Vapaus @ Vastuu (vai toisinpäin?)

Alustaja inspiroi meitä kertomalla elämänvalinnastaan. Hän on etsinyt vapautta muuttamalla maalle, hankkinut eläimiä ja päättänyt aloittaa omavaraistaloudessa. Hän kertoi kuinka oli halunnut olla riippumaton muista, mutta olikin joutunut orjaksi: valtava työmäärä ruuan eteen oli uuvuttanut hänet.

Hän kysyi, edellyttääkö vapaus aina jonkinlaista vastuuta. Pohdimme tätä sekä eksistentialistisesta että eettisestä näkökulmasta.

Vapaus edellyttää vastakohtaansa, jotta havahdumme siihen. Mikä on vapauden vastakohta? Keskustelijoiden mielestä tällaisia ovat mainittu liiallinen työnteko, sääntöelämä, velvollisuudet, riippuvaisuudet, pakot, pakko-oireet, fyysinen vankila. Kun vapautta rajoitetaan, alamme ehkä pohtia mahdollisuuksia uudessa tilanteessa.

Vapaus edellyttää myös kontekstin. Missä määrin toteutan silloin itseäni? Kerrottiin pakolaisten vaikeuksista liian monien vaihtoehtojen edessä. Rajat näyttävät lisäävän vapautta. Pohdimme tässä kohtaa hämäämmekö itseämme vapaudella, ja kahlitsemme itsemme johonkin toiseen sääntöön? Olemmeko peräti tuomittuja vapauteen olemisemme perusteella?

Eivätkö vangit ole huomanneet käyttää vapauttaan valita vaihtoehdoista? Näytti siltä, että joku meissä estää valitsemasta huonoa vaihtoehtoa. Edistävätkö arvot vapautta?

Vapautta on fyysinen koskemattomuus. Ajatuksen vapaus toteutuu vankilassakin. Voin kuvitella toisia paikkoja ja mahdollisuuksia.

Juteltiin siitä koemmeko kehomme vankilana vai mahdollisuutena. Patologien näkökulmasta kehomme on ”kotelo”.  Näemme sen reunaehdot, rajat, ja niihin on sopeuduttava. Vapauttaako kuolema meidät jostakin? Kuka sitä vapautta enää tarvitsee? Vapautetut kultakalat ainakin kuolevat. Esitettiin myös, että keho on mahdollisuus, kutsu, ylittää rajallisuus.

Tavoitellaanko mindfullnes`ssa vapautta? Aika pysähtyy, eikä rajoita. Mainittiin mielentilat tyyneys ja hyväksyntä. Vapaus lisääntyy sen myötä, kun kykenen rajaamaan sen mikä on vallassani siitä, mille en kerta kaikkiaan voi mitään.

Muutamat olivat sitä mieltä, että vapaus ei olisikaan tavoiteltava tai edes ihmiselle lähtökohtainen asia. Jos olosuhteet ovat suotuisat, kaipaammeko edes vapautta vai olemmeko silloin jo oivaltaneet jotain? Etsimmekö äärimmäistä kun voisimme nähdä riittävät, tarpeelliset? Sen minkä voi, pystyn, kykenen.

Kuvittelimme täydellisen vapauden: onko se vapautta jostakin tai vapautta johonkin? Näihin mietteisiin sisällytettiin vastuu.

Yhdelle se oli elämys, jossa ei enää aseta itselleen rajoja. Elämä ei ole vääriä valintoja, vaan oppimista. Asioilla on syynsä ja seurauksensa. Asiat tapahtuvat, aika näyttää oikean ja väärän: ”Elän vain ihmisyyttä. Kun tahdon hyvää, valitsen teenkö itselleni orjan vai valitsenko yhteistyön.”  Olen siis vapaa valitsemaan ihmisyyden, tahdon tahtoa inhimillisyyttä.

Toiselle täydellistä vapautta oli siirtyä paikasta toiseen, ottaa vaikka lomaa. Kolmannelle oikeudenmukaisuutta, jolloin huolehdin toistenkin oikeuksista. Neljännelle valtaa ottaa vastuu itsestä, huolehtia että on sinut itsensä kanssa. Jälkikeskusteluissa jaoimme vielä kokemuksia lasten kasvatuksesta, tasapainosta ja hyvästä elämästä.

Ehdotettiin myös, että vastuuta voi ottaa vasta, kun on vapaa. Kun ymmärtää viisauden avulla. Mutta jos emme ole vapaita, voidaanko edellyttää vastuuta? Muistutettiin, että olemme auttamassa toisiamme tähän.

Ja Trump innoitti jälleen! Hänelle ei lehtiuutisten mukaan ole niinkään väliä sillä, mitä tosiasiat ovat, vaan miten niihin suhtautuu..

Mitä ne tosiasiat ovat, joista tilanteissa kannan Vastuun ja joka tuo Vapauden?

Vanhemmuus. Ammatillisuus. Olemisemme.

 

Kyllä: tosiasiat on tunnustettava, mutta asenteella pärjää!

Totuuden jälkeinen aika

10.1. keskustelun tiivistelmän kirjoitti: Tapani Hautamäki

Illan vetäjä Vesa nosti esiin aiheen viimeaikaisista maailman tapahtumista eli totuudenjälkeisen ajan. Näyttää siltä, että maailman kehitystä merkittävästi ohjaavissa tapahtumissa, kuten Britannian EU-äänestyksessä ja Yhdysvaltojen presidentinvaalissa tosiasiat saavat väistyä voimakkaan tunnekuohun tieltä. Äänestäjät näyttävät jopa tietoisesti hyväksyvän valheen ja menevän sen mukana. Mistä tämä johtuu ja onko tämä aivan uusi ilmiö?

Keskustelussa todettiin, että ihmisiä on aina pyritty johtamaan erilaisilla lupauksilla. Parin viime vuosikymmenen aikana tiedonvälitys on kuitenkin muuttunut siten, että lähes kuka tahansa voi levittää tietoa lähes kenen tahansa ulottuville. Uutisten oikeellisuutta on mahdotonta kontrolloida ja tiedonjakajat käyttävät hyväkseen ihmisten luontaista uteliaisuutta ja sensaatiohakuisuutta. Mitä räväkämmät otsikot uutiselle saadaan sitä enemmän se saa lukijoita.  – Ja sitä enemmän uutisvälineen hallitsija voi odottaa toiminnalleen kustantajia.

Otollisen maaperän valeuutisille antaa suurten ihmisjoukkojen katkeruus ja turhautuneisuus. Kun näyttää siltä, että omista yrityksistä huolimatta ei pääse elämässään eteenpäin ja kun jotkut muut kiilaavat jatkuvasti jonossa ohi, syntyy katkeruutta. Jos tilanne ei korjaudu, katkeruus muuttuu turhautuneisuudeksi, mikä taas johtaa siihen, että ollaan valmiita tarttumaan radikaaleihinkin keinoihin olojen muuttamiseksi. Jotkut turvautuvat terrorismiin, jotkut heittäytyvät populismin vietäviksi.

Ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin ryhmään. Jos hän ei tunne kuuluvansa yhteiskunnassa menestyvien ryhmään, hän hakee itselleen jonkin toisen viiteryhmän. Samaistuminen siihen, antaa turvallisuutta ja toivoa, vaikka se olisi valheellistakin. Ihminen uskoo siihen, mihin hän haluaa uskoa. Kun hän haluaa uskoa oman viiteryhmänsä oppeihin, hän rupeaa toimimaan niitä vahvistavasti ja sulkee ulkopuolelle niihin kohdistuvan rationaalisenkin ja perusteltavissa olevan kritiikin. On hyvin tavallista, että tällainen ryhmittymä, vahvistaakseen edelleen oma asemaansa, luo viholliskuvan jostakin muusta ryhmittymästä tai asiasta. Juutalaisista, EU:sta, pakolaisista, ns. eliitistä.  Kansalaiset menevät helposti mukaan tällaiseen toimintaan, koska valmiiksipureskellun totuuden omaksuminen on paljon vaivattomampaa kuin oman ymmärryksen aktiivinen kehittäminen ja asettuminen eri kannalle ympäristön kanssa.

Kaikesta tästä herää kysymys, miten ihmiskunta selviää tilanteesta. Tieto lisääntyy valtavan nopeasti ja nuoret ihmiset saavat sitä helposti netistä. Aikaisempien sukupolvien aikana tieto siirtyi vanhemmilta nuorille ja tiedon mukana välittyivät myös yhteisön arvot. Olemmeko nyt menossa maailmaan, jossa vallitsee arvotyhjiö ja moraali on vain rasite?