Puhe kiertyi alustajan väitteen ympärille. Se kuului: “Populismi vaarantaa yhteiskunnallisen kehityksen.”

Populismiin liitettiin muun ohella mielistely, yksinkertaistaminen, rajattu näkökulma, iskulauseet, tunteisiin vetoaminen, karismaattisuus sekä oman edun ja vallan tavoittelu.

Myönteiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen liitettiin esimerkiksi talouskasvu, peruspalvelut ja -rakenteet, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, turvallisuus sekä rauha.

Vaikka populismi mielletään herkästi negatiiviseksi, siinä nähtiin positiivisiakin puolia. Populistit tarjoavat ihmisille tarttumapintoja kiinnostaviin yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Tieteen popularisoijia silitettiin myötäkarvaan. He onnistuvat muuntamaan mahdollisesti vaikeaselkoisen tieteellisen munkkilatinan helposti omaksuttavaan muotoon, mikä on kaikkien kannalta hyvä asia.

Kun populisti on äänessä, kuulijalla on vastuu siitä, uskooko häneen vai ei. “Liian helposti ei kannata hypätä populistin kelkkaan”, sanoi yksi.

Tilaisuus päättyi kierrokseen, jossa jokainen sai halutessaan määrittää kantansa alustajan väitteeseen.

Enemmistön (11) mielestä lause pätee, kun siihen lisää sanan voi: “Populismi voi vaarantaa yhteiskunnallisen kehityksen.”

Lausetta tuki sellaisenaan kuusi keskustelijaa. Kaksi henkilöä vastusti sitä ja osa jätti ottamatta kantaa siihen.

Keskustelun ohjaksissa oli Riku Välitalo.

Miksi nousemme joka aamu ylös sängystä? Mikä saa meidät tikittämään? Elämmekö säästöliekillä vai täysillä?

Siinä muutamia illan aikana esitettyjä kysymyksiä, joita käytiin yhdessä läpi.

Elämään liitettiin muun ohella tunteminen, kokeminen, oppiminen sekä yhteys omaan itseen ja muihin.

“Haluan olla niin tietoinen ja hereillä kuin mahdollista”, kuului yksi kiteytys.

“On tärkeää, että on itseni lisäksi muitakin, joiden kanssa voin jakaa ajatuksiani”, pohti toinen.

Muuan keskustelija muistutti, kuinka häviävän pieni mahdollisuus ylipäätään on sille, että olemme juuri sellaisia kuin olemme tässä ja nyt.

Illan ydinkysymykseen – “Mitä elämä on?” – kuultiin loppupuolella esimerkiksi seuraavia omakohtaisia vastauksia:

“Elämä on pienistä asioista nauttimista.”

“Elämä on kiertokulkua.”

“Se on matka.”

Markku Veteläisen ohjaamassa tilaisuudessa käytettiin vertauskuviakin ilmentämään elämää.

“Olen siru hiekkarannalla ja samalla koko hiekkaranta.”

&

“Talviset puut,

hauraat, niiden hiljaisuuden

näin, en nähnyt

kun olin nuori.”

Bo Carpelan, Elämä jota elät

Mitä köyhyys on? Vastattiin muun ohella, että se on puutetta suhteessa johonkin ja henkilökohtainen tunne. “Äärimmillään se tarkoittaa sitä, että ihminen ei kykene tyydyttämään välttämättömiä perustarpeitaan.”

Eräs väitti, että kyse on elämäntaidosta tai -taidottomuudesta. “Vaikka kaikki omaisuus jaettaisiin tasan, pian oltaisiin samassa tilanteessa kuin aiemminkin. Rikkaudet kertyisivät samoille henkilöille, jotka olivat vauraimpia myös ennen tasajakoa.”

Tätä ei purematta nielty, vaan esitettiin, että vaihtuvuutta voisi tapahtua vaikkapa köyhimpien ja rikkaimpien kesken. Rikkaat ja köyhät, ainakin osa heistä, ovat valmiimpia ottamaan kovaa taloudellista riskiä, joka voi johtaa suuriin voittoihin mutta myös joutumiseen puille paljaille.

Onko elämäntaitoa sekin, että osaa käyttää taitavasti yhteiskunnan tukia hyväkseen?

Vähävaraisten auttaminen on näin  joulunaikaan esillä monin tavoin. Esimerkiksi Pelastusarmeijan joulupadat ilmaantuvat lähiaikoina Oulunkin katukuvaan.

Onko meillä moraalista velvollisuutta auttaa vähäosaisia?

Moni vastaaja oli sitä mieltä, että apua pitää antaa, jos ja kun on sellaisessa tilanteessa, ettei oma talous siihen kaadu.

“Ihminen, jolla on korkea moraalikäsitys, auttaa köyhiä parhaan kykynsä mukaan.”

Keskustelu käytiin Hannu Juuson johdolla. Jälkilöylyissä hänen otettaan kiiteltiin teräväksi.

Paikalle saapui yli 20 osallistujaa, jotka olivat pääosin opiskelijoita.

Aiheena oli ryhmäpaine. Aluksi näytettiin teemaan liittyvä videopätkä The Asch Experiment: http://www.youtube.com/watch?v=B738X-ibz2o.

Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi. Ryhmäpaineeseen mukautuminen on yksi tapa saada sosiaalista hyväksyntää. “Ryhmä voi viedä tyhmyyksiinkin”, sanottiin.

Myös koulu- ja työpaikkakiusaamista sekä niin sanottujen hiljaisten hyväksyjien vastuuta sen jatkumisesta käsiteltiin.

“Aika harva uskaltaa koulumaailmassa ja työelämässä puuttua kiusaajien toimiin. Se vaatii kanttia, koska pelkona on joutua itse seuraavaksi uhriksi”, kertoi muuan keskustelija.

Suotuisissa tapauksissa ensimmäinen tilanteeseen puuttuva voi saada vanaveteensä muutkin, jolloin kiusaamisen jatkaminen voi käydä mahdottomaksi.

Onko olemassa ihmisiä, jotka eivät tarvitse minkäänlaista vastakaikua toisilta? Eräs pohdiskeli tässä yhteydessä: “Menettääkö siinä samalla koko ihmisyytensä?”

Aina on niitä, jotka eivät halua kulkea massan mukana vaan menevät mieluummin vastavirtaan.

Meillä ihmisillä on erilaisia puolia, luonteita, arvoja, temperamentteja ja niin edelleen. Vuosien saatossa kasvamme ja kehitymme, mutta pysyvätkö muut perässä? “Odotukset ja ensivaikutelmat istuvat sitkeässä”, arveltiin.

Vesa Tepon vetämän keskustelun loppupuolella käytiin läpi myös vapaata tahtoa, joka on ollut aiemminkin Sokrates-kahvilassa esillä.

Vaikka lista oli pitkä, se raapaisi vasta pintaa.Yksi mieleenpainuva luonnehdinta tässä yhteydessä kuului seuraavasti:  “Vain pelon tunnetta pitää pelätä.”

Pelko jaettiin karkeasti kahtia: fyysiseen ja primitiiviseen (jokin tai joku uhkaa, valmistaudut kohtaamaan vaaran tai pakenemaan) sekä henkiseen. “Pelot ovat nykyihmisillä abstrakteja, suhteettomia”, kiteytti yksi keskustelijoista.

Eräs osallistuja jakoi omassa elämässään kokemansa pelot isoihin ja pieniin. “Kun on ollut tekemisissä isojen kanssa, pienempien kanssa kyllä pärjäilee.”

Pelon juuret ovat syvällä meissä. Pelot ovat paitsi synnynnäisiä ja vaistomaisia myös opittuja.

Pelossa nähtiin hyviäkin puolia. “Pelko on henkinen kipu. Se suojelee”, sanoi eräs. “Ne, jotka eivät tunne pelkoa, eivät ole enää täällä.”

Kasvojen menettämisen pelko on niin ikään yleinen. Mikä nostattaa ramppikuumeen? “Ihminen on yksi vaarallisimmista eläimistä, siksi on syytäkin pelätä esiintymistä”, vastasi muuan osallistuja tähän kysymykseen.

Esitettiin, että “kukaan ei pääse irti peloistaan”. Mutta ainakin osan niistä voi todistetusti voittaa. Millä keinoilla? Muun muassa siedätyshoidolla, rakkaudella ja itsetuntemuksella. Traumaterapiallakin.

Pelko tuotiin konkreettisesti myös paikan päälle: “Pelkään, että suututan täällä jonkun. Pelkään, että puhun ristiin.”

Keskustelun ruorissa oli Vesa Teppo. Kurssissa pysyttiin ja tahtia koko ajan parannettiin loppua kohti. Hän toi myös esille onnistuneesti illan teemaan liittyviä omakohtaisia kokemuksiaan sekä juuri oikeaan aikaan ja paikkaan osuneita sitaatteja.

“Luonnosta en ole löytänyt vielä mitään rumaa”, sanoi muuan osallistuja.

Alustaja laittoi pöydälle kolme esinettä – kannua – arvioitavaksi. Olivatko ne kauniita, rumia vai jotain siltä väliltä?

Näkemykset jakautuivat. Osa piti sinistä, klassisella tavalla pyöreitä muotoja omaavaa kannua kauneimpana. Osa liputti modernille, valkoiselle, kapeavartiselle ja terävänokkaiselle kannulle. Joillekin pieni valkoinen, yksinkertainen, selkeä ja käytännöllinen kannu oli kaunein.

Kauneus on katsojan silmissä. Myös korvissa, kosketuksessa, hajuissa… Se on makuasia. Sen kokeminen on paitsi henkilökohtaista myös kollektiivista. Symmetrisiä kasvonpiirteitä pidetään yleisesti kauniina. Entäpä jos kuvankaunis nainen tai mies alkaa päästellä sammakoita suustaan? Onko hän enää niin kaunis kuin korea ulkokuori antoi ymmärtää? Ehkäpä ei.

Kauneuskäsityksiin vaikuttavat lukuisat tekijät, kuten kulttuuri, historia ja ympäristö. Esimerkiksi itämainen taidekäsitys poikkeaa länsimaisesta.

Eräs osallistuja kiteytti, että meillä ihmisillä on kyky kokea kauneutta. Toinen kommentoi heti perään, että sivistyksen avulla voidaan edistää tätä kykyä.

Kauneus on kuvaannollisesti monisärmäinen pallo, joka keskustelun tuoksinassa oli enemmän tai vähemmän hyppysissä mutta täyttä koppia siitä ei nytkään saatu.

Keskustelun ohjasi Riku Välitalo.

Peruskysymys kuului: Millainen Jumala on?

Jumala näyttäytyi monena osallistujien luonnehdinnoissa.

Esitettiin esimerkiksi käsitys, että Jumala on universaali, josta me ihmiset ymmärrämme vain osan.

Jumalaa kuvattiin myös sanoilla elämä ja rakkaus.

Miksi Jumala antaa meidän kärsiä? Eräs vastasi näin: ”Siksi, että tulisimme paremmiksi ihmisiksi.”

Yksi ydinkysymyksistä oli: ”Miksi emme varmuudella tiedä, onko Jumala olemassa vai ei?”

Illan aihetta pidettiin hyvänä, joskin samalla vaikeana, ikuisuuskysymyksenä.

Keskustelu käytiin toisten arvomaailmaa kunnioittavassa hengessä. Tästä iso kiitos kuuluu ohjaaja Markku Veteläiselle.

Jälkilöylyissä hän toi esille näkemyksensä tulevaisuuden sivistyneestä ihmisestä:

”Tällainen henkilö uskaltaa sanoa oman kantansa, mutta myös kuuntelee herkällä korvalla toisten mielipiteitä. Rakentuu vahva itsetunto: voi arvostaa muita, koska arvostaa itseäänkin.”

Mitä on oma elämä? Tähän kysymykseen vastattiin monin tavoin. “Siinä on mahdollisimman vähän pelkotiloja”, “siihen liittyy hyvä itsetuntemus”, “keskittyy omiin ja lähipiirin asioihin”, “ihminen on tasapainossa itsensä, muiden, maailmankin kanssa”, “päättää omista valinnoistaan” sekä “siihen kytkeytyvät arkipäiväiset kokemukset ja tuntemukset”.

Muuan osallistuja luonnehti “hanki oma elämä” -ilmaisua toiselle ikävähköksi ja kyynilliseksi. “Siihen sisältyy tunnelatausta. Toiselta tuntuu puuttuvan jotain.”

Vaikka itse kukin on erillinen yksilönsä, linkitymme muihin ihmisiin. Esitettiin tutkimustieto, jonka mukaan enemmistö ohjautuu suureksi osaksi – 80-prosenttisesti – ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta ja vain viidenneksen verran itseohjautuvasti. Kyseistä jakaumaa tarkasteltiin kriittisesti. “Voi se olla fifty-fiftykin”, totesi eräs keskustelija.

Elämisemme ei rajoitu pelkästään itseemme vaan elämme myös muissa. “Muiden odotukset ynnä muut vaikuttavat väistämättä. Oma sisäiseksi mielletty ääni voikin olla jonkun toisen kaiku.”

Pysyykö minuus aina samana? Yksi vastasi tähän, että ei. “Minuus on virtaava joki. Se on jatkuvassa muutoksessa.”

Omana aitona itsenä olemiseen liitettiin muun muassa rohkeus, rehellisyys ja totuudellisuus. “Olen oppinut kokemusteni kautta, että rohkeus ja rehellisyys kantavat hyvää hedelmää. Joissain tilanteissa se vaatii hienovaraisuutta. Esimerkiksi mahdollisen toista loukkaavan kommentin voi jättää sanomatta.”

Viimeisimpien puheenvuorojen joukossa kuultiin kiintoisa kysymys: “Onko meillä täällä omaa elämää?”

Illan aihe herätti vilkasta keskustelua, jonka ohjaksissa oli Hannu Juuso.

On erilaista valtaa taloudellisen lisäksi: tiedollista, uskonnollista, sosiaalista, poliittista ja niin edelleen. “Vahvin ei välttämättä ole vallassa.”

“On muun ohella asemaan perustuvaa ja mielipidevaltaa sekä valtuutusta.”

Valtaa otetaan ihan luonnostaan, esimerkiksi perhepiirissä vanhin sisaruksista ottaa ohjakset käsiinsä ja samalla vastuuta pikkusiskoistaan ja -veljistään, mutta sitä myös annetaan. Vastuuta on jälkimäisessä tapauksessa helpompi paeta.

“Valtaa on jokaisella yhtä paljon Suomessa. Jokaisella on yksi ääni, jota käytetään vaaleissa”, totesi eräs osallistuja.

“Vallan määrä on vakio. Kun yksi saa sitä lisää, se vähenee samassa mitassa toiselta”, väitti toinen.

Näistä ja muista valtaan liittyvistä kysymyksistä keskusteltiin vilkkaasti. Purematta ei nielty yhtäkään niistä. Eduskunnankin valta-aseman perään laitettiin kysymysmerkki.

Se, että kaiken takana olisi vallan tavoittelu, sai vasta-argumentiksi sen, että ihmiset palvelevat myös täysin pyyteettömästi toisia. “Enin osa nykyihmisistä ei halua valtaa eikä myöskään pidä rahan hamuamista mitenkään erityisen tärkeällä sijalla elämässään”, painotti muuan keskustelija.

Tilaisuuden ohjasi Vesa Teppo.

Raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vaihdon välineeksi tuhansia vuosia sitten. Matkan varrella kuvioihin tuli mukaan korko. Joku tai jotkut keksivät alkaa lainata rahaa toisille korkoa vastaan. Rahan määrä lisääntyi. Samalla kylvettiin voiton tavoittelun siemenet.

Alustuksessa siteerattiin edesmennyttä oululaislähtöistä ajattelijaa ja puhujaa Yrjö Kallista, jonka mukaan raha on kulttuurimme todellisin perusarvo. Sitä himoitsevat kaikki uskontoon, aatteeseen, yhteiskunnalliseen asemaan ynnä muihin sellaisiin katsomatta.

Illan keskustelun aikana nousi tärkeänä näkökohtana esille se, että rahalle markkinoilla määräytyvä arvo ei ole “se juttu”. Tärkeämpää on se, minkä arvon ja merkityksen itse kukin antaa sille elämässään.  Eräs osallistuja kiteytti, että “raha ei ole minulle isäntä vaan renki”.

Rahan suhdetta vapauteenkin pohdittiin. Esimerkiksi Roope Ankkaa eivät rahakasat vapauta vaan hän janoaa mammonaa alinomaa lisää. Vapautta luonnehdittiin omaksi valinnaksi ja sisäiseksi tilaksi, joka ei katso lompakon paksuutta.

Ihmisellä, joka viettää loppuelämänsä yksin autiolla saarella, ei ole juurikaan käyttöä miljoonille euroille setelien muodossa. “Niitä voi käyttää silloin vain lähinnä tulisijassa sytykkeenä ja niillä voi pyyhkiä takamuksensa”, muuan keskustelija murjaisi.

Mitä hyvää rahaa on tehnyt sinulle? Tähän kysymykseen vastattiin esimerkiksi niin, että “voi auttaa muita”, “se tuo jokapäiväistä turvallisuutta ja vapautta tehdä tiettyjä haluamiaan asioita” ja “sillä voi hankkia perushyödykkeitä, kuten ruokaa, suojaa ja vaatteita”.

Niukkuuden todettiin olevan sidoksissa rahaan. Jos kaikilla olisi nykyistä selvästi enemmän rahaa, sen arvo laskisi, jolloin oltaisiin taas käytännössä samassa tilanteessa kuin aiemminkin.

Aineellisesti rikas voi olla henkisesti köyhä. Alustajan mukaan tämä ilmenee muun muassa siten, että rikas pitää ainoana mittana ihmisten välillä rahaa. Henkisesti rikkaalla ihmisellä on edellisessä virkkeessä rahan tilalla sydän.

Sokrates-kahvila oli tällä kertaa osa Oulun Päivien ohjelmaa. Tilaisuus pidettiin Kulttuuritalo Valveen Kahvila Mintun koroketilan estradilla ja yleisöllä oli mahdollisuus seurata pöytien ääreltä keskustelua. Paikalla oli enimmillään yhteensä nelisenkymmentä ihmistä. Moni sai samalla ensikosketuksen Sokrates-kahvilaan, mikä oli parrasvaloissa pidetyn tapahtuman yhtenä tavoitteena.

Ohjaaja Riku Välitalo suoriutui urakastaan mallikkaasti. Erityiskiitoksen hän ansaitsee siitä, että hän huomioi myös yleisön kommentteja.