Onko filosofialla tavoitetta?

Tällä kertaa ei valmisteltua aihetta ollut, vaan kysymys nousi keskustelijoiden joukosta, viimekertaisen keskustelun loppumetreiltä jääneenä: Onko filosofialla tavoitetta?

Pienryhmissä käydyn keskustelun pohjalta nousi: Ei tarvetta; filosofia rikkoo vallitsevan systeemin. Voiko olla olemassa tavoitteetonta toimintaa; voiko olla olematta tavoitetta? Filosofia on väline, onko välineellä tavoitetta? Onko oleellista filosofi ja hänen tavoitteensa? Tavoitteena on ymmärryksen synnyttäminen. Filosofian tehtävänä on löytää erilaisia totuuksia; ihmetellä, käydä dialogia; kun nousee asia joka järkyttää tasapainoa, tavoitteena on löytää vastaus kysymykseen ja saavuttaa tasapaino.

Hannu Juuso veti keskustelua taitavasti. Silti pohdinta välillä takkusi, kysymys oli vaikea.  Esimerkiksi otettiin Sokrates-kahvilamme: Mitä filosofia nyt on? Mitä se on meille? Mikä tavoite on nyt? Keskustelu pyöri aikaisemmissa, yo. kysymyksistä ei irronnut ihmeempää. Etsittiin analogiaa, onko matematiikalla tavoitetta? Entä onko ajattelijalla tavoitetta? Onko filosofia metakieltä? Onko filosofin tavoite filosofian tavoite?

Sitten käytiin pienryhmissä keskustelu jo käydystä keskustelusta. Jokin liikahti. Tuli vastauksia: Täytyy olla joku ristiriita, josta nousee kysymys – ja siihen haetaan vastauksia, tasapainoa. Filosofia pyrkii ymmärtämään. Ja jotta ymmärtää mitä toinen sanoo, olennaista on toisen kohtaaminen. Jonkun mielestä filosofian tavoite on filosofia itse. Kun joku kysyi filosofian merkitystä, se liikautti vielä enemmän: Filosofian tavoite on hyvinvoinnin lisääminen, so. oman ajattelun laajentaminen ja auttaa näkemään toisen ihmisen näkökulmaa. Myös: filosofian tehtävä on yhteiskuntakritiikki, kyseenalaistaa totuttuja ”vahvoja varmuuksia”. Pitkäaikainen pohdiskelija ( jo 9. vuotta mukana) totesi: Sokrates-kahvilassa riittää, että on mukavaa yhdessä ajatella. Ja tästä nousi, oliko tämä lyhyt yhteinen hetki filosofista  elämää  paitsi mukavaa myös melkein onnellista? (Olisiko se yksi filosofian tavoite?? Ainakin tuli vastaus yllä oleviin kysymyksiin Sokrates-kahvilastamme.)

 

Mainokset

Päättyykö ihmiskunnan historia? Loppuuko filosofointi?

Sokrates-kahvilamme 9. vuosi kännistyi reippailla kysymyksillä! Hannu Karvonen oli tehnyt perusteellisen alustuksen, jonka toivottavasti saamme liitteksi blogiin. ( lis. 26.1. Kommentteihin) Lähtökohtana oli luonnonsuojelijan ja filosofin näkökulma maailmamme nykyiseen tilaan ja tulevaan. Haasteena alussa annettiin mietittäväksi 19 uhkakuvaa ympäristön vinkkelistä (mm. liikakansoitus, ilmaston muutos). Tulevat ongelmat nähtiin niin isoina, että ihmisaivot eivät kykene niitä käsittelemään ja löytämään ratkaisuja. Perusteltuna lopputulemana oli, että ihmiskunta on tullut tiensä päähän, ja samoin filosofointi on tullut tiensä päähän. Ja vaihtoehdoiksi jää: joko tuhoudutaan tai siirretään ihmismieli pois järjestelmiin, jotka eivät ole riippuvaisia biosfääristä (ja tätä myötä tulisi filosofian loppu, kun aistimellinen ihminen siirretään pois). Loppuuko ihmiskunnan historia? Mikä on minun osuuteni?

Ihmismielen siirtämistä tekoälyyn pohdittiin, miten se voisikaan olla mahdollista? Miksi pitää tehdä tekninen ratkaisu? Kysyttiin, mikä tuhoutuu? Onko ihmisyys olennaista mielessä? Tarvitseeko filosofointi ihmistä?

Yksi keskustelija kritisoi lähtökohtaa. Hänen mielestään pahin uhka ihmiskunnalle on rakkaudettomuus, ihmisten irtautuminen totuudesta ja hyvyydestä, ihmisten välinen epätasa-arvo ja ennen kaikkea ahneus. Ajatuksena oli, että jos tulisikin talousromahdus, rakkaus ja toisista välittäminen lisääntyisivät?

Alun kahtiajaolle haettiin kolmatta vaihtoehtoa. Yhtenä mahdollisuutena pidettiin avautumista suurelle kehitykselle, ihmisen tietoisuuden laajentumista ja sitä kautta ymmärtämystä. Toisena mallina ehdotettiin avautumista suurelle kokonaisuudelle ja sen kokonaisuuden näkemistä. Nykyongelmana on se, että tavoitellaan hyvää niin paljon, että ei nähdä mitä pahaa se tuo tullessaan. Uhkalistan asioita pidettiin seurauksina mm lyhytnäköisyydestä ja itsekkyydestä. Tämä kehitys mahdollistaa sen, että kaikki ihmiset eivät pysy kehityksen mukana ja tulee kahtiajakautuminen, alttius populismille , huomio kohdistuu vain pieneen kokonaisuuteen.

Keinoälyn mahdollisuuksia mietittiin, kannatettiin ajatusta keinoälystä, jonka valjastettaisiin ihmisten käyttöön niin, että ihmiset voisivat ymmärtää toisiaan – se taas edistäisi rakkautta ja välittämistä.

Geenimanipulaatiostakin keksittiin utopistinen apu: jospa se voisi edistää rakkausgeenejä.

Varhaista vuorovaikutusta lapsen ja vanhemman/äidin välillä ja sen tukemista kaikin tavoin ehdotettiin tärkeimmäksi aluksi.

Välillä tuli selkeä rajaus: kysymystä päättyykö ihmiskunnan historia voi ajatella, tarkoittaako se päättymistä täällä maapallolla vai muilla taivaankappaleilla? Ja keinoälyn kehitystä pidettiin välttämättömänä tuon jälkimmäisen vaihtoehdon kannalta.

Lopussa äänestettiin. Päättyykö ihmiskunnan historia-kysymys rajattiin maapallolle.  Vaihtoehdot olivat 1. Ihmismielen siirtäminen keinoälyjärjestelmiin, 2. Tuho, 3. Ihmismielen vapauttaminen ongelmista ( tässä aikaisempi avautuminen!) , 4. Geenimanipulaatio ja 5. Kasvatus (varhainen vuorovaikutus). Numero 3 sai 4 ääntä ja numero 5 sai 3 ääntä – osa äänesti molempia ja iso osa ei mitään.

Tässä on vain pääkohdat keskustelusta ja toivon täydentäviä kommentteja muilta.