Huumori

17. Sokrates-kahvilan aiheena oli huumori.

Teemasta alusti vierailija, Oulun Työväen Näyttämön näyttelijä Eeva-Maria Kauniskangas.

Hän on mukana OTN:ssä pyörivässä Ei kiitos seksiä, olemme brittejä -farssissa. Hän esittää siinä Eleanor Hunteria. Esitykset ovat loppusuoralla.

Mikä saa meidät nauramaan?

Hyvin monet asiat: oudot, hämmentävät tilanteet, yllätykset, Chaplinin elokuvat, Spede, turkulaiset, tabut, epäsovinnaisuus, väärinkäsitykset ja niin edelleen.

Huumori ja nauru ovat elämää rikastuttavia asioita. Nauru rentouttaa ja antaa positiivista energiaa, joilla on tutkitusti myönteisiä fysiologisia vaikutuksia. Mentaalisista puhumattakaan. Ei suotta sanota, että nauru pidentää ikää.

Miksi nauramme? Monista syistä. Usein siihen liittyy kielellistä ja älyllistä nokkeluutta. Se voi olla psyykkinen turvamekanismi. Tuntemattomassa sotilaassa kukkii huumori siitä huolimatta tai juuri siksi, että ollaan sodan kauheuksien keskellä. Nauru on tapa selvitä tiukoista tilanteista. Joissain piukoissa paikoissa se voi olla ainoa selviytymiskeino.

Oikeastaan voimme nauraa mille tahansa. Ulla Tapaninen esimerkiksi  improvisoi aikoinaan tv:ssä taitavasti pedofiilia. Improvisointi tarkoittaa esityksen luomista esittämishetkellä.

Vastapainona edelliselle mainittiin olevan myös asioita, joille ei saa nauraa. Tältä osin on tarpeen tilannetaju eli sen aistiminen, mikä kulloisessakin hetkessä ja seurassa on sopivaa. Muun muassa toisen vaivaisuudelle nauraminen voi olla tietyissä tilanteissa yksiselitteisesti mautonta.  ”Kun tiedän, että nauru loukkaa toista, pyrin välttämään sitä”, totesi eräs keskustelija.

Leikillisesti esitettiin myös, että ”minulle ei saa nauraa”, ”tosikolle ei saa nauraa (heti perään kuultiin kommentti, että ”tosikolle vasta pitääkin nauraa”),  ”savolaiselle  ei saa nauraa”.

Huumori ja nauru ovat meidän ihmisten juttu. Ne liimaavat meitä sosiaalisesti yhteen.

Ilosofisen keskustelun ohjasi Markku Veteläinen.

Mainokset