Populismi
36. Sokrates-kahvilassa keskusteltiin populismista. Teema on ajankohtainen, onhan presidenttikisa juuri kuumimmillaan.
Puhe kiertyi alustajan väitteen ympärille. Se kuului: “Populismi vaarantaa yhteiskunnallisen kehityksen.”
Populismiin liitettiin muun ohella mielistely, yksinkertaistaminen, rajattu näkökulma, iskulauseet, tunteisiin vetoaminen, karismaattisuus sekä oman edun ja vallan tavoittelu.
Myönteiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen liitettiin esimerkiksi talouskasvu, peruspalvelut ja -rakenteet, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, turvallisuus sekä rauha.
Vaikka populismi mielletään herkästi negatiiviseksi, siinä nähtiin positiivisiakin puolia. Populistit tarjoavat ihmisille tarttumapintoja kiinnostaviin yhteiskunnallisiin aiheisiin.
Tieteen popularisoijia silitettiin myötäkarvaan. He onnistuvat muuntamaan mahdollisesti vaikeaselkoisen tieteellisen munkkilatinan helposti omaksuttavaan muotoon, mikä on kaikkien kannalta hyvä asia.
Kun populisti on äänessä, kuulijalla on vastuu siitä, uskooko häneen vai ei. “Liian helposti ei kannata hypätä populistin kelkkaan”, sanoi yksi.
Tilaisuus päättyi kierrokseen, jossa jokainen sai halutessaan määrittää kantansa alustajan väitteeseen.
Enemmistön (11) mielestä lause pätee, kun siihen lisää sanan voi: “Populismi voi vaarantaa yhteiskunnallisen kehityksen.”
Lausetta tuki sellaisenaan kuusi keskustelijaa. Kaksi henkilöä vastusti sitä ja osa jätti ottamatta kantaa siihen.
Keskustelun ohjaksissa oli Riku Välitalo.
11 kommenttia »
Vastaa
-
Viimeisimmät
-
Linkit
-
Arkistot
- helmikuu 2012 (2)
- tammikuu 2012 (2)
- joulukuu 2011 (1)
- marraskuu 2011 (3)
- lokakuu 2011 (1)
- syyskuu 2011 (3)
- toukokuu 2011 (2)
- huhtikuu 2011 (2)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- tammikuu 2011 (2)
- joulukuu 2010 (1)
-
Kategoriat
- Aiheeton
- Aine ja henki
- Arjen etiikkaa
- Demokratia
- Elämä
- Elämän tarkoitus
- Huumori
- Hyvyys
- Ihminen
- Itsekkyys
- Johtajuus
- Jumala
- Kauneus
- Köyhyys
- Kilpailu
- Koti
- Maahanmuutto
- Minuus
- Mitä on hyvä keskustelu?
- Mitä tarkoittaa: hanki oma elämä?
- Moraali
- Myötätunto
- Oleminen
- Onnellisuus
- Pahuus
- Pelko
- Populismi
- Raha
- Rakkaus
- Rentoutuminen
- Reviirit
- Ryhmäpaine
- Sokeat pisteet
- Suvaitsevaisuus
- Taide
- Tietoisuus
- Totuus
- Valta
- Vapaa tahto
- Ystävyys
-
RSS
Artikkelien RSS-syöte
Kommenttien RSS-syöte
“Populismi vaarantaa yhteiskunnallisen kehityksen”. Kaksi oli eri mieltä. Vox populi. Demokratiaan kuuluu populismi. Jokainen puolue kosiskelee, kuten on todettu. Politiikassakin saa luvata perättömiä. Lausetta ei saa hyväksyä.
Mielenkiintoinen näkökulma: “Lausetta ei saa hyväksyä”…
Keskustelimme väitteestä vaarantaako populismi yhteiskunnallisen kehityksen.
Asiaa ei nähty musta-valkoisena. Enemmistö, monelta puolelta asiaa
pyöriteltyämme, tuli tulokseen: kyllä voi vaarantaa (mutta ei se sitä aina tee). Perusteina oli mm se, että suosion menettämisen pelossa ei uskalleta tehdä tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä, jotka lyhyellä tähtäimellä voivat kirpaista, tästä käytännön esimerkkinä suurvalta ja ympäristökysymykset. Se ei sulje pois sitä tosiasiaa, että populismia on ollut “aina” Mooseksen ja Rooman vallan ajoilta, kuten alustaja ilmaisi… eikä myöskään sitä, että se on osa demokratiaamme (?).
Propaganda on läheinen käsite populismille.
Siinähän tietoisesti rakennetaan viestintätaktiikoita, joissa halutessa ja tarvittaessa käännetään vaikka musta valkoiseksi, totuus valheeksi, oikea vääräksi jne.
Viestit tehdään sisällöltään niin helppotajuisiksi, että ne uppoavat tahvoimmankin pääkopan umpiluuhun. Tämä varmistetaan toistoilla.
Joseph Goebbels on yksi tunnetuimpia propagandisteja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Goebbels
Populistin oljenkorsi
”Se oli viimeinen mahdollisuuteni”, voisi moni populisti sanoa, jos analysoisi rehellisesti menneisyyttään. Populistisen ilmiön nostamina moni poliitikko, ammattiyhdistysmies, järjestöjohtaja tai kansalaisliikkeen toimija on saavuttanut aseman, johon hänellä muuten ei olisi ollut mitään edellytyksiä.
Saattaa olla hyvinkin hyödyllistä olla populisti oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kun yleinen turhautuminen taloudelliseen lamaan, työttömyyteen tai johonkin epäoikeudenmukaisuuteen kehittyy tarpeeksi suureksi ja saa johtajakseen karismaattisen kansankiihottajan, voi hypätä siivelle – ja päästä pitkälle. Esimerkiksi edustakuntavaaleissa kansa haluaa rangaista ”valtaapitäviä rötösherroja” ja kannattaa populistista liikettä. Tällaisen liikkeen edustaja korjaa sadon reppuunsa vain sillä, että sattuu olemaan liikkeen edustaja.
Parhaimmillaan populismi voi aktivoida jopa syrjäytymisvaarassa olevan ihmisen mukaan erilaisiin toimintoihin. Populismi toimii kuin uskonnollinen herätys. Se saa maailman näyttämään aivan toiselta, mahdollisuuksien tantereelta. Jos oikein hyvin menee, populistisen herätyksen saaneen itsetunto kasvaa kohisten ja hän saattaa todella löytää itsestään aikaisemmin tiedostamattomia tai ainakin käyttämättömiä voimia, jotka nyt käyttöönotettuina vievät häntä eteenpäin.
Vaaransakin tässä on. Entä jos niitä omia eväitä ei löydykään? Jos populistinen liike nostaa sellaiseen tehtävään, että sitä ei enää pystykään hallitsemaan. Ihmiskunnan historiassa on surullisia esimerkkejä tällaisista tapauksista. Kansanedustajiksi valittujen perussuomalaisten pökelöpuheet ovat niiden rinnalla harmitonta viihdettä.
Kyllä kansa tietää? Populismilla on selvästi vaaransa, mutta niin on myös ismeillä, jotka julistavat oppejaan ilman populismia. Oli poliitikkojen viesti sitten kuinka selvä tai epäselvä tahansa, niin kyllä äänestyspäätöksestä on vastuussa äänestäjä. Jokaisen on löydettävä oma totuutensa annetun viestin takaa. Terve epäusko julistetuista totuuksista on aina hyvästä. Kansalle ei varmaankaan aina kerrota totuutta, eikä myöskään aina haluta kertoa totuutta, mutta jokaisella on kuitenkin mahdollisuus etsiä itse totuutta. Poliittisia aksioomeja on syytä pelätä. Ihminen haluaa valtaa, valitettavan usein jopa keinoja kaihtamatta. Valtaan pääsyn jälkeen on kuitenkin tehtävä päätöksiä, joiden perusteella on usein helpompi nähdä päättäjän todellinen luonne. Valtaapitävät on asetettava vastuuseen teoistaan, valitettavan usein tätä ei kuitenkaan nykymaailmassa tapahdu. Hyvä diktaattori voisi olla hyvä ratkaisu vallankäyttöön, niin hullulta kun se kuulostaakin.
Toivon, että kun kansa tietää, niin se myös tietää.
Aika harvoin ihmiskunnan historiassa on näitä ns. valistuneita tai hyviä itsevaltiaita sittenkään nähty.
Hyvin usein itsevaltias rakastuu valta-asemaansa niin, että näkee itsensä korvaamattomana, jopa jumalallisena olentona maan päällä.
Demokratiassa on se hyvä puoli, että valtaapitävät voidaan vaihtaa yleensä tietynlaisessa marssijärjestyksessä, rauhanomaisesti.
Demokratia ei tunnetusti ole täydellinen, välillä enemmän tai vähemmän kaukana siitä, mutta se on paras reaalielämässä toteutettavista yhteiskuntajärjestelmistä.
Itse näen niin, että demokratiaa voitaisiin kehittää ja terävöittää meillä ja muualla. Missä vaikkapa sähköiset demokratian muodot oikein viipyvät?
Jännää, ettei yleensä missään vaaleissa nosteta tätä asiaa – demokratian terävöittämistä – yhdeksi kunnon keskustelunaiheeksi. Mielestäni tällä saralla olisi paljonkin mahdollisuuksia ja tekemistä.
Timo Soini kertoi Turun yliopistolla presidentinvaalikampajansa aikana populismista politiikassa hänen näkökulmastaan katsottuna.
Hän näyttää tehneen aikoinaan oman pro gradunsakin aiheesta.
“Timo Soini: Populisti uskaltaa olla eri mieltä”:
http://www.utuonline.fi/sisalto/ajankohtaista/populisti_uskaltaa_olla_eri_mielta.html
Samaa puoluetta edustava Vesa-Matti Saarakkala pitää Soinin tavoin itseään populistina.
Saarakkala pitää populistin vastakohtana elitistiä. Populisti edustaa tavallisen kansan ääntä, elitisti vahvemman valtaa.
http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/14576-itsenaisesti-ajatteleva-populisti-on-yhteisella-asialla
Perussuomalaiset ovat retoriikassaan jakaneet kansan kahteen osaan, populisteihin ja elitisteihin. Viimeksi mainittuun termiin sisältyy vahva negatiivinen sävy. Jako vaikuttaa hieman kummalliselta, sillä meillä demokratiassahan molemmat saavat kannatuksensa ja valtuutuksensa äänestäjiltä. Perussuomalaisten mielestä juuri he tietävät, mitä kansa haluaa ja ”kyllä kansa tietää”. Mikä on se kansa? Ilmeisesti siihen ei kuulu se enemmistö, joka aikoinaan äänesti Suomen EU:iin ja viime eduskuntavaaleissakin antoi äänensä joillekin muille kuin perussuomalaisille.
Saarakkalan mielestä populisti on kansanvallan vahtikoira ja ukkosenjohdatin. Tämä onkin mielestäni populismin myönteinen piirre. Vallanpitäjillä on taipumus joskus sortua ylimielisyyteen, joten vahtikoira on paikallaan. Mutta entäs sitten, jos vihainen vahtikoira pääsee irti? Timo Soini voi kevyesti sanoa, että ”missä EU, siellä ongelma”. Hänelle se on verbaalista ilottelua eikä hän itsekään varmaan aivan tätä mieltä ole. Monille häntä messiaana pitävälle kannattajalle se kuitenkin saattaa olla ehdoton totuus. Kun mieleen on tarpeeksi voimakkaasti taottu, että EU on paha, EU on paha, on aika turhaa odottaa analyyttistä pohdiskelua esimerkiksi siitä, mikä vaikutus eurolla on ollut siihen, että korot ja inflaatio ovat Suomessa olleet yli vuosikymmenen matalammalla kuin koskaan aikaisemmin ja talous kasvanut terveesti Amerikasta alkaneeseen rahoituskriisiin saakka.
Jotta populistit voisivat ajaa omia asioitaan tehokkaasti, pitää korostaa yhteisöllisyyttä. Saarakkalan mielestä kieli, kulttuuri ja uskonto ovat sitä parhaimmillaan. Tässä tullaan populismin pimeimpään puoleen, erilaisuutta ei hyväksytä. Perussuomalaisten johdon on aivan turha hurskastella sillä, etteikö liike ole rasistinen. Ei rasistin tarvitse välttämättä kailottaa maailmalle, että on rasisti, kyllä se ilmenee muutenkin. On aika mielenkiintoista, että samalla, kun Saarakkala julistaa oman poliittisen ajattelunsa perustuvan oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja kansanvaltaan, hän kuitenkin käytännössä erottelee samassa valtiossakin asuvat ihmiset kielen, kulttuurin ja uskonnon perusteella. Näinhän oli aikoinaan Saksassakin, vain arjalaiset olivat oikeita ihmisiä.
Saarakkala pitää populistien yhtenä tehtävänä toteuttaa vaihtoehtoista politiikkaa. Käytännössä tämä voisi edetä kolmessa portaassa:
1. Kritisoidaan harjoitettavaa politiikkaa
2. Esitetään vaihtoehto harjoitetulle politiikalle
3. Ryhdytään toteuttamaan vaihtoehtoista politiikkaa
Kuten populistit yleensä, perussuomalaisetkin jäävät ensimmäiselle portaalle. Viime eduskuntavaalien jälkeen olisi ollut mahdollisuus päästä eteenpäin, vaan eipä menty. Syy on selvä. Timo Soini älysi, että siinä olisi käynyt kuin jänöjussille hyppyrimäessä. Hyvä näin, populismia tarvitaan räksyttämiseen. Kiitetään siitä eikä edes odoteta enempää.
Tuota noiskis.
On mielenkiintoista huomata se, kuinka populismi mielletään, siis rajataan vain politiikan, vieläpä puoluepolitiikan tekemiseen kuuluvaksi asiaksi.
Oletteko huomanneet sitä, kuinka lääketeollisuus tekee tätä samaa populismia? Luin jokin aika sitten tutkimuksen, joka kertoi mielenkiintoista viestiä. Parhaimmillaan lääkeaine, jonka on todettu kokeissa parantavan luokkaa 20% tapauksista, on julistettu lääkkeeksi, koska halutaan kerätä turhat rahat pois (markkinatalous). Kuitenkin sama tutkimus kertoo jo lumevaikutuksen yltävän parhaimmillaan yli 30% positiiviseen tulokseen, siis potilaan paranemiseen. Lääketeollisuus, vaikka niin paljon onkin saanut hyvää aikaan, leikkii myös tietyllä tavalla ihmisten hengellä (provosoiva populistinen väite).
Tämä sama lääketeollisuus kehittelee myös biologisia aseita. Miksi? Entä kohu ja lahjusepäilyt kuohuttavasta sikainfluenssa lääkkeestä ja siihen kytketystä narkolepsiasta?
Kuten eräs paikallaolija niin osuvasti sanoi ja häntä vapaasti mukaellen: Meissä jokaisessa asuu pieni populisti. =)
Populismi liitetään käsitteenä vahvasti politiikkaan, Anita.
Wikipedian ensimmäinen määritelmä siitä on seuraava:
“Populismi tarkoittaa kansansuosioon usein kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi
Mutta olet Anita oikeassa siinä, että populismiin liitettävät pinnallisuus, yliyksinkertaistaminen, tunteisiin vetoaminen ja niin edelleen ovat sinänsä tarkasteltavissa muissakin ympyröissä kuin politiikassa. Mikseivät olisi?
Nostin keskustelussamme esille esimerkiksi tieteen popularisoinnin. Professori Tuomas Eerola Jyväskylän yliopistosta on tarkastellut Keskisuomalaisessa julkaistussa kolumnissaan näitä kahta eli tieteen popularisointia ja populismia.
Ero voi olla hänen mukaansa toisinaan näiden kahden välillä hiuksenhieno. Hänkin puhuu tieteen popularisoinnin puolesta:
“Tieteen popularisointi pyrkii auttamaan vastaanottajaa saamaan uuden oivalluksen ja kiteyttämään vaikeita käsitteitä ja tutkimustuloksia siten, että niistä olennaiset seikat olisivat ymmärrettävissä.”
http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/tieteen-popularisointia-vai-populismia/916634
Mahdollisimman hyvin ymmärrettävän kielen käyttö on aina hyvästä. Se on järkevää. Se on myös yksi osa avointa ja demokraattista yhteiskuntaa.
Turun filosofikahvilan aihe Populismi – uhka vain lupaus?
Filosoficafé i Åbo 19.2 – Populism – Hot eller löfte? ***
Tid: Söndag 19.2.2012 kl. 17.00
Plats: Restaurang skolan (Historiesalen), Eriksgatan 18, Åbo
Inledare: Statsvetare Ann-Cathrine Jungar, Södertörns högskola, Stockholm
Tema: Populism – Hot eller löfte?
Fritt inträde & alla välkomna!
Synopsis
Populismens framgångar speglar den representativa demokratins och partidemokratins problem. Populismens livsluft är en känsla av utanförskap och ett upplevt avstånd mellan medborgare och deras politiska representanter. Populismens frammarsch är även en reaktion på de omfattade omvandlingar som präglat våra samhällen under den senaste decennierna: globaliseringens och den europeiska integrationens öppnare gränser med fri rörlighet, ökad konkurrens och immigration. De politiska, sociala och ekonomiska skeendena är den mylla där populismen hämtar sin näring, men populismens idémässiga tankegods kan sägas vara demokratins konstanta följeslagare, eller i en mer pessimistisk tolkning dess skuggsida.
Populismen kan å ena sidan i sina appeller utropa ett demokratins evangelium om mer makt till folket och ett beslutsfattande som ligger närmare det folket önskar. Med sin närvaro kan populismen blottlägga sprickor och tillkortakommanden i de politiska systemen. Populismen kan på så sätt vara ett korrektiv och bidra till en förbättring. Å andra sidan drar populismen upp nya särskiljande gränser i upprätthållandet av majoritetsprincipen och tanken om ett homogent folk. Populismens skuggsida representeras av den bristande tolerans för minoriteter och grundläggande demokratiska värden som kan följa i den vulgära och obegränsade folkmajoritetens spår.
I vilken utsträckning populismens blir ett hot mot demokratiska värden är beroende av om populistiska partier har tillgång till maktpositioner, samt hur övriga politiska partier agerar. Sist och slutligen är det en öppen fråga om populismen är ett hot eller ett löfte?
Ann-Cathrine Jungar är docent och högskolelektor i statsvetenskap vid Södertörns högskola och är verksam vid Centrum för Östersjö- och Östeuropastudier, CBEES. Hon deltar aktivt i diskussionen om den nordiska populismen som samhällsfenomen. Se dessa länkar för ett urval av hennes senaste artiklar med detta tema:
http://www.svd.se/kultur/understrecket/soini-rider-pa-nordens-tredje-vag-av-populism_6099539.svd
http://www.magma.fi/tema/populismen-en-motkraft-i-finska-konsensuskulturen
http://www.svd.se/kultur/understrecket/med-nationen-och-kulturen-som-retorisk-ide_6668292.svd
Arrangör
–
Folkets Bildningsförbund r.f.
Hagsgatan 12