Oleminen

Ollako vai eikö olla? Siinäpä vasta on kysymys William Shakespearen (1564-1616) mukaan.

25. Sokrates-kahvilassa tarkasteltiin alustuksen pohjalta perustavanlaatuista asiaa elämässä eli olemista.

Nykyaikana suorittaminen on huipussaan.  ”Onko oleminen unohtunut?”

Alustaja valotti muutamalla esimerkillä sitä, milloin hän on kokenut olevansa väkevästi läsnä tietyissä tilanteissa: kuopusta vauvana sylissään pitäessään, yöllistä tähtitaivasta talvella seuratessaan ja sykähdyttävässä konsertissa kuuntelijana mukana ollessaan.  Hän luonnehti olotilaansa niissä täydellisen olemisen hetkiksi; aika tuntui pysähtyvän.

Muuan osallistuja kertoi kokevansa huippuoloja esimerkiksi joogaamisen yhteydessä. ”Se on siistiä, että ei ole tuntiin ajatellut mitään joogatessaan.”

Illan kuluessa esitettiin myös tällainen kysymys:  ”Oleskelemmeko vai olemmeko?” Erään mielestä olemisen pähkäilemisessä ei ole mieltä. ”Se häviää, kun niin alkaa tehdä.”

Olemista ja tekemistä toisiinsa vertailtaessa muuan osallistuja totesi, että hyvin vahvoja mielihyvän tunteita voi kokea myös suorittaessaan – esimerkiksi tehdessään jotain itselleen merkityksellistä. Tiukan treenin seurauksena syntyvä tulos voi tuottaa euforisen olon.

Esitettiin myös käsityksiä siitä, että oleminen ei ole suinkaan aina positiivista vaan siinä on myös negatiivinen puolensa. ”Elämä tai elämässä on kärsimystä.”

Tilaisuuden loppupuolella käsiteltiin kuolemaa. Alustaja näki sen vastapoolina olemiselle.  Ihmisten todettiin suhtautuvan kuolevaisuuteemmekin monin eri tavoin. Osan elämään tietoisuus tästä asiasta voi antaa elämälle syvyyttä (”se antaa elämälle tarkoituksen”), osa voi asennoitua siihen realistisen levollisesti (”se kuuluu elämään”) ja jotkut se voi  lamauttaa (”pelkää elää, koska pelkää kuolemaa”).

Useammin kuin kerran kuultiin lausahdus siitä, että elämä on tässä ja nyt.

Jälkilöylyissä illan keskustelua luonnehdittiin erittäin kiintoisaksi. Sen ohjasi Hannu Juuso.

Mainokset