti toimintansa Kari Utoslahden ja Anne Hulkon aloitteesta tammikuussa 2010, perustajaryhmään kuuluvat myös Hannu Juuso ja Markku Veteläinen. Keskustelua ohjaavat Hannu Juuso, Markku Veteläinen, Riku Välitalo ja Tapani Hautamäki. Keskustelujen aiheet tulevat osallistujilta joko ohjaajien kanssa etukäteen sovittujen ensipuheenvuorojen muodossa tai spontaaneina ehdotuksina itse tilaisuuksissa. Tilaisuuksiin on kaikilla vapaa pääsy. Oulun Sokrates-kahvila perustuu kaikilta osin vapaaehtoisuuteen.
Sokrates kahvila 