Riku Välitalo johdatteli meidät ajankohtaiseen sananvapauskeskusteluun viitaten mm pariisilaisen satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen tehtyyn iskuun. Olisimme voineet aloittaa keskustelun myös uusnatsistisista kannanotoista tai vaikkapa pedofiilisten mielipiteiden esittämisvapaudesta, mutta ajankohtaisuus voitti tällä kertaa.
Aihe osoittautui haasteelliseksi. Esiin nousivat teemat sananvapauden määrittelystä, kriteereistä ja käytöstä. Loppukeskustelussa Riku nosti esiin vältettävyyden ja välineellistävän ajattelutavan, joista toivottavasti myöhemmissä tapaamisissa.
Keskustelussa muotoutui muutama kysymys: Voiko sananvapaus olla absoluuttinen, universaali, itseisarvo? Vai onko sananvapaus pelkästään työkalu? Oikeuttaako sanavapaus loukkaamiseen? Vaikuttaako viestin levikki sen sisältöön? Onko pilakuvan piirtäminen Muhamedista tekona paheksuttavampi kuin kannanotto, että Muhamedin voi piirtää (pilakuvana)? Oliko kostoisku rikkomus sananvapautta vastaan? Miten satiiri ja ranskalainen yhteiskunta tulisi ymmärtää? Miten muslimit tulisi ymmärtää? Millaista on vastuullinen viestintä? Miten sananvapauden mahdolliset rajat tulisi määrittää?
Sananvapaus nähtiin yhdeltä olemukseltaan absoluuttisena ja rajoittamattomana, länsimaisen demokratian ja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kulmakivenä, johon liittyy luovuttamattomana ilmaisun vapaus. Tämä koskee kaikkia henkisiä kulttuurin tuotteita. Tätä ei kukaan voi rajoittaa, vaan totuusväitteiden ilmaisu on yksilön ja yhteisön oikeus. Väitteisiin voi tällöin vapaasti ottaa kantaa tai olla ottamatta kantaa. Auktoriteetti ei rankaise tai kritisoi eikä auktoriteetti muutenkaan ole se taho, joka esittää totuusväittämät.
Sananvapaus itseisarvona todettiin kuitenkin hieman keinotekoiseksi, ideaaliksi. Itsekeskeisyytemme takia ilmaisemme itseämme rajallisesti, ymmärrämme toisiamme väärin, loukkaamme ja loukkaannumme, olemme harkitsemattomia etc. – –Toisaalta nähtiin, että yhteiskunnallisten valta-asetelmien takia jotkut ihmiset tai ihmisryhmät elävät ”ulkopuolisina” tai pelkäävät. Satiiri muuttuu kiusaamiseksi. Kysyttiin myös kyseenalaistettiinko muslimien sananvapaus. Maailmankuvien eroista johtuen käsitykset pyhästä ja vakavasta saattavat poiketa toisistaan.
Sananvapaus pitäisi keskustelijoiden mielestä nähdä pikemminkin työkaluna. Silloin se on vuoropuhelua ja viestintää, jolla ymmärrämme toisiamme ja näin muokkaamme yhteisöä tai yhteiskuntaa. Maailmankuvien erot tulisi nähdä siten, että rakentaisimme yhteistä, emmekä provosoi vastuuttomasti toista. Parhaimmillaan arvostelu, kannanotot ja satiirikin korjaavat epäkohtia, toimivat vastavoimana, muutosvoimana ja estävät tuhoisia tekoja.
Meidän pitäisi myös osata ajatella seurausten kautta. Tilannetajua, hienotunteisuutta ja sivistystä penättiin. Pilakuvat nähtiin huonona provokaationa, joissa ei ollut kysymys sananvapauden perimmäisestä toteuttamisesta. Lääkkeeksi esitettiin itsekritiikkiä, jota yksilöt tekisivät omassa yhteisössään, keskenään. Näin sananvapautta kontrolloitaisiin yhteiskuntarauhan nimissä.
Hienon keskustelun päätteeksi huomaan taas, kuinka tärkeää on tuntea oma taustansa ja maailmankuvansa ja osata sanoittaa se—-ja miten suojelisin toisen samaa oikeutta!
Sokrates kahvila 