Akanvirrassa

Iltaamme viritti Sokrates-sitaatti: ”Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen”

Alustaja ehdotti, että pohtisimme aluksi henkilökohtaisia tottumuksiamme, päätöksiämme ja onnistumisiamme. Illasta muodostui sekä elämänfilosofinen aarrearkku että kulutuskriittinen tapailu.

Monen mielestä muutos edellyttää tietoisia päätöksiä. Tunnistaa tavoitteita. Alkaa elää tässä ja nyt. Monet kertoivat tehneensä isoista ja pienistä unelmista totta.

Ikä, temperamentti, terveys, täydellisyydentavoittelu, roolit, rutiinit, tarpeet ja menneisyys rajoittavat, kuultiin monesta suusta. ”Uskomuksia”, Matti väitti. ”Muutos parempaan on luontainen asia”

”Muutos, joka vaikuttaa olemiseen, vaatii henkistä kanttia”, Marjatta pohti.

”Mutta vain pakon edessä”

Tiedänkö vai uskallanko, mistä on kyse?

Joku tanssii pöydällä, toinen oppii armahtamaan itsensä, lopulta. Epämukavuusalueemme eroavat. Esteet ovat sisäisiä, kannustettiin. ”On ajateltava sitä mikä olisi mahdollista. Voi vähentää ja lisätä, luopua ja saada. Valita uudelleen”

Mutta. ”Sun tarttee tietää tarkalleen mitä sä haluut, koska sä saat ne” (Andy Mc)

Hyväksyä itsensä. Hyväksyä kohtuullisuus. Suostua opetettavaksi, autettavaksi ja hyvän arvoiseksi.

Sallia se, mikä on tullakseen. Luottaa.

Olimme kovin yksilökeskeisiä vaikka globaalit ongelmat ovat tiedossa. Autoton elämä olisi iso muutos. Kuka päättää, ja mitä tehdä? Myönnetäänkö ongelmat? Saako muutos maksaa? Sallinko pakottamisen?

Sirpa kertoi pelottavasta uimaretkestään akanvirrassa. Kauhominen oli osoittautunut turhaksi. Hän keksi olla tekemättä mitään, ja pyörre oli heittänyt hänet rantaan.

Upea mielikuva! Uimataito toisinaan, soututaito toisinaan.

Joki kestää, se on olleena. Mennyt on mennyttä, autonikin joku päivä.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Filosofinen luokka ja kultainen keskitie

Illan vetäjä, Riku Välitalo, oli väitellyt pari viikkoa sitten aiheenaan: Filosofinen luokka – tasapainoilua kasvatuspäämäärien välillä. Riku kertoi lyhyesti kirjastaan. Ideana oli ollut löytää ”Kultainen keskitie” eri ääripäiden välillä.

Tuon innoittamina pohdimme hetken ja illan aiheeksi valikoitui: Syntyykö muutos ääripäästä toiseen siirtyessä?

Käytiin hyvä keskustelu sivuten työelämää, vanhemmuutta ja opetusta. Kyseenalaistettiin onko ääripäitä ollutkaan, onko se vain illuusiota? Toisaalta radikaaleja muutoksia, kuten vallankumouksia on tullut/tulee, kun riittävä kriittinen massa on takana. Ääripäänmuutoksia osa piti tavallisina mekanismeina, ”ruoho on vihreämpää” aidan toisella puolella. Toisaalta, kun vanha käyttäyminen tai muu systeemi ei enää toimi, syntyy tarve uuteen, laajentumiseen, ja tähän liittyy kasvu ja kehitys. Ja muutos voi olla kevyttä, helppoa ja vaivatonta! Ja vielä joku ehdotti tulevaisuuskuvaa, sitä mitä tavoittelee, muutoksen vetonaulaksi. Työyhteisöjen kanssa työskennellyt huomautti, että parhaiten muutos lähtee käyntiin, kun ihmiset itse saavat osallistua sen suunnitteluun.

Onko sitten muutos, kultainen keskitie, löytämistä ja kehittymistä kohti hyvä tilaa – joka on se muutos.

Syyntakeettomista ja syyntakeisista, ja siltä väliltä

 

Voisinko tehdä – tietyissä olosuhteissa – jotain – (kaikille) äärimmäisen pahaa (tietoisena)?

 

””

On riski että kuolet, jos henkeäsi uhataan. On vaikeaa tietää miten käyttäytyy.

Kaikilla on haavoja, jotka estävät ymmärrystä. Jälkiviisaasti käsitän.

Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Mitä keskimäärin muut, sitä minäkin.

Suuremman hyvän nimissä kyllä.

Tarvitaan mielentila. Riippuu motiivista tai hyötymisestä.

On pahoja ja on psykopaatteja. Enkä ehtinyt ajatella asiaa.

Mitä on paha? Kenen arvoista puhutaan? Voiko paras vaihtoehto olla paha?

Voin tehdä pahaa vaikka ymmärrän pahaa.

On absurdia tehdä pahaa jos on ymmärtänyt tekevänsä pahaa.

Jos on tietoinen, voi ottaa vastuun.

Aina ei ole mahdollisuutta tehdä omaa harkintaa.

Jos tietää mikä satuttaa, ymmärtää seurauksen.

Syyllisen ja uhrin näkökulma on eri. Tavikset ja sankarit on erikseen.

Minkälainen on ihminen, joka ei koskaan tietoisesti tekisi pahaa?    ””

 

Hän kysyy voiko olla ketään ihmistä, joka ei missään olosuhteissa tekisi pahaa.

Levinas pyytää toisen kasvoista lankeavaan välittömään, äärettömään vastuuseen.

Isä oli kertonut hänelle miten hyvittää ja alkaa alusta.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton