Kultaiset patsaat, jouluhössötys, rikkaat ja köyhät, sekä keskeneräinen Nikomakhoksen etiikka innostivat meitä pohtimaan kohtuullisuutta. Kolistelimme ihan laitoja tunteaksemme ääripäät ja lopuksi tasapainon.
Kuulimme kuinka onni ja rikkaus ovat satujamme, toiveita vapaudesta. Tyhmä ei kannata olla, muistimme Aristoteleelta. Onko hyödyllistä joskus vatvoa, vaikka tätä fantasioinniksi nimettiinkin?
Jäimme pohtimaan matkan ja päämäärän suhdetta: ”Viivästetty tarpeentyydytys on menestyjän resepti” ”Tavoitteellinen toiminta on myös yhteiskunnan toimivuutta” ”Kyllä guruillekin elämä ennen valaistumista ja sen jälkeen on samaa: halonhakkuuta ja vedenkantoa” ”Liika ponnistelu vie huomion tästä hetkestä”
Mutta mitä kysyimme? Jos mitä-kysymyksillä tavoitellaan aineellista, ja ’miksi’-kysymyksillä jotain syvempää, mitä kysymme kohtuullisuudella?
Ainakin voin käyttää kieltä, joka näyttää ajatuskulkuni. Voin lakata opettamasta toisia.
Näytti, että raha ratkaisee. Jotkut mässäilevät, valtiot mahtailevat. Saan suuttua näistä, vallankumouksiakin on.
Onko kyse oikeudenmukaisuudesta vai tasajaosta? On mittareita. Verotus tasii. Asioita ratkotaan, lakeja säädetään.
Mutta kun punnitsen ja harkitsen, tulkitsen tavoilla mihin siinä kykenen. Kokonaisuuteen piirtyy lisää yksityiskohtia, jos tahdon. Näen tilanteeni, ja toimivat tavat.
”Kullekin tarpeensa mukaan”
Loistetaan, jossain kohtaa!
Sokrates kahvila 