Tekstipohjaisen kriittisen ajattelun harjoitus

Kokeilimme uutta: mietiskelimme ja tämän jälkeen pohdimme kriittisesti Rikun jakamaa kertomusta.

Kertomus on Brenifier & Millonin kirjasta Learning to philosophize with Nasreddin Hodja. Riku kertoi, että kertomus on välimerellinen. Päämääränä oli muotoilla tarinan opetus. Suomennos Rikun:

 
Runoilija

Yksi kylän mies pitää runojen kirjoittamisesta, ja pyytää Nasrudinia kuuntelemaan muutamia runojaan. Tietäen entuudesta, että tämä voi olla riskialtista touhua, Nasrudin yrittää kohteliaasti kieltäytyä. Tietäen myös olevansa hyvinkin tietämätön runouteen liittyvistä asioista. Mutta mies on sinnikäs vakuuttaen luottamustaan Nasrudiniin ja hänen viisauteen. Pakotettuna Nasrudin lopulta suostuu. Hän kuuntelee kärsivällisesti pitkän runon, ja sen loputtua ei sano mitään. ”No!” sanoo runoilija. ”No mitä?” kysyy Nasrudin. ”No mitä pidit?” ”Tahdotko todella tietää?” Lopulta pakotettuna Nasrudinin on vastattava. Niinpä hän antaa rehellisen mielipiteensä:”runosi on huono, se on mahyaileva, turhanpäiväinen ja tylsä.” Runoilijamies tulee punaiseksi suuttumuksesta, ja viisi minuttia hän huutaa täyttä kurkkua Nasrudinille nimitellen häntä, ja kehitellen mitä mielikuvituksellisimpia loukkauksia. Kun mies rauhoittuu, Nasruddin kommentoi: ”No, sinun runoutesi on kamalaa, mutta proosasi on hienoa!”

 

Jokainen yritti löytää aluksi mahdollisen opetuksen. Sitten perustella olenko samaa vai eri mieltä opetuksen kanssa osoittamalla se tekstistä. Pikkuporukassa vertailimme ajatuksia ja valitsimme yhden muille jaettavaksi.

Kolmesta opetuksesta jouduimme valitsemaan sen, joka sopisi huonoiten.

Siitä käynnistyi keskustelu, jota luonnehdittiin lopussa ongelmien keksimiseksi. Muutamien mielestä väitteiden ja vastaväitteiden keksiminen oli väkinäistä. Ponnistelimme ja vetosimme tekstin sanamuotoihin, informaatioon ja tunnelmaan. Kinattiin siitä, mikä on totuudellista tai aitoa.

Loihittiin kaksi erilaista tulkintaa, kaksi tapaa lukea kertomus. Molemmat rakentuvat sille, mikä näyttää olevan runoilijan ja Nasruddinin suhde. Löydät opetukset ja tulkinnat kommenttiosiosta.

Mikä nousi tarinasta, mitä toimme elämästämme mukaan? Luinko Opetuksen, koska sitä kysyttiin? Mitä välimerellisyys merkitsi?  Olisiko meidän pitänyt tietää kertomuksen konteksti, tapahtumat ennen ja jälkeen. Nasruddinin rooli tarkemmin yhteisössään. Eksegeesikin mainittiin.

Olinpa silti virkistynyt lopussa.

Kertomus kertomuksesta loi kohottavan hetken!

Oikeudenmukaisuudesta

Illan keskustelun vetäjä, Markku Veteläinen, oli kutsunut Sokrates-kahvilan tutustumaan uuteen Talvikankaan kouluun. Ihastelimme koulun arkkitehtuuria, valoa ja tilaa, ja käytännön ratkaisuja: koulu on rakennettu avoimeksi oppimisympäristöksi, tilojen avoimuus ja muunneltavuus, uudet laitteet ja ympäristön kauneus vakuuttivat meidät. Parilla sanalla mainittiin myös kouluun tulevasta uudesta arviointimallista.

Illan teemana oli oikeudenmukaisuus. Leppoisassa keskustelussa ajatuksena oli  lähestyä asiaa positiivisen kautta: jokaista pyydettiin miettimään hetken omia oikeudenmukaisuus-kokemuksiaan. Ja olipa se työlästä! Epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia tuli heti nippu mieleen lähes jokaisella. Mutta sitten. Arkipäivän pienistä asioista nousi näitä: vaikkapa miten autokorjaamossa oli hyvitetty pyytämättä väärän ohjeen tai poikkeuksellisen työn osuus, tai kotona lapsille pauhaaminen olikin saanut isosiskon huomauttamaan: ”Mitä sinä pikkusiskolle huudat, minähän se tein väärin!”

Yhteiskunnan tasolla koettiin pahoinvoinnin kasvaneen ja oikeudenmukaisuuden tunteen vähentyneen. Mutta ei tämäkään ole uusi asia sanottiin, sotien jälkeen tai 90-luvun laman jälkeen tulleet kokemukset vaikuttavat yhä, varsinkin laman yhteydessä osa oli tullut suoraan tietoisesti väärin kohdelluksi. Arvomaailman muuttumisen ja käynnissä olevan muutosprosessin, jota sen keskellä eläen on vaikea havainnoidakaan, todettiin aiheuttavan epävarmuutta ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta: aikaisemmin kun oli opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä, oli työpaikka ollut turvattu, mutta ei enää. Vastalääkettäkin yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ehdotettiin: ihmisten aito kohtaaminen hallinnollisessakin työssä (poliisi, sosiaalityöntekijä, pankin toimihenkilö mm.), sydämellään työn tekeminen lisää oikeudenmukaisuuden kokemusta. Mitä sinulle kuuluu? -kysymys ja myötätunto mukana. Kahdella oli tästä suora kokemus, toisella miten pankin toimihenkilö auttoi häntä vaikeassa tilanteessa välittämisellään, ja toisella miten hän itse joutui vastoin tahtoaan irtisanomaan ison joukon ihmisiä, mutta päätti sitten tehdä työnsä mahdollisimman inhimillisesti ja kunnioittavasti.

Itsensä tuntemista korostettiin ja samalla omien arvojen tuntemista. Lähestyttiin jälleen ”Kuka minä olen”-kysymystä. Hyvää itsetuntemusta ja myötätuntoa itseä kohtaan pidettiin suojana epäoikeudenmukaisuutta kohtaan (miten suhtautuu). Myös uudessa opetussuunnitelmassa arvioinnissa oppilas vastaa kysymykseen: Missä minä olen hyvä?

Yhteenvetona edellisistä, oikeudenmukaisuuteen liittyy vääryyden hyvitys, tasavertaisuuden tarve (ei samanlaista mutta saman verran?), kokeminen – itsetunto/ myötätunto itseä kohtaan ja sopiva itsekkyys? Ja mietittäväksi illan aikana toistunut kysymys: Miten suhtaudun asioihin, rakkaudella vai pelolla?