Kiitollisuus

Joulun alla ja Suomi100-juhlien jälkeen hiljennyttiin Kiitollisuuden äärelle.

Alussa jokainen mietti hiljaisuudessa tykönään, mistä asioista voi olla juuri nyt kiitollinen. Jatkotehtävänä oli vielä hetken muistella ihmistä, jolle voi olla kiitollinen.

Sokrateskahvilan väki löysi monia kiitollisuudenaiheita: terveys oli monella ykkönen, heti perässä tärkeät ihmiset, ympäristö laajasti kotimaana tai yhteiskuntana tai lähempänä kotina, kirjastona, konservatoriona oli mukana. Joko elämän merkityksen tai tarkoituksen löytyminen, omat harrastukset tai oman itsensä parempi tunteminen olivat usealla listalla. Myöhemmin vilahti pienempiä aiheita kuten ystävällinen ele tai hymy.

Kiitollisuutta aiheena pidettiin tärkeänä. Usea totesi, että siitä puhutaan meillä liian vähän. Kiitollisuutta sanottiin vahvaksi tunteeksi, pari henkilöä näytti käsillään myös kehollista kokemusta. Lähitunteiksi nimettiin ilo,tyytyväisyys, rakkaus ja onnellisuus.

Mietittiin, voiko kiitollisuutta tuntea vasta kun on ryvettynyt so. kokenut vaikeuksia? Onko niin, että jostakin osaa olla kiitollinen vasta, kun on menettänyt sen? Totummeko siihen, etä asiat ovat hyvin? Todettiin myös, että jatkuva tyytymättömyyden puhe politiikassa ja etujärjestöjen kinoissa latistaa ilmapiiriä, ”levy jää päälle”, eikä huomata olla kiitollisia niistä asioista jotka ovat hyvin. Kysyttiin myös, passivoiko ihmistä tai lopettaako se kehittymisen, jos onkin kiitollinen elämästään? Tähän vastattiin jyrkästi: ei. Päinvastoin. Kiitollisuuden tunteen koettiin energisoivan ja nostavan vireyttä. Eräs vakuutti, että aamulla  2minuutin keskittyminen kiitollisuuteen nostaa toimintatasoa ( hän taisi käyttää sanaa värähtelytasoa) koko päiväksi. Joku sanoi että kiitollisuus on mielen huoltoa, toinen koki sen hengelliseksi tehtäväksi.

Monta kertaa mainittiin, että se lisääntyy, mihin huomiomme kääntyy. Niin myös kiitollisuus. Ja sitä kautta tyytyväisyytemme elämäämme.