Tuntematon sotilas – elekielestä

Kirjoittanut: Eero Lepistö

Sokrates kahvila (muistiinpanot)

Tällä kertaa aiheena oli uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta johdettu aihe: elekieleen vaikuttavat tekijät sekä rooli kommunikaatiotilanteessa. Totutusta poiketen yhteenveto tiivistää keskustelun puheenvuoro kerrallaan sihteerin tulkinnan läpi suodatettuna. Paikalla oli T (pj), E (siht.), A1, V, S, H, A2 ja M.

– V: Kun tutustuu uuteen ihmisryhmään näkemättä toisia, on vaikea haasteellista päättää miten reagoida tiettyihin sanoihin. Elekielen puute vaikeuttaa tulkintaa.
– T: Erään entisen kollegan elekieli vaikutti merkittävästi tilanteen kommunikointityyliin. Kädet puuskassa vs. rento muistiinpanojen kirjailu loi täysin erilaisen tunnelman.
– E: Ihmiset seuraavat herkästi toistensa elekieltä, on kyse pelaamisesta/peesaamisesta. Sitä voi myös käyttää hyväkseen.
– M: Sanojen merkitys kommunikaatiossa vain 7%.
– V: Äänen sävyllä on merkitystä.
– T: Elekieli on hyvin kulttuurisidonnaista. Suomalaisten sanotaan välittävän paljon informaation pelkän kielen avulla. Monissa muissa kulttuureissa elekieli on värikkäämpää.
– V: Japanin kielestä puuttuu ei Ei-sana.
– T: Kuvaus Intian matkalta, jossa opas jätti etukäteen kertomatta hotellin olevan täynnä, koska ei halunnut loukata.
– A1: Japanissa on riskialtista kysyä tietä, koska ihmiset haluavat kohteliaisuuttaan neuvoa vaikka eivät tiedäkään reittiä.
– T: Miten keskustelukulttuuri kehittyy suhteessa muuhun kulttuuriin. Ruotsalaiset ovat tunnetusti parempi myymään kuin suomalaiset, anglosaksiset kulttuurit eläväisempiä elekieleltään. Suomessa asutus oli pitkään harvaa. Eräs Juhani Ahon tarina kertoo jokea pitkin lipuneesta lastusta, jonka huomattuaan isäntä tiesi mennä yläjuoksulle tappamaan lastun paljastaman tunkeilijan/uhan. Monissa muissa kulttuureissa harvaan asuminen on harvinaisempaa. Löytyykö tästä selitys suomalaisten hillitylle käytökselle?
– S: Haastaa. Nykyään lähipiiri vaikuttaa kulttuuriperimään enemmän. (Muuttumaton) temperamentti vaikuttaa merkittävästi kommunikointityyliin.
– A1: Oma kokemus lapsuuden tiiviistä lähiympäristö puoltaa ympäristön merkitystä kommunikaatiotyylin muotoutumisessa.
– V: Komppaa sekä T:tä että S:ää. Ennen arvostettiin hiljaista lasta, mutta nykynuorison vilkaampi käytös on täysin hyväksyttyä. Esimerkkinä toimi koululuokan eläväinen saapuminen uimahalliin.
– H: Mitä ovat suomalaisten juuret? Ruotsiin ja Venäjään verrattuna olemme huomattavasti vaisumpia. Historiamme on silti samanlainen. Jääkauden jälkeen metsän reunat asustettu kaikissa maissa samalla tavalla, sieltä ei löydy selitystä eroille. Yhteisön johtohahmon vaikutus on kuitenkin merkittävä.
– S: Lapsuuden Tornionjokilaaksosta oli ketju kyliä, elämä yhteisöllistä, silti kaikki sisaruksen erilaisia vuorovaikutustavoiltaan – selvittääkö erilainen temperametti.
– A2: Arvot vaikuttavat merkittävästi kommunikaatiotyyliin.
– H: Miksi suomalaiset kommunikoivat niin vähän. Mikä on taloushistorian vaikutus siihen? Kaupungistuminen täällä tapahtui ruotsia myöhemmin.
– A1: Omassa lapsuudessa sai kylällä olla vapaasti omanlaisensa, tunteita näytettiin.
– M: Ruotsalaiset ovat järjestään ”keveämpiä”, eivät silti pinnallisempia, mikä sen selittää? Ruotsilla ei ole sodittu aikoihin, ja ovat siksi voineet kehittyä koska ei ole ollut uhkatekijöitä. Suomikin kehittynyt sosiaalisuudessa, mutta tyhmentyminen ja pinnallistuminen lisääntynyt. Epätietoisuus omasta olemuksesta jopa sukupuolesta hämärtynyt, ja ruotsissa muunsukupuolisellekin on oma termi. Ruotsalaisten ”keveys” on erilaista kuin amerikkalaisten retorinen ”How are you” -pinnallisuus.
– T: Myös suomenruotsalaiset kepeitä.
– V: Suomessa sosiaalisia taitoja ei opeteta samalla tavalla kuin amerikassa. Oaklandissa bussipysäkillä juteltiin heti, ja siihen tottui äkkiä. Paluu kuukauden reissun jälkeen suomalaisen marketin tylyyteen hätkähdytti – miksi pitää olla niin tyly.
– S: Ihmisten käyttäytyminen tarttuu, sen huomaa vaikka siinä miten paljon enemmän kädet elehtivät vaikka Italiasta palatessa.
– H: Maantiede ei selitä suomalaisten hillittyä elekieltä. Talous voisi selittää. Keskieuroopassakin on sodittu, mutta silti siellä elehditään enemmän. Genetiikkakaan ei selitä. H huomasi jo pienenä olevansa iloinen lapsi, vanhempana myös persoonallisuustestien kautta.
– A1: Kulttuurilliset tekijät vaikuttavat. Kaikki olemme persoonia. Koulut ja kokemukset muovaavat meitä.
– T: Kansallisesti erottaviakin piirteitä kuitenkin on.
– E: M:n kommenttiin viitaten: kaikenlainen kategorisointi sukupuolen tai temperamentin voi olla rajoittavaa.
– A1: Kielenkäytön kannalta sukupuolineutraali ilmaus (kuten suomessa) on helpompa. Myös uskonto vaikuttaa kommunikaatiotapaan.
– M: On yhä yleisempää ettei tiedä onko ihminen vai nainen. Silti ihmiset kaikkialla ovat samanlaisia. Oleellinen kysymys on: kuka ihminen on.
– V: Ihmiset kaikkialla eivät ole samanlaisia, vertaa vaikkapa afrikkalaisen ja eurooppalaisen suhdetta työhön..
– A1: Jopa aikakäsite on erilainen eri kulttuureissa. Pian jossain Aasian maassa voi tarkoittaa seuraavaa päivää.
– E: Alkuperäinen aiheemme oli eleet kommunikaatiossa. Kysymys ”Kuka ihminen on?” ja kulttuurisidonnainen käytös vie meitä kaus varsinaisesta aiheesta.
– T: Yhteenvetona voidaan todeta, että elekieleen vaikuttavia esille tulleita tekijöitä ovat talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto ja kieli. Miten ne vaikuttavat kommunikaatiotyyleihin?
– H: Millainen merkitys on tuotantolaitosten historialla siihen miten toimimme?
– S: Kysymys siitä Kuka ihminen on kiinnostaa. Millaisen kuvan yksilö luo itsestään eri tilanteessa? Oleellista kommunikaatiotyylin ymmärtämisen kannalta on yksilötason ymmärrys, ei niinkään suomalaisuus tai ympäristö.
– T: Alkuperäisessä aiheessa halusimme kuitenkin pohtia tekijöitä jotka voivat vaikuttaa ilmaisutapaamme.
– M: Mutta onko se filosofinen kysymys. ”Miksi” on filosofinen kysymys.
– T: Miksi viestimme kuten viestitämme on filosofinen kysymys.
– H: Filosofiaa ovat kaikki kysymykset jotka yhdessä koemme tärkeiksi.
– A2: Miten se vaikuttaa kehon kielen tarpeeseen? Joku toinen kieli on vaikea sovittaa omaan suuhun luontevasti.
– M: Puhe kielistä ja eleistä on sosiologiaa, ei filosofiaa.
– V: Silti meidän on lähestyttävä kysymystä kuin söisimme elefanttia – pala kerrallaan kokemustemme kautta pohtie.
– V: Bruce H. Liptonin kirjan mukaan geenit ei määrää sitä millaisia olemme, solukalvoilla on suurempi merkitys.
– T: Miksi ilmaisemme asioita kuten ilmaisemme? Mitä kautta M lähestyisi kysymystä ”Kuka minä olen?”
– M: Oleellista on tiedostaminen, avautuminen, sitä kautta lähetyminen eteenpäin. Tiedollinen taso on pinnallista. Filosofia on tiedon ja kokemuksen yhdistämistä. Sen pitäisi kiinnostaa meitä.
– E: Kokemuksistahan me tässä puhummekin, jostain on aloitettava. Ellei meillä ei tunnu olevan edes yhteistä käsitystä siitä mitä on fiosofinen keskustelu, miten voimme pohtia filosofisesti asioita?
– T: Jostain kulmasta meidän on asiaa lähestyttävä. Nyt on mainittu talouspolitiikka, kulttuuri, genetiikka, uskonto, kieli.
– A2: M:n kysymys on haastava. Miten siihen voisi edes vastata?
– M: Oleellisinta on itsetuntemus. Tunne itsesi, se vastaa kysymykseen kuka minä olen.
– E: Itsetuntemus vaatii itsenäistä tutkiskelua, jota voimme harjoittaa ilman ryhmässä keskusteluakin. Täällä ollessamme meidän täytyy löytää keino keskustella filosofisesti kokemamme kautta.
– M: Keskustelu nimenomaan testaa testataan itsetuntemusta. Ihmissuhteet ovat paras tapa tutustua itseensä ja omaan käyttäytymiseen.
– V: Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista. Entä mitä on viisaus? (Siitä puhuttiin viimeksi).
– A2: Mitä tarkoittaa itsensä tunteminen, se on jopa paradoksaalista. Joitain asioita ei voi tutkia muuttamatta niitä. Kun itseään tutkii, oppi lisää, ja ”itse” muuttuu. Itseään ei voi välttämättä edes tunnistaa, koska muutos on jatkuvaa.
– H: Kiinteää persoonaa on vaikea tunnistaa jatkuva muutoksen takia. Kaikki mitä itsestä on oppinut itsestään, on tullut muilta.
– S: Peilinä oleminen on oleellista, se miten välitämme tunteita. Kommunikaatiossa kohde on merkityksellinen. Olemme koko ajan matkalla, kaikki heijastukset muuttavat meitä. Vastaus kysymykseen kuka minä olen muuttuu koko ajan.
– T: Lähdimme kehon kielestä, totesimme, että liike on tärkeämpää kuin päämäärä. Olen keskustelun aikana seuraillut osallistujien kehon kieltä, joka on kaikkien kohdalla hyvin erilaista.S ja ja Ah edustavat ääripäitä.
– E: Jäi mainitsematta että kehon kieli, mikroilmeet ovat primitiivistä, aitoa viestintää, ihmiset ovat hyviä lukemaan sitä.
– M: Silti taitava myyntimies voi käyttää sitä hyväkseen ja johdatella.
– H: Sosiopaatti ei kytkeydy toisten tunteisin, siksi hänestä ei voida lukea mikroilmeitä.

Loppukaneetti. Illan keskustelu ei johtanut mihinkään varsinaiseen selkeään lopputulokseen. Sekin jäi selvittämättä, oliko keskustelu filosofista. Vaikka jokainen keskustelu on erilainen, kyseessä oli silti varsi tyypillinen Sokrates-kahvilan keskustelu. Ulkopuolista tällä tavoin litteroidun keskustelun mielekkyys voi kummastuttaa, mutta kohta kahdeksan vuotta tätä on jo jatkunut. Jotain kiehtovaa tässä kai on, vai onko? Ainoa tapa ottaa siitä selvä, on tulla itse mukaan kokeilemaan.

Viisaudesta

Tapani Hautamaäki teki kaksoisroolin  alustamalla keskustelun ja johdattelemalla sitä. Mielenkiintoinen alkuasetelma lähti uuden Tuntemattoman sotilaan Koskelan toimista, jotka Tapani oli huomannut monessa kohtaa elokuvaa; näissä toteamus rauhallisesti ”No niin, mennään!” osoitti hiljaista viisautta monessa vaikeassa paikassa. Tapani vertasi tätä Herakleitoksen ajatukseen filosofoksesta, ihmisestä joka rakastaa viisautta, hänellä viisaus viittaa harmoniaan josta voidaan sanoa ”yksi on kaikki”, so. ihminen ymmärtää yhteytensä kokonaisuuteen. Tätä Koskela toteutti. Toisaalta näissä Koskelan toimissa oli myös stoalaisen perinteen mukaista viisautta, eli viisas hallitsee tunteensa . Tästä lähdettiin miettimään mikä on viisaaan valinta ja ehkä enemmän päädyttiin siihen, miten viisaus kehittyy.

Alussa sivuttiin monia lähtökohtia: Mitä on vanhus ja viisaus? Voiko nuori olla viisas? Mikä on intution vaikutus? Pohdittiin kasvuympäristön ja toisaalta riippumattomuuden ja pelkäämättömyyden osuutta.

Viisauden kehittymiselle pidettiin tärkeinä rakennuspalikoina jonkinlaista älyä, halua ja kykyä oppia, uteliaisuutta ja kiinnostusta ilmiöihin ja arvoja/eettisyyttä kasvatuksen ja ympäristön kautta, matkan edistyessä ajan kanssa tulee sitten rohkeus, myötätunto, kokemukset ja tieto mahdollisesti tilannesidonnaisuus, todellisuus missä elää.

Muita sivupolkuja mentiin, mutta naurut kirvoitti vetäjän heitto nimeltä mainitsemattomasta poliitikosta, josta yksimielisesti todettiin, että ”älyä ja toimintatarmoa riittää mutta viisautta uupuu”. Sen sijaan toisinpäin, kuka kaikkien tuntemista henkilöistä olisi viisas, ei kukaan ehdotetuista ( Sauli Niinistö, Esa Saarinen tai metropoliitta Ambrosius) saanut yksimielistä kannatusta.

Joitakin määritelmäyrityksiä viisaudesta tuli: Viisautta on sisäisen ristiriidattomuuden kokemus riippumatta ulkoisista häiriöistä. Viisaus on kykyä käyttää älyä optimaalisesti hyväksi. Viisas ymmärtää oman toiminnan vaikutukset ryhmälle. Viisaalle itselleen ei ole merkitystä tiedolla, että on viisas. Viisautta mietittiin myös tienä, joka lähestyy mutta ei saavuta tavoitettaan.

Lopuksi lainaan opettajani Timo Klemolan kirjasta Taidon filosofia – filosofin taito jatkoa alun Herakleitokselle. ”Buddhalaisuudessa prajna, viisaus, tarkoittaa sellaista ymmärrystä, joka syntyy oman paikkansa kokemisesta kaikkeudessa. Prajnaan liittyy aina karuna, joka voidaan kääntää rakkaudeksi tai myötätunnoksi. Jos ymmärrämme olevamme osa kaikkea muuta, mitä on, se synnyttää meissä myötätuntoa kaikkea olevaa kohtaan. Kreikan kielen sana filosofia pitää sisällään samat elementit. Viisaus ei ole pelkkää käsitteellistä ymmärtämistä, vaan se viittaa kokemukseemme todellisuuden luonteesta.”

 

Näkökulman vaihtamisen taito

Kirjoittaja: Tapani Hautamäki

 

Tällä kertaa kenelläkään ei ollut valmista aihetta, mutta sellainen löytyi aika äkkiä: Näkökulman vaihtamisen taito.

Aivan ensiksi jouduttiin pohtimaan näkökulman ja mielipiteen eroa. Esitettiin, että mielipide on jonkun käsitys jostakin asiasta. Näkökulma taas kertoo asetelmasta, josta käsiteltävää asiaa tarkastellaan. Esimerkiksi työehtoneuvotteluissa palkansaajien näkökulma tehtävään sopimukseen on erilainen kuin työnantajien näkökulma. Kun käsiteltävää asiaa tarkastellaan eri näkökulmista, se saattaa näyttää ja usein näyttääkin erilaiselta. Aivan, kuten talo näyttää erilaiselta etupihan puolelta katsottuna verrattuna siihen, miltä se näyttää takapihan puolelta.

Näkökulman vaihtaminen voi johtaa siihen, että myös mielipide muuttuu, mutta haluammeko me vaihtaa näkökulmaa? Keskustelijoiden mukaan kysymys on usein hyvin tunneperäisestä asiasta. Ihminen on kasvanut tiettyyn arvomaailmaan ja omaksunut sen mukaan asenteensa esimerkiksi pakolaisiin. Näkökulman vaihtaminen vaatii rohkeutta ja toisaalta valistuneisuutta ymmärtää, että asiaa voi tarkastella myös muista kuin omasta näkökulmasta. Näkökulman vaihtaminen tai avartaminen voi oikean tiedon ja ymmärryksen varassa myös muuttaa omaa alkuperäistä käsitystä. Täydellinen pitäytyminen omassa näkökulmassa viestii joidenkin keskustelijoiden mielestä tyhmyydestä tai mielikuvituksen puutteesta.

Jos kaksi, eri näkökulmista ratkaistavaa ongelmaa tarkastelevaa toimijaa haluaa löytää ongelmaan yhteisen ratkaisun, se voi löytyä siten, että ongelma kuvaannollisesti siirretään toimijoiden välistä hieman etäämmälle. Tällöin molemmat toimijat pysyvät omissa asemissaan, mutta kun ongelma on siirretty hieman etäämmälle, heidän näkökulmansa lähenevät toisiaan. Tämä antaa mahdollisuuden löytää ongelmaan yhteisen ratkaisun.

Keskustelussa herätti väittelyä se, miten riippumattomuus vaikuttaa siihen, miten eri näkökulmista asioita tarkastelevat tahot pääsevät yhteisymmärrykseen. Toisen mielipiteen mukaan riippuvuus pakottaa tahot hakemaan ongelmaan yhteisen ratkaisun. Vastakkaisen mielipiteen mukaan juuri täydellinen riippumattomuus auttaa muuttamaan näkökulmaa ja johtaa eri osapuolet yhteisen näkemykseen. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että terveellisellä tavalla itseään arvostava ihminen pystyy arvostamaan myös muita ja näin hänellä on edellytykset toimia ongelmien ratkaisijana.

Lopussa pohdittiin vielä sitä, onko nykyään vaikeampaa löytää yhteisiä näkökulmia, kuin aikaisemmin. Keskustelussa esitettiin käsitys, että maailma on mm. nopean digitalisaation ja globalisaation myötä muuttunut paljon entistä kompleksisemmaksi. Jotkut pysyvät muutoksessa paremmin mukana kun taas toisen asema heikkenee ainakin suhteellisesti. Mitä enemmän tällaista erilaistumista tapahtuu, sitä vaikeampaa on löytää yhteisymmärrys ratkaistavina oleviin kysymyksiin. Kuitenkaan kehitystä sinänsä ei pidetty ongelmana. Ongelma sen sijaan on, kuinka kaikki ihmiset voidaan pitää mukana kehityksessä.