Illan keskustelun vetäjä, Markku Veteläinen, oli kutsunut Sokrates-kahvilan tutustumaan uuteen Talvikankaan kouluun. Ihastelimme koulun arkkitehtuuria, valoa ja tilaa, ja käytännön ratkaisuja: koulu on rakennettu avoimeksi oppimisympäristöksi, tilojen avoimuus ja muunneltavuus, uudet laitteet ja ympäristön kauneus vakuuttivat meidät. Parilla sanalla mainittiin myös kouluun tulevasta uudesta arviointimallista.
Illan teemana oli oikeudenmukaisuus. Leppoisassa keskustelussa ajatuksena oli lähestyä asiaa positiivisen kautta: jokaista pyydettiin miettimään hetken omia oikeudenmukaisuus-kokemuksiaan. Ja olipa se työlästä! Epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia tuli heti nippu mieleen lähes jokaisella. Mutta sitten. Arkipäivän pienistä asioista nousi näitä: vaikkapa miten autokorjaamossa oli hyvitetty pyytämättä väärän ohjeen tai poikkeuksellisen työn osuus, tai kotona lapsille pauhaaminen olikin saanut isosiskon huomauttamaan: ”Mitä sinä pikkusiskolle huudat, minähän se tein väärin!”
Yhteiskunnan tasolla koettiin pahoinvoinnin kasvaneen ja oikeudenmukaisuuden tunteen vähentyneen. Mutta ei tämäkään ole uusi asia sanottiin, sotien jälkeen tai 90-luvun laman jälkeen tulleet kokemukset vaikuttavat yhä, varsinkin laman yhteydessä osa oli tullut suoraan tietoisesti väärin kohdelluksi. Arvomaailman muuttumisen ja käynnissä olevan muutosprosessin, jota sen keskellä eläen on vaikea havainnoidakaan, todettiin aiheuttavan epävarmuutta ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta: aikaisemmin kun oli opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä, oli työpaikka ollut turvattu, mutta ei enää. Vastalääkettäkin yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen ehdotettiin: ihmisten aito kohtaaminen hallinnollisessakin työssä (poliisi, sosiaalityöntekijä, pankin toimihenkilö mm.), sydämellään työn tekeminen lisää oikeudenmukaisuuden kokemusta. Mitä sinulle kuuluu? -kysymys ja myötätunto mukana. Kahdella oli tästä suora kokemus, toisella miten pankin toimihenkilö auttoi häntä vaikeassa tilanteessa välittämisellään, ja toisella miten hän itse joutui vastoin tahtoaan irtisanomaan ison joukon ihmisiä, mutta päätti sitten tehdä työnsä mahdollisimman inhimillisesti ja kunnioittavasti.
Itsensä tuntemista korostettiin ja samalla omien arvojen tuntemista. Lähestyttiin jälleen ”Kuka minä olen”-kysymystä. Hyvää itsetuntemusta ja myötätuntoa itseä kohtaan pidettiin suojana epäoikeudenmukaisuutta kohtaan (miten suhtautuu). Myös uudessa opetussuunnitelmassa arvioinnissa oppilas vastaa kysymykseen: Missä minä olen hyvä?
Yhteenvetona edellisistä, oikeudenmukaisuuteen liittyy vääryyden hyvitys, tasavertaisuuden tarve (ei samanlaista mutta saman verran?), kokeminen – itsetunto/ myötätunto itseä kohtaan ja sopiva itsekkyys? Ja mietittäväksi illan aikana toistunut kysymys: Miten suhtaudun asioihin, rakkaudella vai pelolla?
Sokrates kahvila 
On mielenkiintoista pohtia käsitettä oikeudenmukaisuus ja jopa yrittää määritellä sitä. Mutta mahtaakohan onnistua? Ihmiskunnan historia on täynnä sotia. Tuskin monikaan sodanosapuoli ajattelee olevansa epäoikeudenmukainen käydessään sotaa. Jokseenkin kaikki ovat paljastaneet peitsensä puolustaakseen oikeutta! Pitäisikö meidän pohtia, miten eri ja erilaiset oikeudenmukaisuudet voitaisiin saattaa yhteen mahdollisimman pienin loukkauksin, mahdollisimman pientä tuhoa aiheuttaen. Tässä ihmiskunnan kehityksen vaiheessa ei tuokaan näytä kovin todennäköiseltä.
Kiitos, hieno kirjoitus todella. Keskustelussamme kävimme kokemusten ja tunteiden kautta oikeudenmukaisuutta, Tapani yllä olevassa kommentissaan kysyy valtioiden välisestä oikeudenmukaisuudesta, filosofi Nussbaumilla on ajatuksia kummastakin.