Ihmisarvo

Eilisiltainen keskustelu käynnistyi alun pehmeän unenomaisesta kuvakollaasista, siinä oli ihmisiä erilaisissa tilanteissa, keskiössä kerjäläinen polvillaan. Jokainen vuorollaan kirjoitti kuvan taakse, mistä kuva kertoo, kysymyksenä, repliikkinä tai asiana. Kiinnostavimmaksi aiheeksi keskustelulle nousi ihmisarvo ja sen oivaltavana vetäjänä toimi Markku Veteläinen.

Jo alkuun nousi väite: Ihmisarvo on itseisarvo sinänsä. Vilkkaassa keskustelussa tuli toisenlaisia näkökulmia: ihmisarvo on kulttuurinen arvo, se on erilainen eri historiallisina ajanjaksoina, jopa niin että toiset ovat arvokkaampia kuin toiset nyky-yhteiskunnassamme.  Ehdotettiin myös, että se on subjektiivinen asia: oma kokemus omasta arvosta. Metittiin myös milloin ihmisarvo viedään, voiko sitä viedä? Häviääkö se kuolemassa? Vasteena näille: ihmisarvo on selviö itsessään, ulkoisilla seikoilla (asema, omistukset mm.) vain arvotetaan, ihmisarvo on sama kaikilla.

Millä sitä sitten mitataan …  mittareita ehdotettiin, mutta ei niitä löytynyt. Myös käytännön esimerkeillä abortti ja eutanasia yritettiin hake, mikä määrittää ihmisarvon, näissä todettiin sekä vastustajien että puolustajien perustelevan käsityksiänsä juuri samalla käsitteellä.

Yhtä loppupäätelmää ei tullut, mutta tässä poimimiani versioita: Ihmisyys on vasta ihmisyyttä yhteydessä toisiin.  Tajuamme intuitiivisesti – tai toisen keskustelijan sanomana tajuamme sydämellä – mistä on kysymys, mutta olemme kielemme vankeja, tuo käsite jää kielemme ulottumattomiin.  Ja nyt kirjoittaessani ajatus, että ihmisarvo on itseisarvo itse elämän takia. Se on pyhää.

Onko ihminen hyvä?

Illan ideana oli oppia problematisoimaan toisen väitteitä tai pohtia reilusti kriittisesti kanssakeskustelijain ajatuskulkua.  Sokraattisen kyselyn tapaan. Lähtökohdaksi tuli kysymys: Onko ihminen hyvä?  Itse kysymys osoittautuikin niin mielenkiintoiseksi, että illan vetäjä, Riku Välitalo, vaihtoi onnistuneesti lennossa lähestymistapaa.

Alkuvaiheen vastauksina tuli : En tiedä, millainen ihminen on. (Sekä vastaus että peruste). Tai: Ihminen on kuin vesi tai tuuli  (ei hyvä eikä paha). Muutama oli sitä mieltä, että ihminen on hyvä . Perusteluina kyky myötätuntoon toista ihmistä kohtaan, tai että ihminen on syntynyt hyväksi, tai että ihminen on pohjimmiltaan hyvä mutta ulkoiset tai sisäiset asiat vaikuttavat, voiko se toteutua. Myös: jos on valittava hyvä tai paha, niin sitten hyvä. Mutta epäilyjäkin tuli: ei ole olemassa universaalia vastausta siihen mikä on hyvä ; ei voi vastata kyllä tai ei – ihmisen moraalikompassi vaikuttaa,

Kiihkeässä jatkotyöstössä pohdittiinkin kumpi määrittää ihmisen hyvyyttä enemmän, teon aikomus vai seuraus? Mikä ero on itsekkäällä hyvällä teolla tai hyvällä teolla? Onko olemassa pyyteettömiä tekoja?  Yksi kiteytys oli: Ihmisen toimintaa ohjaa pyrkimys hyvään suhteessa omaan ymmärryksen tilaan ja siihen tilanteeseen, missä kulloinkin on.  Ja timanttina lopuksi: on kaksi tapaa reagoida, joko rakkauden tai pelon kautta.  Ja liuta kysymyksiä jäi jatkopohtimiseen.