Ilmenevä ite

Mies toteaa, jotta mitä jos olisi isänsä, maatalon poika. Minäkö sitten rekeen syntynyt evakko, joka ei hypi tuvan pöydälle. Olen se, joka ei unohda miten multa varistellaan mukuloista, miten valkoisia ovat uutisperunat ämpärissä.

Et ole enää sama, edistyt, mies oikealta lohduttaa. Hän näyttää tyyneltä, luottaa sanomiseensa. Ihana kuulla, nolostuttaa.

Sinä istut siinä vastapäätä. Pitkästä aikaa, tai eilenhän me juteltiin, ja kiitos, kaikesta!

Vieruskaveri alkaa kertoa, kuinka lomitumme toisiimme jatkuvasti. En ehdi kirjoittaa kaikkea ylös, mutta alleviivaan mitä hän sanoo: että synnymme vuorovaikutuksessa ja siinä, kun reagoimme. Tätä haluaisin miettiä rauhassa, hän kertoo minusta. Kuuntelen innostuneena pulppuilevaa puhetta eläimistä sisällämme,

toinen jo kuitenkin ehtii muuttumattomiin identiteetteihin, persoonallisuuteen, egoon, käyttövoimiin ja muuttuviin, piileviin, latentteihin, kehittyviin puoliin. Minuus voi olla jäykkä ja ulkoapäin ohjautuva,

mutta ei voi olla minää ellei ole muita. Eikä se, mitä rakastaa välttämättä muutu. Ja alan kertoa kuinka kurkotin kättäni veneen reunan yli eikä tyynessä heijastunut kukaan,

mitä oli vaikea selittää kun ei ollut selitettävää. Vieras ja outo ne ilmenevät, ei tarinani,

sen päätän, mitä olisin tänään: ystävällinen ja ihmisyyttäni arvostava.

Kirjoittanut pirkkotervo Kategoriassa Aiheeton

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s