Liki 5-vuotissynttärikahvila oli vallaton ja vapaa, tavanomainen järjestys heitti kuperkeikkaa: aloitettiin pienoisnäytelmällä ja loppusanoiksi esitettiinkin varsinainen alustus lyhyenä tiivistyksenä, keskustelijoiden sanavalintoihinkin taisi vaikuttaa pikkujoulukausi, positiivisuutta sanottiin jossain välissä eroottiseksi, mutta lähellä loppua jopa seksikkääksi! Mutta alkuun.
Improvisoidussa mininäytelmässä ulkoiset faktat olivat samat kahdessa näytöksessä: keski-ikäinen aviopari istuu aamukahvilla, töihin lähtö on edessä, ulkona on pimeää ja sataa räntää, selkää särkee, mehulasi täyttyy puolilleen, eläkeikää juuri nostetiin… Ensimmäisessä osassa kaikki tuo menee pessimistisesti sävytettynä ja se latistaa parin vuorovaikutuksenkin. Sen sijaan toisessa osassa faktat ovat samoja, mutta ote onkin positiivinen, mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja näkevä, toinen ihminen myös huomataan ja kohdataan, kiitollisuus ja ilo – ja lopulta rakkauskin ilmaistaan spontaanisti.
Itse keskustelussa nousi: Positiivisuus on energisyyttä. Se on henkistä kasvua, näkökulma tai asenne, se on kiitollisuutta ja arvostusta, oman elämän hyväksymistä. Kun pelkonsa on voittanut, sen jälkeen positiivisuus luo mahdollisuuksia. Se tarkoittaa, että tee parempi kattaus! Se on itsensä leimaamista ja leimautumista. Se on tunnetila – mielentilan horisontissa. Tai toisen sanoin: se on mielen asennetta, kiitollisuutta, sydämen tila. Mutta toisaalta: Mistä johtuu melankolisuus ja surkeus? Pitääkö positiivisuutta yrittää? Voiko positiivisuutta valita?
Jonkun mielestä positiivuus oli kertakaikkiaan ällöttävää, se ei ole mikään arvo sinänsä. Kritisoitiin näkökulmaa, että kaikissa asioissa on positiivinen puolensa. Se kyllä hyväksyttiin negatiivisissakin asioissa, että huonomminkin asiat voisivat olla! Kaksi uutta termiä lanseerattiin: luonnollinen positiivisuus (mikä on siedettävää) ja positiivinen negatiivisuus (työyhteisön tyytymättömimmät ja kovimmat purnaajat jotka saavat positiivisen energiansa negatiivisuudesta).
Markku Veteläisen luotsaamasta keskustelusta sanottiin: ”hirveä keskustelu” (oululaisittain se tarkoitti, että mielenkiintoinen ja niin monia ajatuksia sisältävä juttu, ja että aikaa olisi pitänyt olla 3 päivää) ja ”ihanasti polveutuva keskustelu.”
Lopun tiivistelmässä eli itse alustuksessa lyhyesti viitattiin Barbara Fredricksonin tutkimuksiin ja kirjaan Positivity. Hänen mukaansa hyvät ja positiivisuutta nostavat tunteet ovat ilo, kiitollisuus, kiinnostuneisuus, tyyneys, toivo, ylpeys, kyky huvittua, innostuneisuus, ihmettely – ihastelu ja kaikki nuo itseensä sulkeva rakkaus tärkeimpänä. BF on tehnyt tiukkaa tieteellistä tutkimusta positiivisuudesta, hänen teoriansa mukaan positiivisuus ”broaden and build” (laajentaa ja rakentaa) ja se yksinkertaisesti tuntuu hyvältä, mikä puolestaan säteilee ympäristömme ihmisiin; se laajentaa mieltämme ja rakentaa voimavarojamme, lisää selviytymiskykyämme ja sitä voi kehittää. Positiivinen asenne on myös elämän ja kuoleman kysymys: positiivisten ihmisten on todettu elävän 7-10 v pidempään, toisaalta epäaito positiivisuus on liki yhtä vaarallista kuin negatiivisuus. Ja mistään uudestahan ei ole kysymys: idän viisausperinteissä jo pari vuosituhatta, buddhalaisessa psykologiassa, opetetaan hyväksymään negatiiviset asiat (ja päästämään niistä irti) ja viljelemään positiivista.
Sokrates kahvila 