Filosofinen keskustelu II

Keskustelukysymys nousi tällä kertaa joukostamme.  Oli pähkäilty, mitä vastata ihmettelijöille filosofian hyödyllisyydestä.

Lukio-opetuksesta muisteltiin, että filosofia on viisauden rakastamista, ihmettelyä, dialogia ja käsitteellistä tutkimusta. Tähän huomautettiin, että filosofia ei ole tiedettä, vaan ja viisauden ja kokemuksen yhdistämistä.

Käsitteellisyys herätti virkeän keskustelun. Se nähtiin kahtalaisena: joko filosofialle vieraana älyllistämisenä tai toisaalta työkaluna, jonka avulla tiedämme mistä puhumme. Koska filosofiassa kysymme miksi -kysymyksiä, joudumme vastaamaan niihin uskomuksiemme pohjalta. Haemme samalla yhteisymmärrystä toisten kanssa, yhteisiä sanoja. Emme voi nojata mielen spekulaatioihin tai psykologismiin.

Kokeilimme sovittaa yhteen käsitteet ja kokemukset. Muutamien mielestä käsitteet nimeävät ja edeltävät kokemuksia. Jotta voisimme puhua kokemuksistamme, meillä on oltava käsitteitä. Muutamien mukaan tarvitsemme mittapuita voidaksemme kyseenalaistaa ja puntaroida asioita.

Muutamat olivat vakuuttuneita, että kokemukset ovat käsitteitä perustavampia ja syvempiä. Eletystä kokemuksesta nousevat sanat ja siivittävät todellisuutta. Kuulet vaikkapa sanan pyörä ensi kertaa. Kuulet selostuksen pyörän toimintatavasta ja käytöstä. Näet pyörän. Sinulla on esine edessäsi ja käsite käytössäsi. Vasta ajokokemus tekee sinusta ajajan ja pyörä kokonaisuudessaan paljastuu.

Kokemuksista nostettiin vielä esiin kehollisuus ja kuolevaisuus, joita ei voi siivuttaa, käsitteellistää. Elämän välttämättömyydet eivät ole sopimuksia eivätkä abstraktioita.  Kun puhumme kuolemasta, emme puhu kuoleman käsitteestä vaan jonkun kuolemasta ja omasta kuolevaisuudestamme. Kysyessämme välttämättömyyksiä, kysymme kuin lapsi. Kun lapsi kysyy yksinkertaisia peruskysymyksiä, hän ymmärtää ne välittömyydellään. Lapsi on filosofi kehollisuutensa perustalta, hän käsittää kivun, ilon, rakkauden ja kuoleman.

Kysymys filosofian hyödyllisyydestä havahduttaa. Onko filosofiassa kysymys tutkitun tiedon (tieteen) ja ei-tutkitun tiedon (arkitiedon) ristiriidasta? Miten etsiä sellaista, mitä ei tiedä? Miksi etsiä sellaista mitä sinulla jo on?

Käsitteellistimme filosofisen keskustelun, se oli hyödyllistä. Pyrimme sanoittamalla saamaan selville mistä oli kysymys. Kävimme myös filosofisen keskustelun: loimme yhdessä uutta, koimme yhdessä hetken dialogi opettajanamme.

Mitä sanat ovat ja mistä kieli on tullut?

Ajattelen, että kieli on maailma, jossa sanat sanovat. Siten maailma voi tulla minulle. Katkonaisesti ja ajoittain. Sanat ovat spontaaneja, siksipä filosofia voi muuttaa meitä yhtäkkisesti!

Mainokset

Myötätunto itseä kohtaan

Aloimme ohjatulla mietiskely- ja myötätuntoharjoituksella. Keskityimme aluksi sisään- ja uloshengitykseen, sen jälkeen myötätuntoiseen ajatukseen (”asia jota tarvitsen nyt”) itseä, jotakuta toista tai ryhmää kohtaan.

Pysähtymisharjoituksen tarkoituksena oli myös tutkia, vaikuttaako mietiskely keskustelun kulkuun, ilmapiiriin tai sisältöön. Valittiin itseohjautuva keskustelu ilman puheenjohtajaa. Keskustelun tavoitteeksi asetettiin ”kuuntelu, maltti, hillintä ja toisten aistiminen”.

Keskusteluväite oli ”Ellei tunne itseään kohtaan myötätuntoa, muita kohtaan tunnettu myötätunto jää vajavaiseksi.”

Käytimme suurimman osan ajasta ”myötätunnon” määrittelyyn. Myötätunto oli tunteita, empatiaa, eläytymiskykyä, auttamishalua, jonkinlaista sääliä, ja sympatiaa.  Jotkut ovat ”myötätuntoa herättäviä”.

Empatian ja myötätunnon eroista väännettiin pitkään, eikä yksimielisyyttä syntynyt. Erona nähtiin se, että empatia nousee toisen tunteisiin samastumisesta ja hädän tunnistamisesta. Empatialla on tilanne ja kohde. Kysyttiin, pitääkö olla kokenut samaa voidakseen tuntea empatiaa? Köyhien ainakin mainittiin lahjoittavan keräyksiin enemmän kuin varakkaiden.

Myötätunnon sanottiin olevan aktiivisempaa kuin empatia. Se on herkkyyttä havaita. Se tähtää kärsimyksen lievittämiseen. Myötätunto voi olla myös sanatonta asennetta, tuomitsemisen vastakohtana. Se hyväksyy toisen ehdoitta, eikä edellytetä samastumista toisen tunteisiin.

Miten myötätunto kohdistuu ihmisyyteen, kanssa-kulkijuuteen? Ihmeteltiin, voinko sanoa: ”olen myötätuntoinen suomalaisia kohtaan”.  Kehäni laajenee joka tapauksessa omasta perheestä suomalaisuuteen, ehkä koko ihmiskuntaan.

Kysymykselle ”myötätunnosta itseä kohtaan” jäi liian vähän aikaa.

Kun hyväksyn itseni ja omaan hyvän itsetunnon, olen myötätuntoisempi. Kun olen armollinen itseäni kohtaan ja hyväksyn vajavuuteni, näen toiset itseni kanssa samanlaisina. Kerrottiin maahanmuuttajatalkoista, kuinka itsetuntemus löytää tapoja auttaa, mutta myös estää uupumasta. Hoksautettiin tavasta tulkita toisten tunteita summittaisesti ja itsestä käsin.

Spekuloitiin, onko mahdollista tuntea itseä kohtaan myötätuntoa, mutta muita kohtaan vajavaisesti.  Olenko silloin narsisti tai psykopaatti? Todettiin, että myötätunto on vajavaista, sitä voi lisätä ja oppia.

Kukaan ei palannut keskustelussa pysähtymisharjoituksen herättämiin ajatuksiin. Siksipä kerron omistani. Kaipasin itselleni huolettomuutta. Silitin lapseni kasvoja. Olin osa suurta kaarta.

Kuva norsulaumasta on myös kuva ihmiskunnasta. Kuljemme laumana, kaaressa. Jaamme lauman, ihmisyyden, myötätunnon. Se on varmasti enemmän kuin empatiaa, se on iloa!