Oleminen

Ollako vai eikö olla? Siinäpä vasta on kysymys William Shakespearen (1564-1616) mukaan.

25. Sokrates-kahvilassa tarkasteltiin alustuksen pohjalta perustavanlaatuista asiaa elämässä eli olemista.

Nykyaikana suorittaminen on huipussaan.  ”Onko oleminen unohtunut?”

Alustaja valotti muutamalla esimerkillä sitä, milloin hän on kokenut olevansa väkevästi läsnä tietyissä tilanteissa: kuopusta vauvana sylissään pitäessään, yöllistä tähtitaivasta talvella seuratessaan ja sykähdyttävässä konsertissa kuuntelijana mukana ollessaan.  Hän luonnehti olotilaansa niissä täydellisen olemisen hetkiksi; aika tuntui pysähtyvän.

Muuan osallistuja kertoi kokevansa huippuoloja esimerkiksi joogaamisen yhteydessä. ”Se on siistiä, että ei ole tuntiin ajatellut mitään joogatessaan.”

Illan kuluessa esitettiin myös tällainen kysymys:  ”Oleskelemmeko vai olemmeko?” Erään mielestä olemisen pähkäilemisessä ei ole mieltä. ”Se häviää, kun niin alkaa tehdä.”

Olemista ja tekemistä toisiinsa vertailtaessa muuan osallistuja totesi, että hyvin vahvoja mielihyvän tunteita voi kokea myös suorittaessaan – esimerkiksi tehdessään jotain itselleen merkityksellistä. Tiukan treenin seurauksena syntyvä tulos voi tuottaa euforisen olon.

Esitettiin myös käsityksiä siitä, että oleminen ei ole suinkaan aina positiivista vaan siinä on myös negatiivinen puolensa. ”Elämä tai elämässä on kärsimystä.”

Tilaisuuden loppupuolella käsiteltiin kuolemaa. Alustaja näki sen vastapoolina olemiselle.  Ihmisten todettiin suhtautuvan kuolevaisuuteemmekin monin eri tavoin. Osan elämään tietoisuus tästä asiasta voi antaa elämälle syvyyttä (”se antaa elämälle tarkoituksen”), osa voi asennoitua siihen realistisen levollisesti (”se kuuluu elämään”) ja jotkut se voi  lamauttaa (”pelkää elää, koska pelkää kuolemaa”).

Useammin kuin kerran kuultiin lausahdus siitä, että elämä on tässä ja nyt.

Jälkilöylyissä illan keskustelua luonnehdittiin erittäin kiintoisaksi. Sen ohjasi Hannu Juuso.

Mainokset

5 comments on “Oleminen

  1. Jäin miettimään väitettä, että alustuksen esimerkit olivat vain positiivisesta olemisesta ja että oleminen voi olla myös negatiivista, esim. sotatantereella taistelussa oleminen.

    Vaatisi suurta rohkeutta kertoa vieraille ihmisille oman elämän ”vaikeasta olemisesta”, joten esimerkit annettakoon anteeksi. Sotatilanteessa tai muussa vaikeassa tilanteessa voi pelastaa hengen se, että on tarkkaavaisena läsnä. Oleminen tällöin ei ole ”kevyttä” , mutta on ”totta”, todellisuus näyttäytyy juuri sellaisena kuin se on, kuten alustuksen mielikuvissa olemisesta puhuttiin. Toisaalta hankalassa tilanteessa ihminen voi mennä suorittamisen tilaan, ja erikoisen tuskallisessa tilanteessa ihmisellä on kyky dissosioitua, so. ”leikata irti tunteensa” ja pystyä toimimaan sitten järkevästi esim. onnettomuustilanteessa ja itse tunteet eivät ole läsnä silloin.

    Ajattelen, että itse oleminen ei varaa mitään etumerkkejä, positiivista tai negatiivista, se vain on.

    • Komppaan, varsinkin tuota viimeistä lausetta. Olemiseen liittyy varmaankin se voimakas tunnetila, jonka pystyy muistamaan myös vuosien päästä; voi elää tilanteen uudelleen. Synnytyksessä mukana olleena tiedän, että siinä tilanteessa on vahvasti läsnä, ja siten olemisen tilassa. Rakkaiden hautajaisissakin ollaan vahvasti läsnä. Ihmisen mieli on kuitenkin käsittääkseni sellainen, että synnytyksessä olemisen tila halutaan säilyttää, kun taas hautajaiset halutaan mieluummin ”unohtaa”. Ihminen suojautuu itseltään.

    • Tuo viimeinen lause on hyvä. Me olemme koko ajan, mutta tilanteiden tulkinta itsessämme saa aikaan tuon etumerkin, mutta se onkin jo eri asia, koska on tulkintaa.

      Tuosta dissosioitumisesta, ”tunteiden irti leikkaamisesta” käyttäisin itse mielellään sanapartta ”olla tilanteen yläpuolella” ja siten säilyttää toimintakykynsä. Tämä siksi, koska eihän se ihminen leikkaa mitään itsestään irti, vaan hän ei vajoa tunteiden mereen ja samaan kuoppaan autettavan kanssa. Kykenee nousemaan tunnekuohun yläpuolelle ja siten rauhoittamaan itsensä.

      Olemisesta tulee mieleen eräs lausahdus, jota on käsitelty jo aikaisemmin. Ajattelen, siis olen. Minähän en ole ajatukseni. Jos ajattelen kukkaa kedolla, en muutu kukaksi. Jos taas, kuten tuli ilmi jooga esimerkissä, saavutamme tilan, jossa ei aktiivisesti ajattele mitään, edelleen persoona on olemassa, siis on. Ymmärrän tuon ajattelen, siis olen, lausahduksen olevan voimakaasti sidoksissa fyysiseen olotilaan ja sen kautta tietoiseen olemiseen. Mutta se on totta, että ajatukseni, tai yhtä hyvin ajattelemattomuuteni muokkaa minun itseilmaisua ja sitä kautta olemista fyysisessä todellisuudessa.

      Keskustelussa vilahti myös sanapari Minä olen. Jos meiltä, keneltä tahansa kysytään, kuka sinä olet, nähdäkseni aloitamme vastauksen sanoilla Minä olen…
      Se, mitä kerromme tuon jälkeen on se, mitä tiedostamme itsessämme ja miten tietoisena olentona näemme itsemme. Toisin sanoen, ilmennämme noiden sanojen kautta sitä tietoisuutta, jonka olemme hyväksyneet itseksemme. Esimerkiksi, jos sanon, Olen Anita, kerron tämän fyysisen kehon ominaisuuksia ja sille annettuja rooleja ja roolien nimiä. Jos kerron olevani fyysis-psyykkinen henkiolento, energiaolento, ymmärrän ehkä jotakin edellisen lisäksi ihmisen mielen rakenteesta ja siitä, että olen myös olemassaolon muoto fyysisen kehon ulkopuolella, eli en samaistu enää pelkästään fyysiseen kehooni. (huom. itse näen mielen ja sen rakenteet olevan osa fyysistä ihmistä, jota puolestaan tietoisuutemme käyttää itseilmaisussaan) Käytin siksi sanaa energiaolento, koska näen niin fyysisen olemukseni, siis fyysisen kehon kuin henkimaailman astraalitasot eli nuo kyseiset tietoisuuden tasot energian kautta, sillä minulla on niissä muoto samoin kuin fyysisessä maailmassa. Silti olen tätä kaikkea. Näen tämän fyysisen olomuodon, kuin nuo muut energiaolomuodot, astraalitasot edelleen naamioina (huom. ego on erään suomennoksen mukaan naamio), joita tarvitsen ilmentääkseni itseäni. Hyvä lähimmäinen. Miten voisin keskustella kanssasi, ellen olisi sinulle näkyvä, fyysinen. Sama pätee myös astraalitasoilla, energiatasoilla ja eri tietoisuuksissa. Niiden energiatasot eli värähtelytasot vain poikkeavat toisistaan. E=mc2

      • Tuosta alusta olen samaa mieltä, Epiktetosta mukaellen: eivät asiat itsessään häiritse meitä vaan se mitä niistä ajattelemme, so. näkökulman vaihtamisen taito.
        Tuohon energia-asiaan en osaa ottaa mitään kantaa, en vielä ymmärrä sitä.

    • Valaisisikohan tämä tarina yllä olevaa (lainattu eiliseltä Postiivareitten sivulta):

      Vainiota ylittämässä ollut mies joutui silmätysten tiikerin kanssa. Hän
      lähti karkuun tiikeri kannoillaan. Tultuaan rotkon partaalle hän kurottautui
      tarttumaan villiviiniin ja heilautti itsensä alas. Tiikeri haisteli häntä
      ylhäältä.

      Kauhistuksekseen mies näki alhaalla toisen tiikerin, joka mieli syödä hänet.
      Kaksi hiirtä, toinen valkoinen ja toinen musta, alkoivat vähä vähältä
      nakertaa viiniä poikki.

      Mies huomasi lähellään herkullisen mansikan. Pusertaen toisella kädellään
      viiniä hän poimi toisella mansikan. Kuinka herkulliselta se maistuikaan.

      -Zen-vertaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s