Sisu

Illan alustaja oli tehnyt suuren työn perehtyessään ”sisuun”, saimme pohdittavaksemme kirjallisen yhteenvedon. Hannu Juuson vetämä keskustelu rakentui taitavasti kolmeen osaan:  ensin alustuskirjoituksen pohdiskelu ja kysymysten nousu sieltä; sitten oman kokemuksen kautta sisun määrittelyä, mitä se meille tarkoittaa, ja lopussa laajennus sisu-käsitteestä.

Alkupohdinnan väitteitä, jotka herättivät kysymyksiä olivat mm: ”Filosofisesti kiinnostavaa sisussa on sen tavoitteellisuus ilman palkkiota tai päämäärää. Puhumme siis hyvästä elämästä.” ”Parhaimmillaan sisu on elämäntyyli ja tapa kohdata maailmaa. Sen arvo laajenee yksilöstä yhteisöön.” ”… sisu on suomalaisilta vähintäänkin piilossa. Sisu pitäisi päivittää. Mitä hyveellinen ”kaveria ei jätetä”-periaate tarkoittaisi? Miltä tulevaisuuden Suomi näyttäisi jos meillä olisi enemmän sisua?”

Toisaalta alkupohdinnassa verrattiin sisua lähikäsitteisiin ”sinnikkyyteen”, ”periksiantamattomuuteen” ja ”resilienssiin”. Eroja löytyi, kirjoittajan mukaan sisu alkaa sieltä missä sinnikkys loppuu. Toisaalta sisu on kykyä puskea äärimmäisessä tilanteessa eteenpäin, mutta joustavalla tavalla, se on päätöstä yrittää vielä kerran. Verrattuna resilienssiin, kykyymme selviytyä  vastoinkäymisistä, sisu onkin kestävyyttä: se vahvistaa ja kasvattaa kykyä sietää haasteita ja ”pohjalla oloa”. Toisaalta kysyttiin vielä: Osaammeko ihmetellä vauvojen  sisua? Miten sisua voi lisätä tietoisella harjoittamisella?

Missä sisu sitten näkyi keskustelijoille: Se on määrätietoista sitkeyttä sisäisen tavoitteen valossa. Se näkyy 90-v. isän jaksaessa edelleen pitää huolta kunnostaan ja ruokavaliostaan, vaikka voisi helposti jo luovuttaa. Huippu-urheilussa se on, kun  kaikki on annettu ja  vielä vedetään yli sen. Jollekin se näyttäytyy tunnetilana, joka voi johtaa populismiin.  Ja jollekin se on Suomen talvesta selviytymistä. Toiselle se on isänä yöllä koliikkivauvan kantamista, vaikka on jo aivan uupunut päivätyön jälkeen rakennuksilla illan puurtamisesta. Talvisodassa yksilösuoritukset ja yhteisöllisyys olivat sitä parhaimmillaan, esim. meillä ei ollut panssarivaunuja eikä niiden torjuntayksikköjä ( toivottavasti kirjoittajalta oikea termi), liki mahdottoman edessä keksittiin erilaisia ratkaisuja vaikkapa käsikranaatit ja Molotovin koktailit. Sisu on läsnä tässä hetkessä, jo toteutuneena se on jo muuttunut esim. itseluottamukseksi, etukäteen sisua ei voi olla, se on lähinnä pelkoa. Jo selvitettyä sisu-kokemusta verrattiin Lappi-ilmiöön, Lapin raja siirtyy aina sitä korkeammalle mitä pohjoisemmaksi mennään.

Pohdittiin myös voiko sisu olla negatiivista? Mietittiin pohjalaisten ”läpi harmaan kiven”- menoa, onko se äärimmillään yksinäisyyteen ja umpikujaan johtavaa negatiivista sisua? Joku kysyi onko pahansisuisuus sitten tätä? Mutta alustajan mukaan sisu on olemuksellisesti positiivista.

Viimeisessä vaiheessa keskusteltiin alkupohdinnan väitteestä: ”Kun näet toisen haavoittuvuuden, näet hänen sisunsa.” Toisen kohtaaminen , näkeminen, laajenee maailman kohtaamiseen. Sisu on etiikkaa.

Mainokset

Väärä valinta?

Keskustelun vetäjä, Riku Välitalo, esitti alkukuvan pohdintaan: maalauksen, jossa musta mies on kahleissa ja joita hän on maalaamassa kultaisiksi. Pienryhmissä etsittiin kuvan herättämiä kysymyksiä ja niitä löytyi: Toivo?; Riistokapitalismi?; Mitä on vapaus?; Asennoituminen vai piilottelu?; Itseaiheutettu orjuus?. Näistä viimeisin valittiin yhteiseen tarkasteluun. Taustalla oli pienryhmän ajatukset, luommeko itse kahleemme ympäristön ja omistakin paineista käsin? Kahleiden kultaaminen – onko silloin jo sisäistänyt roolinsa ja on jo sopeutumassa?

Pitkään pohdittiin, mitä tarkoittaa itseaiheutettu orjuus tai kahleisin joutuminen. Mietittiin, että voimme valita asioita, jotka rajoittavat (kahlitsevat) vapauttamme, esim luostariin meneminen ja arkipäivästä vaikkapa asuntolainan hankinta. Toisaalta, jotta valinta olisi oma, vapaa valinta, täytyy olla ainakin kaksi vaihtoehtoa mistä valita.  Ja edelleen, voiko ihminen tarkoituksellisesti tehdä ”väärän” valinnan, valita ”kahleet” tai kärsimyksen – ja miksi hän tekee niin? Pohdittiin, jos valinnan hetkellä tietää valitsevansa väärin, mitä siitä seuraa? Kysyttiin myös, onko ihminen ylipäätään vapaa valitsemaan? Tai oltiin sitä mieltä, että ihminen valitsee aina näennäisesti oikean vaihtoehdon. Jopa Sokrates joutui perusteluissa kehiin: ihminen ei tee koskaan vastoin parempaa tietoaan. Ja Kantiinkin vedottiin: luonnolakeja vastaan ei voi taistella, mutta  pitkälle voi tehdä moraalisen valinnan.

Monia muitakin kiintoisia heittoja tuli. Lopulta äänestettin siitä, kuinka moni ajattelee, että ihminen voi tarkoituksellisesti valita väärin. Niukasti yli puolet kannatti tätä.